tiistai 27. syyskuuta 2016

Voi syksyn kauneus - ulkona on hyvä olla

Pyörähdin tänään partioaitassa ja bongasin sieltä lyhyen ja ytimekkään ajatuksen. 
Ulkona. Perillä. 

Nuo pari hassua sanaa säväytti ja saatoin niin samaistua tuohon. Ulkona, luonnon keskellä saa tuntea todellakin olevansa perillä, vapaana, onnellisena. Syyskuu on säiden puolesta tarjonnut parastaan.. ja on saanut ihastella värikirjoa, tuoksutella syksyn raikkautta ja nauttia lempeistä syystuulista. Voi että miten rakastankaan tätä vuodenaikaa. Syksy on toki tuonut omat haasteensa työn ohessa tapahtuvan opiskelun myötä, ja siksi onkin ollut tärkeää käydä ulkoilmassa virkistymässä. Enkä just nyt keksi parempaa tapaa virkistäytyä kuin nauttia luonnon lumosta omalla tavallani, ja se tarkoittaa muun muassa..

Puijolla polku-ja maastojuoksua 


Auringonlaskun ihastelua
 

Varhaista aamulenkkiä ja UINTIA satumaisessa aamu-usvassa


Pitkää polkujuoksulenkkiä ihan uusissa maisemissa Varsinais-Suomessa



Metsäretkeilyä rakkaiden siskontyttöjeni kanssa
 

Näitä kuvia ja tunnelmia niiden takana miettiessä, huulille nousee hymy ja mielen valtaa kiitollisuus. Ihanaa, että olen saanut jakaa niin monen rakkaan kanssa näitä upeita hetkiä luonnon lumossa, syksyn värikirjossa. <3

Ihanaa syyskuun viimeistä viikkoa kaikille! 

Mikä on sinun tapasi virkistäytyä luonnon lumossa?

maanantai 19. syyskuuta 2016

Syysviikon liikkumiset

Heipähei kaikille ihanaisille ja mitä mahtavinta maanantaita! Nyt kyllä on sellaiset syyskelit, että voi morjes. Lähden tästä piakkoin ulkoilemaan Puijon maisemiin, mutta sitä ennen ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa millainen oli minun urheilut viime viikolla. Tässäpä katsaus siis viime viikon liikkumisiini.

Maanantai starttasi lepopäivällä. Edeltävän päivän sählyt tuntui sen verran jaloissa, että parempi oli antaa kropalle lepoa. Naureskelinkin kotosalla, että 90 minuutin sählyt tuntuu enemmän jaloissa kuin maraton. ;) Ehkä oli taas pitkästä aikaa kropalle erilaista ärsykettä, ja hyvä niin.

Tiistaikin meni melkolailla lepopäiväksi, mitä nyt kävelin muutaman kilometrin ja ohjasin lasten sählykerhoa, jossa itsekin vähän pelailin. Olipa hauskaa pitkästä aikaa olla vetämässä sählykerhoa. Lasten into liikkumiseen on ihan parasta.. eikä sitä viitsi hirveästi rajoittaa paitsi silloin, kun laji muuttui sählystä painiksi. ;)

Keskiviikkona olikin sitten oman liikkumisen aika vapaapäivänä, ja tällä kertaa tietoisesti ajattelin juosta kovaa. Alkuun lämmittelin huolella viisi kilometriä juosten rennon reipasta vauhtia. Pienen tauon jälkeen suunnittelin sitten juoksevani kovaa seuraavat viisi kilometriä, ja niin teinkin. Seuraavan vitosen juoksin 22 minuuttiin, jolloin keskivauhdiksi tuli 4:27. Juoksu sujui yllättävän hyvin ja vasta viimeisellä kilometrillä jouduin psyykkaamaan itseäni, että go on girl. Jalat tuntuivat koko ajan hyviltä, että potkua kyllä riitti vauhdikkaaseen juoksuun. Loppuun kävelin ja hölkkäilin vielä reilut neljä kilometriä. 


Iltapäivällä lähdimme vielä ystäväni kanssa nauttimaan upeasta syyskelistä metsän siimekseen ja tällä kertaa siis opettelemaan suunnistusta.. Kartanlukua ja kompassin käyttöä. Maisemat olivat todella upeat ja ajattelin, että näihin maisemiin pitää todellakin palata uudemman kerran juoksentelemaan. Tällä kertaa lähinnä tutustuin suunnistuksen saloihin, eikä kyllä meikäläisen kapasiteetti olisi kyennyt suunnistamaan ja juoksemaan yhtäaikaisesti, ainakaan vielä. :)

Torstaina kävin palauttavalla reilun viiden kilometrin juoksulla metsässä, jonka jälkeen koetin treenata vähän yläkroppaa. Ja voi että sitä vähän suututti, että miten yläkropan voima on niin olematon. Ei auta kuin aloittaa voiman kehittäminen taas alusta. Yläkroppatreeni on aina ollut mun heikoin lenkki, mutta näin syksyn tullen siihen on kyllä tultava muutos.. 

Perjantaina tein kotosalla pihahommia, ja lauantaina oli lepopäivä.

Sunnuntaina kävin noin tunnin rennon polkujuoksulenkin jonka jälkeen tein punnerruksia. Nyt on yläkropankin totuttava treeniin taas! Suunnitelmissa olisi taas salillakin alkaa käydä, kunhan nämä parhaat ulkoilukelit alkavat olla ohitse. Illalla kävin myös pelaamassa sählyä puolentoista tunnin verran. 



Kokonaisuutena viikko oli huippu! Pari päivää oli urheilun täyteisiä, mutta muutoin viikkoon mahtui useampikin lepopäivä. Siispä tasapaino on kunnossa. Syksy on tuonut tullessaan myös uutena sählyvuoron takaisin kuvioihin ja myös tsempin panostaa vielä enemmän yläkropankin treenaamiseen. 

Nyt kuitenkin hilppaisen lenkille Puijolle mitä huikeimmassa kelissä ja parasta on se, että saan ihanan serkkuni kylään! Tiedossa ulkoilua urakalla ja illaksi vielä johonkin ravintolaan syömään. Maanantait voisivat olla useammin tällaisia ;) 

Mites teidän syksyn liikkumiset sujuu? Onko tiedossa uusia juttuja ja innostuksia?



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Aamun ajatuksenvirtaa

Syksy on startannut täällä varsin tiiviisti käyntiin opiskelu-ja työhommien parissa, eikä liiemmin ole jaksanut enää tietokoneen ääressä istua, vaikka kirjoittaminen onkin itselleni varsin tärkeää. Välillä on myös miettinyt, että mistähän sitä oikein kirjoittaisi. Lueskelin kuitenkin taannoin useammasta blogista leppoisia blogitekstejä omasta päivästä ja kuulumisista, ja voi kuinka se olikin virkistävää. Lueskella toisten tavallisesta arjesta pienine ilonpilkahduksineen. Siispä itsekin ajattelin istahtaa näin aamutuimaan kirjoittelemaan ihan vain ajatuksenvirtaa.

Olen luonteeltani hivenen pohtivaa tyyliä ja ajattelen paljon. Joskus kun kysyn mieheltäni "mitä ajattelet" hänen istuessa hiljaa, hämmästelen hänen vastaustaan "en mitään". En aina ihan usko sitä, koska miten voi olla ajattelematta mitään. Minun vastaukseni voisi puolestaan tänään olla tällainen:

"Vilaisin kelloa jo ennen kellonsoittoa ja hämmästelin, kun mieheni nukkuu vielä. En voi herätä vapaa-aamuna näin aikaisin. Tosin olinhan vaipunut siki-uneen jo ennen iltakymmentä, lienee reipas yhdeksän tuntia unta riittää juuri ja juuri kolmekymppiselle. ;) Loikoilen vielä hetken sängyssäni ja lueskelen muutamia sähkoposteja. Opiskelun tiimoilta teemme isoa tiimityötä ja lukaisen sitä koskevat kommentit. Asiat on onneksi nyt hyvällä mallilla ja jatketaan huomenna tiimityötä, tänään ei tarvitse ajatuksia antaa nyt opiskelulle. Muistutan itseäni, on vapaapäivä. Miehenikin nousee sängystä ja menee aamutouhuihin. Minäkin nousen aamupesuille, jonka jälkeen laitan aamutossut jalkaan ja kietoudun pehmeän aamutakin syleilyyyn. Mieheni lähtee töihin, aamupusut ja heipat. Itse jään ihastelemaan syysaamua. On kaunis aamu-usva ja auringonpaiste. Tänäänkin on luvattu kaunista syyspäivää, kyllä nyt hellitään. Meidän olohuoneesta näkyy järvelle asti ja mietin, kuinka kauniita usvaisia syyskuvia saisikaa. Siirryn kuitenkin aamupalan valmistamiseen, laitan kananmunat kiehumaan, kahvin porisemaan ja mikropuuron tekeytymään. Ripottelen puuron päälle piparkakkumaustetta ja marjoja, hieman steviaa makeutukseen. Piparkakkumauste tuo todellista syksyn tuntua, enkä voi olla ajattelematta ajankulkua. Se rientää. Tuijottelen ikkunasta niin upeaa aamua. Syön ensin puuron ja samalla juon kahvia soijamaidolla. Sillä välin kananmunat kiehuvat ja kuorin yhden kananmunan vielä aamupalaksi. Tänään ei kuori irtoa ja taistelen pikkumurusien kanssa. Osa valkuaisesta repeytyy irti, menkööt. Otin kananmunan kiehumasta turhan aikaisin, mutta en jaksa odottaa enempää. Syön kananmunan parin riisikakun päällä. Siinä aamupalaa syödessäni ehdin miettiä viime viikonlopun kummitytön synttäreitä, edellisillan lasten sählykerhon vetämistä ja edelleen naureskelen pikkupoikien ajatuksille, ehdin miettiä tulevan syksyn urheilullisiakin haasteita: pitäisi taas panostaa lihaskuntopuoleen, miksi se aina jää?, mietin mitä tänään teen iltaruuaksi ja mitä tarjoan illalla ystävilleni, jotka tulevat kylään. Taidan ottaa sulamaan mokkapalat pakkasesta, muuten tuhoan ne yksin. Olen varsinainen herkkuhiiri, ja kaikki makea huutaa kaappien kätköistä niin kauan kunnes ne on syöty. En todellakaan voi pitää mitään isoa vierasvaraa. Pöydän ääressä jatkan maiseman ihastelua, syksyn kauneutta. Ihmettelen itsekin, miten tämä luonnonkauneus saa vaan niin hämmästelemään. niin kaunista ja upeaa. Onneksi saan tänään nauttia ulkoilmasta, onhan vapaapäivä. Aamupalan jälkeen siirryn koneelle kirjoittamaan tätä postausta, ja ajatusvirta vain jatkuu ja jatkuu.. Lienee voisin istua tässä koko päivän kirjoittelemassa ajatuksiani, tulisikohan jossakin vaiheessa sitten mieheni kaltainen vastaus "en ajattele mitään.". Tuskinpa, koska toisten kirjoittamiset ajatukset, maisemat, tuntemukset ja kokemukset saa vain niin paljon ajattelemaan... Joskus tosi syvällistä, joskus vain kevyttä ajatuksenvirtaa.."

 

 Sellainen oli minun aamuni ajatuksiani.. Ajattelin kuitenkin jatkaa tovin vielä samalla teemalla ja nostaa muista blogeista nousseita ajatuksia. Blogithan onkin sen puolestaan huippuja, että toisten kirjoitukset saa ajattelemaan ja pohtimaan. Tai ainakin minut saa. :) Seuraavassa vielä muutamia blogipohdintoja, jotka ehkä sopii paremminkin tähän juoksublogi-teemaan.

Pikkuliten - Maratonmatkalla
Olen seurannut pitkään Poppista, kuten hän taitaa itseään blogimaailmassa kutsua. Poppis on todellinen juoksija, joka juossut lukuisia maratoneja. Nyt hänellä on ollut viimeisten 12 viikon aikana kuitenkin uudenlainen harjoitusohjelma, joka tähdännyt Tallinnan maratoniin. Olen seurannut hänen fiiliksiään ja kehittymistään. Ja täytyy myöntää, että hänen esimerkkinsä on saanut minut hämmästelemään. Kehittyminen ollut huimaa. Tämä Poppiksen matka on saanut minutkin miettimään, että mitäs jos sitä itsekin harjoittelisi systemaattisesti, mitä tuloksia voisikaan saada aikaan. Samalla pohtinut tätä aikaisempaa tekstiäni juoksun tavoitteellisuudesta ja siihen liittyvistä ajatuksista. En tiedä, mihin kelkkaan vielä käännyn.. Olisiko sittenkin kiva joskus asettaa kunnon tavoite ja mennä sitä kohti, vai jatkaa yhä fiiliksen mukaan. Hauskaa on se, että toisten esimerkit ja myös tämän blogitekstin lukuisat kommentit ovat herättäneet yllätysyllätys paljon ajatuksia, ja mikäs sen parempaa. Nyt odotan Poppiksen raporttia Tallinan maratonista, jossa hän paransi aikaana miltei puoli tuntia, ja aika oli lähempänä 3.30 kuin 4 tuntia. WOW!!

Sporttaillaan - Syksyn kuulumiset
Hanna-ystäväni blogi syksyn kuulumisista oli oikea hyvänmielen postaus, ihanaa syystunnelmaa. Erityisen mielenkiintoistahan on se, että Hanna on aloittanut monen vuoden tauon jälkeen salibandyn. Minäkin olen taustaltani salibandyn pelaaja, ja sieltä se liikkumisen riemu on jo 12-vuotiaana lähtenyt. Hauskaa myös, että ollaan löydetty Hannan kanssa lukuisia yhtäläisyyksiä, ja niin säbäpeliroolikin sattui yksiin. ;) Toisen hehkutukset salibandytreeneistä saa itsellekin aikaan kipinän rakkaan lajin pariin.. Ne lukuisat muistot lajin parista, huikeeta. Itse taidan tyytyä kuitenkin vain naisten sählyvuoroon.. 



Rimmalaura
Nämä naiset tämän matkablogin takana osaavat kyllä taltioida syksyn kauniita hetkiä. Blogiteksteissä on paljon myös ajatusta, mutta tätä blogia voi katsella vain kuvienkin puolesta ja antaa mielen levätä niin syksyisessä kotomaisemissa kuin muiden maiden vuorien lumossa.

Hillas - Päivä minun kanssani
Candy on the run  - Day in the life
 Nämä postaukset puolestaan on juuri niitä ihania hyvänmielen postauksia, joita luen kovin mielelläni. Päivän kulkua ja ajatuksen virtaa. Suosittelen lukaisemaan näiden ihanien naisten päivänkulkua ja aurinkoisia ajatuksia. 

¨Tässäpä postausta kirjoittaessa on vierähtänyt pitkä tovi, miltei kaksi tuntia. Yhä istuskelen aamutakki yllä. Nyt on aamu-usvakin hälvennyt ja aurinko paistaa jo täydeltä terältä. Huikea sininen taivas! Taidanpa tästä siirtyä vaihtamaan ulkoilukampetta päälle ja hipsaista ulos lenkille nauttimaan syksyn raikkaudesta. Katsotaanpa millaista ajatuksenvirtaa sitä lenkkeillessä tuleekaan, varmaankin jotain tämänkaltaista.

"Huhhuh mitä maisemat. Tuo syksyn värikirjo, auringonpaiste ja tämä syksyn raikkaus. Ai että, miten ihanaa. Kyllästynköhän tähän luonnosta hehkuttamiseen ikinä..."



  Oikein ihanaa syyspäivää kaikille!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Maratonin jälkeinen palautteluviikko

Heipähei! Niin on aika rientänyt jo viikonlopun kynnykselle, Kuopio Maratonistakin on vierähtänyt melkein viikko. Ajattelin kertoa vähän, miten on maratonin jälkeinen palautumisviikko sujunut. Maratonin jälkeen jalat tuntuivat yllättävän hyviltä, eikä kangistumisia tai kipuja onneksi tullut. Kertonee siis, että jalat ovat jo tottuneet iskutukseen, eikä yllättyneet tästä rykäisystä. Ensimmäisen maratonin jälkeen liikkuminen oli kankeaa, mutta tällä kertaa ei tullut sen kummoisempia tuntemuksia, tottakai tyypillistä "tietää jotain tehneensä", mutta ei muuta rajoitetta. Hyvä niin. Kuitenkin pitkän suorituksen jälkeen on tärkeä antaa kehon rauhassa palautua. Pari maratonin jälkeistä yötä meni vähän heräillessä levottomiin jalkoihin, joka kertoi kovasta rasituksesta kropalle. Tärkeää siis rauhassa kuunnella kroppaa, milloin seuraavaan juoksulenkkiin kroppa olisi valmis. Palautuminenhan on yksilöllistä. Itselleni parasta palautumista on kevyt liikkuminen,ja siksi viikon mittaan onkin tullut tehtyä useampikin kävelylenkki.

Henkinen palautuminen on sujunut myös oikein hyvin, tunnen edelleen syvää kiitollisuutta maratonista. Siitä, että elämäntapajuoksu on siivittänyt peruskunnon sen verran kohilleen, että kykenee pitkän matkan juoksuun sen suuremmin valmistautumatta. Olen ylpeä saavutuksestani, hyvällä tavalla. Ylpeydestä saimmekin jutun juurta lähipiirissämme, ja siitä miten ylpeys mielletään usein negatiivisella tavalla. Ikäänkuin asettaisi itseään toisia paremmaksi. Minä en näe sitä asiaa niin, vaan mielestäni kukin meistä saa olla ylpeä omasta itsestään, saavutuksistaan tai mistä tahansa elämän osa-aluesta. Liian paljon ihmiset parjaa omaa kehoaan tai omia elämänsä juttuja. Mielestäni niistä saa olla ylpeä, iloinen ja kiitollinen. On ollut aikoja, kun koko ajan on moittinut kehoaan, itseään ja ollut niin ankara itselleen, jokaisessa asiassa. Nyt sen aika on onneksi ohi, ja haluan olla kiitollinen, iloinen ja ylpeä itsestäni - tällaisena kuin olen. 


Tällä viikolla onkin ollut ihanan kaunis syysviikko ja maisema värjääntyy ruskan sävyihin. Olen tehnyt kävelylenkkejä metsän siimeksessä ja käynyt marjastamassa. Nauttinut syksyn raikkaudesta. Eilinen ilta-aurinko oli niin kaunis ja se sää houkutteli vielä uimaan. Märkäpukuni olikin roikkunut pitkän tovin henkarissa. Henkistä kanttia se hivenen vaati, kun varpaita kasteli jäätävään järviveteen. Ensimmäisen pulahduksen jälkeen veteen kuitenkin tottui ja uin noin vartin verran. Fiilis sen jälkeen oli aivan mahtava. Avovesiuinti on kyllä vaan niin kertakaikkisen huikeeta, ja iloitsen ettei sen aika onneksi ole vielä ohi, vaikka vedet jo kylmeneekin. Vielä tarkenee. :)


Tänään oli vuorossa ensimmäinen juoksulenkki maratonin jälkeen, ja jalat tuntuivat jo hyviltä. Juoksin sen yhdessä ystäväni kanssa. Pikkupoju oli myös mukana rattaissa ja hän koutsasi meitä kauniissa syyspäivässä. Juoksutreffit teki kyllä tosi hyvää, ja jalatkin oli jo hyvin menossa mukana. Edelleen kuitenkin ajattelen, että palautuminen on yhä kesken ja keho vaatii enemmän huoltoa ja huolenpitoa. Rullailut ja liikkuvuusharjoitteisiin panostan vielä erityisen paljon. Myöskin uintiharrastus on kyllä mainio, koska vesi on niin hyvä palauttavakin elementti. Tälläkin viikolla kävin uimassa myös uimahallissa, joka tekee kyllä hyvää koko kropalle.

Nytpä alkaa myös työviikosta palautuminen. Onneksi on viikonloppu, jonka  saan viettää vapaalla! Ihanaa. Luvassa kotihommia, kiireetöntä eloa, syksystä nauttimista ja  4v-prinsessasynttärijuhlaa. Mitähän tuumaisi, jos myös kummi tulisi prinsessa-asuun pukeutuneena? ;)  

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Millaisia palautumisrituaaleja sinulla yleensä on pitkien suoritusten jälkeen? 
Miten sinä määrittelisit sanan "ylpeä" - miellätkö sen positiivisena vai negatiivisena?
Ps. Olisiko teillä joitakin postausideoita, aiheita/kysymyksiä otetaan mieluusti vastaan:)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kuopio Maraton - sittenkin

Niin siinä kävi, etten malttanut olla poissa tutusta Kuopio Maraton-tapahtumasta, vaan päätin sittenkin lähteä starttiviivalle viidettä kertaa. Viikko sitten perjantaina juoksin pitkää lenkkiä ja aloin harkitsemaan josko sittenkin lähtisi juoksemaan maratonin. Olenhan siitä haaveillut jo tovin, että haluaisin sen juosta toistamiseen. Olen kyllä pohtinut, että voisin sen juosta kotioveltakin lähtiessä, mutta mietin kuitenkin huoltopisteiden riittävyyttä ja jo sitä henkistä tsemppiä viimeiselle kilometreille. Ehkä tapahtumasta kuitenkin saisi enemmän irti. Myöskään kotikaupungissa juoksu ei tarvitse juuri mitään erityisvalmisteluita ja viikonloppu oli töidenkin puolesta vapaa, joten miksipä ei. Siispä siinä viikonlopun aikana juttelin mieheni kanssa ja muutaman ihanan ystävän kanssa, että oliko moisessa järkeä. Sain heiltä kannustusta ajatukseen ja niinpä maanantaina ilmottauduin. Starttasinpa siis siihen vaiheeseen valmistautumisessa, ettei mitään ollut enää tehtävissä ;) Pohdin kuitenkin kesän pitkäkestoisia suorituksia, swimrunit,polkujuoksut, patikoinnit yms ovat kyllä luoneet pohjalle sitä kestävyyskuntoa, jolla uskoisin selviäni maratonista hyvissä voimin.

Aloitin hiilaritankkauksen maratonille ja ennätin jo panikoimaankin juoksua, kuten ehkä siihen viimeiseen viikkoon kuuluukin. Hiilaritankkauskin tuntui taas jälleen haastavalta, mutta halusin kuitenkin että energiatasot on täynnä, kun asetun lähtöviivalle. Kisa-aamuna fiilis oli hyvä ja rauhallinen, vaikka mies tosin mainitsi että oletko vähän hermostunut. Vastasin siihen kipakasti "en ole hermostunut" ja naurahdin lopulta itsekin, ehkä vähän olen joo. :D Onneksi Kuopion startti lähtee jo klo 11, joten ei tarvitse panikoida koko päivää ennen lähtöä. Muutoinkin tuo aamupäivästartti on itselleni paras juoksuaika. Lähdin kohti tapahtumakeskusta, Kuopiohallia. Aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja oli ihanan raikas aamu. Sää näytti erittäin lupaavalta. Näin hallilla Lenkillä pilkkujen kanssa- blogin Raitaa, jonka kanssa olinkin jo viestitellyt etukäteen ja sovittiin treffit. Oli ilo nähdä ja fiilistellä yhdessä juoksutunnelmaa ja hitusen tutustuakin, ennen kuin Raita lähti vähän verkkailemaan, itse sanoin että taitaa siinä maratonissa riittää verryttelyosuuttakin ;). Kotikaupungissa juoksee lukuisia tuttuja, joten siellä täällä tsemppailtiin toisiamme juoksuun. Oli hyvä juoksutunnelma päällä.



Olin ajatellut, että lähden juoksemaan hyvältä tuntuvaa vauhtia - mikä se nyt sitten siinä hetkessä sattuu olemaankaan. Mietin alkuun, että otanko edes kelloa mukaan, mutta päädyin kuitenkin ottamaan sen matkaan. Niinpä siinä startissa seistessäni tuijottelin kenkiäni ja huomasin, että jaahas - sitä on lähdetty sitten eriparisukissa liikkeelle. Olin vaihtamassa vielä hallilla toiset sukat jalkaan ja näköjään olin jättänyt sitten sen  puolitiehen. Haha, noh se tuskin tulee olemaan ongelma. :)

Mutta niin sitä startattiin klo 11 matkaan ja lähdin elämäni toiselle maratonille. Juoksu kulki hyvin, kannustus oli mainiota ja juoksentelin omaa vauhtiani.  Jossakin kuuden kilometrin tienoilla pari ystävääni juoksivat rinnalle. He olivat juoksemassa puolikasta ja jäin heidän kanssaan sitten useammaksikin kilometriksi juoksemaan yhdessä. Olipa mukavaa! Kympin tienoilla he lähtivät vielä kirimään vauhtia. Hetki sen jälkeen takaani tuli nainen, joka kysyi olenko minäkin maratonilla ja siinäpä tovi rupateltiin. Jatkoin matkaani vähän eteenpäin yksikseni kunnes sitten jossakin vaiheessa jälleen sama nainen saavutti minut. Ai miten niin juoksen epätasaista vauhtia ;) Mutta siinäpä me jostakin 18 kilometrin tienoilta jatkettiin yhdessä matkaa ja rupateltiin niitä näitä. Teija kertoi olevansa juoksevansa 22. maratonia. Huhhuh! Taisin hänelle mainitakin, kuinka iloinen olen että saan taivaltaa kokeneen konkarin kanssa elämäni toista maratonia. Juoksukilometrit eteni kuin itsestään niitä näitä jutellessa. Hieno hetki oli juosta Kuopio hallin läpi ja nähdä kuinka puolikkaan juoksijat saapuvat maaliin, ja niin me jatketaan vielä kipittämään sama rundi uudestaan. Nyt kuitenkin koko ajan kotiinpäin. 

Kuopion profiili on vaihteleva, on kevyttä alamäkeä, tasamaata, mutta myös kiitettävästi pitkiä loivia nousuja, jotka varsinkin toiselle kierroksella alkoi puuduttamaan. Onneksi seurassani oli Teija, jonka kanssa tsempattiin toinen toisiamme kipittämään mäkiä. Juoksu eteni koko ajan hyvin, oli hyvä fiilis ja jalat tuntui hyviltä. Kolmeen kymppiin asti varsinkin meni varsin mukavasti, mutta viimeinen "peruslenkki" jota yritin itselleni hokea oli kieltämättä haastava, myös henkisesti. Reittiprofiili on sen verran tuttu, että ajattelin jo niitä tulevia haastavia edessäpäin olevia mäkiä, vaikkakin vähän potkin itseäni siihen, että nyt juokset tässä hetkessä äläkä pelottele itseäsi niillä puuduttavilla nousuilla. Jalat tuntui hyvältä, mutta kolmen kympin jälkeen oli selkeästi henkisen tsempin paikka, ja tässä Teija oli mielettömänä tukena ja vahvistamassa meidän molempien menoa. Edetään aina askel kerrallaan eteenpäin. 

Viimeisellä kympillä oli jo vähän hiljaisempaa puheensorinaa, aina aika-ajoin toinen meistä jäi hetkeksi taaemmaksi kunnes lopulta aina vuorotellen saavutimme toisemme. Tai lähinnä siten, että minä menin tasamaalla menojani ja Teija saavutti minut aina ylämäissä. Ai niin mikä tasainen vauhti? :D Mutta miltei koko matka kuljettiin yhdessä ja se teki tästä juoksusta kyllä erityisen hienoa. Hetkittäin jo tuli kyynel silmäkulmaan, kun mietin että tässä se maratonkonkari vain juoksee kanssani ja tsemppaa niin paljon. "Askel näyttää hyvältä, mene vain vielä, jaksetaan kyllä, jaloissa tuntuu mutta pitää tuntuakin" jne. Ja kaikki tämä oli oikeasti todella arvokasta. Tästä juoksusta teki todella erityisen se, että sain jakaa sen ne fiilikset jonkun kanssa. <3

Viimeiset neljä kilometriä, kun noustaan satamasta kohti männistöä on kyllä reitin tappo-osuus. Pitkä ja loiva ylämäki sai minut hokemaan "flat is boring", josko saisi vähän nautintoa tästä mäkien kipuamisesta. Onneksi mäkinousun jälkeen päästiin laskettelemaan tovi alaspäin ennen viimeistä nousua. Siinä vaiheessa alkoi itselläni olla kylmänväreitä ja huono olo, kun Teijan askel näytti mäessäkin varsin mallikkaalta. Sanoin hänelle, että anna mennä vaan ja minä jäin rauhallisemmin etenemään mäessä. Onneksi matkaa ei ollut enää kuin reipas kilometri, joten maaliin täältä kyllä tultaisiin. Ja oi sitä hetkeä, kun mäki oli noustu ja pääsi alaspäin viettävälle reitille ja juoksemaan viimeiset sadat metrit Kuopio Halliin ja tietysti täydellä spurtilla maaliin! Jes!! Maraton selätty. Ei kipuja, ei kramppeja ja hyvissävoimin (lukuunottamatta viimeistä nousua) maaliin asti. Huikeeta! Selätin neljän tunnin aikarajan, joka on ollut tietynlainen haaveeni. Aika oli 3:54:44

Hauskaa tässä hommasta teki vielä se, että juuri kun ajateltiin että voitaisiin mennä ottamaan fiilistelykuvia palkintopallien läheisyyteen, kuuluikin kuulutus, että palkitaan naisten viisi parasta. Meidän molempien nimet kuullutettiin (teija neljäs, minä viides) ja siinä huudahdettiin molemmat ja halattiin toisiamme. Ihana spontaani reaktio meiltä molemmilta. Spontaani maraton päättyikin palkintojen jaon kautta kotiin - yllätyksiä täynnä :) 

 

Iso kiitos Teijalle - teit tästä juoksusta speciaalia. Oli huippua juosta yhdessä!
Kiitos myös jokaisella kannustajalle! Kyllä vain sai hymyn huulille jokainen tsemppi :) 

Oikein ihanaa ja levollista sunnuntaita kaikille, ja mitä mahtavinta syyskuuta! Nautitaan syksyn tunnelmasta, sehän se on juuri parasta juoksuaikaa!

Ps. Raidan tunnelmia Kuopion puolikkaan juoksusta pääset lukemaan täältä

perjantai 2. syyskuuta 2016

Random-juttuja

Nautin pienistä arjen helmihetkistä ja tykkään valokuvata pieniä arjen iloja, lähinnä puhelimella. Mielestäni instagram on erinomainen paikka jakaa pieniä hetkiä. Itse jaan siellä arjen iloja ja kauniita hetkiä: luontokuvia, endorfiinipöhinää urheilulajien parista, ruokakuvia, arkisia ylellisyyksiä, juhlahumua ja ystävien tapaamisia. Asioita, joita katsellessa tulee hyvä mieli. Nyt onkin outoa, kun joko mun puhelin alkoi sekoilemaan taikka sitten Lumian instagram-sovellus(taikka mahdollisesti molemmat), enkä ole pystynyt käyttämään instagramia laisinkaan. Siispä näin alkavan viikonlopun kunniaksi ajattelin jakaa muutamia pieniä hetkiä sieltä täältä valokuvakansioiden kätköstä ja ehkä kertoa samalla täysin random-juttuja itsestäni.

Tykkään hassutella. Sytyn extemporejutuilla. Voin heittäytyä hetkessä, enkä pelkää olla esillä.
 

Maapähkinävoi on yksi heikkouksistani. Riisikakku tai paahdettu leipä, jonka päällä runsas kerros maapähkinävoita ja banaania on aivan mielettömän hyvää. 
 
  
Puolukat on tosi herkullisia ja yksiä lempimarjoistani. Puolukka on ihan parasta puuron päällä tai smoothiessa! Nam.


Tykkään tehdä ja touhuta, mutta yhä enemmän arvostan myös rauhallisia hetkiä sohvan nurkassa taikka hiljaisuutta vain omissa oloissani.


Olen ollut naimisissa yhdeksän vuotta. Ihastuin mieheeni jo 12 vuotiaana. 


Ensivaikutelma sushiin oli epämiellyttävä, mutta niin se makuaisti muuttuu ja sushi on nykyisin taivaallista.
 

Olen kofeiiniriippuvainen ja saan päänsäryn, jos en saa kahvia. Plaah. Koetan vierottautua, mutta kahvittelu sattuu nyt olemaan niin kivaa.


 Luulen, että en kyllästy auringonlaskun ihailuun ikinä.


Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan pienistä arjen hetkistä!

Käytätkö instagramia?  Onko muuten muilla ongelmia sen kanssa?
Kirjoitahan kommenttiboxiin kaksi randomjuttua itsestäsi:)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Luonnon lumoa

Aivan alkuun valtavan iso kiitos jokaiselle kommentoijalle edelliseen postaukseen. Oli todella ilo kuulla teidän ajatuksianne. Erityisen otettu olin siitä, että kommenteista selkeä näki, että kirjoitustani on luettu ajatuksen kanssa ja se on saanut pohtimaan. Kiitos. <3  Nyt puolestaan aihetta luonnonlumosta ja luonnon kauneudesta..

Eilen oli Suomen luonnon päivä, "Nostamme maljan Suomen luonnolle ja nostamme lipun salkoon" - kerrotaan luonnonpäivien nettisivuilla. Syystäkin. Suomen luonto on valloittavan upea ja ansaitsee kyllä juhlansa. Suomen luonnon päivänä järjestettiin ympäri Suomea erilaisia tapahtumia ja ohjattuja retkiä niin kauniissa kansallispuistoissamme kuin lähipoluillamme. Kuopiossa oli eilen muun muassa ohjattuja luontoretkiä luonnonsuojelualueelle, opastettua sieniretkiä, puuhaamista linnunpönttöjen parissa, melonnan opastusta, retkinuotiota ja nokipannukahvittelua. Mahtavaa! 

Kuten te minua pidempään seuranneet niin blogissa kuin instassakin, olette varmaan pistäneet merkille miten rakastankaan luonnon lumoa. Luonnon monimuotoisuuteen, taivaan värikirjoon, metsän kauneuteen, vuorien ja tuntureiden lumoon tuskin ikinä kyllästyy. Aina se tarjoaa hämmästelyä, ihmettelyä - vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Luonto on vaikuttava. Tälläkin viikolla olen hämmästellyt aamuauringon säteitä, ilta-auringon värjäämää taivasta, syksyn värejä ja tähtien tuiketta. Rakastan luontoa, eikä sen parempaa taidetta taida ollakaan kuin hämmästellä luonnon kauneutta.

Eilen tosin luonnonpäivänä tuuli erittäin voimakkaasti, kunnolla myrskysikin. Itseasiassa aloitin tämän postauksen kirjoittamisen eilen, mutta se keskeytyi sähkökatkon takia. Sähköt ja netti pätki yöhön saakka, ja kynttilän tuikkeessa hämmästelimme lauantai-iltaa. Sitä näkyä katsellessa tunsi itsensäkin niin pieneksi. Miten pieni onkaan ihminen. Kunpa me osaisimme kunnioittaa Luojamme kädentekoja, ja pitää huolta meidän ympäristöstämme, jossa saamme nauttia, virvoittua ja levätä.

Näin elokuun viimeisenä viikonloppuna on hyvä myös selailla vielä kesän kauniita kuvia, miettiä tuota ainutlaatuista ajanjaksoa, joka hämmästyttää yöttömine öineen. Palaan tässä lopuksi vielä kesäkuvien tunnelmaan ja fiilistelemään sitä, miten upea kesä meillä olikaan. Näistä kollaaseista jätän pois Norjan ja Ruotsin maisemat (jotka toki oli erittäin valloittavat..), mutta keskitytään nyt Suomen kauneuteen ja suomalaiseen sielunmaisemaan. Eihän näitä kuvia katsellessa voi todeta muuta kuin Kiitos Kesä - Syksy, olen valmis.


Ihanan kesän jälkeen myös syksystä osaa nauttia. Syksyn raikkaus ja värikirjo on tämän ajanjakson parhautta. Syksy on myös aivan parasta aikaa juoksemiseen, ja innostun siitä uudella tavalla lämpimien kesäpäivien jälkeen. Suunnittelin viime perjantaina juoksevani vetotreenin, mutta kirkas auringonpaiste sai minut toisiin ajatuksiin ja juoksin pitkän lenkin (25km) syksyn raikkaudesta nauttien. Mutta katsokaapa missä maisemissa ja säässä - aurinkoenergialla askel kulki!


Eilen myrskysi, tänään puolestaan paistaa jälleen. Kävi toteen muumipapan ajatus, "myrskyn jälkeen tulee auringonnousu.". Ehkäpä tämä hyvä vertauskuva myös elämän myrskyjen keskelle. <3 Tästä aamusta teki speciaalia myös se, kun sain aamulenkkeillä Karoliinan kanssa, joka oli pistäytymässä savon sydämessä. Ihana sunnuntai-aamun aloitus.<3


Mitä ihaninta syksyä kaikille! Nautitaan tästäkin vuodenajasta! 

Olitko kuullut Suomen luonnon päivästä? Mitä ajatuksia syksystä tai muutoin luonnon lumoudesta?