lauantai 21. lokakuuta 2017

Matkalla ultralle - Core kestäväksi

Vuosi sitten näinä aikoina patikoitiin Karhunkierroksella. Katselin tuolloin polkuja "sillä silmällä", josko joku vuosi tulisin tänne juoksentelemaan. Ja ensi kevät tulee olemaan se vuosi. :)  Ilmoittautuminen on sisässä ja miten innoissani olenkaan. Hassua sinänsä, olin jo hetki ennen päättänyt että seuraavanakin vuonna karhunkierros jää väliin. Lopulta pienen houkuttelun ansiosta olin jo samantien ilmoittautumassa. Selkeästi pieni kytö oli jäänyt tuon reitin juoksemisesta, siihen ei tarvinnut paljon puhaltaa, että into syttyi uuteen liekkiin. ;)

80km:n ultramatka Oulangan kansallispuiston maisemissa antaa myös mukavaa lisäboostia syksyn ja talven treenailuihin. Vaikka liikkuisinkin varmasti ilman minkäänlaisia tavoitteita, ohjaa tämä ilmoittautuminen omaa tekemistä. 

Loppuvuonna olen suunnitellut keskittyväni erityisesti  keskivartalon hallintaan ja monipuoliseen coretreeniin, juoksutekniikkaharjoituksiin, voiman kehittämiseen ja mäkilenkkeihin. Pitkiä lenkkejä teen myös sauvakävellen ja loppuvuodesta jo ehkä hiihtäen. Tarkoituksena on kasvattaa peruskestävyyttä entisestään ja myös keskivartalon, jalkojen ja ylävartalonkin kestävyysvoimaa. Pääasia on toki, että liikunnan riemu säilyy! Pääpaino on kuitenkin nyt vahvistaa lihaskuntoa, joka niin herkästi unohtuu juoksemisen huumassa. Keskivartalon hallinta ja hyvä lihaskunto on kuitenkin kaiken edellytys, jotta selviää niistä tuhansista mäistä ja porrasnousuista ehjänä. :) 


Keskivartalon ja jalkojen lihasvoiman kasvattaminen on tarpeen kaikilla juoksijoilla, joten nyt on hyvä aika alkaa vahvistamaan corea ja jalkojen voimaa! Itse en käy tällä hetkellä lainkaan kuntosalilla, mutta kotioloissa on oikein mainio mahdollisuus treenailla. Youtube on täynnä erilaisia lihaskuntojumppia. Kotijumppa on myös sen puoleen mainiota, ettei siirtymisiin mene aikaa. Olet salilla samantien. ;) 

Itse pyrin tekemään päivittäin keskivartaloa vahvistavaa treeniä. Treenin pituus saattaa olla joku päivä 10 minuuttia, toisena 40 minuuttia. Monesti sanotaa, ettei ole aikaa, mutta viisi minuuttiakin on parempi kuin ei mitään. Eikö niin? :)  Candy on The Run - blogia kirjottava Karoliina on myös ahkera kotijumppailija, ja hän on mm. tässä blogitekstissään vinkannut hyviä kotitreenivideoita. Käypä katsomassa, josko löytyisi joku mieluinen.

Videot on sen puoleen hyviä, että saa keskittyä itse vain tekemiseen eikä tarvitse itse miettiä, millaisen treenin nyt tekisi. Itse olen löytänyt myös pari hyvää, jo vähän nostalgistakin jumppaa. TV 2:lla tulleet jumpathan on ollut varsin hittejä, ja näyttää olevan edelleen. Jumpatessa tulee väkisinkin myös hymy huulille. Hyviä liikkeitä ja selkeä ohjeistus on mm. näissä:

Tv 2 Jumppa - Vatsa ja Pakara




 TV 2 Jumppa - Core Pilates


Jalkojen voimatreeniä teen kahvakuulan kanssa, ja ajattelin joinakin kertoina käydä myös salilla, että voi laittaa tankoon vähän enemmän painoa. Kotioloissakin kuitenkin hyvin onnistuu, etenkin jos ottaa kahvakuulan matkaan ulos ja tekee mm. askelkyykkykävelyä ylämäkeen. Lisää tehoa mukavasti. Joku päivä minulla olisi tarkoitus lähteä sauvakävelylle painavahko rinkka selässä. Keinoja on monia! :) 

Ps. Jos Karhunkierros ei ole sinulle tuttu, käypä lukemassa viime vuoden reissusta:

Ihanaa syksyn jatkoa! Pitäkää kehostanne huolta, niin se jaksaa viedä teitä moniin huikeisiin seikkailuihin. :) 

Olisi kiva kuulla, mitä teille kuuluu? Mites siellä juoksut sujuu? Suositko kotijumppailuja vai oletko enemmän salikissa?

perjantai 13. lokakuuta 2017

Positiivisen ajattelun voima

Päivät lyhenee päivä päivältä. Pian luonto verhoutuu marraskuiseen kuuraan ja nukahtaa talviunilleen. Vaikka luonnon värikirjoa rakastankin, loppuvuoden harmaudessa ja hiljaisuudessa on myös jotain taianomaista, kuten näistäkin vuoden takaisista kuvista voi aistia. Muistan vieläkin tuon hiljaisuuden, joka vallitsi metsässä. Kaikki luonnonäänet oli hiljentynyt, ei tullut ketään ihmisiä vastaan. Sain olla yksin metsässä kaikkine ajatuksineni. Vaikuttavaa.


Kirjoitan blogissani paljon posiitivisesta ajattelusta. Koen sen olevan itselläni kantava voimavara elämän myrskyissä. Myönteisellä ajattelulla on merkittävä vaikutus omaan hyvinvointiin. Aina positiivinen ajattelu ei ole helppoa, minullekaan. Olen kuitenkin huomannut, ettän pääse negatiivisella ajattelulla eteenpäin lainkaan, joten en halua tuhlata sen kaltaiseen yhtään ylimääräistä energiaa. Siispä olen tietoisesti harjoitellut negatiivisen ajattelukierteen pysäyttämistä ja asioiden tarkastelua toisesta näkökulmasta. Mielenhallinta vaatii myös harjoitttelua. 

Syksyn aikana on minullakin ollut välillä ajatuksissa sellainen "levoton" olo. Olen punninnut tilannetta, mistä tämä johtuu. Onko tämän hetken olosuhteet sellaiset, jotka raastavat. Valittamalla mikään asia harvoin paranee. Täytyy tehdä valinta joko asenteen muutoksesta tai tehdä asioita muuttaakseen omia olosuhteita. Joskus ne edellyttävät uudenlaisia valintoja. En nyt sen enempää avaa tähän liittyviä asioita, mutta rohkaisen teitä siinä, että mielenhallinnalla on merkittävä osuus hyvinvoinnissa. Ja nimenomaan omassa hyvinvoinnissa - me pystymme vaikuttamaan siihen, miten minä ajattelen, miten minä puhun toisille ja mitä minä puhun itselleni. Toisia emme pysty muuttamaan, mutta meillä itsellämme on vastuu valinnoistamme, asenteesta ja ajatuksistamme. Vastuu omasta hyvinvoinnistamme. 

Ja ai että, se on niin siistiä, kun saa tuntea mielen myllerrysten jälkeen rauhaa. Nitistin sen ikävän ajattelukierteen. Oon voittaja. ;) 


Loppuvuoden harmaus ja pimeys asettaa meille uudenlaisia haasteita. Siksi voimme tsempata itsemme jo valmiiksi vastaanottamaan marraskuisen pimeyden ja harmauden. Viime vuoden tapaan, voimme lähteä kaamostaisteluun. Etsimään joka päivästä jotakin hyvää. Tekemään asioita, joista nautimme... ja vaikkapa juuri tänä aikana keksimään uusia hullutuksia ensi vuodelle, jotta on mitä odottaa. :) 

Näinä aikoina on tyypillistä, että moni alkaa miettimään mitä kaikenlaisia hullutuksia sitä keksisi ensi vuonna, minäkin. Päädyin jo kertaalleen siihen, että loppukesälle suunniteltu juoksuvaellus saa riittää "hullutukseksi" ensi vuodelle.. 

Kunnes sain toiselta ystävältäni viestin: "Itse aloin tänään harkita karhunkierrolla nutsin 31km ;) hulluttelu alkaa aina tähän aikaan vuodesta.. oletko huomannut saman?? Uusia tavoitteita" Minä jo peiton alla sängyssä melkein hypähdin pystyyn: "Ai niiinkö meinasit. Mäki tuumailin nuts 80kk mutta aattelin ettei oo ketään kaveria.." Hmm, vieläköhän olis paikkoja, jos molemmat lähettäis.."
...ja viestin saamisesta alle kymmenen minuuttia ja ilmoittautuminen oli tehty. Tämmösissä hetkissä ei liikoja kannata jäädä miettimään. ;) Ostettiin just motivaatiota marraskuun kaamokseen ja lumessa tarpomiseen. JEIJ! :) Viime vuonna patikoitiin Karhunkierros, ensi keväänä ne mäet menee heittämällä ilman rinkkaa. (Posiitivinen ajattelu ja silleen..) ;)



Mutta summasummarum tästä kaikesta höpöttelystä..

 Pidä itsestäsi huolta.
 Puhu itsellesi hyvää.
Tee asioita joista nautit.
Vietä aikaa rakkaitesi kanssa.
Hulluttele ja hassuttele.
Ole rohkeasti sellainen kuin olet.  
Ajattele hyviä asioita.

Muista, että olet arvokas.

Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on juuri nyt.
Kiitä joka päivästä.

Ihastuttavaa loppusyksyä jokaiselle! Me niiiin selätetään yhdessä tuleva kaamosaika.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

tiistai 10. lokakuuta 2017

Yökyläilyä Repovedellä

Miten ihana idea serkullani olikaan, kutsua serkukset yökylään. Välimatkaa on, joten miksipä ei kokoonnuttaisi puolivälissä. Yövytään yö kodassa ja ihaillaan syksyn kauneutta. Serkku lupasi hoitaa vielä lämpimän iltaruuan retkeilijöille, joten voiko tällaisesta tarjouksesta kieltäytyä 

Mikäs oli parempi tapa viettää laatuaikaa. Retkeillä Suomen kauniissa luonnossa. Istahtaa illalliselle kynttilän valossa ja ihailla tähtitaivasta. Paistaa lettuja yön hämyssä ja höpötellä kaikenlaista. Hassutellakin, kuten tapaani kuuluu. Ulkoilmasta raukeina käpertyä kukin omaan makuupussiinsa kuuntelemaan yöllisen sateen ropinaa.
 
Herätä seuraavana aamuna raikkaaseen syysaamuun ja hipsiä järven rantaan aamu-uinnille. Huh miten olikin virkistävää. Voisiko jokaisen aamun aloittaa näin? Pulahtaa uimaan keskellä luonnon kauneutta ja hipsiä kotaan aamupuurolle ja pannukahveille.  Niin luksusta. 

Hyväntuulisena hykertelen autolle. Ihana yhteinen kokoontuminen. Tällaisia lisää. Muiden jatkaessa kohti etelää, itse vaihdan nastalenkkarit jalkaan ja lähden vielä polkujuoksentelemaan Repoveden maastoihin. Vettä sataa aika tavalla, ja polut on kovin liukkaita ja mutaisia. Mutta mikäs tässä mennessä, liikkuessa tulee lämmin. Totean jälleen, että kyllä Repoveden kansallispuisto on vaan niin kaunis. Ihania maaston vaihteluita, jylhiä kallioita ja kaunista satumetsää. 



 Juoksentelen rauhakseltaan reilu puolitoista tuntia. Vaatteet aivan litimärkänä. Autolle päästyä nopea vaahteiden vaihto ja soitto iskälle kotikotiin: "Täällä olisi litimärkä juoksija, pääsiskö saunaan?" Vajaan tunnin päästä istun päiväsaunassa ja jatkan hykertelyä. Nämä on niitä ihania onnen hetkiä. Pientä Satua hemmotellaan taas. Saunan jälkeen odottaa porkkanalaatikko ja karjalanpaisti. Miten hyvälle maistuikaan uunissa haudutettu iskän tekemä karjalanpaisti. Dippailin kauraleipää liemeen ja matkustin lapsuuteen. Jotkin asiat on niin tuttuja, niin turvallisia ja tekee olosta niin onnellisen. Pysyn aina pikkusiskona. <3


Pienet piipahdukset luonnon lumossa tekee vain niin hyvää, kuin jälleen minilomalla olisi ollut. 
Siispä lisää tällaisia yökyläilyjä luonnon lumossa.

Ihastuttavaa viikon jatkoa kaikille! <3 Menkäähän metsään! Se tekee hyvää, vai mitä? :)
 


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lupa olla - lomaterveisiä Espanjasta

Lomaterveiset Espanjan aurinkorannoilta, joissa vietimme reilu viikon. Loma oli kaikessa joutilaisuudessaan I-HA-NA! Vaikka kahdeksassa päivässä olisi kerennyt koluta rannikkoa vaikka millä mitalla, päädyimme vain nauttimaan lomasta Torremolinoksen lähituntumassa seikkailematta sen pidemmälle.. Ja miten hyvältä se tuntuikaan. Meidän lähipiirillä on siellä oma asunto, jossa saimme majoittua. 

Vaikka Torremolinos ei ole ehkä itselleni kaikin omin alue - vilkkaine yöelämineen ja pauhaavine musiikkeineen eritoten erilaisten ferioiden aikaan, viihtyi siellä varsin hyvin. Meren rannalla aaltojen pauhu vei muun hälinän ympäriltä ja sai uppoutua vain omaan rauhaansa. Pidän lomista, jotka herättää ajatuksia. Saa pohtimaan ja miettimään elämää. Välillä se on luonnon lumous, joka salpaa hengitystä. Joskus fyysisesti haastavat patikoinnit. Joskus täysin erilainen kulttuuri ja ihmiskohtaamiset. Tällä kertaa se oli eräänlainen joutilaisuus, kiireettömyys



Lukiessani Mirja Hämäläisen runoa "Lupa olla"  jotakin kolahti. Olen joskus ihmetellyt miten ihmiset jaksavat rantalomailla viikon samassa paikassa "tekemättä mitään". Ajatuksissani jo pahoittelin kaikkia niitä ajatuksia ja mietin, mitä minä olen toisten lomasta sanomaan mitään. Tämänkaltainen joutilaisuus, rentoilu, hyggeily sopii tiettyyn elämän vaiheeseen vallan mainiosti. Huomasin selkeästi nauttivani siitä, ettei ollut aikatauluja tai reissaamisia sinne tai tänne ja siksi tätä Mirja Hämäläisen runoa lukiessani hymyilytti..
 
Hämillisenä
kyselen itseltäni lupaa
olla onnellinen tekemättä mitään.
Lupaa olla.
Hengittää kesäillan
täyteläisiä tuoksuja
katsella perhosen
performanssia kaidepuulla.


Espanjan sää oli nyt ihana. Aurinkoista miltei päivittäin, päivisin suorastaan paahtava mutta ei liian kuuma, kuten varmasti kesäkuukausina on ollut. Miten nautimmekaan siitä lämmöstä. Saatoin toistaa itseäni tuhansia kertoja "tää lämpö". Vaikka en mikään auringonpalvoja olekaan ja Suomen kesästäkin pidän sen raikkauden vuoksi, tuntui kuitenkin se lempeä lämpö niin ihanalta. Hämmästelin, miten nopeasti aika hujahti rannalla kirjaa lukiesssa. 


Olin reissussa mieheni kanssa. Alkuun meillä oli myös muita perheen jäseniä seurana. Ja mikäs sen parempaa - yhdessäoloa auringon alla, rantaoleilua, biitsin peluuta, myöhäisiä(!!) illallisia.. Huisia. <3 Mieheni ei ole yhtä liikunnallinen kuin minä, joten olisi ollut jo suorastaan kohtuutonta että olisin kekkuloinut joissakin vuorilla pitkät päivät. Toki juoksuhulluna en ihan paikallaan osannut olla, joten käytin omat aamuhetket juoksenteluun. Sää päivällä olisi ollut pohjolan likalle turhan kuuma, joten senkin puoleen rauhalliset hetken rannalla oli aivan ihania juoksuhetkiä. Kertaalleen juoksin myös aamupäivällä paljasjaloin pitkin rantaviivaa ja ai että se oli huikeaa! Huippu juoksuelämys sekin. 



Muutamaan otteeseen kävin myös vuorimaisemissa lenkkeilemässä niin Torremolinoksen kuin Mijaksen patikointipoluilla. Siellä minua kuitenkin suretti katsellessani kovin kuivaa luontoa. Kuumaakin kuumempi kesä on jättänyt jälkensä. Mietin siellä Suomen syksyn värikirjoa, miten etuoikeutettuja saammekaan olla siitä väriloistosta, mitä meidän kotimaan luonto tarjoaa. Keväällä myös Espanjassa on ihanan vehreää ja kukat kukkii kauniisti, joten patikointimaisemat ovat silloin parhaimmillaan. Joskus täytyy kyllä näitä maisemia tulla tarkemmin tarkastelemaan keväällä, kun luonto puhkeaa kukkaan. 


Palatakseni kuitenkin vielä ajatukseen joutilaisuudesta. Miten tärkeää onkaan, että muistamme lepohetket myös kiireisen työarjen keskellä. Vaikka vapaapäiville olisi kiva suunnitella kaikkea kivaa, on minulle ainakin tärkeää että on päiviä, jolloin ei ole mitään suunniteltua, ei mitään aikatauluja. Voi tehdä sitä, mitä kulloinkin haluaa. Oli se sitten kirjan lukua sohvan nurkassa, juoksulenkkiä poluilla tai vain pelkkää kotoilua villasukissa. Mikä siinä hetkessä tuntuukaan hyvältä. 

Kotimatkalla musiikkia kuunnellessa, autossa jammaillessa, ihan höpöjä puhellessa, naureskellessa,  kasvot auringossa ruskettuneina katselimme toinen toisiamme ja yhdessä totesimme, tää loma tais tehdä meille molemmille todella hyvää. Ja se jos mikä onkaan parasta. Auringossa levänneenä, toinen toistemme seurasta nauttineena lähdetään kohti syksyn arkisia haasteita, muistaen kuitenkin yhdessäolon ja rauhoittumisen merkityksen hektisenkin arjen keskellä.

Mitä ihaninta lokakuuta kaikille! Muistakaa levätä, hyggeillä, viettää joutilaista aikaa ja ennen kaikkea tehkää asioita, joista saatte voimaa! Ei kuluteta energiaa sellaiseen, mikä vain raastaa ja vie voimia. Opetellaan sanomaaan EI myös kivoille jutuille, sillä joskus kivatkin jutut tai se aikataulutus saattaa kuluttaa. Ollaan rohkeasti oman tien kulkijoita ja luotetaan, että läheiset ja ystävät ymmärtää vaikkei aina olisikaan menossa mukana kaikissa kekkereissä. Joskus on vain hyvä olla. <3

perjantai 22. syyskuuta 2017

Miten minä valmistauduin ultralle?

Vuonna 2015 juostessani ensimmäistä polkujuoksukisaani NUTS-Karhunkierroksella katselin ultraajien touhuja mielenkiinnolla ja jonkinlainen kipinä syttyi silloin ultramatkaan. Jotakin kiehtovaa tuossa on. Seurasin vuosien aikana todella mielenkiinnolla muutamien ystävien ultrataivalluksia ja vuoden alussa päätin (lue postaus - 2017 - Ready to Run), että tänä vuonna on myös minun ultrakoitokseni aika. En vain tiennyt, missä ultramatkan juoksisin, yksikseni vaiko jossakin tapahtumassa. Seurasin Tiinan matkantekoa Karhunkierroksen 160km matkalla niin innokkaasti, että tiesin että minunkin pitää päästä kokemaan jonkinlainen ultrataivallus. Eikä aikaakaan, kun Nuuksion ultraan tuli muutamia paikkoja lisää.. Olin nopea ja sain paikan. Ilmoittautumisen jälkeen sitten hetken mietinkin, että mihinhän olen menossa ja mitenhän tähän nyt kesän ajan valmistaudun..
Kolme kuukautta koitokseen. 

Yritin etsiä ultraharjoittelusta tietoa netin syövereistä ja jouduin toteamaan, että ultramatkalle valmistautumisesta on varsin vähän tietoa. Lopulta uskalsin luottaa omaan tekemiseeni ja myös ultraystäväni sanoihin, "alle 100km matka ei juuri poikkea maratonille valmistautumisesta". Pitää toki muistaa, että valmistautuminen on täysin yksilöllistä, eikä ehkä siksi "yhtä ja oikeaa" olekaan. Mutta kirjoitan nyt siitä, miten MINÄ valmistauduin. Korostan, että tämä oli vain minun tapani, en ole saanut ohjeita asiaan perehtyneeltä valmentajalta, mutta näin minä valmistauduin omaa kroppaani kuunnellen. Ja toisekseen, minun tavoitteeni oli päästä maaliin 70 km:n matkalta. Toki valmistautuminen voi olla erilaista siinä tapauksessa, jos on jo kokemusta ultramatkasta (tietää miten kroppa käyttäytyy) ja lähtee tavoittelemaan tiettyä aikaa.

Olen sitä mieltä, ettei ultralle valmistauduta kolmessa kuukaudessa. Peruskestävyyspohjaa kannattaa olla pohjalla, koska sitä ei rakenneta hetkessä. Minä olen harrastanut erilaisia kestävyystouhuja vuodesta 2013. Ultrahaave oli minulla jo vuoden alussa, joten se näkyi valmistautumisessani, vaikken edes tiennyt milloin sen juoksen.


Keskeisimpänä seikkoina pidän itse:
Monipuolinen harjoittelu  
- keskivartalon vahvistaminen =  miltei päivittäin 
- lihaskunnon vahvistaminen  = kuntosali, kotijumppa, ryhmäliikunta
- liikkuvuustreenit
- peruskestävyysharjoittelu = hiihto, lumikenkäily, kävely, patikointi, sauvakävely, rauhallinen juoksu
- vauhtikestävyys = intervallitreeniä, kovia vitosia, kymppi reipasta jne
- "tuplapitkikset" peräkkäisinä päivinä = totutin kroppaa kuormitukseen peräkkäisinä päivinä tehdyillä pitkiksillä: esim. hiihtoa kaksi tuntia, seuraavana päivänä kahden tunnin juoksupitkis, kesällä sauvakävelypitkis + juoksupitkis
Harjoitteluiden lisäksi merkittävintä oli myös lepopäivät ja runsas hiilihydraattipitoinen ruokavalio. Ja ultran lähestyessä oli tärkeää myös mentaalisesti valmistautua ultrakoitokseen. Luottaa siihen, että minä pystyn ja kykenen. 

Tämä vuosi sisälsi..

Luontoelämyksiä - lumikenkäilyä
"Kevyttä" umpihankikävelyä :D

Hiihtohulluutta

Pääsiäisen sata kilometriä laduilla

Luontoretkiä

Patikointia painavahkolla rinkalla Kolilla
Monenlaisia lenkkejä - yksin tai yhdessä
Espanjan polkuja

Liikkuvuustreenailua ja kehonhuoltoa

Retkipäiviä ystävien kanssa

Juoksun riemua
Rinkkapatikkaa, yön yli reissuja

Huippuhetkiä tuntureiden ja vuorien lumossa

Virvoittavia vesiä
Kaikki nämä hetket ovat valmistaneet minua ultrakoitokseen. Tänä vuonna, ennen ultramaratonia Hiihdin 245 km. Juoksin 778 kilometriä. Pisin juoksulenkki oli (vain;)) 26 kilometrin pituinen (4h 30min) polkujuoksupitkis.  Tein lihaskuntoharjoittelua ainakin kerran viikossa, corea miltei päivittäin. Lenkkeilin sauvakävellen tai ilman sauvoja. Vietin lukuisia tunteja luonnon lumossa patikoiden. Pidin 57 lepopäivää. 
Olen todella iloinen siitä, etten ole koko vuonna kärsinyt minkäänlaisista rasitusvammoista. Nilkka on pariin otteeseen muljahtanut lievästi, mutta ei ole aiheuttanut pidempää telakkaa. Maaliskuussa olin kertaalleen flunssassa. Liikuntapäiväkirjassa on muutamassa kohdassa maininta jumeista, jotka on helpottaneet parissa päivässä liikkuvuustreenillä ja levolla. Joten voin olla erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Koen, että tänä vuonna olen rakentanut yhä paremman kestävyyspohjan ja saanut myös nopeuttakin, joten tälle pohjalle on entistä parempi alkaa rakentamaan. 

Erityisen onnellinen olen siitä, että nämä kaikki hetket ovat olleet täynnä liikkumisen riemua ja teen asioita ilon kautta. En suorittaakseni vaan kokeakseni elämyksiä.

Luonnossa liikkuminen on vaan niin upeaa, ja joskus polku vie sellaisiin paikkoihin, että sydän suorastaan pakahtuu. 



Kun liikkumisesta tulee elämäntapa, ei tarvitse houkutella itseään lenkille. Luonnossa liikkuminen virkistää ja voimistaa. Tavoitteellisuus liikkumisessa ei ole ollut minulle syy harrastaa. Mutta toki tässä kestävyyden ja nopeudenkin kasvaessa alkaa kiehtomaan ajatus niistä omien rajojen etsimisestä. Saa nähdä, millaisia tavoitteita sitä itselleen asettaa. 

Tärkeimpänä kuitenkin edelleen pidän, ja siihen sinuakin kannustan.
Tee sitä mistä nautit. Nauti siitä, mitä teet. 

Liikkumisen riemua syyspäiviisi!