Kiitosmieli, minä juoksin - NUTS Karhunkierros 31K-raportti

Olipahan ihanan helteinen toukokuu. Polkujuoksukansa on iloinnut kuivista maastoista - siitä kuinka metsä oikein kutsuu seikkailuun. Toukokuun lopulla oli kunnon polkujuoksukarkelot Kuusamossa NUTS Karhunkierroksen merkeissä. Tänä vuonna yli 2000 juoksijaa lähti haastamaan itseään ja kenties toisiaankin. Haasteita riittää kyllä jokaiselle, tarjolla on sprinttimatkasta super hulluun ultramatkaan. 31km - 160km. Siitäpä voi kukin valita itselleen sopivan mittelön. 

Noh, kuten tiedätte. Minun kevään suunnitelma startata 80 kilometrille vesittyi nilkkahaasteiden vuoksi. Nilkan ollessa kuitenkin jo merkittävästi parempi, tein ratkaisun ja vaihdoin ilmoittautumiseni 31 kilometrin matkaan. Hymy oli korvissa kun puolilta päivin pääsin valmistautumaan omaan juoksuuni. Toki epätietoisena siitä, miten nilkka käyttäytyy, mutta niin onnellisena siitä että pääsen edes starttaamaan. Kutkuttava jännitys ja lähtöstartin odottelu - ai että miten ihanaa! 



 Ja voi miten kaunista Karhunkierroksella olikaan. Alkuryysiksen jälkeen oli mukava juoksennella omaa juoksuaan, omaa vauhtia etsiskellen ja joitakin jonoja ohitellen. Fiilis oli hyvä, eikä nilkassa ollut tuntemusta. Ilma oli lämmin ja heti sai tuntea, että tänään tulee helteiset oltavat. Kuuluttajat jatkuvasti startissakin muistutti, että muistakaa juoda riittävästi - ohje tuli tarpeeseen. Helteistä menoa. Eipä umpihangessa talvella tampanneena oikein osannut arvata, että toukokuussa juoksenneltaisiin kuivassa ja helteisessä kesäsäässä :) Mutta olipahan ihanaa. Keräsin voimavaramuistoja matkan varrelta: Riippusillat, Jyrävän kosken kuohut, Porontimajoki ja ne upeat Konttaisen ja valtavaaran nousut. Niin kaunis on luonto.  

Juoksu sujui koko ajan ihan hyvin, söin ja join säännöllisesti. Kerran vetäsin kunnon lipat juurakossa, jonka jälkeen kaivoin protskupatukan taskusta, jotta saa energiatason kohdilleen. Välillä juoksentelin ihan yksikseni, välillä seurassani kulki herrasmies jonka kanssa oli mukava rupatella kuulumisia. Sainpa mainostettua ihka uutta polkujuoksuseuraamme, josta olen hirmuisen ylpeä. Meidän Puijon Mahti. <3 Tiesinpähän, että ystäväni Saara takutti mahdotonta vauhtia siellä jossakin 53km:n kärkikahinoissa ja niinpä Saara juoksi naisten kolmanneksi, huikea ja päämäärätietoinen mimmi. <3 

Ainut haaste minulla oli loppu vaiheessa jälleen mahan kanssa, pahoinvointia ja etovaa oloa, eikä oikein tiennyt mitä syödä vai syödäkö mitään. Ylämäkiä ei voinut juosta ettei joutuisi puskareissulle. Selkeän suunnittelun puutetta jälleen kerran, vaikka tiesin että tähän neste- ja energian ylläpitoon minun pitää kiinnittää huomiota. Harvoinpa vaan tulee näitä yli neljän tunnin lenkkejä harrastettua, jolloin tulee myös ne mahaoireilut.. Noh, oppia ikä kaikki.

Valtavaaralle saavuin yksikseni, ja ihastelin maisemia. Katsoin kelloa ja sitä, että oma viime kertainen juoksuaika olisi mahdollisuus lyödä uusiksi, jos pistäisi todella töppöstä toisen eteen. Kuitenkin siinä hetkessä sanoin itselleni: "Satu, nauti tästä hetkestä. Nauti." Kaivoin puhelimen taskusta, otin muutaman kuvan. Pysähdyin. Iloitsin vapaudesta. Iloitsin tästä matkasta, siitä että pystyn juoksemaan. Kyyneleethän siinä tuli. Meni tunteisiin. <3 




Jatkoin matkaani hymy huulilla ja kiitollisena siitä, että minä kykenen. Loppurykäisy Rukalle, laskettelua alas ja vielä kertaalleen ylös. Tiukkaa nousua. Uskomaton 80 kilometrin taivaltaja saavutti minut nousussa ja paineli ohi - us-ko-ma-ton-ta. Selkeästi oli kokenut jonkinlaisen voimaantumisen :) Noh, se mies meni menojaan ja minä jatkoin tallustamista. Ja viimein, pääsi laskettelemaan alaspäin kohti maalia. Maaliin saavuin ajassa 4:40, sijoitus 25/509. Matkaa kertyi miltei 34 km. Ja nousumetrejä mukavasti. Tämä aika oli viitisen minuuttia kolmen vuoden takaista aikaani hitaammin. Luulin juosseeni kyllä tietyt pätkät kovempaa, mutta en sitten vissiin :D Täytyy sanoa että kovan ajan olin lyönyt silloin 3 vee sitten, vai lieköhän tämä matka on nykyisin hitusen pidempi? ;) Tai no, viimeeksi en pysähdellyt ottamaan kuvia tai vastailemaan äitille ja kaverille puhelimeen, kun sattuivat soittamaan. Tosin virkistäviä tsemppipuheluita oli, minua ei kyllä ollenkaan häirinnyt. Piti vain vastata puhelimeen, kun eihän sitä tiennyt josko järjestäjä olisi soittanut, mikäli joku olisi tarvinnut matkan varrella apua.

Maalissa oli ihana fiilis! Tapasin ystäväni, joka oli tosiaan juossut podiumille huikealla juoksullaan. Siinä jaoimme kokemuksia ja itsekin purskahdin itkuun siitä kiitollisuudesta, että minä sain juosta. Odottelimme kolmatta ystäväämme, joka soittikin ilmoittaakseen että on joutunut keskeyttämään nilkan nyrjähdyksen vuoksi.  :( Tämä kokonaisuus kuvastaa sitä, että kunkin polku on erilainen - silti toistemme onnistumista iloiten ja vaikeuksissa tsempaten.




Siispä näillä sanoilla, kiitos lukijani, että olet kulkenut tsempparina rinnallani juoksemattomuus-vaikeuksissani. Oli niin upea viikonloppu, on onni olla takaisin näissä ympyröissä. Juoksu. <3

Kommentit

  1. Ihania kirjoituksia juoksusta ja luonnosta! Oon nyt löytänyt blogiin ja lukenut sun sujuvaa ja mukanaan vievää tekstiä monta postausta taaksepäin. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Tervetuloa seuraamaan :)

      Poista
  2. Ihana raportti ja niin mahtavaa, että oot taas juoksemassa 💛

    VastaaPoista
  3. Onnea, mahtava retki ollut! Muutama kaverini oli 31 kilsalla, ja yhtä vaille kaikki haluaa ensi vuonna uudelleen - jospa minäkin jättäisin kevään asfalttimaratonin väliin ja suuntaisin tuonne... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hih enpä ihmettele että polkujuoksukarkelot houkuttelee. Ehdottomasti ensi vuonna mukaan :)

      Poista
  4. Aivan huippua, että olet taas mukana juoksussa <3 Jaettu ilo on kaksinkertainen :) Ja kuinka riemuissamme me kaikki olemme, että nilkkavaivat ovat helpottaneet <3
    Olen lueskellut näitä Kk:n rapsoja ja ajatellut, että ehkä taas ensi vuonna on pakko päästä Kuusamoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihanuutta! :) Nilkka on tosiaan kunnossa, jee. En vain tiedä iloitsinko hitusen liian aikaisin. Kuten tyypillistä, kun joku kohta prakaa - toinen kohta kompensoi ja nyt oikea puoli on selkeästi kuormittunut. Ei tästä vuodesta mitään juoksun riemuvuotta näytä tulevan, mutta tämmöistä se välillä. Nyt kuntouttava linja jatkuu, ja ehkä ensi vuonna sitten todellisessa tikissä. :)

      Poista

Lähetä kommentti