perjantai 11. elokuuta 2017

(some)LOMA

Kolmisen viikkoa ensimmäiseen polku-ultraan ja hetkittäin jännitys kipristää mahan pohjassa. Kaikki on taas niin uutta. Eka kerta on aina tietyllä tavalla ärsyttävää, kun ei ole kokemusta mihin peilata. Sama se, mikä laji kyseessä. Eka kerta on aina eka, ja oppiminen syntyy usein kokemuksen kautta. Starttiviivalle vaan on astuttava ensikertalaisen elkein, innostuneena mutta jännittyneenä siitä seikkailusta, mitä eteen tuleekaan. Toisaalta se on myös kiehtovaa, lähteä metsäseikkailuun, luonnon lumoon, oppimaan niin itsestään kuin niistä edellytyksistä, mitä polku-ultrailu vaatiikaan. Vahvempana ja viisaampana, sekä kokeneempana sitten takaisin. 

Onhan näitä ensikertalaisen koitoksia ollut monessa lajissa, niin juoksussa kuin tällä hetkellä nosteessa olevissa lajeissa: triathlonissa ja swimrunissa. Kokenut niissä lajeissa en tosiaan ole, mutta olen pari postausta kirjoittanut helpottaakseen toisten ensikertalaisten mietteitä. Samanlaisia pohdintoja ei kehäketuilla ole, mitä ensikertalaiset lajin parissa pohtii.

Tässä vaiheessa koitoksen lähestyessä tottakai tuumailee, onko tehnyt asioita riittävästi. Oli tai ei, se nyt riittää. Tämä on ollut minun tapani ja minun pohjani, eikä sitä murehtimalla varsinkaan mihinkään muuteta. Näillä mennään. 

Nyt ajattelin hiljentyä hetkeksi somen parista kokonaan. Minulla alkoi nyt viimein kesäloma, jonka vietän luonnon lumossa nauttien, retkeillen ja poissa kaikkien ärsykkeiden ulottuvilta. Ensi viikolla pakkaan rinkkani ja lähden Kainuun korpeen ja pohjoisen maisemiin.. Palaan kertomaan kyllä reissutarinoita kotiin palattuani. Mikäs sen mukavampaa kuin fiilistellä reissukuvia kotiin palatessa ja elää lomaa sitä kautta uudelleen. :) 

Ennen kuin starttaan somehiljaisuuteni, jaan tähän vielä yhden postauksen, joka kantsii vilaista juoksukilpailuihin tai muihin koitoksiin valmistautuessa. 



Ihanaa elokuun jatkoa, tämä likka lähtee nyt luontoon lepäämään! 


Palaillaanhan sitten syyskuun lähestyessä! 

torstai 3. elokuuta 2017

Ajatuksia onnellisuudesta

Olen viime aikoina viihtynyt metsässä lukuisia tunteja. On saattanut vierähtää kolme tuntia marjametsässä, lähinnä vain samoillen ja luonnosta nauttien. Saalista en ole juuri saanut, puolisen litraa ehkä. Marjaa on mennyt suuhun enemmän kuin kippoon, eikä lopulta mustikan poiminta ole ollut se pääasia. Olen pysähdellyt sammalmättäälle istumaan, kuunnellut linnun laulua, ihastellut laineiden liplatusta rantakiviin ja tuntenut tuulen tuiverruksen kasvoillani. Olen uppoutunut luonnon lumoon, menettänyt ajan tajun ja ollut kaiken muiden ärsykkeiden ulottuvilta poissa, yksikseni. Miten hyvältä se on tuntunutkaan.

Näinä hetkinä on ollut aikaa ajatuksille, tunteille ja pohdinnalle. Olen pyöritellyt ajatuksia onnellisuudesta. Minulta kysyttiin kerran kertoessani kesän ihanuudesta: voiko elämä olla oikeasti noin hyvää? Voisihan olla, että somemaailmaan tai jopa ystäville voisi värittää elämää ihanilla hehkutuskuvilla tai elämyksillä, vaikka sisin huutaisi tuskaa.  On toki muistettava, että some on vain pieni pala elämää, eikä siellä ole tarkoitus kaikkea jakaa. Tärkeintä kuitenkin, että olisi ystävilleen ja erityisesti itselleen aito.

 Jäin miettimään, voiko elämäni siis todella olla oikeasti noin hyvää. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä se voi. Elämän onnellisuus ei tule siitä, että tekee tai suorittaa asioita, vaan siitä  millainen mielentila on. Huokuuko sisin onnea. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että vuosien ajatusmyrskyn jälkeen sisin on rauhallinen ja se huokuu onnea. Miten vapauttavaa on istua marjamättäältä tuhansien itikoiden parveillessa ympärillä, ja tuntea syvää rauhaa. Olen samaa mieltä Tommy Hellstenin kanssa siitä, ettei onnellisuus ole kiinni olosuhteista. Ihmismieli saattaa olla sellainen, että kaipaamme elämäämme jotain koko ajan. "Sitten kun minulla on sitä tai tätä..olen onnellinen." Toisaalta ihmismieli on joskus myös sellainen, että odottaa toisten tekevän sinusta onnellisen. 

Emme voi valita olosuhteita, emmekä voi välttyä elämän koettelemuksilta, kärsimyksiltä tai kivuilta. Elämässä voi tulla vastaan äkkiarvaamattomia, surullisia ja kohtuuttomaltakin tuntuvia vastoinkäymisiä, mutta kaikessa näissä, voi oppia jotain ainutlaatuista ja arvokasta. Erityisesti siitä, ettei onni riipu olosuhteista. Onni on sitä, mitä sisimmässäsi koet. Näetkö elämässäsi jatkuvat synkät pilvet vai ruskojuovan pilven raossa.


Odotamme parisuhteessakin usein sitä, että juuri se toinen tekee sinusta onnellisen. Voi miten minäkin silloin nuorena, suhteemme alkutaipaleella olin niin hukassa itseni kanssa, että tarpeeni onneen olisi ollut loputon. En osannut olla yksin ja tarpeeni muuttuivat vaatimukseksi. Onneksi vuosien aikana toinen toistamme hiottu ja yhteistä polkua on taivallettu välillä nelinkontin maassa rähmäällään, välillä kukkakedolla hyppien.. ja nyt pian kymmenettä hääpäivää viettäessämme voin todeta, että olen onnellisempi kuin koskaan. Tiedän, että riitämme toinen toisillemme juuri tällaisena ja mieheni on minulle paras ja niiin rakas. 

Ehkä tässä on myös onnen yksi salaisuus. Ymmärtää sen, että riittää juuri tällaisena.  Silloin kun on hyvä olla itsensä kanssa, se huokuu myös parisuhteessa ja lähellä oleville ihmisille. Silloin uskaltaa toteuttaa myös omia haaveitaan ja tehdä asioita joista nauttii.


Ja näissä hetkissä, kun elää tässä hetkessä, kiitollisin mielin, voi elämä yllättää ja luonto lumota vaikuttavuudellaan. Tuijottaessa auringonlaskua tai sateen verhoamaa järven pintaa, voi ymmärtää olevansa kuitenkin jotain suurempaa luomakuntaa. Jos Jumala on luonut jotain näin kaunista, uskallanko todeta myös itselleni, että olen yksi hänen taideteoistaan, ihme, suuri ihme.

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikasin, Otti kynän käteen  
Rupes siinä piirtämään

Se kuva oli kaunis
Oi ihme suorastaan
-Anna puu-


Ihanaa elokuun jatkoa!