lauantai 28. marraskuuta 2015

Tämä hetki

Tänään on paljon ajatuksia, mutta vain vähän sanoja. Päällimmäisenä syvä ja nöyrä kiitollisuus. Sydämeni suorastaan huokaa hiljaa, kiitos.

Vaikka on viime aikoina tullut naamalle räntää, ja kylmänkostea viima on mennyt suoraan luihin ja lytimiin asti, on tämä pimeä marraskuu tarjonnut kuitenkin parastaan. Jotakin sellaista, mikä on täysin riippumaton olosuhteista. Sellaista onnentunnetta, joka saa suorastaan kyhertämään. Ja tästä hetkestä olen tavattoman kiitollinen ja onnellinen.


Onnellisuus usein koostuu pienistä asioista, jotka on kuitenkin niin korvaamattomia hetkiä. Miten usein ajatuksemme seilaa menneessä taikka tulevassa, vaikka se hetki mikä meille on annettu, on nyt. Ja nyt tässä on tämä, pieni onnenhetkeni.

"Onnella ei ole huomista päivää, 
sillä ei ole eilistäkään, 
se ei ajattele tulevia, 
sillä on vain nykyisyys, 
eikä sekään ole kokonainen päivä, 
vain silmänräpäys." 
Ivan Turgenev



Näiden rauhallisten tunnelmien myötä toivotan kaikille oikein levollista viikonloppua ja ihanaa joulunodotusta! :)

torstai 19. marraskuuta 2015

Mielelle lepoa ja iloa

Heheiii ja terveiset täältä uudesta kodista. Viimeiset viikot ja jopa kuukaudetkin ovat olleet tässä asunnon ostossa / muutossa aikamoisen haipakkaa, joten voi kuinka nautinkaan tästä rennosta aamusta. Vielähän tässä on toviksi hommaa jäljellä, mutta onneksi nyt ei ole kiire mihinkään. Vaikka pahvilaatikoita onkin siellä täällä, tuntuu tämä koti niiiiin kodilta jo nyt. Voin rehellisesti sanoa, että koskaan ei ole ollut tämänkaltaista tunnetilaa liittyen asuntoon. Olo on todella kiitollinen ja onnellinen. Täällä on erittäin hyvä olla. Näinköhän tästä menevästä mimmistä tulee se kotikissa ;) Kaikella on kuitenkin aikansa, ja nyt ajatus kotona olemisesta tuntuu vaan erityisen hyvältä.. ja tästä pitää nauttia! Miten ihanaa olikin nautiskella pari kuppia kahvia ja syödä aamiaista katsellen ikkunasta rauhoittavaa metsäistä maisemaa. 


Viime aikoina tosin on mietityttänyt moni asia. Järkyttäviltä uutisilta kun kukaan ei voi välttyä. Olen tosin miettinyt, että tällaisena aikana kun kaikkialla pahuus iskee suoraan verkkokalvoille, on entistäkin tärkeämpää pitää huolta mielen hyvinvoinnista. On tärkeää antaa mielen levätä ja lukea myös asioita, jotka saavat hymyn karetta huulille. Sellaisena haluan, että tämä bloginikin pysyy. Ikäänkuin levähdyspaikkana mielelle kaiken rankan järkyttävän uutisoinnin keskellä. Onkin erittäin tärkeää rajata myös jatkuvaa tietotulvaa. Suosittelen miettimään, mikä tieto hyödyttää omaa hyvinvointia. On oma valinta, mitä lukee ja mitä tietolähteitä uskoo. Erityisesti myös muistaa, että media haluaa myllyttää. Olen jo pitkään rajannut sitä, mitä nettisivuja luen, ja mitä tv-ohjelmia katson. Olen ollut myös useamman kuukauden pois facebookista, jotta minulla olisi entistä helpompi rajata sitä, mitä silmilleni oikein hyppii. Tämänkaltaiset ratkaisut ovat tuntuneet erityisen hyvältä. Täällä blogimaailmassakin luen erityisesti sellaisia blogeja, joista saa hyvää mieltä ja tsemppiä urheiluhumputuksiinkin. 

Nyt on vuoden pimein ajanjaksokin käsillä, joten siksikin on tärkeää pitää huolta siitä, että on asioita, joista tulee hyvä olo ja virkistynyt mieli. Kokoan tähän loppuun muutaman random-jutun, joista itse olen viime aikoina erityisellä tavalla iloinnut. 

1. Miten onnellinen olenkaan bloggaamisen kautta tutuksi tulleen ystävän puolesta. Pieni suloinen tyttö mullisti maailman, ja heidän kuulumisia on mahdollista lukea myös "Candy on the run"-blogista. Eihän mikään ole suloisempaa kuin pieni vastasyntynyt vauva. Niin pieni, niin täydellinen. Ihme suorastaan.  

2. Olen niin iloinen siitä, että kotiamme pääsi koristamaan miehen papan käsintekemä keittiön pöytä. Täysin uniikki ja niin toimiva kokonaisuus. Pyöreän pöydän äärelle mahtui hyvin yhdeksän muuttomiestä. Odottelen jo, että pääsen kestitsemään useita ystäviä tämän pöydän äärelle. Pappakin olisi taatusti onnellinen tietäessään, että hänen tekemä perintöpöytä pääsi koristamaan meidän kotia. Kiitos kaikesta pappa, kuljet sydämessämme. <3


3. Mielestäni syöminen on entistä nautinnollisempaa, jos saa tämän ruokahetken viettää ystävien kanssa. Miten mukavaa onkaan ollut istahtaa lounaalle taikka illalliselle ystävien kanssa, ja turista kuulumisia herkkuruokien äärellä. Kuopiossa istahdimme lounaalle erään ystävän kanssa, joka pian muuttaakin pois täältä seudulta. Olipa ihana päästä päivittämään viimehetken kuulumiset, miten onnellinen olenkaan hänen uusista elämänmuutoksista!!


Kävin juuri Helsingissä parin päivän kestävällä koulutusreissulla, ja samalla reissulla ennätimme pitämään pikaisen blogimiitin Tiinan ja Hannan kanssa. Tytöt veivät minut illalliselle Ravintola Mayaan, ja makuelämys oli taattu! Samaisella reissulla ilmoittauduin myös Hannan pariksi ensi kesäksi swimrun-tapahtumaan, joten sellaistakin urheiluhumputusta on sitten tulevana vuonna luvassa. Mainittakoon nyt näin julkisesti, koska Hanna etsiskeli videopostauksessaan paria swimruniin, ei ole tarvetta enää. ;)





4. Entisen kotimme ulko-ovessa koristeli tämänkaltaiset kortit. Niin monet kerrat ovat nämä kortit saaneet hymyn huulille. Pienet asiat muistuttakoon meitä siitä, että etsitään niitä ilonaiheita ja hymyn aiheita tässä synkkänä aikana. Ei vajota synkkyyteen, vaan pidetään huolta itsestämme ja toinen toisistamme. 


Siispä tähän lienee on hyvä päättää tämä postaus, lähden nyt tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin ja keräämään harvat valonrippeet talteen tästä päivästä. Mutta onneksi pian valonmäärä jo lisääntyy, kyllä me kestetään tämä vuoden pimein vaihe. Eikö niin?:) 

 Heippa ihanuus, nähdään pian!

perjantai 6. marraskuuta 2015

#TB Tukholman Maraton 2014 ja uudelleen iskenyt maratonkärpänen

Tämä kulunut syksy on ollut taas oikein juoksijan juhlaa. Säät ovat olleet niin huikeat, että olen skipannut jo monen monta salitreeniäkin houkuttelevan ulkoilman vuoksi. Syksyllä alkanut sali-inspis on kokenut hivenen kolauksen, mutta nämä säät vaan niin houkuttelevat puoleensa. Vielä sitä synkempänä marraskuun päivänä ehtii salillekin treenailemaan. Tämä syksyn juoksuinnostus on lisännyt haaveilua myös toisesta maratonista. Vuosi sitten keväällä (5/14) juoksin elämäni ensimmäisen maratonin, ja halusin jakaa nämä tunnelmat uudestaan kanssanne. Olipahan mukava muistella näitä tunnelmia.. ja ei kyllä helpottanut tätä iskenyttä maratonkärpästä ei sitten yhtään. ;) Jos haluat palata puolentoista vuoden takaisin tunnelmiin ja ensimmäiseen kokemukseeni maratonista, niin näiden upeiden marraskuun kuvien jälkeen rapsaa..! :) 




Maraton-matkalla // Stockholm marathon

Heräsin maratonaamuna noin kahdeksan maissa. Takana oli levolliset ja rauhalliset yöunet. Olo tuntui jo paljon paremmalta ja aamun sai aloittaa kutkuttavassa jännityksessä. Kevät on treenattu huolellisesti, jotta kroppa olisi valmis fyysisesti haastavaan koitokseen. Meiän tyttöporukalla oli oikein mainio fiilis! Pian juostaan!! :) 
Olimme lähtöalueella reilu tunti ennen starttia. Ehti rauhassa käydä vielä vessassa, päättää varusteet, rasvata vielä viimeiset hiertymäalttiit alueet ja muutoinkin fiilistellä kutkuttavaa lähtötuntumaa. Me ensikertalaiset lähdimme viimeisestä lähtöryhmästä. Fiilistelimme tytsyjen kanssa ennen lähtöä. Pian! Itse olin niiin kiitollinen omasta olostani, joka oli täydellinen äärilaita edellisillan uupumukseen. Alkoi olla hyvä oma olo. Erityisesti hymyilin kuullessani Happy-biisin. Yksi ihana ystäväni "omisti" sen biisin minulle yhteisen juoksulenkkimme jälkeen.. ja se biisi tuli jotenkin erityisen sopivaan hetkeen. Rukoilin vielä ennen lähtöä ja tiesin, että tästä tulee hyvä päivä! Toki kaikki ne kymmenet tsemppiviestit, joita kaverit lähettivät loivat uskoa taas omaan tekemiseen.. Ja oli jotenkin erityisen ihanaa tietää, että niin moni seurasi "livenä" tätä juoksuani.

Suunnitelmanani oli juosta yksin ja tavoitella noin neljän tunnin aikaa, joten lähdin etsimään neljän tunnin jänistä. Tajusin tosin, että mahdollisuuteni päästä sen jäniksen tuntumaan oli toivoton. Ihmisiä oli aivan järjettömän paljon. Mitenkään en ennättäisi puikkelehtimaan sinne asti, edes lähellekään sitä. Täytyi siis selvitä "yksin".
google.fi
 Starttilaukaisu kuului ja pikku hiljaa ihmisvyöry alkoi siirtyä kohti lähtöporttia. Lähtöportin jälkeen vaihtui kävely myös rauhalliseen juoksuun ja nyt sitä sitten mentiin. Tästä alkoi elämäni ensimmäinen maratonmatka. Fiilis oli alkuun tunnusteleva, ja oikein hyvä. Askel tuntui kevyeltä. Olin laskeskellut, että jos juoksen noin 5:40min/km vauhtia, juoksisin neljään tuntiin. Tosin tajusin kyllä melko pian, että tämä alkuryysis on kyllä aivan valtava, eikä suunniteltu vauhti onnistu. Puikkelehtiminen ja ohittaminen on hankalaa, joten maltti on valttia ja rauhallisesti eteenpäin. Aikanaan tulee varmaan vähän väljempää.

Juoksu tuntui hyvälle. Hauskaa oli kuulla parin tyypin keskustelu noin 3 km:n kohdalla. "Tässähän ei oo kyllä mitään järkeä". Tuumasinpa vain, että se on muuten hyvä että tässä vaiheessa on jo tuollainen fiilis. ;) Silmänisku ja meno jatkui. Juottopisteet oli ruuhkaiset, joten malttia niissäkin tarvittiin. Vaikka tottakai olin tietoinen, että juoksijoita oli lähes 20 000, tuli se ihmismäärä ja se ryysis muka "yllätyksenä". En päässyt mitenkään juoksemaan omaa vauhtiani, koska en halunnut kuitenkaan sinkoilla ja spurttailla alkukilometreillä, vaan tyydyin rennon letkeään vauhtiin. Etenkin kun kaikkialla oli varoiteltu liian kovan alkuvauhdin kostautumisesta.. En halunnut väsyä viimeisillä kilometreillä.

Noh, meno oli mielekästä, 10 km olin juossut noin tuntiin. Hyvä fiilis. Sen jälkeen erehdyin juttelemaan vieressä juoksevalle miehelle. Se keskustelu päättyi tosin hieman lyhyeen, kun jotenkin oudolla tavalla onnistuin sotkeutumaan omiin jalkoihini ja kaatua mötkähdin asfaltille. Tuntui, että joku olisi kampannut. Ihmiset ympärillä säikähtivät ja auttoivat minut ylös. Sanoin vain, että kaikki on fine ja vauhdilla takaisin juoksuun kiinni. Ystävällinen mies vieressäni pyyhki käsivarsistani suurimpia likoja pois samalla jatkaessamme juoksua. Tuumasin vain, että kiitos ja kiihdytin vauhtia. Tuli fiilis "toivottavasti kukaan ei nähnyt - nyt äkkiä pois tästä tilanteesta.." ;) Käsivarsi oli veressä, polvet ruvella ja polvessa tuntui kipua, mutta onneksi juoksu tuntui kuitenkin melko hyvältä, ja olin huojentunut ettei käynyt sen pahempaa. Tosin tietysti mietti, että toivottavasti polvi kestää myös seuraavat 32 kilometriä.. Olin pukeutunut mun säbäshortseihin ja mietin peliaikojani, ja jotenkin siitä tsemppasin itseäni että kyllähän me jatkuvasti kaaduttiin säbäkentällä ja vauhti vain jatkui. Tähän on totuttu. Polvet ruvella eteenpäin. Juottopisteillä nappasin ensin urheilujuomaa ja otin myös kupin vettä, jotta saisin puhdistettua juostessa tätä käsivarren naarmua, josta näytti tulevan myös vähän verta. En kuitenkaan halunnut pysähtyä sen paremmin katsomaan, mitä kävi vaan jatkoin luottavaisesti matkaa. Kirvelyä ja kipua tuntui pitkän matkaa, mutta jossakin vaiheessa kivut sitten unohtuivat., ja vaatteetkin kuivuivat. Taisin selvitä säikähdyksellä.

Tuon kaatumisen jälkeen päätinkin, että jaahas on kai keskittyvä omiin jalkoihin, eikä viereisiin juoksijoihin, että säilytään ehjänä loppuun asti. Kiltisti niin teinkin, kunnes bongasin noin 20 km:n tienoilla väkijoukosta Aku Hirviniemen. Ja olihan häntä ihan pakko jututtaa. Siitä kohtaamisesta sain kyllä outoa lisäboostia, kun havaitsin toisen olevan jo aika uupunut, ja nythän oli vasta puoliväli. Suokaa anteeksi tämänkaltainen lisäboosti, mutta ehkä se vain loi uskoa omaan tekemiseen, että eihän mulla tunnu vielä missään. Siinä vaiheessa mietinkin, että nyt edessäpäin kilometrit vain vähenee ja ollaan paremmalla puolella. Uskalsin nyt unohtaa oman sykemittarin vauhdin seuraamisen ja aloin juoksemaan siten kuin hyvältä tuntui.. Ohittaminen alkoi olla jo vähän helpompaa ihmisryysiksen väljentyessä, mutta ei sitä kyllä missään vaiheessa yksin tarvinnut juosta. Oikeastaan koin hyvin raskaana sen jatkuvan ohittamisen, ja etenkin kun lähdin perimmäisestä lähtöryhmästä ja kohtasin matkan varrella kaikki "jänisryhmät", alkaen 5:30-4:14-välillä. Se oli melekosen raskasta löytää sopiva kolonen pujahdella ohitse. Itsehän valitsin lähes aina sen ulkokaarteen, joka varmaankin sitten niitä lisämetrejä sitten kerryttikin.

Kun puoliväli oli ohitettu, alkoi olla erityisen hyvä fiilis juosta. Tunnelma oli koko juoksun ajan ihan mahtava, ja kaikki puheet Tukholman maratonin kannustuksesta ja huimasta fiiliksestä on kyllä täysin paikkaansapitävät. Matkan varrella oli tuhansittain kannustajia, ja lukuisia eri bändejä ja puhallinorkesterikin. Ruotsalaiset näyttivät todella panostaneen!!
Ja oikeastaan koska matkan varrella oli niin paljon oheisohjelmaa, matka sujui todella nopeasti, eikä minulle missään vaiheessa tullut oloa "koska tää loppuu". Oikeastaan, hivenen päinvastoin. Olin iloinen siitä, että vatsa tuntui koko ajan hyvällä, juottopisteilläkään ei mennyt enää niin kauan kuin aluksi, ja kompuroinnista seurannut polvikipukin oli unohtunut (tai sitä ei enää huomannut). Tajusin joskus 27kilometrin kohdalla, että neljän tunnin alitus alkaa olla aika mahdoton tehtävä, kun tämä extrakilometri on tullut. Mutta en suinkaan luovuttanut, vaan päätin tehdä kaikkeni ja alkaa kiriä nyt sitä vauhtia, kun kerta edelleenkin niin hyvältä tuntuu. Erittäin mäkiseen maastoon tottuneena Tukholman reitti oli helppo, eikä se paljon puhuttu mäki ollut mäkisissä maastoissa treenanneena mikään paha. Oikeastaan se oli tosi upea, kauniit maisemat ja sillalta alkoi mukava alamäki, jossa pääsi rullaamaan helppoa vauhtia.

27 kilometrin jälkeen alkoi siis kiri. Edessä päin oleva matka vain vähenee kilometri kilometriltä. Tässä vaiheessa alkoi ehkä se juoksun mieluisin vaihe, kun alkoi olla jo väljyyttä, ja ohittaminen helpottui. Alkoi tulla se flow! 30 km:n kohdassa oli näytössä tasan kolme tuntia. Oma sykemittari näytti tällöin 2:56. Tiesin, että olin saanut edes hivenen kirittyä aikaa kiinni. Juoksu sujui hyvin etiäpäin ja tässä vaiheessa psyykkasin itseäni siihen, että nyt on enää peruslenkki jäljellä. Sehän menee kevyesti.. 35 kilometrin kohdalla iski ensimmäiset kivut molempien polvien ulkosyrjään. Piti vain pitää yllä riittävän napakkaa vauhtia, niin silloin se ei ollut paha. Tosin vauhdinmuutokset tuntui kyllä jo aika imakalta, ja yritinkin etsiä oman linjani, jossa juosta. Yllätyin siitä, että ehkä juuri tuossa 27 km:n jälkeen alkoi tulla selkiä vastaan ihan toden teolla. Kyllähän siitä on kuullut, että muuri tulee monella vastaan, mutta jotenkin silti se tuli kävelevien ihmisten paljous oli yllättävää.

Aavistuksen harmittava hetki oli sykemittarini mukaan 42kilometrin kohdalla. Vilaisin kelloa, joka näytti 4:02.  Ajatus siitä, että nyt se maratonmatka olisi jo suoritettu, mutta vielä pitää jatkaa reilu kilometri eteenpäin. Ei auta murmuttaa, vaan antaa nyt mennä. Jotenkin stadionille nousu tuli kuitenkin niin epätodellisena ja olin vähän, että "joko se maali nyt tulee". Täysi spurtti maaliin ja maratonista selvitty ajassa 4:07. Maalissa oli hetkellinen pettynyt olo, että hitsit - maali tuli jo. Ja sellainen "kaikkensa antanut kärsimysnäytelmä" jäi nyt kokematta, eikä neljä tuntia nyt tällä kertaa alittunut..
Lähdin kävelemään kohti huoltoaluetta, ja sitten huomasi että ohhoh onpas jalat tiukat ja portaiden alaspäin kävely tuntui melekosen imakalta. Oli vähän sellainen olo, että parempi tässä olisi juoksua jatkaa. Tää kävelyhän tuntuu paljon pahemmalta. ;) Noh huoltoalueelle päästyäni vaihdoin puhtaat kamat päälle. laitoin Finisher-paidan päälle ja mitalin kaulaan, sekä lähdin etsimään ystävääni, jonka tiesin olevan jo maalissa. S oli tikittänyt aikaan 3:30. Hurja likka. Nautiskelin kahvia ja pullaa odotellessa toisia kavereita maaliin. Kun koko porukka alkoi olla kasassa, alkoi omakin fiilis vain kasvaa, että vitsit me kaikki selvittiin. Ollaan niin voittajia!!

Lopullinen onnistumisen elämys tuli lopulta kuitenkin vasta laivassa. Mietin edellistä iltaa ja nyt tätä onnistunutta juoksua, ja ihan purskahdin itkuun. Mä sain juosta, vaikka niin pelkäsin edellisiltana että näinköhän siitä tulee yhtään mitään. Olo alkoi olla tosi hyvä!

Nyt on myös hyvä mieli siitä, että ensimmäinen kerta on ohi. Valmistautumiseen liittyy monenlaisia vaiheita, ja nyt on jo edes tämä oma kokemus. Valmistautumisesesta ajattelin vielä kirjoittaa myöhemmin, itsellekin muistilistaksi sitten jatkoonkin. Täytyy kyllä sanoa, että maratonmatka on pitkä ja arvostettava. Jokainen joka selviää maaliin, on todellinen voittaja! Ja itse saan olla todella iloinen siitä, miten ongelmaton  eka kertani oli. Ja vaikka tämä menikin näin kevyesti, en voi silti lähteä takki auki seuraavaan. Kuten luennoitsija sanoikin, että toinen maratonkerta tulee aina epäonnistumaan.. luulee itsestään liikoja;)

Tästä jäi erittäin positiivinen fiilis. Hetkellinen pettymys on tipotiessään ja nyt oon ihan pöllyssä ja todella ylpeä ja onnellinen omasta juoksustani!! Seitsenkertainen maratoonarimme varoitti, että endorfiinipölly kestää parisen viikkoa. Varokaa vain kaikki lähellä olevat!! :)  Kaikkein parasta oli kuitenkin se meidän porukka, jossa oli niiin itsensä ylittäjiä! Ihan mahtavan hauska tiimi meillä. Risteily oli huippu! Naurua riitti ja monta monta kokemusta rikkaampana jälleen. Tämä touhu taatusti jatkuu porukalla.. koska tää kokonaisuus oli niiiiiin HUIKEETA!
T. mynextrun-sivuja läpi kahlannut, edelleen superonnellinen maratoonari:) To be continued. Taatusti. 

// Takaisin tähän hetkeen.. Olipahan ihanaa juoksuhuumaa ja endorfiinipöllyä havaittavissa tuossa tekstistä:)  
Onko linjalla muita, joihin on iskenyt maratonkärpänen? Tai kenties lukijoita, jotka haaveilee ensimmäisestä maratonista tai jo treenailee seuraavalle? Kuinka moni on juossut Tukholmassa maratonin, mitä tykkäsit? //

tiistai 3. marraskuuta 2015

Huikea marraskuu - positiivinen asenne kantaa

Marraskuu. Vuoden pimein kuukausi on käsillä. Herkästi voisi lähteä ankeilemaan kaamoksesta tai tulevasta pimeydestä. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen toimia toisin. Olen päättänyt aloittaa jokaisen päivän kiitosmielellä. Jokaisesta päivästä voit löytyy kyllä syyn hymyyn. Niinäkin päivinä, kun tuntuu ettei mikään onnistu tai kaikki kaatuu päälle, voi tunnemyrskyn jälkeen hetkeksi hengähtää ja miettiä asioita, joista voi olla kiitollinen. Tunnemyrskykin on hyvä asia. Elämä ainakin tuntuu. 

Vuosi sitten oli hankala marraskuu, ja päätin että seuraavana vuonna lähden kaamosta pakoon ulkomaille. Toisenlainen mieli on kuitenkin tällä hetkellä, kun ollaan niin jännien asioiden äärellä. Jos et tiedä mistä kyse, käypä kurkkaamassa tämä postaus. 

Positiivinen elämänasenne ei tarkoita aina yhtä hymyä, vaan enemmänkin asennoitumista sen hetkiseen olosuhteisiin. Positiivisuus ei tarkoita myöskään sitä, että piilouduttaisiin elämän  ongelmien taakse, tai vähäteltäisiin niitä. Joskus kuitenkin negatiivinen mieli ottaa kaikessa vallan, eikä sen avulla kyllä pääse mistään ongelmasta yhtään eteenpäin. Jos jo ajattelee, ettei tästä tule mitään kuitenkaan. Positiiviseen elämänasenteeseen kuuluu yhtälailla myös surut ja ikävät asiat.. ja en minä todellakaan niiltä ole välttynyt, vaikka hymyä ja hyvää tuulta toitotankin. On vaan niin onnellinen olo, että kaikesta myrskystä huolimatta, on alkanut taas löytämään sitä iloa, sitä hyvää oloa ja onnellisuutta, joka tuntuu taas niin siltä omalta. Ja se, jos mikä auttaa taas askeleen eteenpäin.

Positiivisuus on osa elämääni myös jokaisella elämän osa-alueella, myös harrastusten parissa. Haluan olla kiitollinen tästä vahvasta kropastani, jota voi haastaa yhä uusiin haasteisiin. Lauantaisen juoksulenkin jälkeenkin mietin, miten kiitollinen saankaan olla terveydestä, vahvoista jaloista ja positiivisesta mielestä. 

Haluaisinkin haastaa sinua myös miettimään sitä hyvää, mikä sinussa on. Kuinka usein me juuri moitimme itseämme, ja ulkonäköämme. Kenties vertaamme itseämme toisiimme ja tunnemme olevamme riittämättömiä. Useinhan kuitenkin ne pienet ulkonäölliset tyytymättömyydet ovat juurikin päänsisällemme, eikä tosiaan missään muualla. Joskus ystävien kanssa keskusteltiin siitä, mistä ei ole itsessään tyytyväisiä. Ja kyllä sai suu loksahdella toinen toisensa jälkeen auki, kun hämmästelimme mitä kaikkea "vikaa" osaamme itsestämme löytääkään, joista toiset ei todellakaan ole kiinnittäneet mitään huomiota. Voi meitä, miten ankaria olemmekaan itsellemme.

Siispä nyt, pikkujoulukauden kulta-aikana, mieti niitä asioita, joita iloitset juurikin ulkonäössäsi. Ja mieti niitä piirteitä, joita usein vähättelet tai jopa moitit. Ehkäpä juuri ne ominaisuudet myös tekee juuri omannäköisesi, ainutlaatuisen. Voin myöntää teille, että oma kipuiluni on ollut jalat, joissa on pituutta ja kokoa. Persuuksista pohkeisiin asti. Mutta tiedättekö mitä, nyt kun kirmasin tuolla lauantaina melekosen hyvää vauhtia, mietin että nyt loppui moittiminen. Jaloissa on kokoa ja muotoa, mutta on niissä kyllä niin paljon voimaa ja kestävyyttä, joista saa olla kyllä valtavan kiitollinen.  Kiitollinen tästä omasta kropasta, jota voi haastaa uusiin haasteisiin ja joka on vienyt minua myös monien elämysten pariin. Ilman vahvoja jalkojani, olisi moni elämys jäänyt kokematta. Ja ilman positiivista asennetta ja uskoa omaan itseensä, olisi moni juttu jäänyt edes yrittämättä..

Tämä alla oleva kuva on vuodelta 2013, jolloin juuri Kebnekaisen huiputuksen jälkeen teimme päätöksen lähteä maratonmatkalle. Hieman epäröivin katsein pohdimme, että lieköhän tämä ihan hullua touhua. Hulluahan se ehkä onkin, mutta kyllä kannatti. Niin monta elämystä ja kokemusta rikkaampana saa olla tänä päivänä.


Ja miten moneen urheilulliseenkin elämykseen tuo Kebnekaiselta alkanut matka onkaan vienyt..








Näiden kesäisten kuvien myötä toivotan kaikille oikein mielekästä marraskuuta! Tiedä, että juuri sinä olet ainutlaatuinen. Toisenlaista, juuri sinua ei täällä maailmassa ole, ja juuri siksi sinä olet arvokas. Sellaisena kuin olet. Arvosta itseäsi ja iloitse niistä piirteistä, joita sinulle on luotu. 

Minä muistutan tällä psalmin paikalla myös päivittäin itseäni. 
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. 
Minä olen suuri ihme, ja kiitän Sinua siitä." Ps.139

Ja nyt HAASTAN sinut kirjoittamaan kommenttiboxiin, mitä luonteenpiirrettä ja mitä ominaisuutta ulkonäössäsi arvostat. Täytetään mielemme hyvillä asioilla, ja ajatellaan sitä mikä on hyvää!:) 

Marraskuun positiivisia juttuja tulen jakamaan myös instagramissa @satsska - nimimerkin takaa. Käypä sielläkin kurkistamassa!:)