maanantai 19. lokakuuta 2015

Pitkä juoksulenkki maastossa - love it!

Voi kuinka tänään nautinkaan siitä, että sain juoksennella luonnon siimeksessä yksinäni, ihmetellä luonnon kauneutta, kuunnella askellusta ja hengityksen vaihtelua. En ollut pitkään aikaan juossut pitkää lenkkiä, ja nyt viime viikonlopun tapahtumafiilistelyt innostivat minuakin menemään jälleen metsään. Perjantai-iltana käytiin retkeilemässä huikealla näköalapaikalla, ja päätin että tänne palaan kyllä vielä juoksujalkaa. 


Ajoin autolla Puijonsarven parkkipaikalle, josta lähdin kipuamaan pitkin pururataa kohti Puijoa, käytännössä lenkki starttasi nousujohteisella neljän kilometrin lenkillä, joka päättyi Puijontornin juureen. Sieltä suuntasin puijon pieneen lasketturinteeseen, jonka juoksin alas ja tottahan piti takaisin päästä myös ylös. Tämän hapottavan rinteen jälkeen päätin lähteä poluille päin ja askel rullasi ihanasti, kun tällä kertaa mentiin taas alaspäin.. kunnes lähdin juoksemaan sitten takaisin kohti Puijon huippua. Olipahan yhtä ylös-alas meininkiä, mutta aikamoisen monipuolista treenailuakin. :)  





En ollut etukäteen miettinyt, mitä reittiä juoksen vaan juoksentelin aika spontaanisti siellä täällä. Metsässä juostessa herääkin hirmuinen uteliaisuus, mitähän tuolla mäen päällä olisikaan, taikka mihinkä tuo polku johtaa. Puijolla on toki paljon merkattujakin reittejä, mutta tällä kertaa itse menin siellä täällä. Se tosin johti kyllä siihen, että hetkellisesti suuntavaisto oli  hukassa ja kerran löysinkin itseni samasta kohtaa, missä olin jo ollut. ;) Ehkä ne suunnistuskisat saa vielä jäädä odottelemaan tulevaisuuteen. Luonnossa juoksu oli kuitenkin taas niin mahtavan virkistävää. Parissa kohtaa reitti oli myös todellista esterataa, kun muutaman viikon takainen myrsky näkyi vielä joillakin poluilla. Valtavan isot puut olivat kaatuneet polkujen päälle ja kyllä siinä vain pieneksi jälleen tunsi itsensä, kun mietti millainen onkaan luonnon voima. 
 
  
Metsässä juostessa unohtuu myös ajantaju, ja kilometrit kuluvat huomaamatta. Muutoinkin tämänkaltainen mäkinen maasto-ja polkujuoksu on monipuolisuuden takia todella miellyttävää. Välillä mennään reidet hapolla ylämäkiä, jonka jälkeen juostaan reipasta vauhtia alamäkeen. Paikoin juoksu muuttuukin ketteryysjuoksuksi, kun polku muuttuu erittäin tekniseksi taikka välillä voi vaan rennoin mielin mennä niityn laitaa pitkin ja ihailla maaseudun maisemia. Välillä voi sitten kokonaan pysähtyä ja kaivaa puhelinta taskusta ja tallettaa näitä upeita lenkkimaisemia. Samalla antaa sykkeen tasaantua ja voi hengittää niin raikasta ilmaa. 



Tämän parin tunnin juoksulenkin jälkeen näissä mahtavissa maisemissa sai taas minut vaan entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että luonnossa juoksu on niin mun juttu. Ja myös sen, että Kuopio on huikea kotikaupunki. Rakastan näitä järviä, metsiä ja mäkiä. I love running. I love Kuopio. 

Endorfiinihuuruiset terveiset tiältä savon mualta ja oekeen hyvvee viikon alukua kaikille! 

perjantai 16. lokakuuta 2015

Yövuorolaisen arkea

Monessa kohdin korostetaan liikunnan, ruokailun ja levon tasapainoisuutta. On tärkeää syödä terveellisesti, liikkua sopivissa määrin itselleen mieluisilla tavoilla ja erityisesti huolehtia myös siitä, että saa riittävät yöunet. Riittävä unen merkitys on suuri, ja siltikin juuri uni on se, josta usein tingitään. Ilta venyy pitkälle yöhön ennen kuin malttaa käydä yöpuulle, ja seuraavana aamuna on jo varhainen herätys. Lapsiperheillehän krooninen unettomuus on varsin tuttua yöheräilyjen takia, ja puhutaankin paljon "äitiyden dementiasta". Itselleni samankaltainen unohtelu on erittäin tuttua yövalvomisten jälkeen, ja tuntuu ettei ajatus kulje, hakee sanoja, eikä pysty mitenkään muodostamaan kokonaisuuksia. Ah mitä se onkaan sitten, kun ei saa yhtään yötä nukuttua kunnolla.. 

Noh, tässä elämäntilanteessa ei kannata vielä tulevaa miettiä, vaan tulipahan tämänkaltainen aihe mieleen, kun nousin tällä viikolla kahden aikaan iltapäivällä yövuoron jälkeisessä koomassa keittämään kahvia ja koettamaan herätä uuteen päivään. Olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt vuorotyötä, eli myös yötyötä. Koen olevani jo kokenut vuorotyöläinen, ja kroppani on oppinut arkirytmien kääntymiseen. Onneni on varmastikin se, että osaan nukkua niin hyvin - oli yö tai päivä. Matkustellessa en kärsi juurikaan jetlagista, uskoisin sen johtuvan myös tästä vuorotyön riemusta, jossa joka viikko on vähän erilainen. Kroppa ei hätkähdä rytmin kääntymisiä. Vaikkakin myönnettäköön ikä ei tule yksin, ja yövuorot ei ole enää samankaltaisia kohokohtia kuin kymmenen vuotta sitten.. :p

Yövuoroissa on kuitenkin ollut opettelemista. Erityisesti sitä on paljon miettinyt, miten syödä yövuoroissa ja miten liikkua ennen tai jälkeen yövuoron. Nyt vuosia opetelleena noudatan tämänkaltaista kaavaa yövuorojen aikana..



Ennen yövuoroa
- Pyrin nukkumaan aamulla niin pitkään kuin nukuttaa, ei herätyskelloa soimaan. Yleensä heräilen noin yhdeksän aikaan.
- Liikun normaalisti. Salia, juoksua, kävelyä kunhan se ei ole liian kuormittavaa.  
- Syön aamupalan ja lounaan normaalisti päivällä, mutta syön iltaruuan myöhemmin kuin normaalisti, vähän ennen kuin lähden yövuoroon.
- Nukun päikkärit, jos nukuttaa tai ainakin lepäilen aina ennen yövuoroa jossakin vaiheessa päivää. Joko jo lounaan jälkeen taikka sitten ennen yövuoroa noin kuuden maissa. Laitan silmälaput silmille ja korvatulpat korviin, ja ainakin lepään hetken.

Yövuoron aikana
- Teen töitä. ;)
- Ruokailussa on ollut paljon oppimista, yövuorot houkuttelee usein herkkujen ja mässäilyjen äärelle, mutta vatsan hyvinvoinnin (eikä terveellisyydenkään) takia yösyöminen ei todellakaan ole kovin järkevää. Nyt olen siis vuosia opetelleena oppinut tietynlaisen rytmin. Teen yövuoroihin mukaan välipalan ja iltapalan. Välipalana usein on jotakin helposti sulavaa, mm. smoothieta tai chia-siemenistä tehtyä vanukasta. lltapalaksi olen tehnyt munakasta, leipää tai jotakin vastaavaa. Pyrin syömään iltapalan viimeistään noin klo 1, ja sen jälkeen en enää syö mitään. Rauhoitan vatsankin syömättömyydelle, jotta säännöllisyys pysyisi. Huomaan, että vatsa reagoi herkästi yösyömiseen ja seuraavana päivänä on todella ikävä olo. Yövuoroissa yleensä tekee mieli syödä jotakin herkkua, ja toki se nyt joskus on sallittua, mutta ei säännöllisesti todellakaan järkevää. Aamulla voi puolestaan jo viiden- kuuden aikaan syödä normaalin aamupalan. Tällä kaavalla syömisrytmi pysyy kutakuinkin samana kuin arkenakin, mitä nyt iltapalan syöminen vähän myöhenee ja aamiainen aikaistuu, mutta muuten vatsan hyvinvoinnin kannalta säännöllisyys on kuitenkin tärkeää.
- Yövuoron aikana on tärkeää muista juoda riittävästi, mutta aamuyön tunneilla en suosittele kahvia (vaikka kuinka väsyttäisikin). Se saattaa vaan saada sellaisen tykytystunteen, eikä varsinaisesti auta väsymykseen kuitenkaan. Kitutunnit on pahimpia, ja jos työpaikalla on mahdollisuus vähän levätä niin hyödynnä se. Riippuen työpisteistä on mahdollisuus usein kellahtaa hetkeksi pitkälleen, joka on varsin suositeltavaa jos siihen on vain mahdollisuus. 




Yövuoron jälkeen
-  Kotiin tullessa, eli tässä työrytmissä noin klo 9, pimennän makuuhuoneen, laitan silmälaput silmille, korvatulpat korviin ja kellahdan peiton alle nukkumaan. Laitan herätyskellon soimaan klo 14, jotta unet ei veny liian pitkäksi.
- Iltapäivällä herättyäni keitän kahvia ja menen syömään jo joko lounaan taikka toisen aamupalan. 
- En harrasta kovatempoista liikuntaa yövuoron jälkeen, ulkoilu tekee kuitenkin hyvää, mutta ei mitään tehotreeniä. Siitä ei väsyneenä ole mitään hyötyä.
- Olen itselleni armollinen, sallin väsymyksen ja 'puolitehoisuuden'. Jos yövuoroja on tuplasti, niin silloin tämä välipäivä menee täysin koomaillessa ja lepäillessä, ehkä vähän ulkoillessa. 
- Käyn nukkumaan normaalisti illalla klo 22-23 aikaan, jotta käännän rytmin takaisin arkirytmiksi.

Yövuoron jälkeisinä vapaapäivinä on yleensä normaalia väsyneempi olo, ja silloin täytyy muistaa olla armollinen itselleen ja sallia itselleen enemmän lepoa ja joutilaisuutta. Vapaapäivät on rentoutumista varten, eikä niitä kannata tupata täyteen arjen touhua. :) 

Onkos siellä muita yövuorolaisia?  Minkälaisia rutiineja sinulle on muodostunut?

tiistai 13. lokakuuta 2015

Arjen helmihetkiä

Kirjoitan, deletoin, kirjoitan ja deletoin. Luomisen tuskaksiko ne tätä vaihetta kutsuu? 
En taida nyt osata pukea kunnolla sanoiksi. On paljon ajatuksia, vähän sanoja. 

Vietän rentoa aamua kuunnellen Juha Tapion uusinta levyä ja ihastelen näitä upeita sanoituksia, jotka uppoaa syvälle. Katselen kaunista aurinkoista aamua, syksyn väriloistoa, ja mietin miten onnellinen onkaan ihminen, joka osaa löytää näitä arjen helmihetkiä. Mietin mennyttä vuotta ja iloitsen erityisesti tästä syksystä, joka on ollut niin parasta. Paljon on tähän vuoteen mahtunut, mutta tämä syksy on ollut erityisen levollista aikaa.

Olen iloinnut..

 Tuoreista porkkanoista, tomaattimunakkaasta ja suolakurkuista.


 Tästä työmatkan varrella olevasta levollisesta maisemasta, 
joka aamuisin tai iltaisin on pysäyttänyt kauneudellaan. 
Niin monta kertaa olen pysähtynyt tämän maiseman äärelle hetkeksi.


  Herkullisesta salaatti-illallisesta, jota nautiskelimme 9-vuotis kihlapäivän kunniaksi.


 Näistä pirtsakoista aamuista, joissa taivas herää uuteen päivään. 


 Mielenkiintoisesta kirjasta, jonka juoneen uppoutuu herkästi lukuisiksi tunneiksi.


 Metsäpoluista, sammaleesta, luonnon lumosta.


 Koiran kanssa ulkoilusta, joka juoksee vauhdilla eteenpäin, 
lopulta kuitenkin pysähtyen aina katsomaan, tulenhan minä perässä.

 Kosken kuohusta.

Vaahteranlehdistä, kauniista värikirjosta mitä luonto näin syksyisin tarjoaa.

 Eipä tähän voi muuta todeta kuin
"Valoisa mieli tekee arjesta juhlan." (Snl. 15:15)

Mistä sinä olet iloinnut viime aikoina?

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Treeniviikkokatsaus

Ajattelinpa pitkästä aikaa kirjoitella tämän viikon liikkumisista, ja vähän kertoa millaisia suuntaviivoja treenaamisessa tällä hetkellä on. Punttikipinä iski minuun syksyn tullen ja elokuussa liityin kuntosalille jäseneksi. Nyt olen sitten parisen kuukautta käynyt säännöllisesti salilla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kuntosalin sijainti on lähellä työpaikkaani, joten olen alkanut harrastamaan aamusaleilua ennen töihin menoa. Vaikka herätys vähän ennen kuutta ei tunnu kovin huikealle idealle, on se silti kyllä kannattanut. Treenin jälkeen on loisto fiilis lähteä työntouhuun. Tällä viikolla tosin lomailin vielä alkuviikon, joten varhaisia herätyksiä ei tullut tähän viikkoon kuin kerran.

Maanantaina menin salille vasta aamupäivän tienoilla. Tein tuolloin salilla pitkästä aikaa kunnon jalkatreenin, joka tuntui kyllä jaloissa koko viikon.  Ohjelmassani oli tuolloin takakyykkyä, maastavetoa, askelkyykkyä, jalkaprässiä, reiden lähennystä/loitonnus ja loppuun vielä saksihyppyjä laudalle. Sanonpahan vain, että kyllä oli jalat vetelät tuon treenin jälkeen. 

Tiistaina palauttelin jalkoja vajaan tunnin mittaisella kävelylenkillä. Keskiviikkona aamupäivällä oli puolestaan vuorossa ylävartalopainotteisen salitreenin vuoro, jossa pääpaino oli selkä/ojentajat/hauis-liikkeissä + loppuun tein erilaisia vatsalihasliikkeitä. Illalla kävimme mieheni kanssa vielä juoksemassa pikkuisen puoli tuntia kestävän juoksulenkin raikkaassa syysilmassa. Ihanaa, kun puolimaratonhaasteen myötä mies on todennut juoksun olevan varsin kiva harrastus ja saan hänestä kerran viikossa juoksuseuraa. 

Torstaina oli lepopäivän vuoro, ja perjantaina sitten tämä perinteinen aamuherätys salille. Tällöin oli rinta+olkapää-treenin vuoro. Treenin päätteeksi tein myös "satasen treenin", eli 25 kertaa tiettyä liikettä x 4. Itse toteutin treenin patterina, liikkeet olivat seuraavat: etuheilautus kahvakuulalla, sivuhypyt, hoover-asennossa läpsyt toiselle puolelle + thruster. Tämänkaltainen tehosetti loppuun saa mukavasti hien virtaamaan voimapainoitteisen alkutreenin jälkeen. 

Lauantaina kävin rennolla kävelyllä ennen yövuoroa ja sunnuntaina oli vuorossa koomapäivän jälkeinen kropan herättely juoksulenkillä. Juoksin syyssateessa 9 kilometrin lenkin. 

Treeniviikkoni näytti siis tältä:
Maanantai: Jalkatreeni 1 h
Tiistai: Kävelylenkki 1 h
Keskiviikko: Ylävartalotreeni 1 h + Illalla 30 min juoksua
Torstai: Lepo
Perjantai: Ylävartalotreeni 1 h
Lauantai: Rento kävely 30 min
Sunnuntaina: Juoksu 9 km 50min
Salitreenejä pyrin tekemään nyt jatkossakin kolmisen kertaa viikossa, ja muuta sitten vähän tilanteen mukaan. Juoksu edelleen on ykköslaji, mutta salitreenistä on saanut myös nyt erityistä kipinää ja siitä kyllä nauttii.:)  Hirvittävän hankalaa oli keksiä tähän postaukseen liittyviä kuvia, jotenka tässä yksi kuva Tiilikkajärven reissultamme kesältä. Treenaamisen jälkeen on yleensä tämmöinen huikee fiilis:)


 Minkäslainen treeniviikko teillä oli? Tykkäättekö lukea toisten treenailuista? Kiinnostaako tämänkaltaiset postaukset?

lauantai 3. lokakuuta 2015

Patikointi Sautso-kanjonille /Norja

Eilen rantautui myrskyaalto Suomeen. Tuuli tuiversi todella kovaa ja hetken ulkona ollessa hämmästelin vain luonnon voimaa. Kyllä kovin pieneksi tuntee itsensä, kun valtavan kokoiset puut huojuvat ympärillä ja talon rakenteetkin paukkuu. Samaa kunnioitusta luontoa kohtaan havaitsee luonnossa liikkuessa, kun ihmettelee sitä kauneutta, jota ihmiskäsi ei ole pilannut. Koskematonta luontoa, erämaata, vuoria, vuonoja. Hämmästyttäviä luonnonihmeitä, joita saimme syyslomallamme pohjoisessa kokea.

Norjan reissua emme olleet juurikaan tarkasti suunnitelleet, vaan matkalla ollessamme googlettelin, mitä kaikkea Altassa voisikaan kokea. Monessa kohtaa oli maininta kauniista Sautso-kanjonista, johon kannattaa käydä tutustumassa. Myös majapaikkamme isäntäpari suositteli patikointia kanjonille. Niinpä me lähdettiin tutustumaan tähän Pohjois-Euroopan suurimpaan kanjoniin.

Kanjonille pääsee ilmeisesti kahta kautta, me valitsimme reitin Gargian kautta. Autolla pääsi tiettyyn pisteeseen, josta kanjonin reunalle oli noin seitsemän kilometrin patikointireitti. 


Ja voi valtavaa, miten kauniissa ja upeassa erämaassa tämä reitti menikään. Taustalla näkyi jylhät, lumihuippuiset vuoret ja ruska koreili koko alueella. Polku oli pääosin hyväkulkuista, jota voisi mennä myös esimerkiksi maastopyörällä. Paikoin oli kuitenkin kivisempää ylitystä ja useampikin joen ylitys. Parissa kohdessa ylitettiin myös suoaluetta, joka oli todella märkää. Säästyin kuitenkin kuivin jaloin, kun mieheni osoitti herrasmiehen elkeitä, ja kantoi repparissa minut yli pahimman kosteikon. Hän kun oli päätynyt lähtemään liikkeelle saappaissa, joka ei ollut lainkaan huono vaihtoehto moiseen maastoon. 





Tämä pohjoisen reissu sai minut kyllä kerta toisensa jälkeen hämmästelemään tätä uskomattoman upeaa luontoa. Sielu todellakin lepää näissä maisemissa. Saapuessamme kanjonin reunalle, suu loksahti suorastaan auki. Luonnonihmeet on niiiin vaikuttavia. Harmiksi vain mikään kuva ei saa talletettua sitä maisemaa, mitä silmin näkee ja mikä fiilis kanjonin reunalla seisoessa oikein onkaan. Ja jälleen ymmärtää, miten pieni onkaan ihminen. 










 Sautso-kanjoni on noin 12 kilometriä pitkä ja 400 metriä syvä, joten kyse varsin vaikuttavasta luonnon nähtävyydestä. Tuolla melominenkin voisi olla todella huikea elämys. Söimme eväitä kanjonin reunalla ja jatkoimme matkaa jo auringon laskiessa takaisin autollemme. Ihastelimme, hämmästelimme ja olimme varsin vaikuttuneita tästä patikointikokemuksesta. 





Näin tunteikkaana luontoihmisenä yksi Maaria Leinosen runo kolahti syvästi.

"Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle.
Opin hengittämään sen tahtiin.
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt missä tahansa, 
mutta kotona tässä maisemassa."


Aurinkoista viikonloppua! Nautinnollisia luontoretkiä, polkujuoksuja & patikointeja! 
Kerätään aurinkoenergiaa vielä talteen ennen kuin tulee pimeä talvi.. 

Kuinka moni aikoo "mennä metsään" vielä tänä syksynä?