torstai 11. joulukuuta 2014

Pelon voittaminen

Eilen kirjoittelin siitä, kuinka kannattaa mennä rohkeasti eteenpäin kohti uusia haasteita ja mieltymyksiä. Haastoin toisia uskomaan itseensä ja menemään pois välillä mukavuusalueelta. Ja sitten samaisena päivänä istun itse kyykyssä jumppamaton reunalla ja en meinaa selviytyä touhukalenterin päivän haasteesta. Istun kyykyssä ja pohdin, että mitähän tästä seuraa. Voiko tässä epäonnistua. Uskallanko, enkö. Mietin saman päivän blogitekstiäni, jossa kerron ennakkoluulotonta suhtautumistani ja heittäytymistäni uusiin haasteisiin. Ja sitten minä yhä kyyhötän kyykyssä, enkä uskalla tehdä kuperkeikkaa.

Eilinen touhukalenterin luukku taas muistutti minua siitä, että olen kyllä rohkea, mutta en rämäpää. Pelkään kaikkea sellaista, missä joutuu tukeutumaan välineisiin, tai on liikaa vauhtia tai mahdollisuuksia esimerkiksi kaatua. Jyrkkien epätasaistan alamäkien lasku pyörällä on suuri haaste. Myös laskuvarjohyppy, sukeltaminen, kiipeily ja kaikki sellainen extremetouhu aiheuttaisi kyllä useammankin lisälyönnin tykytyksen. Tai noh, ehkei tarvitse edes niin extremeä lähteä miettimään, kun pelkkä kuperkeikkakin aiheuttaa jo sydämen tykytystä. Saatika se pää edellä hyppääminen veteen. Jokin siinä vain pelottaa. Ai että, kyllä mä olen sitten hurja.

No, onneksi tuli lähdettyä mukaan touhukalenteriin, jotta tulee mentyä "äärirajoille". ;) Touhukalenteri on siis Liikunnan ja urheilun nuorisokometian suunnittelema joulukalenteri. Jokaisen luukun takaa löytyy jotakin pientä haastetta, jonka tarkoituksena on kannustaa meitä aktiiviseen vapaa-aikaan. Luukuissa on haastettu muun muassa porrasjuoksuun ja hissittömään joulukuuhun. On ollut myös punnerrus- ja leuanvetohaastetta, loikkia, keppijumppaa, tasapainoilua, hyötyliikuntaa ja myös kehoitusta ihan vain rentoutumaan. (Vielä ehtii mukaan - jouluun on aikaa:)

Ja eilen oli haaste tehdä (vähintään) kymmenen kuperkeikkaa! Huhhei, hyvä edes jos yhdestä selviäisin, ajattelin. Kiitos vain työkaverille, joka tsemppasi minua tässä suuren suuressa haasteessa. Siinä jonkin aikaa kyykyssä kyyhöttäessä päätin kuitenkin pistää vain leuan rintaan ja pään mattoon ja uskaltautua kokeilemaan. Ja vitsit, mä tein sen. KUPERKEIKAN! Wuhuu! Kokeilin vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Ohut jumppamatto lattialla oli kuitenkin sen verran kova alusta ja siksi jätin loput seitsemän pehmeämmille alustoille. Ja tiedättekö mitä. Tein ne kuperkeikat justiin tuossa sängyllä. Oon mä sitten todellakin ylittänyt itseni. ;)

Tässä muutamia kuvia omista kokemuksista, kun ollaan jännän äärellä..

 LASTEN LEIKKIPAIKAT
tarjoaa aikamoista haastetta ja hämmästelyä lasten rohkeudesta.
Miettiiköhän sitä liikaa mitä käy, jos tuosta putoaa..


  MAASTOPYÖRÄILY
on kyllä upea kokemus, etenkin Espanjan maisemissa. Maasto oli välillä kuitenkin sellaista, että mieluummin otin alamäissä fillarin kantoon. Pitäisi opetella sitä pyörän hallintaa. Ehkä jonain päivänä.


VUOREN HUIPUTUS 
on kyllä siistiä, eikä pelota niin paljon silloin, kun voi pitää jalat maassa. 
Mutta kyllähän sitä silti vähän tässä Kebnekaisen huipullakin jännitti. Ei uskaltanut edes nostaa ylös molempia käsiä:) Mutta huikee fiilis! Tuossa ruotsin lippujen vierestä lähti jyrkkä lasku alas syvyyteen.Kuten myös oikealla puolen, mutta jyrkänne oli hitusen kauempana. Tai sitten lumivalli vain hämäsi..


VAELLUS
 on kyllä mukava tapa liikkua luonnossa. Kyllähän minua valtavasti kiehtoo korkeat paikat, vuoren huiputukset ja jyrkänteetkin. Jonain päivänä olisi kyllä todella siistiä kokeilla kiipeilyä, vaikka tiedän että se jännittäisi varmasti ihan hulluna.. Mutta ne maisemat on varmasti ihan käsittämättömät..


No mutta, ollaanhan tässä jo askeleen lähempänä extremeä. Sentään saavutin kuperkeikan, ehkä jonain päivänä voin tulla teille kertomaan, että uskallan hypätä pää edeltä veteen.

Mukavaa loppuviikkoa!!
T. Itsensä ylittänyt ;)

Kuinkas moni on muuten mukana touhukalenterissa?
Mitä pelkäät? Minkä pelon sinä haluaisit voittaa tai olet jo voittanut?
Olisi hienoa kuulla kokemuksia itsensä ylittämisestä.



6 kommenttia:

  1. Mä olin ihan unohtanut että kuperkeikkoja on edes olemassa! Mahtavaa että uskalsit heittäytyä - välillä joku pieneltäkin tuntuva asia voi kasvaa yllättävän isoksi, vaikka lapsena teki kuperkeikkoja joka päivä :) Pitääpä varmaan itsekin kokeilla pitkästä aikaa, hih.

    Fyysisiin suorituksiin liittyvä juttu joka mua jännittää on laitesukeltaminen. Olisi niin hienoa sukeltaa jossain kirkkaan veden syvyyksissä, mutta jotenkin hirvittää se ajatus että olisi jonkun laitteen varassa ja voisi iskeä paniikki... Yksi uusi juttu jota ajattelin uskaltaa kokeilla on boulderointi! Moni mun tuttavapiiristä on alkanut harrastamaan sitä ja mäkin alan pikkuhiljaa kiinnostua ajatuksesta. Jotain kiehtovaa kiipeilyssä on, erityisesti kun tuo boulderointihan keskittyy mataliin seiniin ilman välineitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo todellakin pienistä asioista voi tulla isoja juttuja:) Ehkä tässä muutoinkin tullut enemmän sellaista asennetta, että rohkenisi tekemään juttuja, jotka vähän pelottaakin. Niistä yksi on myös tuo laitesukellus. Onneksi sukelluskurssit on hyviä valmistamaan tuohon haasteeseen. Josko joskus uskaltautuisi:)

      Boulderointi onkin varmasti yksi pienen kynnyksen harrastuksista, joista varmasti on hyvä aloittaa. Itsekään en ole vielä kokeillut, vaikka tarkoitus kyllä on. Ja ehkä joskus sitten haastavampiin maastoihin:)

      Mukavaa viikonloppua!:)

      Poista
  2. Hih, ihana kuperkeikkatarina! Hienoa kun lopulta uskalsit ylittää pelon :). Itse olin tänä vuonna tilanteessa, missä piti tehdä kaksi kuperkeikkaa putkeen ja loppuun tehdä vielä yhden jalan vaaka. En ollut myöskään tehnyt kuperkeikkoja sitten lapsuuden ja on kyllä käsittämätöntä miten pelotti :D siksi voin tosi hyvin samaistua tilanteeseesi! Koko elämän varrella suurin itseni ylittäminen on varmaan ollut se, kun lähdin 16-vuotiaana yksin vuodeksi Uuteen-Seelantiin, enkä nähnyt läheisiäni koko vuoden aikana. Puhuin perheeni kerran kuussa, kun soitettiin pitkä puhelu. Se oli myös ainoa kerta kuussa kun puhuin suomea. Olin niin nuori etten etukäteen ees tajunnut pelätä, mutta ois ehkä vähän kannattanut :D tuntuu vain, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän elämään tulee pelkoja tai ainakin harkintaa, joka hidastaa tai estää joidenkin asioiden muutosta. Toisaalta varmasti on ihan hyväkin, että osaa miettiä ja harkita, mutta tosi usein pelkääminen on aivan turhaa! Kiitos hyvästä tekstistä ja kivaa viikonloppua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana kommentti Tiina! Mutta wow, pitää kokeillakin tuota kahta kuperkeikkaa ja vaakaa. Siinä onkin seuraava haaste:)

      Mutta joo, tuo matkustaminen onkin astetta suurempi pelon voittaminen. Tietty järki ja realistisuus on hyvä pitää mielessä, mutta liika pelko on kyllä turhaa. Vaikka nyt jotkut tempaukset varmasti hirvittääkin, niin onneksi nuorena ei ihan kaikkea ole tajunnutkaan. Tuo on varmasti ollut kyllä niin huikea kokemus ja kuitenkin se kokemus, minkä olet saanut noin nuorena on vienyt sinua mitä mahtavimpiin elämyksiin:)

      Samoin sinne kivaa viikonloppua, täällä ollaan kohta kampaajan käsissä. Hyvä miettiä välillä muuta, ettei juontohommat jännitä liikaa.. ;)

      Poista
  3. En ole koskaan osannut kuperkeikkaa. Tein sen joskus lapsena pari kertaa puolipakolla. Poika on yrittänyt saada mua kokeilemaan koska on itse siinä mestari mutta en ole uskaltanut koska en osaa. Nyt kun luin tämän kävin kokeilemassa ja hetken pähkäilyn jälkeen tein viisi. Kiitos Satu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah mahtavaa Mika! Kiitos kommentistasi - tää sai hymyn huulille!:)

      Mitä lapsi edellä, sitä isi perässä.. Poikasikin on varmasti ylpee, että iskä teki kuperkeikan. :P

      Poista