sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kuliou'ou Ridge Trail - polkujuoksua Havaijilla

Heheiii pitkästä aikaa! On taasen tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi on ennättänyt koneelle kirjoittelemaan. Mutta nytpä näin sateisena sunnuntaina tuli tähänkin mahdollisuus. Palataan hivenen ajassa taaksepäin ja lennetään maailman toisella puolen Havaijin tunnelmiin. Selailin netistä lukuisia erilaisia trailrunning-vihjeitä, ja yksi niistä oli noin 8 kilometrin mittainen Kuliouou Ridge Trail. Bussilla pääsi lähelle KuliuouRoadia, jonka päätepisteestä lähti merkitty polku kohti huippua. Bussipysäkiltä oli noin pari kilometriä polun alkuun, joten kokonaisuudessaan reitin pituudeksi tuli noin 12 kilometriä. 


Ja veljet, mitkä olikaan maisemat!! 




Polku oli pääosin varsin hyväkulkuista, lukuunottamatta muutamia varsin juurakkoisia kohtia. Maisemat vain komistuivat, kun nousin ylöspäin kohti harjannetta. 



Kyllä oli nimittäin tämä likka taas ihmeissään luonnon monipuolisuudesta ja sen kauneudesta. Aurinko paahtoi, mutta mereltä käyvä vilvoittava tuuli vei pahimman hien mennessään. Hämmästelin luonnon kauneutta ja sisimmästä huokui kiitollisuus tästäkin mahdollisuudesta ihastella ja ihmetellä täällä kaukana kotoa maailman kauneutta.














Voi että olipa tämäkin vain niin käsittämöttämän upea kokemus ja todellakin suosittelen tätä trailia kaikille, jotka Oahun saarella käyvät. On nämä maisemat sen verran muikeat, että todellakin kannattaa käydä tsekkaamassa. 

Rentouttavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mukana triathlonbuumissa(kin)

Terveisiä Vierumäeltä, jossa vietin viime viikonlopun urheilutunnelmissa. Tällä kertaa vuorossa oli triathlonia, ja siis jälleen uusi hyppy tuntemattomaan. Ja voi kuinka meillä olikaan mukavaa, kun seura oli mainiota ja hellettäkin riitti kuin Havaijilla konsanaan. Tämä perusmatkan triathlon-haastehan oli jatkoa näille minun ja H:n yhteisille tempauksille. Tavaksi on suorastaan tullut, että endorfiinipöllyissämme keksimme aina uusia haasteita, joita lähdemme yhdessä tavoittelemaan. Tukholman maratonilla tuli ajatus triathlonista ja perusmatka kuulosti sopivan haasteelliselle uimataidottomille maratoonareille. Sinetöimme haasteen sadan kilometrin pyörälenkillä, joka sujui Suomen kesään sopivassa säässä, eli kaatosateessa. Puolessa välin sadan kilometrin lenkkiä alkoi tosiaan satamaan kaatamalla vettä, ihan lenkin loppuun saakka ja siitä huolimatta emme kitissyt laisinkaan. Kertonee jotenkin luonteen laadusta. Eteenpäin vain, satoi taikka paistoi. ;) Luonteenlujuuttahan sitä aina kaikenlaisissa tempauksissa tarvitaan, tarvitaan rohkeutta lähteä haastamaan itseään ja astua epämukavuusalueellekin. Triathlonin perusmatkaan sisältyy 1,5 km uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua, joten jonkinmoista treenitaustaa kyllä alle jo vaatii erityisesti uinnin osalta. Vielä viime syksynä ajatus 1,5 kilometrin uinnista tuntui kovin kaukaiselta, kun alkuun uimahallissa joutui kymmenen metrin jälkeen pysähtyä puuskuttamaan. Mutta niin sitä vain taidot kehittyi pikkuhiljaa ja pian huomasikin, että tässähän osaa uida. Ehkä hienointa juuri tässä haasteessa onkin ollut, kun on oikeasti oppinut uuden lajin ja todella nauttii uimisesta.

Ja voi kuinka jo heti alkuun ihastuin Vierumäen lumoavaan luontoon, kun menimme kisaa edeltävänä iltana katselemaan minkälaisessa maisemassa saadaan uida. Valkjärvi oli todella kaunis, jopa hieman eksoottinen vihertävine vesineen. Tosin katse kiinnittyi myös ihan killeriin ylämäkeen, jota pitkin oli tarkoitus nousta vaihtoalueelle. Jännittyneenä jo odotti, että pääsisi uimaan.







Ennen triathlonia fiilikset oli moninaiset. Fiilis oli odottava ja innostunut, mutta pyörä toi oman lisästressin aiheen. Jos pyörässä tulisi jotakin ongelmaa, rengasrikko tms, kisa olisi sitten siinä. Huomasin stressaavani ja myös puhuvani siitä ihan liikaa, ja tämä oli yllättävä piirre myös itsestäni. Miksi stressasin sellaisesta, mille en sitten kuitenkaan voi mitään. Jos kisa keskeytyy rengasrikon takia, niin se keskeytyy. That's it. Toki rengastahan voi alkaa myös paikkaamaan, mutta siihen menisikin varmaan enemmän aikaa kuin koko kisaan yhteensä, joten voi unohtaa moiset korjaustemput ennen kuin saa vähän enemmän kokemusta. ;)

Kun aamupala oli syöty, varusteiden merkkaukset tehty, pyörä ja kamat viety vaihtoalueelle, olikin jo aika siirtyä Valkjärven tuntumaan pukemaan märkäpukua päälle ja hyppäämään veteen. Siinä vaiheessa alkoi fiilis olla jo tosi hyvä, ja pieni pyöräjännitys takoi päässä. Päätin kuitenkin unohtaa moisen stressin aiheen ja nauttia uudesta lajista, uimisesta ja siitä, että tässä lajissa on kyse vain itsestäni. Tekninen ongelma ei voi sotkea tätä lajia, joten nautin tästä uinnista täysin rinnoin. Ja startin pamahtaessa klo 12 lähdin uimaan rentoa vapaauintia, ja voi tosiaan kuinka nautinkin menosta! Ryysistähän siinä oli jonkun verran, kun 250:n hengen lauma lähti uiskentelemaan. Mitenkään pahaa linkoa ei kuitenkaan tullut ja ensimmäisen "pullonkaulan" ohitettuani löysin oman hyvän linjan. Uinti tuntui hyvälle, oli ihan huippu fiilis. Vesi oli kirkasta, aurinko paistoi ja uinti tuntui rennolta. Reitti kierrettiin kahdesti ja uinnin loppupuolella tuntui, että tätä ois jaksanut vielä vaikka kuinka. Sen verran nautinnollista menoa uintiosuus oli. Vedestä rantauduin hymyssä suin ja lähdin kipuamaan mäkeä ylös vaihtoalueelle. Märkkäri pois, kypärä päähän, numerolappu vyötäisille ja kengät jalkaan ja menoksi. 
Pyöräily tuntui alkuun oudolta, mutta kyllä siinä pikku hiljaa pääsi vauhtiin kiinni. Reitti oli reilu 13 kilometrin lenkura, joka kierrettiin kolmesti. Maasto oli kumpuilevaa oikeastaan koko ajan. Joitakin pahempia mäkiäkin sattui matkan varrelle, ja vaihteiden kanssa oli miettimistä. Pyöräillessä vain mietin, että tällä profiililla olisi pyöräilykokemuksesta hyötyä, mutta ei auta. Tällä mennään nyt. Triathlonpyörät sen kuin viuhuivat vierestä ohi. Epäilin että jollain taisi olla sähköpyörä, sen verran vauhdikasta menoa oli matkan varrella. ;) Noh, pyöräily meni niin ja näin. Ei nyt ehkä kovin flow:n päässyt, mutta ei se meno tuskaiselta tuntunut. Ehkä vähän semmoista vauhdin hurmaa jäin kaipaamaan, mutta jatkuva kumpuilu ja ylämäkikokemattomuus sekä vastatuuli pisti vähän kampoihin. Mutta siitä iloitsin, että pyörään ei tullut teknisiä ongelmia ja kaikista käännöksistä selvisin kaatumatta. Pyörältä noustessa jalat tuntui hivenen tönköltä, mutta helpotti jo vaihtoalueelle juostessa. Siinä vuorostaan kypärä pois ja lenkkarit jalkaan.Tovin kaivoin varustelaatikosta spibelttiä ja ihmettelin, että mihin ihmeeseen olin sen tyrkännyt kunnes muistinkin että laitoinkin sen vyötäisille jo ennen pyörään lähtöä. Juoksuun lähtiessä mietin vielä hetkisen, että mihin suuntaan täällä pitääkään lähteä. Vähän ehkä joo pyörä-juoksuvaihto meni säätämiseksi, mutta pistän sen helteen piikkiin. ;) Noh, lopulta selvisin kuitenkin juoksureitille ja sitten vain töppöstä toisen eteen ja menoksi rennon reippaalla vauhdilla. Ihana fiilis, kun selkiä saa alkaa metsästämään rennolla juoksulla. Juoksu tuntui hyvältä ja vauhti säilyi alkuun siinä 5:00 min/km-tuntumassa. Lopussa ajattelin vielä kiristää, mutta sen verta helle taisi tehdä tehtävänsä, ettei kyllä pystynyt. Maalisuoralla sai spurtin tehtyä, mutta muuten juoksu oli perusmeininkiä. Maaliin tullessa oli kyllä varsin onnellinen likka. Taas yksi haaste suoritettu hymyssä suin, ja eipähän jää muuten tämä kisa tämän lajin viimeiseksi. Tätä lisää!! Nyt vaan pyöräkilometrejä alle niin voi haastaa itseään puolimatkalla! :) Onneksi takana oli myös Havaijin "treenileiri" niin hellekään ei tuntunut niin pahalta, kuten monilla muilla kanssakilpailijoilla.

Kokonaisaikani oli 2:54:47. Uinti 29:58, Pyörä 1:26:58, Juoksu 50:07, T1.vaihto 5:15, T2.vaihto 2:27. Sijoitukseni ikäsarjani viides/14, ja naisissa 33/105. Ei huono startti tälle lajille. ;) 
Kisa nyt oli viikonlopun vain yksi osio. Tapahtumissahan tunnelma on huikea ja tsemppihenkeä löytyy. Itse kun kuulun vielä Kuopion triathlonseuraan, niin oli kiva fiilistellä toisten seuralaisten kanssa kisafiiliksiä. Yhteisöllisyyshän tässä on ihan ykkösjuttua! Tyttöjen kanssa jäimme vielä toiseksikin yöksi Vierumäelle, jotta saimme nauttia kauniista maisemista ja kiireettömästä elosta. Sen verran kivaa se uinti oli, että lähdimme vielä iltauinnille auringon laskiessa.. Saattoipa ne muutamat ihmetellä, että tuolla ne norpat taas märkäpuvuissaan on liikkeellä. ;)


Seuraavana aamuna kävimme ihastelemassa vielä Vierumäen harjumaisemia luontopoluilla. Samoja polkuja nyt kuljettiin, mitä blogityttöjen kanssa viime talvena. Ajattelimmekin että täällä olisi taatusti kaunista kesällä, ja niin todella olikin. Näissä maisemissa voisi viettää pidemmänkin tovin, vai mitä mieltä olette?

 


Mutta olipahan mukava urheilullinen viikonloppu ystävien kanssa. Tämmöisiä lisää! :)