Varaslähtö Vappuun Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Hyvää Vappua kaikille! Täällä ollaan herätty toukokuiseen aamuun jo varhain aamulla, mutta kovin pirteänä yhdeksän tunnin yöunien jälkeen. Meillä oli hurjat vappukemut, kun painuin pehkuihin jo yhdeksän jälkeen.. Onhan niitäkin vappuja ollut, että olen mennyt vasta nukkumaan tuolloin kun tänään heräsin. Haha.. Oi aikoja! 

Me tosin starttasimme vapun vieton ystäväni kanssa jo lauantaina, kun suuntasimme ihastelemaan keväistä luontoa Rautalammin ja Konneveden rajalla sijaitsevaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon.  Etelä-Konneveden kansallispuisto on perustettu muutama vuosi sitten, vuonna 2014. Reitistöä on rakennettu vielä viime vuosina ja pidemmän reitin, kolmen vuoren vaelluksen viitoitukset ja merkkaukset tehtiin vasta viime kesänä. Reitin uutuus näkyy ja tuoksuu. Reitin varrella on upeita, uudelta tuoksuvia laavuja. Reittimerkinnät ovat selkeitä, isoilla keltaisilla maalimerkeillä puihin merkattu. Polut ovat mukavasti jo tamppautuneet, joten retkeilijät ovat löytäneet tänne upean luonnon äärelle. Eikä suinkaan ihme. Kansallispuiston maisemat tarjoavat monipuolisia näkymiä ja maastonvaihtelua. Reitti kulkee korkeiden kallioiden, upeiden metsien, kauniiden niemien ja järvien rannoilla. Huikea paikka! Voin todellakin suositella! Kuopiosta matkaa on vain 80 km, joten tiedän palaavani tänne vielä monenmoista kertaa. Nyt olin toistamiseen, kun ensimmäinen tutustuminen alueeseen oli talven luonnonpäivien aikaan. 




Kiertämämme kolmen vuoren vaellus (14 km) on rengasreitti, joka lähtee Vuori-Kalajan kotalaavulta. Kodalle Kalajan pysäkointialueelta (jonne ei ole talvikunnossapitoa) on noin yksi kilometri. Auton pystyy jättämään myös etäämmäksi Törmälän loma-ja kurssikeskukseen, josta on puolestaan 1,5 km matka Kalajan pysäkointialueelle. Me pääsimme ihan hyvin nelivetoautolla Kalajan pysäköintialueelle, vaikka tänä vuodenaikana tie oli melkoisen pehmoinen ja mutainen. Kaikilla autoilla en lähtisi yrittämään ellei halua ryhtyä työntöhommiin. Alueelta löytyy myös lyhyempiä reittejä. Vuori-Kalajan kotalaavukin on jo niin upealla paikalla, että pelkästään sen vuoksikin voi tulla alueelle retkeilemään ja vaikkapa makkaran paistoon. Kansallispuisto tarjoaa kaikille varmasti jotakin tarjottavaa. Tuo kolmen vuoren vaellus on maastoltaan suht haastava paikoitellen hyvin jyrkkien nousujen ja laskujen vuoksi, mutta muuten kyllä mukavankulkuista maastoa.

Ja kaunista siellä on, ai että. Voin vain niin kuvitella sitä maisemien kauneutta silloin, kun järvet sulaa. Katselin näitä maisemia swimrun-silmillä. Liekö seuraavan kerran tulenkin tänne kumipuku päällä ja lenkkarit jalassa. Kesä tuuuuu jo!! ;)


Oli ihana varaslähtö vappuun, luonnon keskellä patikoidessa, ystävän kanssa turistessa.


Poikkesimme kolmen vuoren vaellukselta vielä Kalajavuoren näköalapaikalle, joten yhteensä reitin pituudeksi kertyi yhteensä 18 kilometriä. Päiväpatikan päätteeksi hyppäsimme autoon ja suuntasimme yöksi Hankasalmella sijaitsevalle Häähnintuvalle. Retkellä saimme kokea luonnon monimuotoista maastoa ja myös säätä, kun rinkkojen kanssa taivalsimme vielä vajaan kilometrin autiotupaan lumisateessa.



Häähnintupa on kaikkien retkeilijöiden käytössä oleva autiotupa, josta tosin löytyy erityistä luksusta. Autiotupa on sisustettu kodikkaaksi ja yläparvelta löytyy patjojakin. Erityisen tästä elämyksestä kyllä teki se, että autiotuvan isäntä oli käynyt jo lämmittämässä tuvan meitä varten ja takassa paloi mainio takkatuli. Mikäs siinä oli istahtaa lämpimään tupaan takkatulen ääreen grillailemaan makkaraa. Eikä siinä vielä kaikki, mikäli autiotuvan isännälle ilmoittaa tulostaan, hän tarjoutuu lämmittämään käsittääkseni siis omaa mökkisaunaansa retkeilijöille. Huhhei, käsittämätöntä vieraanvaraisuutta!

Ruokailun päätteeksi lähdimme tarpomaan hitusen hasardissa kelissä parin kilometrin päähän saunalle. Sauna oli kyllä kertakaikkisen upea! Aavistuksen erikoinen fiilis näin kesän kynnyksellä, istua löylyssä ja ihastella varsin jouluista tunnelmaa. Suomen luonto tosiaan tarjoaa elämyksiä! ;) Elämyksiä tarjoaa kyllä myös Häähnintupa ja sen seutu. Täytyy vain suuresti kiittää autiotuvan isäntää ja kaikkia talkootöitä tekeviä, jotta tämmöiset ainutlaatuiset elämykset ovat retkeilijöille mahdollisia. Kiitos!


Saunalta lähdimme takaisin Häähnintuvalle. Kipusimme yläparvelle, jonne oli mukava nukahtaa upean retkipäivän jälkeen. Aamulla heräsimme sitten ihastelemaan talvista maisemaa. Voi moro! :)  Mutta josko sovitaan, että tältä keväältä lumet olivat nyt tässä ja seuraavan kerran nautitaan näistä maisemista sitten marraskuussa. ;) 


Upea retkeily päättyi sitten kotosalla herkkuateriaan ja vappumunkkeihin. 
Mainio huhtikuun päätös ja nyt sitten kesää kohti.


Nyt suuntaan tästä vielä vikalle pidemmälle juoksulenkille ennen HCR:a. ja sitten päätettiin miehen kanssa korkata grillikausi. Piknik-peittoa ei kyllä vielä oikein nurmelle viitsi lumipeitteen päälle laittaa, mutta voihan sitä syödä seisaaltaan..tai kaivaa ne toppahousut vielä esiin..  ;) 

Oikein mainiota vappua kaikille ja toivottavasti vähälumista kesää!! ;) 

Oletko käynyt Etelä-Konneveden kansallispuistossa? Millaisia vappuhulinoita sielläpäin?

Kommentit

  1. Mahtavalta kuulostaa teidän retki :) Tuo autiotupa ja sauna ja kaik isännän vaivannäkö, ihan huikeeta. Mäkin haluan tuonne ;) Satuuu! mutta joo, nyt sitä lämpöä ja aurinkoa kiitos!! :) Ihanaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana retki olikin. Tuolla Häähnintuvalla sai tosiaan kokea erityistä vieraanvaraisuutta. Mutta heii Hannaaaa, mennään juoksemaan tuonne, kun tulet Kuopioon. Jätetään eväät autoon siksi aikaa, ja pulahdetaan juoksun jälkeen uimaan ja aletaan sitten grillailee! Kuulostaa suunnitelmalta vai mitä? ;)

      Poista
  2. Kuulostaapa tosi kivalta! En ole Etelä-Konnevedellä käynyt, vaikka meiltä ei sinne edes ole kovin pitkä matka. Pitäisi varmaan ottaa tämän vuoden tavoitteeksi tutustuminen uuteen kansallispuistoon.
    Hyvää toukokuuta! Kesää kohti, vaikka eilen vielä tulikin lunta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikein hyvä tavoite! Suosittelen lämpimästi tuota kansallispuistoa. :) Menkää ihmeessä, varsinkaan jos ei ole kovin pitkä matka edes. Samoin sinne hyvää toukokuun jatkoa, tällä viikolla onneksi näyttänyt jo paljon paremmalta kesän tulon suhteen!:)

      Poista
  3. Moikka! Tuonne on kyllä pakko päästä retkeileen! Ihanan näköistä :) Kiitos hyvistä vinkeistä. Poluista kun tykkääät niin oletko koskaan käynyt Tampereella poluilla? Suosittelen Hervannan suolijärven polkua :) Matka ei ole kun noin 5km, mutta voihan sitä mennä useemman kerran ympäri :) Rantareitti ja maisemat upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea retkipaikka, suosittelen. En itseasiassa ole käynyt koskaan Tampereen poluilla, jos ei Kaupin metsän pururatareittejä lasketa. Mikäli tulee käytyä Tampereen suunnalla, niin pitääpä käydä tuolla Hervannassa. Takuuvarmasti upeaa seutua sielläkin! :)

      Poista
  4. Teidän retki kuulostaa aivan ihanalta! Ja nää kuvat on kyllä voimaannuttavia! Hihhih eritoten aamun lumiyllätys on varmaan ollut ikimuistoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä retki olikin, ihanaa!! Luonnon keskellä on helppo tallentaa upeita kuvia, joita katsellassakin virkistyy. Luonto tarjosi monipuolisuuttaan kyllä toden teolla. Lohdutin ajatuksella: Uusi lumi on vanhan surma.. eikös jokin vanha sanonta mene näin :)

      Poista
  5. Uuh! Mulla on ollut tää Etelä-Konnevesi haaveissa jo jonnin aikaa ja tämä postaus ei nyt yhtään lieventänyt tätä haaveilua. Täytyy ehdottomasti ottaa ensi kesän ämpärilistalle. Vaikuttaa upeelta paikalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heiiiii jos päädyt tulemaan, laitahan viestiä. Mennään yhdessä rymyämään poluille :)

      Poista

Lähetä kommentti