maanantai 29. toukokuuta 2017

On minun aikani vain juosta - syvällisiä juoksumietteitä.

Palaan hetkeksi pohtimaan muutamia juoksumuistojani, jotka sisältää tunteellisia hetkiä. Juoksu on minulle muutakin kuin kuljettuja kilometrejä. Se on elämäntapaa.
 
Junamatkalla Helsinkiin en saa itkua rauhoittumaan. Olen matkalla satamaan, josta olisi tarkoitus lähteä ensimmäiselle maratonmatkalle Tukholmaan. Ja juuri olen saanut tietää, että isäni on joutunut sairaalaan. Olen valmistautunut ensimmäiselle maratonille huolella ja kauan odotettu h-hetki on parin päivän päästä. Käyn sisäistä kamppailua hyppäänkö pois junasta. Kyyneleet silmissä kuitenkin ohitan kaupungin. Tilanne ei muuttuisi paremmaksi minun läsnäolollani. Huolehtivaa sydäntä kuitenkin suorastaan särkee. Miksi juuri nyt, kun olisi minun vuoroni vain olla ja juosta. Tapaan ystäväni satamassa ja mieleni virkistyy. Ilta kuitenkin sujuu lähestulkoon horkassa ja mietin tuleeko juoksusta seuraavana päivänä yhtään mitään. Soitan vanhemmilleni, he tsemppaavat juoksuun. Sanovat, että kyllä pärjäävät, eikä ole mitään hätää. Kyyneleet virtaavat entisestään. Nyt on minun aikani vain juosta.  
(Ensimmänen maratonini meni upeasti, ajalla 4:07:44)

Odottelen Nurmijärven asemalla bussia Helsinkiin. Sitä ei kuulu. Katselen kelloa mietteliäänä ja ihmettelen missä bussi viipyy. Olenkohan katsonut sittenkin aikataulut väärin. Olen menossa Helsinkiin jahtaamaan ennätystäni, puolimaratonia ja kaikki ylimääräinen säätö valmistautumisessa saa tunteet pintaan. Lopulta siskoni appivanhemmat lupautuu viemään minut Helsinkiin, suoraan kisahallille asti. Taas herkistyn. Kyyneleet silmissä istun autossa, häpeilen kun tällainen juttu itkettää. Lopulta lohduttavat sanat, "juoksu on tärkeää sinulle, joten tottakai se on tärkeää meillekin. Tämänkaltainen palvelu tuo meille molemmille hyvän mielen" Ja taas kyyneleet valuu. Mikä itkupilli, mutta miten ihanaa. Lähimmäiset ovat vahvasti tsemppihengessä mukana.  Ja jälleen koittaa se hetki, kun on minun aikani vain juosta. 
(Juoksin puolimaraton-ennätykseni, ajalla 1:40:27 )

Edellisenä iltana ihailemme auringonlaskua Kolin upeissa maisemissa. Seuraavana päivänä olen suunnitellut juoksevani oman polkujuoksuni Herajärven kierroksen upeissa maisemissa. Tällä tavoin juhlin kolmikymppisiä miettien tähän asti elettyä elämää. Mieheni jää hotellille odottamaan. Toivottaa tsempit ja uskoo vahvasti minuun, että selviän. Varulta teemme kuitenkin varasuunnitelman ja katsomme tietyt pisteet, joista voi matkan varrelta hakea, mikäli ongelmia ilmenee. Minua oli koko kuukauden vaivannut epämääräinen pohjekipu, ja mietitytti mitenhän juoksuni onnistuu. Aloitin varovasti ja iloitsin, miten pohje tuntuu hyvältä, eikä lainkaan kipua. Kirmasin kevyesti kauniilla niityillä ja iloitsin siitä, että voin juosta ilman kipuja. Ylitin mäkrävaaran ja ihastelin upeita maisemia. Mietin matkan varrella elämää, lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta. Elämän iloja, suruja. Pysähdyin Jauholanvaaralle syömään evästä ja ihailemaan maisemia. Täällä minä vain yksin ihastelen luonnon kauneutta. Mikä etuoikeus, onnellinen olo. Saan nyt vain juosta. Jauholanvaaralta laskeutuessa mätkähdin kallioisella kohdalla suoraan ranteeni päälle. Kallio oli märkä ja petollisen liukas. Rannetta pakotti. Ei kuitenkaan näyttänyt tulleen sen suurempaa vammaa, joten jatkoin matkaa. Rannetta koski todella kovaa. Mietin, miksi olen unohtanut särkylääkkeet matkasta? Kipu kuitenkin unohtuu juostessa. Pakkohan sen on unohtua. Iloitsen, ettei sentään pohkeeseen satu ja voin juosta.


Ilma oli lämmin, painostava, ukkosta ilmassa, joten nesteen tarve oli melkoinen. Juoksu sujui hyvin, leppoisasti ja rauhallisesti. Kiviniemen laavulle saapuessani yritin etsiä kaivoa, sitä löytämättä. Olin juonut melkein kolme litraa nestettä, ja olisi pakko saada täytettyä juomapussit tai muuten matkanteko keskeytyisi Kiviniemeen. Helle alkoi olla jo paahtava. Onneksi sain täytettyä nestevarastot Kiviniemen majan sisältä. Evästauon jälkeen jatkoin matkaani kohti Ryläystä. Aika pian löysin itseni jälleen juurakosta mahaltani. Kaaduin jälleen saman ranteen päälle ja sattui niin vietävästi. Siellä juurakossa maatessani mietin, että näinköhän tässä alkoi tämän juoksutarinan hankalin osuus. Olin valinnut aivan väärät kengät juoksuun. Kalliot oli niin järkyttävän liukkaat ja salomonin speedcrossit oli jo ihan loppuunajetut jalkineet ilman minkäämoista pitoa. En uskaltanut juosta siellä kivikossa enää yhtään. Mietin jo, etten ikinä selviäisi täältä pois. Maasto oli haastavaa, ranteeseen koski ja ilmakin oli painostava. Sitä se elämä välillä on. Kivikkoista kulkua, paahtavaa painostusta. Ja se ranne, juuri sama ranne. Miten usein me kompuroimmekaan juuri niiden samojen elämän ongelmien kanssa. Kuka minkäkin. Itse tasan tiesin oman elämäni haasteet ja ongelmat. Luonto puhutteli. Ranne vihoitteli. Ja minä vaan jatkoin matkaa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Askel kerrallaan läpi Ryläyksen kallioiden, mäkien ja maaston. Lopulta selvisin Ryläyksen yli helpompikulkuiseen maastoon.



 Juuri sen jälkeen taivas repesi ja alkoi satamaan kaatamalla vettä. Miten hyvältä se tuntuikaan painostavan ilman jälkeen. Hymyilytti. Virvoittava vesisade tuli vaikeiden hetkien jälkeen. Maasto alkoi olla jo helpompaa ja sain taas juosta. Se tunne oli niin siisti. Vaikka olin tarponut jo varmaan viisi tuntia ja pystyin juoksemaan. Upeaa. Minun kroppani pystyy ja kykenee. Tunsin itseni vaikeiden hetkien jälkeen jälleen vahvaksi ja voimakkaaksi. Hymyilytti. Sitähän se elämäkin on. Lopulta kun aikansa rämpii niissä haastavissa elämänvaiheissa tulee helpompi vaihe, kevyt olo ja onnellisuus. Virvoittava vesisade ja lopulta se auringonpaiste. Juoksin riemuissani loppumatkaa kohti Ukko-Kolia. Hymyilin tähän astiselle kokemukselle, omalle polkujuoksuvaellukselle Suomen kansallismaisemissa. Ranteen kipukin oli jo miltei unohtunut, eikä pohkeeseen koskenut vieläkään. Lopulta saavuin Ukko-Kolille. Aurinko pilkahteli taivaalla, oli kaunis kesäpäivä. Saavuin perille, jossa mieheni oli minua odottamassa. Purskahdin itkuun. Minun synttärijuoksuni oli saanut täydellisen päätöksen, pääsin rakkaan mieheni halaukseen. Hän tosin hämmästeli, miksi ihmeessä itken. Sattuuko minua johonkin. En itke kivusta tai surusta. Itken ilosta. Siitä, että sain kokea jotain niin upeaa, jotain ainutlaatuista oman juoksuni aikana. Iloitsin siitä, että sain vain juosta.
(Juoksin viime kesänä Herajärven kierroksen, noin 37 km)

Ehkä mietit, miksi kirjoitan näistä kokemuksista juuri nyt. Haluan vain kertoa siitä, mitä juoksu minulle merkitsee. Juoksu on minulle enemmän kuin juoksua. Se on enemmän kuin aikoja, matkoja, kilpailuja tai suorittamista. Se on ollut tapani käsitellä asioita ja tunteitani. Luonnossa erityisesti sielu lepää ja luonnon moninaisuus puhuttelee. Ehkä juuri tämän takia olen seurannut niin innolla tuttujeni taivalta  viime viikonlopun NUTS Karhunkierroksella. En niinkään siksi, että seuraisin heidän kuljettuja kilometrejään tai aikaansa, vaan miettiessäni sitä, mitä kaikkea he tuon matkan aikana pääsevät kokemaan. Itsekin haluan joskus juosta ultramatkan juuri sen matkanteon vuoksi, päämäärä on pitkissä matkoissa lopulta toissijainen. Tuon oman Herajärven kierros-polkujuoksuni jälkeen olin kovin tunteikas, enkä saanutkaan kirjoitettua siitä viime kesänä kuin tämän postauksen "Muutama miete Herajärven kierrokselta". Kaikki ne kokemukset, ajatukset ja tunteet tuntuivat niin henkilökohtaiselta, etten halunnut kirjoittaa siitä. Vuodenkin jälkeen muistan niitä hetkiä ja tunteita, joita yksin poluilla koin. Sain kokea jotain ainutlaatuista ja ikimuistoista, joista tunnen nyt vuodenkin jälkeen syvää kiitollisuutta.
 
Juoksulenkit ovat tarjonneet myös pakopaikan arjen hektisyydestä. Minulle, tunnolliselle myötäeläjälle, auttajasielulle on välillä ollut haastavaa asettaa omia rajoja. Vuosien varrella olen opetellut tervettä itsekkyyttä. Juoksulenkeillä kukaan ei ole tarvinnut minua, enkä minä ole tarvinnut ketään. Olen saanut vain juosta.
Oikein ihanaa kesän alkua kaikille! Juoksuiloa ja elämyksiä! Vettä sataa, mutta satakoot. Suomen kesä se on täällä nyt kuitenkin! :) Terkuin kesälomalainen 

Millaisia muistoja sinulla on juoksutaipaleiltasi? Onko sinulla tapa pohtia elämää juoksulenkeilläsi?

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Puolimaraton Puijon poluilla

Olin lauantaina elementissäni Kuopiossa, Puijon polut- juoksutapahtumassa tutunomaisella tyylilläni, fiilistelytaktiikalla, nauttimassa matkanteosta vailla aika- tai kilpatavoitteita. Suunnitelmana oli lähteä nauttimaan hymyhuulilla keväisestä luonnosta ja juoksemaan polkupitkistä. Ja voi miten nautinkaan!! Vain viikko ennen olin jahdannut ennätystäni maantiepuolimaratonilla, joten ei olisi ollut järkeä lähteä repimään. En ollut edes lainkaan varma, mitä reidet tuumaisivat juoksusta ja olin valmistautunut myös siihen, että keskeyttäisin juoksun jos jalat eivät olisi vielä iskussa. Kävi mielessä olisinko siirtänyt osallistumisen lyhyempään sarjaan, mutta puolimaraton kutkutti kuitenkin enemmän. Olinhan saanut tämän osallistumisen Tehy-ammattiliiton kautta, joten mennään nyt koko rahan edestä, minkä he ovat puolestani maksanut. :)

Puijon polut on polkujuoksukisa, joka järjestetään nimensä mukaisesti Puijon poluilla. Tänä vuonna sarjoja oli kaksi, 7km tai 21 km. Uutuutena oli myös joukkuekisa, jossa kukin kolmen hengen joukkueesta juoksi 7km reitin ja ajat laskettiin yhteen. Tällä tavoin saatiin kannustettua mm. työporukoita mukaan touhuun. 21 km-sarjassa juostiin 7km.n reitti kolmesti. Trailrunning-kisakalenterissa reittiä kuvattiin näin: Komeat maisemat, jylhä metsä, reilusti nousua ja reilu meininki. Teknisesti vaihteleva, osin vaativa reitti, josta löytyy sekä rentoa rullausta että röllijuurakkoa.

Reitti starttasi Puijon tornin juuren tuntumasta. alkuun lähdettiin laskettelemaan alas, ja sitten noustiin takaisin Puijon tornin läheisyyteen, kunnes lähdettiin taas alas, noustaakseen jossain vaiheessa ylös ennen menoa takaisin alas, jotta pääsee vielä Puijon laskettelurinteen ylös. Olivatpahan reitin keksineet. ;) Vertikaalimetrejä puolimaratonille kertyi noin 1000m.

Rettitarkennus fb-sivuilla: Lähtö laskettelurinteen ylätasanteelta, Puijon Polku (sininen) juostaan vastapäivään, Antikkalan kautta Kokonmäen kierrolle vastapäivään (vihreä), Konttilan niitty, Konttilan kiertoa vastapäivään lähelle laskettelurinnettä, alas valkealla merkittyä polkua ja portaita laskettelurinteen kulmaan ja rinteen vasenta reunaa ylös maaliin laskettelijoiden lähtökoppiin tai huoltoon ja uudelle kierrokselle. Reitti noin 7,1km. 




Puijolla lähtöalueella oli mukava pöhinä, positiivinen fiilis, hymyssä suin oli jengi liikkeessä. Tällä tavalla oli mahtava aloittaa Luonnon päivien vietto. Juoksukaverina oli pitkäaikainen, lapsuuden vuosista lähtien ollut ystäväni, joka oli ensikertaa polkujuoksutapahtumassa. Olimme sopineet, että  yhdessä juostaan ja nautitaan matkanteosta. Ja niin tehtiinkin!!:)  Me päästiin vähän yli kymmenen matkaan. Kaikki osallistujat lähtivät samaan aikaan. 7 km:n ja 21 km:n vauhdikkaat menijät menivät menojaan ja me jäimme etenemään alamäkeen kyllä varsin reippaasti mutta rennosti. Ajatuksena oli mennä ensimmäinen kierros varsin iisisti kuulostellen reisien kuntoa, yhtään repimättä. Reitti oli kokonaisuudessaan todella monipuolinen, se sisälsi niin ylä-ja alamäkeä. Upeaa maastoa, helppokulkuista polkua ja myös hyvin juurakkoista teknisesti haastavampaa polkua, portaita niin ylös kuin alaskin. Välillä mentiin Puijon pururadoilla, mutta pääosin liikuttiin poluilla. Kaiken kruunasi vielä reitin lopussa oleva Puijon rinteen nousu. Siinä otettiin viimeiseksi luulot pois. Ja koska 21 km:n reitti koostui kolmesta kierroksesta, me saimme kipittää (laahustaa) rinnenousun kolmesti. :)

Olipa vaan niin upea juoksu. Olen edelleen ihan juoksueuforiassa! Polkujuoksu oli todellakin täynnä nautintoa. Pitkän ja lumisen talven jälkeen tuntui kuin nuori varsa olisi kirmannut kesälaitumella. Siltä se ei ehkä näyttänyt ulospäin, mutta mieli oli kuin nuorella varsalla. Olinhan ensi kertaa tälle vuodella poluilla. Aikaisemmat yritykseni oli päätyneet munahangessa kahlaamiseen. Nyt sentään kevät on tullut Kuopioonkin. Miten ihanaa oli päästä juoksemaan poluille, metsään, luontoon. Saatiin juosta raikkaassa, upeassa metsässä, hiljaisuudessa, lintujen visertäessä. Rinnallani kulki vielä yksi pitkäaikaisimmista ja rakkaimmista ystävistäni, jonka kanssa on niiiin monenlaista elämänvaihetta koettu. Maastonvaihtelevuus osoitti elämän kulkua, välillä on ylämäkeä, välillä alamäkeä. Välillä vehreyttä ja huikeita maisemia. Välillä vain muta ja rapa lentää eteenpäin mentäessä. Välillä rinne on niin jyrkkä, ettei voi kuin laahustaa eteenpäin. Mutta kaikissa näissä vaiheessa, rinnalla, puolin jos toisin on ollut juurikin tämä ihminen. Ja voi että, jaettu elämys, jaettu ilo on todellakin jotain niiiin parasta. Meillä oli kyllä hauskaa. Välillä laulettiin, välillä naurettiin. Itkua ei kyllä missään vaiheessa tullut, vaikka sekin oli lähellä. Ei suinkaan siksi, että olisi se juoksu jotenkin itkettänyt vaan se hetki, kun alettiin muistella ystävyyttä. Kyynel tuli silmäkulmaan ja todettiin, että parempi varmaan nyt vain keskittyä tähän juoksuun ettei mene itkuksi. :) Miettiessäni vielä tuota juoksua oon niin fiiliksissä, menee ihan parhaimmiksi juoksuelämyksiksi.


Puijon polkujen reittikin monipuolisuudessaan oli todella mahtava. Kunnon polkujuoksua, erilaisia maastoja, metsää, niittyä, jonkin verran pururataa, ylä-ja alamäkiä, portaita ylös ja alas. Tiukkaa ja loivaa laskua, tiukkaa ja loivaa nousua. Reitillä oli vielä paikoin jäätä ja myös paljon mutaa, mutta sehän kuuluu vain asiaan. Lyhyeen 7 km:n reittiin oli saatu kyllä tosi hyvin monipuolista reittiä, puun yli kipuamisineen. Vaikka saman reitin toistikin kolmesti, ei jäänyt tylsäksi, vaan aika hujahti kyllä huomaamatta. Ja olihan se kotikaupungin tapahtumissa ihanaa, kun tutut tsemppasivat ja kannustivat. Mieltä lämmitti, kiitos. <3

Matka sujui ongelmitta. Reidetkin oli näemmä palautuneet, kun kestivät hyvin. Toki me ylämäissä aika ajoin käveltiinkin. Viimeisessä rinnenousussa ystäviltäni kramppasi pohje. Onneksi vasta siinä. :) Rohkenin vain todeta, että kyllä se sieltä mukana tulee vaikka kramppaakin. (Reilu.) Tartuin lopussa kädestä kiinni ja sitten me mentiin, sulassa solussa, yhdessä edeten, käsikädessä maaliin. Iloa ja hymyä oli juoksu täynnä, mutta kyllähän se hymyilytti myös maaliin tullessa. JEIJ! Eritoten kun pääsi heti palautteluhierontaan, jonka jälkeen suoraan saunaan. Saunan jälkeen oli tarjolla vielä keittolounas Puijon majalla ja korvapuustikahvit. Täydellistä.

Maalisuora oli aika tiukka. :)

Maalissa, ajalla 2:38:48.


Ainut negatiivinen miete oli tästä tapahtumasta, miksi ihmeessä en ole osallistunut tähän tapahtumaan aikaisemmin. Ensi vuonna ehdottomasti mukana, jos vain tapahtuman järjestäminen jatkuu.

Tämän kokemuksen jälkeen yhä vakuutun, vaikka maantiejuoksu on ihan kivaa, on polkujuoksu niin parasta! Tätä ehdottomasti lisää!! :) Myös juoksuttaa-blogin Piia oli tapahtumassa mukana ja hänen kokemuksia 7 kilometrin matkalta voit lukea täältä.

Mukavaa toukokuun loppua ja juoksuiloa kaikille! Hurjan iso tsemppi kaikille ensi viikonlopun NUTS-Karhunkierroksen juoksijoille. Nauttikaa matkanteosta ja upeista maisemista! 

lauantai 20. toukokuuta 2017

Villiinny keväästä - Luonnon päivät

Tänään vietetään Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi jälleen Luonnon päiviä. Viimeksi sukellettiin talveen, tänään villiinnytään keväästä! Helmikuussa vietin luonnon päivää ystäväni kanssa Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Tänään puolestaan on suunnitelmana ystävän kanssa suunnata lähimetsiin, Puijon poluille. 

Talvi ja kylmä ilma on olllut niin pitkään, ettei meidän lähijärvestä ole vielä edes jäät lähteneet. Mutta jospa tänään niin luonto kuin ihmiset todellakin villiintyy keväästä, kun lämpötila kohoaa miltei yli kymmenen astetta. Wuhuuu! Se on juhlan paikka!! :)

Keväinen luonto tarjoaa paljon ihasteltavaa ja ihanuutta. Retkeilimme viime viikolla siskon perheen kanssa etelä-suomen seudulla. Miten paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää metsässä riittää. Saattaa olla, että moni asia olisi jäänyt minulta huomaamatta, ellei mukana olisi ollut lapsia täynnä mielikuvitusta. Metsän puista tuli eläimiä ja luonnon pienistä jutuista suuria ihmeitä. Luonnossa sielu lepää, niin lasten kuin aikuistenkin. Joten kipin kapin nyt tänään nauttimaan ulkoiluista!

Retkellä hymyilyttää
Luonto tarjoaa monipuolista maastoa
Ja paljon ihmetystä
Luonto puhkeaa kukkaan
Luonto tarjoaa motorisia haasteita
Luonnossa on mukava leikkiä
Tästäkin löytyi hevonen
Retkellä on parasta myös eväshetket

 Jokaisella luonnon päivällä on oma teemansa, tänään se on osuvasti villiinny keväästä! Luulenpa, että koko suomi tosiaan tänään villiintyy niin auringonlämmöstä jota on lupailtu säätiedotusten mukaan kuin myös illan lätkämatsista. Mitäs jos leijonat tekisi hurjan yllätyksen ja kaataisi Ruotsin välierissä. Wuhuuu. ;) 

Minun suunnitelmani luonnon päivien viettoon on osallistua Puijonpolut-juoksutapahtumaan, jossa kolutaan poluja ja mäkiä ylös ja alas. Ihan en oo varma, onko reidet vielä täydessä iskussa moiseen touhuun, mutta pitäähän sinne lähteä kun kerran ammattiliittoni sen ilmaiseksi tarjoaa. Huippua! Lähden nautiskelemaan poluille. Tiedossa on kaunista luonnonpuistoa, kuivia polkuja, märkää mutaa, jäisiä polkuja ja luntakin. Luulenpa siis, että rapa roiskuu. Sehän siis kuulostaa jo ihan polkujuoksulta, jonka päätteeksi pääsee saunaan ja keittolounaalle, joka sisältyy siis normaalistikin hintaan. Huikeeta!:)  Huvittavaa tosin, kun yhdelle työkaverilleni totesin, että pitäähän sinne mennä kun kerran ilmaiseksi pääsee. Hän tokaisi siihen, että minä en menisi vaikka maksettais. ;) Heh huippu. Meistä on moneen junaan ja jokainen tyylillään, kunhan kaikki tekee siitä, mistä tykkää. Ja minähän tykkään juoksusta ja luonnosta, joten mikäs sen parempaa kuin juuri tänään luonnon päivänä juosta luonnossa.

Ihanaa Luonnon päivää kaikille! Käypä tutustumassa täältä sivuilta, mitä kaikkea tänään tapahtuukaan eri puolilla Suomea. Juhlitaan yhdessä Suomen lumoavaa luontoa ja vielä kerran, villiinnytään keväästä! :)

Millaisia suunnitelmia sielläpäin on  viikonlopuksi? Aiotko viettää luonnon päivää? :)

maanantai 15. toukokuuta 2017

Helsinki City Run 2017

Kisaraportista voisi kirjoittaa romaanin. Niin paljon ajatuksia ehtii kelailemaan ennen juoksua, juoksun aikana ja sen jälkeen. Harvoin kyse on vain juoksusta, vaan tunteista, muistoista ja tunnelmista. Ainakin minunkaltaiselle fiilisjuoksijalle, tunnelmoijalle. Viime kerta Helsinki City Runilla oli vuonna 2013. Tuo vuosi oli tuskaisen raskas, kun sinä keväänä kummityttöni isä menehtyi auto-onnettomuudessa ja äitikin loukkaantui vakavasti. Tunteet niistä hetkistä puski pintaan aivan yhtäkkiä. Mietin niitä aikoja, ja Jonnea. Hän taatusti tsemppaisi minua tänäänkin. Muistan toisaalta myös sen, kun tuosta neljän vuoden takaisesta HCR:sta lähti myös hullutusmoodi ystäväni kanssa, joka jatkuu yhä. Arvokkaita muistoja ja tunteita, joita mietin liikkuessani tapahtuma-alueella. Mietin, miten hienoa että juoksu on täyttä tunnetta. 


Tällä kertaa mielessäni oli myös aikatavoite. Olin tullut tänne ennätysjahtiin. Sekin tuntui jännältä, uudenlainen vaihe. Mietin etukäteen jo taktiikkaa, miten lähtisin liikkeelle. Olin miettinyt niitä hetkiä, miten selviäisin mahdollisten haasteiden yli ja mitä sanoisin itselleni, jos mieleni haluaa luovuttaa. Edeltävä päivä oli mennyt jännityksen tunteiden vallassa ja illan pikku hölkkä tuntui aivan kaamealle. Jännitin, etten vaan tulisi kipeäksi. Kyse oli onneksi vain perusjännityksestä tai väsymyksestä, koska kymmenen tuntien yöunien jälkeen olo oli freesi ja luottavainen. Sääkin näytti kerrassaan mahtavalta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuntui suorastaan kesäiseltä. Tästä tulisi hyvä kisapäivä!

Saavuin kisapaikalle puoliltapäivin, jotta ehdin hakemaan kisanumeron ja pyörähtämään expossa ennen sen sulkeutumista.  Oli ihana nähdä heti alkuun Karkkia ja Katjua, jotka tekivät huikeeta duunia tapahtuman sometiimissä. Pyörähdin expossa, tutustuin alueeseen, juttelin somesta tutuksi tulleiden juoksijoiden kanssa ja valmistauduin starttiin. Odottavan aika tuntui välillä pitkältä, mutta viimein oli aika siirtyä lähtöpaikalle.
Kuva www.hcr.fi
 Lähdössä oli kyllä huikea tunnelma! Siistiä oli olla mukana näin isossa juoksupöhinässä. Olin suunnitellut meneväni reitin viiden kilometrin etapeissa. Keskityn vain siihen, että juoksen juomapisteestä toiselle. Vauhdin tulisi pysyä 4:40 tuntumassa, jotta pystyisin saavuttamaan tavoitteeni. Ja niin sitä mentiin, tukka viuhuen, askel kerrallaan kohti maalia. :) Olin napannut exposta mukaani 1:40- tasaisen vauhdin rannekkeen, josta oli kyllä matkan aikana suuri hyöty. Pystyin siitä seuraamaan, missä oikein mennään. Alkuun vilkuilin sitä melkein joka kilometri, kunnes päätin että nyt katson sitä vain harvakseltaan. Pahoja juoksijoiden sumppuja ei tullut, vaikka välillä pitikin puikkelehtia juoksijoiden välistä. 
Eka vitonen meni nippa nappa aikatavoitteeseen. Päätin, että pitää nostaa vauhtia, ettei jää liikaa kelkasta. Seuraava vitonen lähtikin sitten vähän käsistä ja menin sen kovaa (22:36). Kympin jälkeen juomapisteellä huitaisin geelin naamaan ja otin vähän vettä ja lähdin tavoittelemaan seuraavaa vitosta. Se ei enää ihan niin lennokkaasti mennyt, mutta tavoitteessa kuitenkin pysyttiin. Toisella juomapisteellä otin myös urheilujuomaa ja vettä, kun lämpö alkoi jo tuntua.. En halunnut, että kävisi nesteytyksen kanssa hullusti, kun ei tähän auringonlämpöön ole vielä ennättänyt tottua. 15 kilometriin vauhdin ylläpitäminen sujui hyvin. Keskityin askeleeseen, katselin välillä että vauhti pysyy halutussa ja totesin myös, että en kyllä todellakaan osaa juosta tasaisesti. Välillä vauhti oli lähempänä 4min/km, välillä 5min/km. Välillä nopeutettiin, välillä vähän himmailtiin. Aika-ajoin havahduin sentään katselemaan myös maisemia, kaunista meren rantaa. Mutta rehellisesti sanottuna jouduin kyllä keskittymään siihen juoksuun sen verran, että ei niistä maisemista kauheasti mitään mieleen jäänyt. Mutta kannustajista kyllä jäi! Huikeat kannustusjoukot! Erityisesti mieltä lämmitti kannustusjoukot siellä viimeisissä mäkinousuissa. Jouduin viimeisen kutosen aikana tekemään töitä vauhdin ylläpitämiseen, joten tuntuipa todella hyvältä kuulla jonkun huutavan "Hyvä Satu!" Eihän sitä tsemppimeininkiä katsellessa ja hyvää kannustuspöhinää kuunnellessa voinut muuta kuin hymyillä. Näistä hetkistä sai todellakin virtaa! Mietin viimeisten kilometrien aikana myös kaikkia tsemppaajiani nimeltä.. Sain teistä tsemppaajista aidosti potkua askeleeseen!:) 
Viimeinen kutosen aikana vauhtia ei ollut enää helppoa ylläpitää. Havahduin välillä juoksevani aivan liian hitaasti ja jouduin nyt keskittymään askeleeseen ja siihen, että vauhti pysyisi. Olin ehkä varautunut siihen, että viimeiset neljä kilsaa vaan lasketellaan, joten pienetkin mäennyppylät tuli yllätyksenä. ;) Noh liian helpolla sitä olisikin päässyt, ellei olisi tarvinnut käydä itsensä kanssa sitä keskustelua että askelta nyt vaan toisen eteen. Muistin Saaran antamat vinkit ja etukäteisvarautumisen mielen taisteluun. Nyt askelta toisen eteen nainen!  Ylämäissä vauhti painui ajoittain kuuden tuntumaan, ja vähän jännitin, karkaako aikatavoite saavuttamattomiin. Maalialuetta lähestyessä ei voinut muuta kuin antaa palaa sen minkä kintuistaan pääsi ja toivoa, että kello pysähtyisi 1:40 xx puolelle. Olin tosin ennättänyt miettiä, että vaikka se ei pysähtyisikään, olin saanut juostua jo huikean juoksun ja monella tavalla opettavaisen kokemuksen.  Saaran sanojen mukaan "coming back stronger". 
Maaliin tullessa oli kuitenkin huikea voittajafiilis! Maalialueella jaettiin mitalit kaulaan ja hetimmiten annettiin skumppakin käteen. Iloitsin jälleen yhdestä juoksuelämyksestä. Tällä kertaa vähän erilaiselta, ennätysjahdilta! :) Enkkahan sieltä siis tuli ja loppuaika oli 1:40:27, johon olen kyllä todella tyytyväinen. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti kesän uusia haasteita!
Tapahtuman tunnelma itsessään oli kyllä kertakaikkisen mainio. Kentällä kävi huikea pöhinä ja oli niin upeaa nähdä iloisia kasvoja, onnistumisen kokemuksia ja niitä voittajafiiliksiä. Kukin on lähtenyt puolimaratonille omasta lähtökohdastaan ja omalla tavoitteella. Tästä suuresta, miltei kymmenen tuhannen ihmisen joukosta löytyy huippu-urheilijoita, ennätysjahdissa olevia, juoksupitkiksellä olevia, nautiskelijoita, fiilistelijöitä kuin ensikertalaisiakin itsensäylittäjiä. Huikeeta! Tapahtuma oli mielestäni myös  tosi hyvin järjestetty ja organisoitu. Palvelut ja huollot toimi. Ihmisillä oli hymy huulilla ja siitä välittyi positiivinen tekemisen meininki! Somekin päivittyi tiuhaan juoksupöhinästä, ja tunnelma varmasti välittyi myös somen välityksellä tapahtumaa seuraaville! :)
Ihania pieniä yksityiskohtia!
Sädehtivät somettajat Katju ja Karkki

Huippua oli nähdä  Kaksi yhden hinnalla-blogin Jenni ja Riikka
Rakas ystävä juoksi puolimaraton-depyyttinsä. Jaettu ilo on paras ilo.
Näitä tunnelmia katsellessa ei voi kuin hymyillä! :) Olipahan huikeeta. Kiitos Helsinki City Run*! Sain osallistumisen blogiyhteistyön kautta ja oli todellinen ilo olla mukana! Kiitos talkoolaisille, työntekijöille, kanssajuoksijoille ja jokaikiselle tsemppaajalle siellä ruudun takana. Tsemppi vie todellakin eteenpäin. Yhdessä me ollaan paljon vahvempia. 

Huikeeta juoksukevättä kaikille! Tää on mahtava laji! <3 

Olisi tosi kiva kuulla myös sun juoksufiiliksiä HCR:sta, mitä tykkäsit tapahtumasta ja miten juoksu sujui? :) Vinkkaathan myös oman juoksurapsasi tapahtumasta, koska mielelläni luen myös toisten kokemuksia! :)

maanantai 8. toukokuuta 2017

Kisaviikko - Psyykkinen valmistautuminen

Kisaviikko!! Lauantaina Helsinki City Run*! Ihan kohta mennään. Ensin kuitenkin keskitytään fiilistelyyn ja psyykkiseen valmistautumiseen.

Kisapäivän lähestyessä mietin usein, mitä kaikkea hyvää juoksuharrastus on mukanaan tuonut. On elämyksiä, kehittymistä, uusia ystäviä, yhteisöllistä menoa, toistemme tsemppaamista.. Paljon kaikkea hyvää vuosien varrella, joista saa todellakin olla kiitollinen. Juoksu itsessään on ollut mahtavaa terapiaa.. tunteiden ja asioiden käsittelyä. Mahtava harrastus!!

Iloitsen myös, että juoksuharrastus on tuonut elämääni positiivista elämänasennetta huokuvan teräs-naisen, Saaran. Hän lähti meidän ensikertalaisten matkaan Tukholman maratonille ja opasti pitkän matkan juoksun saloihin. Ja voi miten hauskaa meillä olikaan. Viime vuosina olen saanut seurata Saaran mahtavaa menoa monissa kisoissa. Erityisen upeaa oli olla huoltojoukoissa Saaran huikean triathlonin täyden matkan kilpailussa, jonka hän voitti omassa ikäsarjassaan. Ihailin hänen positiivista asennetta, hymyä ja iloa, mitä hän viimeisilläkin kilometreillä huokui ympärilleen. Kaikkiahan ei välttämättä enää hymyilyttäisi maratonin viimeisillä kilometreillä, varsinkin kun ensin on uinut 3,8 km ja pyöräillyt 180 km ja vielä "loppuverkaksi" juoksee maratonin. ;) Voit lukea Saaran kisarapsan täältä. Melekonen mimmi.

Saara on itse kovan luokan kestävyysurheilija, mutta myös ammatiltaan psykologi ja suorittaa urheilupsykologin sertifikaattia. Siksipä kysyinkin häneltä  vinkkejä viime hetken psyykkiseen valmistautumiseen. Saara ystävällisesti vastasi esittämiini kysymykseen. Kiitos Saara!!

Täysmatkan maalisuoralla - ja edelleen hymyilyttää.
  Saaran vastaukset kysymysteni alla.

1. Millaisia vinkkejä annat puolimaratonille lähteville psyykkiseen valmistautumiseen?

Psyykkiseen valmistautumiseen on monta erilaista keinoa, mutta tässä muutama vinkki puolimaratonille:

Mikäli sinulle on mahdollista tutustua kisareittiin edeltä käsin tee se tutkimalla karttaa tai vaikkapa pyöräilemällä/ajamalla kisareitti autolla. Voit miettiä valmiiksi jo se kohdan missä luultavasti saatat tuntea voimakasta väsymystä ja epäillä pääseväsi maaliin. Todennäköisesti tuo kohta on noin 3-5km ennen maalia, mutta älä säikähdä vaikka se tulisi yllättävässä kohdassa aikaisemmin. Pistä tuo kohta erityisesti mieleen, ja valmistaudu edeltä käsin siihen että juuri siinä kohtaa ajattelet lopettavasi koko homman. Jos/kun näin sitten tapahtuu kisassa (tilanne voi tulla myös jossakin toisessa kohdassa, mutta samat keinot toimivat toisessa hetkessäkin), puhu itsellesi sisäisesti, kuta kuinkin tähän malliin: "no niin, tämänhän minä ennustin, nyt tuntuu pahalta, tää on just tää kohta, nyt tää kohta on tässä, kohta tulee toinen kohta. Menen nyt tämän kohdan yli." Keskity siihen miten askel askeleelta menet eteenpäin. Mieti millaisen tuuletuksen teet maalissa, ja kuinka hyvältä tuntuu ylittää maaliviiva. Voit myös etukäteen tutkia reittiä ja valita kohdat missä luultavasti saat positiivista energiaa ja lisää buustia juoksuun. Onko tuossa kohdassa jokin mukava näkymä tai kutsutko sinne kannustusjoukkoja sinua tsemppaamaan vai lupaatko ajatella tuossa tietyssä kohtaa vaikkapa jotain sinulle tärkeää ihmistä tai asiaa.

Kisapäivänä jossittelu ei kannata, sen sijaan että miettisit mitä kaikkea olisit voinut tehdä aiemmin/paremmin, sano itsellesi: "työ on nyt tehty" ja keskity nykyhetkeen. Jos mieleen pyrkii itseä epäileviä, negatiivissävytteisiä ajatuksia mieti miten tsemppaisit kaveriasi ja sano samat sanat itsellesi. Jos positiivinen ajattelu ei tunnu sinulle luontevalta, voit tuoda huomion tietoisesti ulkoisiin ärsykkeisiin. Ihastele vaikkapa kisapaikkaa ympäristönä, kuuntele itsellesi mieluisaa musiikkia, katsele värikkäitä trikoita tms. Älä kuitenkaan sorru vertailuun, jos ja kun näät ympärillä itseäsi kovemman kuntoisia ihmisiä. Ulkonäkö ei kerro lopulta kunnosta mitään! Muista myös, että jännityksen tunteet kuuluvat asiaan ja voit olla jopa tyytyväinen jos vatsan pohjaa kipristelee tai koko ajan on vessahätä - tiedät niistä merkeistä, että kehosi on valmistautumassa tärkeään koetukseen ja tekee kaikkensa että selviäisit siitä omien rajojesi puitteissa niin hyvin kuin se tuona päivänä on mahdollista.

2. Mikäli juoksu ei sujunut toivotulla tavalla ja maalissa on pettynyt olo, miten tunteita kannattaisi käsitellä? 

Maalissa saat tuntea juuri niitä tunteita kuin sillä hetkellä tunnet. Jos olet pettynyt juoksuun, saat olla pettynyt vaikka muut onnittelisivat. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Anna tunteiden tulla, ja elä ne siinä hetkessä. Tunteitaan ei kannata peitellä tai kieltää. Älä silti pilaa muiden ympärillä olevien iloa. Jos tarvitset hetken omaa rauhaa, ota sellainen. Kisan jälkeen voimakkaampien tunteiden laannuttua on hyvä hetkeksi purkaa pettymystä juttelemalla läheisen ihmisen kanssa niistä syistä, jotka omasta mielestä johtivat epäonnistumiseen kisassa. Tässä kohtaa on hyvä tunteiden sijaan antaa analyyttisemmalle järjelle tilaa. Mieti mitä tekisit ensi kerralla toisin. Jokaisessa juoksussa on myös jotakin hyvää ja onnistunutta, mieti myös nyt jokin asia missä koit onnistuneesi ja mitä säilyttäisit ensi kerrallakin. Itsensä päätön syyttely tai mollaaminen ei vie eteenpäin. Kirjoita ylös ne asiat mitä aiot ensi kerralla tehdä toisin, muuten unohdat ne. Mikäli tulevat muutokset koskevat harjoittelua, eivät varsinaista kisapäivää, tee niistä konkreettisia lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita. Palauta myös mieleen miksi juokset, kenelle teet tätä asiaa ja mistä syystä.
 
3. Mitä tsemppisanoja haluaisit sanoa puolimaratoniin starttaaville juoksijoille? 
 
Luota kehoosi ja muista että väsymyksen tunteet kuuluvat asiaan, niitä ei pidä säikähtää! Sen sijaan kova kipu ei kuulu asiaan, silloin on tärkeä kuunnella kehoa, eikä vääntää väkisin eteenpäin. Keho on ystäväsi joka mahdollistaa sinulle tämänkin elämyksen! Muista iloita siitä, sillä mielesi voi yrittää tehdä sinulle useita kertoja tepposia ja syöttää epäileviä automaattisia ajatuksia. Coming back stronger!

Oletko valmis valloittamaan vuoresi?

Uskalla astua epämukavuusalueelle

Valmistaudu kohtaamaan haasteita
Ja luota, että sinä pystyt.

Oikein mahtavaa kisaviikkoa kaikille ja tsemppiä juoksuun!
Nyt keskitytään psyykkiseen puoleen ja lauantaina sitten vaan mennään.
Nauttikaa!

*HCR-osallistuminen on saatu  blogiyhteistyön kautta

lauantai 6. toukokuuta 2017

Hymyä tähän viikkoon on tuonut..

Oikein ihanaa lauantaita tyypit! Viikon lähestyessä loppuaan on hyvä hetki miettiä kulunutta viikkoa ja sitä, mistä saa olla kiitollinen. Ilman tämmöisiä pysähdyksiä voi arki vain viedä mennessään, eikä edes huomaa niitä lukuisia onnen hetkiä mitä päivät pitää sisällään. Tässä lyhyesti minun viikon parhaita paloja, "syitä hymyyn".



Tällä viikolla on hymyilyttänyt.. 

Vappupäivä
joka oli niin sään, seuran kuin monipuolisuuden vuoksi aivan upea. Päivä starttasi ystävän kanssa vietetyllä viimeisellä pitkiksellä ennen viikon päästä(!!) koittavaa puolimaratonia. Puolitoista tuntia aurinkoenergiaa ja ihanan ystävän seuraa. Parasta. Päivä jatkui grillikauden korkkauksella kotosalla. Istuimme toppavaatteet päällä nauttimassa grilliruuasta.. Teimme kasvisnyyttejä, joissa oli bataattia ja porkkanaa (kypsytetty uunissa jo edellisenä iltana), sekä fetajuustoa. Grillasimme naudan pihviä ja kesäkurpitsaa, lisäksi salaattia. Jälkkäriksi vielä kaurasuklaajäätetöä, grillattua persikkaa ja banaania. Nam. Vappupäivän kruunasi vielä  tyttöjen mökki-ilta. Saimmepa saunoa upeassa säässä ja syödä taas "vähän" lisää.. ja ihailla uskomatonta auringonlaskua. Talviturkki jäi muuten sulaan rantaveteen, sula vesihän on aina lämmintä. ;)


Opintojen eteneminen. 
Opintojaksoja on suoritettu, tehtäviä tehty ja tenttiin luettu. Opparikin jo etenee, joten hyvällä mallilla. Vielä on puurtamista, mutta tässäkin asiassa on hyvä pysähtyä miettimään, mitä on jo saanut aikaan. Opintoja on jäljellä vielä puolesta vuodesta vuoteen, eikä työn yhdistäminen ole aina ollut helppoa. Tärkeintä on ollut kuulostella omia voimavaroja. Tein töissä myös hetken kevennettyä tuntimäärää, jotta pystyisin keskittymään opintoihin paremmin. Tai noh, oikeastaan siksi, että jäisi enemmän vapaa-aikaa, aikaa parisuhteelle, ystäville ja harrastuksille. Taloudellisesti tässä hieman menetti, mutta muuten se ehdottomasti enemmän antoi!

Kevät tuli, lumet suli (ainakin melkein)
Kevät on edennyt tällä viikolla vauhdilla ja lumet on sulanut kirjaimellisesti silmissä. Huvittaa katsella tuota vappupäivän kuvaa meidän pihasta. Onneksi hanget on sulanut jo oikeastaan kokonaan. Tämä on mahdollistanut myös sen, että kevättyöt on käynnistetty. On haravoitu ja siistitty pihaa, kalkittu maaperää ja pöyhitty kasvimaata. Myönnän tosin heti, että olen näissä puutarhahommissa ihan aloittelija. Näitä hommia on mietitty googlen kanssa hyvinkin tarkkaan. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, eikö niin? :) Tälle kesälle ajattelin vähän uudistaa muutamia juttuja, kukkapenkkiä ja uutta nurmikon laittoa. Kun ei ole minkäänlaista osaamista, niin vähän hirvittää. Mutta jospa tekemällä oppii! :)

Jos tiedätte joitakin hyviä blogeja, joissa käsitellään esim. pihan uudistusta / kukkapenkkien laittoa yms, niin vinkatkaahan ihmeessä. Nämä hommat on meikäläiselle aivan uutta, vaikka lapsena maalla olen elänytkin. Ei sitä tuolloin pohtinut, mitä se äiti keväisin aina siellä puutarhassa puuhailee. Olisi pitänyt.. :)
  
Tämä ei sentään ole meidän peltoja,.. :D

Juoksukisakauden lähestyminen
Juoksukisakauden on aloittanut useat bloggaajat erilaisissa tapahtumissa, joiden rapsoja olen mielelläni lukenut. Minulla se starttaa tasan viikon päästä! Kevättyöt pihalla ja kotityöt sisällä on saanut viime päivinä sopivasti ajan kulumaan, ettei ole edes ehtinyt miettimään koko asiaa. Mutta nyt kun aloin miettimään, niin kyllähän se jännitys nousee. Fiilis on kokonaisuudessaan ihan hyvä. Helsingin reissulle on tiedossa mukavia juttuja juoksun lisäksi, joten oikein innolla odottelen jo ensi viikkoa! :) Muutoin viime viikkojen valmistautuminen on myös hyvin, mutta minulle iski kenkäkriisi. Lenkkarit ei tunnu hyvältä, mutta en kyllä ehtinyt uusiakaan enää ostaa enkä enää viitsisikään. Jäljellä on nimittäin enää parit lyhyet lenkit, joten näillä nyt mennään. :) Ensi viikolla jää vielä mietittäväksi, että millä muulla varustuksella sitä lähtee juoksemaan.. Onko Helsingissä jo shortsikelit? Meillä täällä päin ei ihan vielä, kun vakkarilenkkikin on vielä umpihangen peitossa. 

Muuten yleisfiilis on positiivinen ja odottava. Teen juoksussa parhaani ja katsotaan, mihin se nyt tässä vaiheessa kevättä riittää. :) Odotan myös kovasti, että törmään muihin juoksubloggaajiin ja voidaan fiilistellä yhdessä juoksuhuumaa! 

Jos tykkäätte lukea kisarapsoja niin voisin vinkata luettavaksi muutamaa juttua..

Mielenkiinnolla seuraan myös  Sinin ja Maijan valmistautumista NUTS Karhunkierrokselle, joka on vajaan kuukauden päästä.. :) Jänskää, millaisethan polut on Rukalla kun Kuopiossa näyttää vielä tältä.. Minun parin vuoden takainen NUTS Karhunkierroksen 31K rapsa löytyy muuten täältä. 

Mulla oli suloinen kaveri hoidossa.

 Tämmöisiä höpinöitä tässä postauksessa. Postauksen punainen lanka vähän seikkaili siellä täällä, mutta ei kait se haittaa! :) Mitenkäs siellä teidän toukokuun eka viikko startannut? Mikä on sun syy hymyyn just nyt? :)