tiistai 29. syyskuuta 2015

Ihan sekaisin luonnon kauneudesta - Norja teki vaikutuksen

Lapin tunturien tunnelmien jälkeen päätettiin pakata kimpsut autoon ja lähteä katsomaan, onko rajan toisella puolen makiammat maisemat kuten moni hehkuttaa. Hetastahan ei ole Norjan rajalle kuin muutaman kymmenen kilometrin matka, joten jo monena vuonna olen haaveillut pääseväni fiilistelemään Norjan vuoristoista maisemaa. Tällä kertaa siihen oli oikein sopiva tilaisuus ja lähdettiin yhden yön reissulle Altaan, ihastelemaan Norjan syksyä. 

Hetasta Altaan on noin parisataa kilometriä, joten muutaman tunnin ajomatka ei tässä kokonaisuudessa tuntunut enää miltään. Fiilistelimme heti Norjan puolelle päästyämme, että kylläpä on ruoho vihreämpää aidan toisella puolen, hivenen ironisesti. Tosin täytyy myöntää, että kyllä siinä loppumatkalla maisemat sai hämmästelemään... Toisenlaista on kuin kotikonnuilla. Mieskin oli ihan fiiliksissä serpentiiniteitä ajellessa. ;)


Päädyimme majoittumaan yhdeksi yöksi suloiseen mökkiin Alta River Campingiin. Kyseinen mesta sattui olemaan suomalaisparin omistuksessa, joten kommunikointi sujuikin varsin helposti ihan kotosuomella. Mökkimajoitukseen sisältyi keittiön ja pesutilojen käyttö, joka löytyi viereisen rakennuksen alakerrasta. Sen verran hyvät oli puitteet, että olisin voinut mainiosti viettää campingalueella pidempäänkin.




Saapuessamme Altaan iltapäivällä olimme hivenen väsyneitä. Edellispäivän monen tunnin patikointi Pyhäkerolla ja automatka tuntui vielä, joten emme ensimmäiselle päivälle suunnitelleet sen kummempaa ohjelmaa. Halusimme kuitenkin fiilistellä kauniita maisemia, ja lähdimme läheiselle Komsan vuorelle. Komsan juurelle pääsi autolla, josta pääsi kipuamaan vuorelle. Kylläpä siinä kaikkosi väsymys, kun hämmästeli tätä luonnon kauneutta. 




Olin pakkautunut kunnon talvivermeisiin, kun luulin meren rannalla ja vuoren huipulla tuulevan kovaa. Sää olikin hämmästyttävän tyyni ja maisemat uskomattoman kauniit. 
Vai mitäpä mieltä olette?








Tulipahan vain sellainen fiilis, että todellakin kannatti lähteä tsekkaamaan, miltä Norjan syksy näyttää. Aina ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas löytääkseen huikeita maisemia. 
Sanattomaksi vetää luonnon kauneus, jylhät vuoret ja tyynet vuonot.
 Uskomatonta.

//Oletko käynyt Norjassa? 
Matkavinkkejä Norjaan? 
Mikä on mieleenpainuvin luontokokemus?//

maanantai 28. syyskuuta 2015

Päiväpatikointia Pyhäkerolla

Astuessani ulos Hetan erämaassa kymmenen tunnin ajomatkan jälkeen, oli mieletön fiilis. Ajomatka oli mennyt yllättävän kivuttomasti parilla pysähdyksellä ja nyt seuraavan viikon ajan pääsisimme nauttimaan luonnon lumosta. Kävellessämme erämökin suuntaan, hämmästelin hiljaisuutta. Tiedättekö sen fiiliksen, kun kuulee hiljaisuuden. Jotakin käsittämättömän ihanaa ja levollista. Mikäs siinä iltahämärässä oli laittaa kaminaan tulet ja lähteä vielä pienelle kävelylle järven rantaan ennen makuupussiin pujahtamista. Voin kertoa, että uni maistui täydessä hiljaisuudessa keskellä ei mitään.



Aamusella pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme päiväpatikoimaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Päivapatikoiminen alkoi alkuun venekyydityksellä Ounasjärven yli, jotta pääsimme starttaamaan kohti Pyhäkeron tunturia. Miellyttävä isäntä Hetankodasta kyyditsi meidät veneellä noin kolmen kilometrin vesiylityksen reitin alkupisteeseen. Matka kustansi muutamia kymppejä edes takaisin. Kyllähän sen mielellään maksoi tukeakseen paikallista toimintaa, vaikkakin jossakin takaraivossa iski ajatus myös järven ylityksessä uiden. Ehkä joku toinen kerta kuitenkin;) 


 Reitin alkupisteeseen on mahdollista päästä myös yksityistä metsätietä pitkin jalkaisin, mutta me päädyttiin tähän venekyyditykseen. Saimme varsin ystävällistä palvelua Hetankodasta, joka lupasi myös hakea meidät palatessamme Pyhäkerolta. Hetankota järjestää muuten myös autonsiirtopalvelua Pallaksesta Hettaan ja päinvastoin, mikäli mielii pidemmällekin vaellukselle lähteä.. ja kyllähän näitä maisemia kävellessä, heräsi mielenkiinto myös pidemmällekin vaellukselle (tai juoksulle;)). Sporttaillaan-Hanna nimittäin juoksi tämän Pallas-Hetta55K reitin heinäkuun polkujuoksutapahtumassa, joten yksi tapahan sekin on tutustua tähän Suomen yhteen vanhimpaan vaellusreittiin. 






Kyllä se vain pieneksi ihminen tuntee itsensä kävellessä tuntureiden rinteitä ja hämmästellen luonnon kauneutta. Tämä on kyllä vain niin upea tapa nauttia syksyn raikkaudesta. Ei oikein sanat, eikä edes kuvatkaan riitä kuvaamaan sitä tunnelmaa, mikä näihin elämyksiin sisältyy. 










Sää oli sumuinen, mutta siltikin niin kaunis.. Vesisade vihmoi loppumatkasta, mutta ei se häirinnyt meitä. Asennekysymys, kuten Hetankodan isäntäkin sanoi. Mitäpä sitä sellaisesta valittamaan, mille ei kuitenkaan itse mitään voi. Sitäpaitsi, mikäs meillä päiväpatikoijilla. Sauna lämpimäksi ja lempeisiin löylyihin rentoutumaan.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Hieman erilainen puolimaraton Kuopiossa

Tänään on täsmälleen kuusi vuotta, kun asetuin elämäni ensimmäistä kertaa puolimaratonin starttiviivalle. Ensimmäinen puolimaratonkokemus oli tosi upea, ja tiesin ettei se jäisi viimeiseksi. Juoksutapahtumat jäi kuitenkin toviksi, kunnes sitten vuonna 2013 oli seuraavan Kuopion puolimaratonin vuoro, ja siitä lähtien olen juossut puolimaratonin näin syksyllä. Eihän tätä tapahtumaa voi missata, jos vaan huudeilla ollaan. 




Tänä vuonna tosin reitti oli muuttunut ja lähtö tapahtui eri paikasta. Muutokset ovat vieneet tapahtumaa positiiviseen suuntaan. Kuopiohalli mahdollistaa paremmin tämänkaltaisen tapahtuman, vaikkakin toki ensimmäiseen kertaa liittyy aina omat hienosäätönsä. Mutta pääpiirteittäin hienosti järjestetty tapahtuma ja reitti oli varsin mukava ja monipuolinen. 

Tähän puolimaratoniin liittyi kuitenkin erilainen seikka, kun mieheni pari viikkoa minun pienen nälvimisen jälkeen tokaisi, että näinkö parissa viikossa pääsisi puolimaratonkuntoon ja lähtisköhän huomenna lenkille. Minä suu auki hämmästelin, että onkohan toinen ihan tosissaan ja olin kyllä todellakin vaikka heti valmis sitomaan lenkkarit jalkaan ja lähtemään yhdessä lenkille. Siitä alkoikin sitten meidän yhteinen projekti: Kahdessa viikossa puolimaratonkuntoon. Tätä en tosiaan suosittele oikeastaan kellekään, mutta niinpä me vain parissa viikossa pienissä erissä  lisäsimme kilometrejä juoksuun ja olin vakuuttunut, että miehelläni ei ole mitään hätää tämän päivän koitoksessa. Vielä tällä viikolla juoksimme tiistaina 15 kilometrin lenkin, joka oli mieheltäni edellytys. Jos se menee, niin menee puolimaratonkin. ;) Ja niin me tänään juoksimme yhteisen viidennen lenkin. Aikaisemmat yhteiset lenkit olivat 3km, 6 km, 9 km ja 15 km.



Hieman ennen starttia olin itse ajatellut, että lähdetään juoksemaan omaa juoksua, kunnes mieheni sanoi että toivoisi meidän juoksevan yhdessä. Sanoin, että katsotaan miten kulkee ja pysytkö perässä. ;) Lähdimme alkuun varsin reippaasti ja niin yhteinen juoksu lähti käyntiin. Niin me mentiin sitten koko matka yhdessä juosten minulle mukavaa vauhtia, kunnes 18 kilometrin kohdalla tuli miehelleni eräänlainen stoppi ja hän sanoi, että "anna mennä, minä jään." Tyrkkäsin miehelleni energiageelin käteen ja jatkoin omaa matkaani kunnes jo muutaman sadan metrin jälkeen tuli pakottava tarve kääntyä takaisin. Jos yhdessä olemme juosseet jo 18 kilometriä, niin totta vie me mennään yhdessä myös loppumatka. Ei kun uukkari ja käännyin takaisin vastaan. Se oli niiin oikea ratkaisu. 

Loppumatka juostiin sitten taasen yhdessä ja tsemppasin miestäni, että vielä me jaksetaan eikä taatusti luovuteta. Nyt ei ole enää pitkä matka. 20 kilometrin kohdalla näin kuitenkin erään naisen makaavan maassa, ja pysähdyin hänen luonaan tarkistamaan, että kaikki kunnossa ja apua olikin jo siinä ympärillä.. Sanoin jo pysähtyessäni heti miehelleni, että hän jatkaisi matkaa, ja ottaisin hänet kyllä vielä kiinni. Siinäpä oli vuorossa sitten spurtti saada mies kiinni, jonka vauhti oli jo hivenen hidastunut. Kun vaimo tuli viereen, niin töppönen liikkuikin ripeämmin toisen eteen. Maali oli kuopiohallin sisällä, joka oli varsin siistiä. Loppuun pääsi juoksemaan vielä ikäänkuin stadionilla ja otettiin loppukiri. Käsikädessä juostiin maaliviivan yli, hymy huulilla. Maalissa fiilis oli huikea! Meidän aika oli 1:44:57. Eli kaikkien eri vaiheiden jälkeen vielä nakutettiin ihan mahtava yhteinen aika. 

Voin sanoa suoraan, että tämä puolimaratonkokemus on paras kaikista, kaikkine eri vaiheineen, miehen huikea ensikoitos mitättömällä treenimäärällä ja uskomaton sisu sinnitellä peesissä. Minun täysin oikea ratkaisu kulkea mieheni kanssa koko matka yhdessä, eikä lähteä kirimään ennätysaikaa tavoitellen. Olen erittäin tyytyväinen juoksuuni. Se oli varsin vakuuttava ja rento juoksu kauniissa säässä ja meillä ihana tsemppihenki. Toisen kanssa kun juoksenteli, niin ei edes huomannut kilometrien kulumista. Tosin mies saattaa olla vähän eri mieltä, ja jossakin vaiheessa matka saattoi tuntua varsin pitkältä ;) Minä tokaisin "enää kuusi kilsaa jäljellä", mies sen sijaan "siis VIELÄ kuusi jäljellä." ;)  


Niin siistiä. Juoksu on ihanaa. Tässä endorfiinipöllyssä mennään taasen tovi. Nautitaan tästä. 

Huikeeta viikonloppua kaikille ja tulkaahan ensi vuonna mukaan Kuopio maratonille!:)