maanantai 27. huhtikuuta 2015

Apua lähelle ja kauas

Viime päivän ajatukset ovat lentänee kauas kaukomaille, Nepaliin. Maanjäristys on koetellut laajaa aluetta, tuhansia kuollut, tuhansia loukkaantunut ja tuhansia jäänyt vaille kotia ja perustarpeista on suunnaton pula. Täällä kotomaassa Suomessa sitä kauhuuden määrää voi vaan kotisohvalta kauhistella ja toisaalta jo hetken päästä jo unohtaa. Tottahan se elämä täällä pohjoisessa jatkuu entisen malliin, eikä kauhistelu asiaa sinänsä auta. Mutta sydämessäni on silti valtava palo auttaa edes pienin tavoin katastrofialueella kärsiviä. Onneksi täällä suomestakin käsin voi auttaa monen eri avustusjärjestön kautta rahalahjoituksella. Esimerkiksi  Punainen Risti, Fida, Unicef.

Tällaiset tapahtumat herättelevät miettimään yhteisöllisyyttä. Kun joku maailman osa kärsii luonnontuhoista, herää ihmiset ympäri maailmaa auttamaan ja tukemaan. Eri puolilta maailmaa lähtee avustusjoukkoja kohti määränpäätä auttamaan kärsiviä. Suomestakin lähtee katastrofialueelle koulutettu rauniopelastusjoukko etsimään raunioista eloonjääneitä. Tämänkaltainen apu herättää minussa myös valtavaa kunnioitusta. Tehtävä ei ole todellakaan helppo. Nopea lähtö, henkinen valmistautuminen katastrofin kohtaamiseen, lähtö kotoa, turvallisuusseikat ja monet monet muut, mutta siltikin valmiina antamaan oman  panoksensa auttaakseen toisia ihmisiä.



Aina ei tarvitse kuitenkaan mennä kauas auttaakseen. Onneksi voimme täällä Suomessa auttaa katastrofialueen ihmisiä, mutta myös lähellä olevia läheisiämme. Pienin sanoin, pienin teoin. Olen sydämeltäni ihminen, joka haluaa auttaa toisia ihmisiä, ja siitä saakin valtavan siunauksen. Olen ollut todella kiitollinen lukuisista mahdollisuuksista olla lähellä kärsiviä ihmisiä, niin työni kuin siviilielämänkin puolesta. Pienillä teoilla voi olla valtavan suuri merkitys. Lapsiperheissä on paljon avuntarvetta, ja pieneltäkin tuntuvalla palveluksella voi olla perheessä iso merkitys. Voi auttaa lastenhoidossa, kodin siivoamisessa tai kaupassa käynnissä. Meillä on monenlaisia mahdollisuuksia, kun avaamme vain silmät näkemään ja kädet auttamaan. Toki itsestäkin pitää pitää huolta, eikä jatkuvasti voi olla auttamassa toisia ihmisiä. Tärkeintä on löytää sopiva tasapaino. Uskon kuitenkin, että meidät on tarkoitettu myös toisiamme varten, ja aina aika ajoin - pienillä asioilla voi olla apuna toisen elämässä, eikä sen tarvitse olla siis suurta. Usein käy myös niin, että aivan huomaamatta on ollut suurena apuna toiselle. 

Viime viikolla autoin ystäväperhettäni. Vanhemman työt alkoivat jo varhain eikä lapsia varahoitopaikkaan voinut viedä ennen kello seitsemää. Menin sitten aamulla heidän luokseen herättämään pikkuiset ja viemään heidät hoitoon. Siinä pieniä nukkuvia pienokaisia katsoessani vierähti kyynel jos toinenkin. Miten ihania rakkaita elämääni onkaan suotu ja on valtavan suuri siunaus olla auttamassa pienin tavoin. Sitäpaitsi nämä pikkuiset on ihan mahtavia. Kyllähän siinä päivä lähtee hyvin käyntiin, kun alle kolmivuotiasta poikaa pukiessaan toinen tokaisee "Katopa, sullapa on tissit." Että ei muuta kuin riemullista päivää kaikille! Autetaan toinen toistamme ja pidetään yhteyttä yllä, yli maan rajojen. 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Mitä tarvitaan triathlonin pikamatkalle?

Tällä viikolla olen päässyt jo kunnolla liikkumisen makuun ja on tullut harjoiteltua monipuolisesti erilaisia lajeja. Tähtäimenähän on edelleen kuukauden päästä juokseva polkujuoksu Rukalla ja heinäkuussa perusmatkan triathlon. Harrastan nyt varsinaisia "buumilajeja". Niin polkujuoksu kuin triathlonkin on ottanut uudenlaista nostetta ja kisat vetävät porukkaa ihan uudella tavalla. Triathlon  on usein mielletty todella haastavaksi lajiksi, johon kuka tahansa ei pysty. Ja näinhän se varmasti onkin, jos puhutaan triathlonin puoli- tai täysmatkasta, johon tarvitaankin jo kunnolla valmistautumista. Triathlonissa on kuitenkin tarjolla pikamatkoja, joissa pääsee mukavasti kolmen lajin makuun, mutta ei tarvita kuitenkaan mitään erityistä valmistautumista taikka varusteita. Perusmatkasta myöskin uskon, että selviää aivan hyvin peruskunnolla, jos vain opettelee uimaan. Puolentoista kilometrin uintimatka on kuitenkin sen verran pitkä matka, joten vapaauinnin hallitseminen olisi tarpeen.

Juoksuharrastusta aloittaessani ajattelin, ettei triathlon ole minun juttu. Jotenkin kuitenkin kipinä alkoi syttyä. Viimeisen niitin tälle hurahdukselle antoi viime kesän osallistuminen pikamatkan triathloniin. Matkat olivat varsin lyhyet, uinti 300 metriä, pyöräilyä 20 km ja juoksua 5km. Tällä matkalla kuitenkin pääsi mukavasti jo tunnelmaan, ja tykkäsin kovasti monipuolisuudesta. Toki nyt jännittää, kun matkat tuplaantuu, mutta toivon nauttivani vierumäen kisafiiliksestä ihan täysillä!:) 



Monelle kuitenkin triathloniin osallistuminen kauhistuttaa, kun siihen tarvitsee niin paljon varusteita. Mutta tosi asiassa ei edes oikeasti tarvitse, ainakaan pikamatkalla. Nämä pikamatkat ovat tarkoitettu juurikin aloittelijille ja lajiin tutustujille. Seassa on kyllä myös "oikeita triathlonisteja", mutta niistä ei kannata liiaksi välittää - siis varusteiden suhteen. Monet hakevat kisakokemusta ja treeniä näistä lyhyemmistä kisoista ja harjoittelevat vaihtoalueella toimimisesta. Vaihdot kuitenkin ovat samat, oli sitten kyse mistä matkasta tahansa.

Minulle lähetettiin muutama kysymys koskien triathlonia ja ajattelinkin tarttua tähän haasteeseen. Korostan, että kirjoitan vain "amatöörinäkemyksen", mutta uskon että se helpottaa vasta-alkajia. Monelle lajin harrastajille tietyt kysymykset ja asiat ovat jo niin itsestäänselvyyksiä, etteivät he edes muista miettineensä aloittelijoina sen kaltaisia kysymyksiä.

Miten paikan päällä tulee toimia?
Kaikissa kisoissa ennen tapahtumaa saadaan kisainfo, jossa kerrotaan selkeästi, missä ilmoittaudutaan ja mistä saadaan varustepussit tapahtumaa varten. Triathlonissa tarvitsee enemmän esivalmisteluja, kuin esim. juoksutapahtumissa, joka tuo lisäjännityksensä tähän tapahtumaan. Jokaisessa kisassa on omat vaihtoalueensa, jossa vaihdetaan varusteet. Koska triathlonissa on kolme lajia - uinti, pyörä ja juoksu, tarvitaan myös jokaiseen omat varusteet. Varusteet viedään vaihtoalueelle ennen starttia kisainfon ohjeen mukaisesti, joko edellisenä tai samana päivänä. Tapahtumaohjeissa lukee myös, miten ja mihin varusteet tulee laittaa alueelle. Siellä on numeroidut paikat, joihin pyörät yms. varustepussit asetetaan. Näihin kannattaa tutustua huolella etukäteen, mutta ei kannata liikaa jännittää, järjestäjiltä saa kyllä apua ja tyhmiä kysymyksiä ei ole. Ilmoittautumisessa saadaan lukuisia numerotarroja, jotta voi numeroida omat varusteensa huolella - pyörä/kypärä/pussit/juomapullo jne. Chip kiinnitetään usein tarranauhalla jalkaan ja kisanumero kiinnitetään vasta pyöräilyosuudelle. Kisanumero kiinnitetään kuminauhaan, joka pujotetaan vyötärölle. Pyöräilyssä kisanumero on takana, ja juoksuosuudelle se tulee vaihtaa eteen.  Kaikki esivalmistelut tehdään ennen kisaa ja kannattaa olla huolellinen ja käydä läpi jokainen osuus läpi, jotta kaikki varusteet löytyy. Pyörää viedessä vaihtoalueelle tarkistetaan pyörän kunto, jarrujen toimivuus sekä kypärän kunto. Tämänkaltaiset esivalmistelut jännittää aina ja ensimmäisenä kisassa aina jänskättää, että osaako ja muistaako kaiken. Tietääkö mihin ne varustepussit viedään ja löytääkö vaihtoalueelle. Ei kannata hätäillä, vaan kyllä kaikki järjestyy! Kysymällä selviää. Ja erityisesti pikamatkat ovat täynnä vasta-alkajia, joten senkin puoleen ei kannata hätäillä, kaikkia aina nämä asiat ekoina kertoina mietityttää. Kuten yhtälailla minuakin nyt pidempään matkaan lähtiessä. Täytyy vain huolellisesti lukea kisa-info ja tapahtuman ohjeistus. Pitää muistaa myös, että vaihtoalueet, varusteiden jättö yms. riippuu tapahtumasta, mutta ohjeistuksesta kyllä kaikki tarvittava tieto löytyy. 



Millä varusteilla pikamatkalle/ miten vaihdot menee?
Triathlonissa riittäisi varmasti hifisteltävää liiaksi asti, mutta aina on hyvä pitää mielessä realiteetit, millä tasolla sitä itse harrastaa. Oli harrastus mikä hyvänsä, joskus varusteasiat nousee aivan liian isoon rooliin ja moni luulee, että tietyn lajin aloittamiseen vaaditaan kaikenmaailman varusteet, jotta voi edes lähteä lenkkipolulle. Pikamatkalle voi kuitenkin aivan hyvin lähteä normaalilla fillarilla, ja tavallisilla urheiluasusteilla, eikä uintiin tarvitse märkäpukua. Minun varusteet ensimmäiselle pikamatkalle oli seuraavanlaiset.
Uinti: Urheiluliivit + tiukat juoksushortsit, uimalasit + tapahtumasta saatu uimalakki,  //Toinen vaihtoehto olisi esimerkiksi uimapuku, jonka päälle laittaa sitten pyöräilyyn/juoksuun tarvittavat varusteet. Vaihtoalueella ei saa nakuilla, joten varsinaiseen riisumiseen ei ole aikaa. Kesäkeleillä kyllä märät vaatteet kuivuu nopeasti.
Pyörä: Uintiosuuden jälkeen uimalakki pois, juoksu vaihtoalueelle. Paita päälle, nopea jalkojen kuivaus, jotta saa sukat ja kengät paremmin jalkaan. Kypärä päähän, numerolappu taakse. Pyörä matkaan ja siirtyminen pyöräosuuden starttiin. Pyörän päälle saa nousta vasta tietyn merkkiviivan jälkeen. Tässä kannattaa olla tarkkana, ettei tule sakkoa. Itselläni oli tavallinen hybridipyörä.
Juoksu: Pyöräosuudella minulla olikin jo päällä ne varusteet, mitä juoksuunkin tarvitsin, joten tässä vaiheessa ei tarvinnut kuin jättää pyörä vaihtoalueella, ottaa kypärä pois, siemaista energiageeli naamaan, kääntää numerolappu eteen ja lähteä juoksemaan maaliin. 

Maalissa voi sitten tovin fiilistellä, mutta muistaa myös, että omat varusteet pyörät yms. täytyy tiettynä aikana sitten hakea vaihtoalueelta poiskin. Itselläni oli ainakin niin mahtava eka kokemus tuosta pikamatkasta, joten toivon todella että samanlainen huikea fiilis on myös Vierumäellä! Ainakin Finntriathlon-järjestäjänä on taattua laatua! :)

Varusteita täytyy vain hivenen hankkia lisää perusmatkalle, eli ainakin märkäpuku. Lähempänä täytyy sitten tuumailla, missä varusteissa pyörä-ja juoksuosuuden meinaa mennä.. 


 Tämän tekstin pääpointtina, näin amatöörin näkökulmasta on, että ei anneta varustekysymysten estää meidän tekemistä ja menemistä, vaan rohkeasti mukaan vaan triathlon-tai juoksubuumiin! Varusteasiat yms. nousee kuitenkin merkityksellisemmäksi, kun puhutaan ammattitason harrastajista taikka kovin pitkistä matkoista. Joten meikäläiset vaan menoksi kaikkeen mukavaan haasteeseen, perussetillä pärjää - jopa Mallorcan Sa Calobrassa! ;) Pakko oli fiilistellä tähän postaukseen näitä muikeita viime vuoden Mallorcan kuvia. :)

Aurinkoista viikonloppua kaikille - josko se räntälumisade saisi nyt tähän mennessä jo riittää. Minä pakkaan nyt polkujuoksukamat matkaan ja lähden Hannan ja T:n kanssa huomenna juoksemaan Repoveden maisemiin. 

Moikkamoi kaikille! Toivottavasti ootte yhä siellä linjoilla, vaikka kommenttiboksi onkin viime aikoina hiljentynyt lähes tyystin. 


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Flunssan kourissa - mutkia matkalla valmistautumisessa kevään koitoksiin

Olipa varsin mielenkiintoista seurata miesten salibandyliigan Suomen mestaruus-kamppailua, kun Seinäjoen peliveljet osoittivat omaavansa valtavan henkisen kantin ja uskon omaan tekemiseen viimeisille minuuteille saakka. SPV voitti tosiaan Suomen mestaruuden ja voitti kolme viimeisintä ottelua nousemalla takaa-ajoasemasta voittoon. Mieletöntä. Peliveljien otteista huokui periksiantamattomuus. Tämänkaltainen asenne on kovin kiehtovaa!


 Olen miettinyt juurikin psyykkisen puolen merkitystä onnistumisessa. Olen alkanut jopa epäilemään omia kykyjäni koko kevään ja kesän tapahtumien suhteen, koska pääsiäisenä alkanut köhätauti on jatkunut edelleen. Treenaaminen on jäänyt töiden alkamisen jälkeen hyvin vähäiseksi ja nyt en lähes kolmeen viikkoon ole juoksuaskelia ottanut. Luulin pääsiäisviikolla, että tauti helpottaisi, mutta sen jälkeen alkoikin armoton yskä ja nuha, että taudin kourissa ollaan edelleen. Taudin ja vähäisen treenaamisen myötä on pieni apina kiivennyt hartioilleni ja mielessäni on pyörinyt ajatuksia siitä, mitähän siitä Rukasta ja triathlonista oikein tulee. Tämä ei ole todellakaan minulle tyypillistä ajatusmaailmaa.Tiedän, että osaan kääntää ajatukset positiiviseksi ja luottaa itseeni. Mutta toivon todellakin myös, että köhä alkaa helpottaa ja saan onnistuneita kokemuksia, koska ne lisäävät uskoa omaan tekemiseen. 

Sairastumiselle ei kuitenkaan voi mitään, ja toivottavasti tämä köhä helpottaa ja ajatusten negatiivinen aalto kääntyy vielä positiiviseksi tämän seuraavan kuukauden aikana, jotta pääsee nautiskelemaan hyvillä mielen juoksuista poluilla. Näillä mennään nyt, ja terveyden ehdoilla mennään. Yritin kerran juosta tässä taudin aikana, kunnes huomasin ettei tästä tule mitään. Sykkeet huitoo taivaissa ja hengästyy äärimmäisen helposti. Parin kilometrin jälkeen vaihdoinkin kävelyyn, nyt täytyy vain antaa aikaa, jotta tervehtyy kunnolla.


 Suosittelen lukemaan Tinan postauksen aiheesta "Rajansa positiivisuudellakin". Hän kirjoittaa varsin oivaltavasti positiivisuudesta ja negatiivisista tunteista. Positiivisuus ei tosiaan tarkoita sitä, etteikö koskaan saisi harmitella. Kaikki tunteet on sallittuja. Toki hyvähän niitä on asettaa oikeiseen mittasuhteisiin, mutta omia tunteita ei kannata peitellä, vaan antaa niiden vain tulla sellaisena kun on. Itkukin helpottaa. Maailmassa on monella ihmisellä asiat paljon pahemmin, mutta se ei siltikään tarkoita sitä, ettetkö juuri sinä saisi tuntea harmitusta oman elämäntilanteen ongelmasta, surusta tai sairastumisesta. Joskus pienikin asia on suurta ja aiheuttaa meissä melkoista mylläkkää. Sallitaan myös negatiiviset tunteet, mutta uskotaan kuitenkin myös hyvään huomiseen! Eikä koskaan unohdeta #FightBack-asennetta. :)

Sillä välin kun tervehtyy, on ollutkin aikaa pohtia varusteita, mitä niin polkujuoksussa kuin triathlonissakin tarvitaan. Huh niitä vaihtoehtojen määrää. Juomareppusuosituksia voisin edelleen ottaa vastaan, mihin sinä olet tykästynyt?Ja mitäs muuta kuuluu? Onko muita kevätflunssassa?
Muikeeta viikon jatkoa kaikille! :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Juoksubuumi ollut hukassa - muutos tulossa

Kevät menee käsittämätöntä vauhtia ja vuoden ensimmäiset juoksutapahtumat alkaa lähestyä. Puolentoista kuukauden päästä juostaan pitkin Kuusamon polkuja 31 kilometriä. Tähän polkujuoksutapahtumaan voisi alkaa valmistautua. Tänä vuonna juoksukilometrejä ei ole kertynyt nimeksikään, ja juoksukerrat on jääneet kerraksi (jos siksikään) viikossa. Minä kunnon juoksuintoilija olen löytänyt itseni useammin heiluttamasta tankoa punttisalilta kuin juoksemasta. Miten se on näin päin kääntynyt?

Toivon kuitenkin, ettei tämä monipuolinen liikkuminen ole tehnyt hallaa juoksukunnolleni, vaan päinvastoin antaa lisää puhtia kinttupoluille. Juoksukunto kuitenkin tulee vain juoksemalla, näin sanotaan.. joten onhan sitä lenkille lähdettävä jatkossa hitusen enemmän, jotta selviää rukalla maaliin.Toivottavasti näiden räntäsateiden jälkeen alkaisi kauniit kevätkelit, jotka suorastaan houkuttelee lenkkipoluille.

Viime viikonloppuna saimmekin jo vähän esimakua tulevasta, eli juoksentelusta kauniissa kevätsäässä. Luntahan ei ollut Etelä-Suomen suunnalla enää laisinkaan, joten tämä vähän pohjoisemmassa elävä likka oli siitä suorastaan hämmästyksissään. Olimme puhuneet pitkään serkkuni kanssa, että olisi mukava juosta yhdessä. Nyt tähän tuli mahdollisuus "etelän lomallani". Menin serkkuni tykö vierailulle ja lähdimme juoksemaan kauniiseen maalaismaisemiin. Serkkuni on ollut minun juoksuidolini jo vuosien ajan ja muistan pienenä tyttönä ihailleeni, kun hän juoksi naistenkymppejä ja lopulta osallistui maratoniin. Muistan miettineeni, että wow on siinä nainen, ehkä joskus minäkin. 




Meillä oli ihana yhteinen sunnuntai-ilta juoksulenkin, saunomisen ja syömisen merkeissä. Ihana oli jakaa ajatuksia juoksusta, bloggaamisesta, elämän keveistä sekä kipeistä asioista. Serkkuni kirjoittaa myös blogia "Juoksupolun varrelta", käykää ihmeessä tutustumassa. Viisaita ajatuksia upealta naiselta.

Sunnuntain lenkin jälkeen tuli fiilis, että tahdon jo heti huomenna jo juoksemaan, kunnes seuraavaan aamuun heräsimme jäätävän lumiloskan ja räntäsateen keskelle. Iki-positiivisella Satullakin oli vaikeuksia saada hymyä huulille, kunnes kummityttöni huikkaisi riemuissaan. "Jee lunta, talvi on tullut takas." Samanmoisia riemunkiljahduksia ei aikuisväeltä kuulunut, mutta onpahan hyvä, että edes lapset innostuu. Toisaalta ihania nämä pikkuiset, jotka löytävät juuri sen oikean asenteen vaihtelevien sääolosuhteidenkin keskellä. :)


Pääsiäisen ajalle minulla oli alkuun suunnitteilla lähteä kohti pohjoista, mutta päädyin jäämään kuitenkin kotiin. Aikataulu olisi ollut turhan tiukka, eikä aikaa joutenololle olisi jäänyt. Lopulta sairastuin vielä flunssaankin. Olin haaveillut omasta pääsiäistreenileiristä, johon olisi kuulunut uintia, pyöräilyä ja juoksua, mutta ne treenailut saavat jäädä odottamaan tervehtymistä. Nyt olen sen sijaan levännyt, lukenut ja kirjoittanut. Ihanaa toisaalta, että on ollut aikaa myös vain olla. Tosin toki lenkkipolut jo houkuttelevat, mutta pitää malttaa vielä hetki.

Nyt kuitenkin kevättä kohden pitää salitreeniä jättää vähemmälle, ja lisätä juoksun, pyöräilyn ja uinnin määrää, jotta ei tarvitse startissa pelätä selviääkö koitoksesta. Kunhan tästä tervehdytään, niin jaan hyvää juoksufiilistä myös täällä blogissani! Tällä hetkellä kyllä ihmettelen, miksi ihmeessä olenkin juossut viime aikoina niin vähän.. eiköhän siihen tule näin keväällä muutos ja voi jakaa juoksunhurmaa täällä blogissakin! :) 

Mites siellä suunnalla? Onko siellä juoksenneltu vai onko joku toinen laji vienyt voiton?

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Elämän unelmat

Viime viikon uutinen vuorikiipeilija Samuli Mansikan menehtymisestä Himalajan vuorilla sai minut yllättävän tolaltani. Kylmät väreet meni läpi kehon, kun luin uutisen onnettomuudesta. Olen seurannut hänen blogiaan ja katsellut myös hänen yrityksensä tarjoamia palveluita, mm. vaellusta Kilimanjaron huipulle. Nyt kuitenkin hänen tiensä päättyi yrittäessään saavuttaa jälleen yhden yli 8000 metrisen huipun. Anna Purnaa pidetään maailman vaarallisempana vuorena, ja siksi se jälleen osoittautui. Kahden seikkailijan tie päättyi kuolemaan.

Nämä kiipeilijät taatusti tiesivät vuoren vaarallisuuden. Onhan blogistakin luettavissa, kuinka matkaan valmistauduttiin erittäin huolella, niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Tällaisia uutisia kuullessaan herää kuitenkin kysymys, mikä saa ihmisen menemään äärirajoille? Miksi ihmiset haluavat tavoitella jotakin niin kovin, vaikka tietävät että hintana saattaa olla oma elämä? 



Vaikka tapaus on äärimmäisen surullinen, jokin tuossa extreme-urheilijoiden elämäntavassa kuitenkin puhuttelee. He menevät rohkeasti ja päämäärätietoisesti kohti omia unelmiaan. Meidän monen vihollinen on kuitenkin pelko, joka estää meitä elämästä. Pahimmillaan saatamme pysytellä epämiellyttävissä olosuhteissa, koska emme uskalla lähteä pois siitä. Vakuuttelemme itsellemme järjellä, että näin on hyvä, vaikka sydän sanoisikin toista. 

Saattaa olla, että vuosien ajan kannamme mukanamme vääränlaisia ajatusmalleja tai asenteita. Olemme samassa työpaikassa vuosi toisensa jälkeen, jossa koemme olevamme tyytymätön. Emme ole onnellisia, mutta emme tee mitään muutoksia onnemme eteen. Sydämessä saattaa olla kaipuu muunlaiseen, mutta emme uskalla ottaa askelia uuteen. 

Voisimmeko olla hivenen rohkeampia? Voisimmeko ottaa elämässä niitä hallittuja riskejä. Alkaa elämään sellaista elämää, joka tekee meidät ja lähimmäiset onnelliseksi. Uskallammeko päästää irti erityisesti sellaisista lannistavista ajatuksista, jotka hokevat ettei sinusta ole mihinkään. Päästää irti pelosta, joka sitoo. 

Joskus omista unelmista puhuttaessa voidaan luulla, että kyse olisi suurista asioista, extremeurheilijoiden kaltaisista saavutuksista. Minulle omat unelmat ovat kuitenkin paljon pienempiä. Haluan elää juuri tätä hetkeä onnellisena.


 Iloitsen omasta arjestani, työstäni, harrastuksistani ja rakkaistani ympärillä. Haluan olla herkkä kuulemaan, mitä minulle kuuluu ja tehdä arjen ratkaisuja hyvinvointia tukevaksi. Haluan mennä rohkeasti elämässä eteenpäin, jättäen menneisyyden taakat taakseni ja uskoa hyvään ja toiveikkaiseen huomiseen. 

Haluan elää nyt, en sitten kun.