Yhdistelmätreeniä

Vaikka olenkin vannoutunut ulkoilma-liikkuja, yllätti tämänpäiväinen yhdistelmätreeni salilla todella positiivisesti. Sain jokin aika sitten mahdollisuuden tutustua viikon ajan Fressin palveluihin, ja tänään sovitun tapaamisen jälkeen päätin suunnata pitkästä aikaa spinning-tunnille. Olin salilla kuitenkin sen verta hyvissä ajoin, että ajattelin antaa uuden mahdollisuuden myös juoksumatolle ja tehdä noin puolentunnin mittaisen treenin ennen sisäpyöräilyn alkua. Jokin aika sitten vannotin, että mattojuoksu ei ole sitten yhtäään mun juttu, mutta päätinpä tänään asennoitua siihenkin toisella tavalla ja lähteä vähän vauhtileikittelyyn, joka tekee matolla juoksemisesta mielekkäämpää. Juoksutreenini näytti seuraavalta: 5min 5:30/km, 5 min 5:00/km, 5min 4:20/km, 2 min 5:30/km. Pikku vedot: 1000m 4/km, palauttelua, 500m 4/km, ja loppuun palauttelua. Yhteensä juoksin noin puolisen tuntia, kunnes siirryin sisäpyöräilyn ihmeelliseen maailmaan.

..joka oli muuten pikkasen huikee tunti!! Ohjaus tapahtuikin virtuaalisesti ja screenille heijastettiin erilaista maisemaa. Oli tasaista maastoa ja vuoristoteitä. Mä olin totaalisen fiiliksissä, kun välillä poljettiin Grand Canyonilla ja Yosemiten kansallispuistossa, ja vaikka sun missä upeissa mestoissa. Uppouduin totaalisesti niihin upeisiin maisemiin ja unohdin polkevani pimeässä salissa paikallaan. Sain tosi paljon draivia päivään, ja matkakuume nousi ihan älyttömästi. Menkää ihmeessä kokeilemaan tämänkaltaista virtuaalista sisäpyöräilytuntia, jossa saa pyöräilyn aikana ihailla upeita maisemia ja haaveilla joskus aidostikin polkevansa pitkin vuoristoteitä. Awww, tietyt matkahaaveet sai kyllä tällä tunnilla vain tulta alleen... ja nousi mieleen myös ihania menneitä matkamuistoja, joista muutamia kuvia nähtävillä teillekin.





Tuonkaltaisen yhdistelmätreenin jälkeen olin kuin yhtä hymyä ja oli sellainen fiilis, että nyt tekisi mieli vaikka tanssia! Ystävä olikin tulossa extempore kylään sopivasti, ja lounaan jälkeen sanoinkin, että hei nyt volat kaakkoon ja tanssitaan. Onneksi yhtä heittäytyvä ystäväni oli heti messissä ja bailattiin pari biisiä keskellä päivää. Haha. Ihanaa arjen riemua!!

On tärkeää oppia elämään hetkessä, iloitsemaan hyvästä olosta, ja olemaan kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mitä elämässä on. Ja myös uskaltaa unelmoida tulevasta. Joku päivä saatatkin huomata, että ne unelmat todella käyvätkin toteen.. :) 

DREAM BIG! <3 

Oletteko te käyneet vastaavissa sisäpyöräilyssä, mitäs ootte tykännyt? Onko kellään matkahaaveita, taikka jo tiedossa olevia reissuja?

Kommentit

  1. Ihana innostava teksti! Niin ihana tuo kuvaamasi endorfiininpöllyinen fiilis, joka tulee hyvän treenin jälkeen! Mulla se tulee usein tanssista ja mikseipä sen jälkeen voi tanssia vähän lisääkin ;) ihana fiilis tässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ihana fiilis välittyi. Se olikin tarkoitukseni. Ah ihana päivä :)

      Poista
  2. Kuulostaa siistiltä! Olen jostain syystä onnistunut välttämään aina spinningiä vaikka se mun vanhalla salilla olikin mahdollista niin virtuaalisesti kuin livenäkin. Harmi. Ehkä joskus. Juuri tuon tyyppinen sovellutus kuulostaa tosi hienolta ja olen jopa miettinyt miten itse toteuttaisin tuollaisen konseptin jos olisin spinning-ohjaaja. Maantiepyöräilyn maailma on täynnä upeita kohteita ja hengästyttäviä maisemia joten miksipä niitä ei hyödynnettäisi myös sisäpyöräilyssä.

    Kovia vauhteja oot ottanut matolla! Onko jo ajatuksia juoksutapahtumista vuodelle 2016?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parastahan tuossa oli, että myös ohjaus tapahtui virtuaalisesti, eikä paikalla ollut ketään vetämässä tuntia. Ei sillä, että olisi jotakin ohjaajia vastaan, mutta kaikkien tyyli ei kolahda. Nyt screenille tuli näkyville miten edetään, ja sai keskittyä vain musiikkiin, maisemiin ja polkemiseen. Ihan huippua!!!

      Juoksutapahtumat vuodelle 2016, hmm.. hyvä kysymys. En tiedä!:) On mulla juoksuhaaveita, mutta voi olla etten tarvitse niihin tapahtumaa. Pitkät polkujuoksulenkit, maraton, luonnonpuistot, juoksuvaelluksetkin kenties. Saa nähdä mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan, mutta yhteenkään tapahtumaan en ole ilmoittautunut, ainakaan vielä.

      Poista
  3. Meillä on yhdellä keskuksella ainakin noita virtual-tunteja, joissa video pyörii ja poljetaan sen tahtiin.. mä oon jotenkin ajatellut, että se on ihan tylsää.. mutta sä sait mut ihan toisiin aatoksiin ;)! Ehkä vois kokeilla! Pääsis oma fiilis vielä enemmän valloilleen!!

    Ps. Mistä noi kuvat on.. tunnistan jotain mutta kerro ihmeessä :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin ajattelin, että mahtaa olla tylsää mutta kaikkea muuta!! Mene ihmeessä kokeilemaan ja nauti maisemista. Minuun kolahti ainakin:)

      Ekat kaksi kuvaa USA:sta, Malibu&Grand Canyon. Vikat kaksi Mallorcalta, ensimmäistä paikkaa en nyt just muista nimeltä, jälkimmäinen Sa Calobra. :)

      Poista
    2. Kiitos :) Grand Canyonin mä tunnistin... Sinne haluaisin itsekin joskus ;)!!

      Poista
    3. Mäkin tahdon joskus uudestaan:)

      Poista
  4. Oi kuulostaa tosi makeelta tollainen sisäpyöräilytunti!!! :) Mäkin haluan kokeilemaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti