Throwback - Kebnekaise

Kolme vuotta sitten vastasin ystävälleni varsin pikaisesti kyllä, kun hän kysyi matkaseuraa Kebnekaisen vaellukseen. Mistään tietämättä olin heti valmis uusiin seikkailuihin. Silloinen vaelluskokemukseni oli nolla ja ystäväni auttoi minua tutustumaan retkeilyn saloihin trangian käytöstä lähtien. Näin jälkikäteen ajateltuna olipahan sitten valinta näin ensimmäiseksi vaelluskohteeksi.

Se matka kuitenkin opetti varsin paljon, jo ihan perinteistä oppia vaelluksesta, mutta myös itsestämme. Rakastuin toden teolla tuntureiden lumoon ja niihin kauniisiin maisemiin. Näitä kolmen vuoden takaisia kuvia katsellessa tulee mieleen meidän jutustelut, fiilistelyt, eksyminen, maisemien ihastelut, huiputushetki, väsyneet jalat, tunturiaseman kahvit, tukkiunet huiputuspäivän jälkeen. Mieleen muistuu myös hampaiden puremiset, loputtomat kivet ja kropan väsymys. Tärkeimpänä kuitenkin uskomaton ja ikimuistoinen kokemus ystävän kanssa, ja siitä seurannut yhteisen urheilun ilo, jota olemme jatkaneet vielä tähänkin päivään saakka. Kävimme hakemassa huipulta hullutuksen - tahto nähdä ja kokea luontoa läheltä, valloittaa uusia vuoria ja tuntureita. Ja uskaltaa haastaa itsensä urheilullisissa jutuissa, ja ennen kaikkea nauttia luonnonlumosta ja matkanteosta.



Ja millainen onni meillä tuolloin sään suhteen kävikään.
Huiputuspäivänäkin auringonpaistetta taivaan täydeltä.
Oi näitä muistoja!

Olemme suunnitelleet uutta reissua Ruotsin korkeimmalle kukkulalle (n.2100m), mutta saapi nähdä miten suunnitelmat etenevät kun aikamoinen saderintama on iskenyt koko pohjolaan. Toivotaan että saderintama hetkeksi hellittää, jotta pääsisimme kipuamaan korkeuksiin. Täällä on sade ainakin viime päivinä piiskannut sen verran, että alkaa olla todenteolla jo syksyntuntua, mutta josko vielä saataisiin nauttia lämpöisistä, pimenevistä kesäilloista ja lempeistä auringonpaisteistakin.

Oikein hyvää loppukesän jatkoa kaikille! Itsehän vielä olen kesälomalla, joten en vielä ole valmis syksymoodiin, vaikkakin niitä raikkaita, pirtsakoita syysaamuja ja syksyn värikirjoa rakastankin.

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Onko muilla vaellussuunnitelmia loppukesälle tai syksylle? 
Mitäpä muuta sinne ruudun toiselle puolen kuuluu? Olisipa ilo kuulla kuulumisianne :)

Kommentit

  1. Ah nämä kuvat!! Onneksi en lue tätä nyt julkisissa, niin ei ole vaaraa että unohdan jäädä pois näitä katselkessa ;D Tosiaan kelpo kohde ekaksi vaellukseksi! ;) Toivottavasti sää suosii myös tänä vuonna!! Minäkään en ole yhtään valmis syksyfiiliksiim yäääy! Aion kyllä jatkaa kesäfiiliksiä ainakin koko elokuun:) Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina - todellakin jatketaan kesäfiilistelyä vielä koko kuukausi! Keleistä viis. :) Ihanaa lomanjatkoa myös teille!

      Poista
  2. Aivan mahtavia kuvia! Tekisi kovasti itsekin mieli lähteä jonnekin vastaviin maisemiin vaeltamaan. Haaveilen ajasta, jolloin lapset ovat jo isompia ja voi napata heidät mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaeltaminen on kyllä ihanaa, onneksi Suomesta löytyy vaikka mitä kansallispuistoja, jotka helposti saavutettavissa myös perheen kanssa. :)

      Poista
  3. Voi wau näitä kuvia! Uppos totaalisesti tähän vuori-,tunturi ja järvi hullaantuneeseen ihmiseen!! Kumpa pääsisi joskus itsekin. Ihan hirveesti tekisi mieli käydä taasen Norjassa, mutta valitettavasti ei nyt tänä vuonna onnistu, kun kaikki lomat on jo pidetty. Mutta toivottavasti teidän reissu onnistuisi ja suotavaa toki olisi, että kelikin olisi kohdillaan! Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että sielläkin vuoriin ja vesiin lumoutunut. :) Juurikin käytiin Norjan Lofooteilla haikkailemaan (huhhuh mitä maisemia)..ja nyt olisi suuntana sitten Kebnekaise. Kiitos lomatoivotuksista, me nautiskellaan vielä tovi. Oikein hyvää ja onnellista arkea sinne!

      Poista

Lähetä kommentti