lauantai 31. tammikuuta 2015

Hymy tarttuu

Elämähän ei ole aina helppoa. Välillä sitä on notkahtanut polvilleen, kaatunut rähmälleen ja välillä tuntunut kuin kantaisi tuhannen kilon taakkaa. Poskille on valunut kaipauksen, surun ja pettymyksen kyyneliä. Mutta näin jälkikäteen katseltuna, kaikki ne vaiheet on tehnyt minusta minun. Eikä ketään muuta. Kulmia on hiottu välillä kovalla kädellä, muovattu ja käsitelty, jotta olisin tänään myös valmis menemään eteenpäin, seisomaan vahvoilla jaloilla, luottaen uskooni ja katsomaan tiukasti katsetta tulevaisuuteen, yhdessä mieheni kanssa. Aika mahtavaa, ja käsittämättömän onnellista. Mä oon hykerryttävän hyvällä tuulella, huolimattakin siitä että kurkussa karhentaa ja silmät punoittaa, eikä ole ihan maailman vahvin nalle fiilis. Mutta siltikin, kun katselee asioita vain oikealta kantilta löytää tästäkin hetkestä erittäin monta syytä hymyyn. 

Arjen ei tarvitse olla kuitenkaan kovin ihmeellistä ollaakseen onnellista. Pienet asiat ainakin meikäläisellä saa vain hymun huulille.


Talvimaisema, jos mikä saa ihan kylmät väreet aikaiseksi. Täysin sininen taivas ja huurteisen puut. Paukkuva pakkanen ja lumoava kauneus.


Kiireettömät lounas- tai kahvihetket ystävien kanssa. Ajatuksen vaihtoa, tunnelmointia, kuulumisia, yhteistä elämää.


Arnoldsin munkit. Näitä herkkuja on kyllä näin mahavaivaisena ikävä, mutta nappasinpa ostosreissulta matkaani moisen sydämen miehelleni arkiseksi yllätykseksi. Muutoin mieheni ei juuri leipomuksistani välitä, mutta kyllä munkki maistui:)


Arkiset välipalahetket ja lukuelämykset. Testasin ensimmäistä kertaa vihersmoothieta, johon tuli avocadoa, päärynää, lehtikaalia, pinaattia, taateleita ja appelsiinin mehua. Mielenkiintoisen väristä ja ihan jännän makuista. :) Riikka Pulkkinen oli uusi löytö, ja hänen tyylinsä todellakin uppoaa.


Hienostuneet aamupalahetket ihan yksikseni. Soijamaitoon tehty mustikkasmoothie, jonka makeutin taateleilla. Kahvia ja pari kauraleipää, jonka päällä salaattia ja uunilohta. Nams.


Ja ne hetket, jotka jäävät kuvien ulkopuolelle. Ystävät. Koti-illat. Lapsenvahtikeikat. Työkuviot. Puhelut vanhemmille ja sisaruksille. Helmikuun haaveet. Uudet tuulet ja unelmat.

Oikein mahtavaa viikonloppua! Ja erityisen ihanaa helmikuuta! Pian alkaa olla kevät! Wuhuu!!
Ja urheiluhullutukset alkaa olla lähempänä ja lähempänä. Joko kävit täällä lukemassa, mihin oon menossa?:)
Vinkvink. Tänään vielä ennättää saada edullisia ilmoittautumisia tapahtumiin.


Kirjoita kommenttiboxiin pari syytä hymyyn - jaetaan positiivisuutta ympärillemme!:)




22 kommenttia:

  1. Voi Satuuuu, aivan ihana juttu sinulta taas <3 Pienistä, suurista asioista se elämän onni koostuu, kunhan osaa pysähtyä ja katsoa :) Hei mahtavaa, että olet löytänyt Pulkkisen kirjat! Totta on yksi mun lempikirjoista koskaan. Mitä kirjaa sä olet häneltä lukemassa? Lisäksi pakko sanoa, että ihanaa smoothie-luovuutta! Nam, nam! Smoothiet on kyllä niin ihania, mutta helposti jumiudun niihin omiin lemppareihin. Tällä hetkellä mustaherukka-banaani-kombo on pop. Syyn hymyyn antoivat eiliset yrityksen juhlat, jossa nauroin monta monituista kertaa sydämeni kyllyydestä ja kyyneleet silmissä. Taisi stressi siinä saada kyytiä :) Tänään syyn hymyyn antaa se, että on lauantai ja vapaapäivä. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiinaa <3 Mutta kiitos, ja näin se juuri on. Pienet jutut, helmihetket. Onnellista!:) Itseasiassa kuule selailin sinun kirjasuosituksia, ja koska en sitä Totta-kirjaa löytänyt, valikoin kuitenkin ainoan Pulkkisen kirjan mikä hyllyssä oli: Vieras. Smoothieluovuus on kuule ihan resepteistä ideoita. Vihersmoothien reseptit ei ehkä ihan irtoaisi lonkalta, vaikka muutoin blenderiin sotkenkin vaikka mitä. Mustaherukka-banaani on kyllä vallan mainiota. Itse tykkään myös puolukasta. :) Ja voi miten ihania syitä hymyyn! Tuo nauru sydämen kyllyydestä on ihan parasta, todellakin kaikkoaa kaikki stressi:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Kiitos kuntosalilahjakortista :D Oli iloinen yllätys! Hyvällä mielellä oon ollut minäkin, ihan sanattoman kiitollinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla susta! Ja ollos hyvä - mennäänhän yhdessä treenaamaan:) Ja voi miten ihana kuulla, että siellä kiitollisuus vetää suorastaan sanattomaksi. <3 Olispa ihana kuulla lisää kasvotusten. Pus.

      Poista
    2. Löytyiskö sieltä salilta joku mukava venyttely/liikkuvuustunti, mille vois tuolla lahjakortilla päästä? Mennään ihmeessä yhdessä :) Nyt viikolla vietetään lomaa Henkan kanssa niin tehdään yhteisiä suunnitelmia, mutta muutenhan mulla pyörii nyt normaalit (!!) vapaat ;) Ehkä meillä sattuis joku arkivapaa yhtäaikaa?

      Poista
    3. Viestitellään!!:):)

      Poista
  3. Riikka Pulkkinen on suosikki täälläkin. Harmi, kun tuo lukuinnostus jää opiskellessa vähän taustalle. Taidanpa silti painua taas kirjastoon ja hakemaan ihan jotain muuta, kun alan kirjoja! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Itsellä varmaan tulikin opiskelujen aikana lukukiintiö hetkeksi täyteen, vaikka onhan tietysti kaunokirjallisuuden lukeminen toista kuin pänttääminen. Mutta sama homma, että lukeminen jäi, ja nyt vasta vuosien tauon jälkeen on taas lukeminen alkanut kiehtomaan. Ja viime vuoden lopulla kävin ekaa kertaa piiiiitkästä aikaa kirjastossa. Lukeminen on kyllä ihanaa ja tosiaan tuo Riikka Pulkkisen tapa kirjoittaa vetoaa minuun. Käyhän kirjastossa ja löydä jotakin mukavaa luettavaa opiskelun oheen!!:)

      Poista
  4. Maailman vahvin nalle- fiilis. Ihanasti ilmaistu. Mäkin olen tehnyt vihersmoothieta pinaatista, kurkusta, salaatista, siemenistä, sitruunasta ja yrteistä. Hyvää on. Pitääkin kirjoitella siitä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih. :) Oi kuulostaa tuo sinunkin smoothie hyvältä. Kurkku tosiaan toisi varmasti raikkautta! Kirjoittele ihmeessä!

      Poista
  5. Syitä hymyyn ovat erityisen onnistunut agilitypäivä sekä pitkä puhelu ystävän kanssa. Ihanaa helmikuuta sinnekin!

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus, tästä tuli hyvä mieli! Tekee tosi hyvää pysähtyä välillä miettimään, mistä kaikista arjen pikku asioista voikaan oikeastaan nautiskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se on, että arjen keskellä tosiaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten pienet asiat saavat meidät hymyilemään. Elämä on arjen helmihetkiä täynnä, kunhan vain havaitsemme ne. :)

      Poista
  7. Satu, oot niin ihana <3! Pienet asiat on niitä, jotka tekevät elämästä ja arjesta hienoa. Ilman pieniä hyviä hetkiä voisi olla raskasta, mutta salaisuus piilee siinä että osaa ottaa pienet hetket suurina iloina. Mä hymyilen, kun olin kuulemassa eilen huippua ravintoluentoa ja sitä ennen juoksin vajaa parikymppisen lenkin ystävän kanssa. Illalla oltiin syömässä illallista ystäväpariskunnan luona... kolme viikkoa aikaa miettiä, mitä me kokataan, kun on meidän vuoro "3 pariskunnan illallisesta" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 oijoi! Ihania juttuja sullakin viikonloppuna:) Saadaankohan kuulla ravintoluennosta blogissa? Ja oi vitsit! Semmonen "neljän tähden illallinen" ois niin huippua! Tuo on kyllä tosi ihana idea kokoontua:)

      Poista
  8. Ihana kirjoitus. Ja tosi kauniita nuo talviset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pakkanen tuo niin lumoavaa kauneutta.. Ehkä vielä sananmoisia maisemia saadaan, kunhan loskasta selvitään :)

      Poista
  9. Ihania juttuja! <3 Noistahan ne arjen ilot ja hymyt koostuu! Mua hymyilytttää just nyt kiva viikonloppu Tukholmassa! :) Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jooh sä olit pikku reissulla, kivaa! Maisemanvaihto virkistää ja kohtahan pääset pian lämpöööööön. Aiettä! Samoin sinne mukavaa ja iloista viikkoa:)

      Poista
  10. Ihana Satu<3 Kurkistappa blogiini, toivottavasti sieltä saat vielä yhden syyn hymyyn!
    Nauratti vähän toi arnoldsin munkki, ne on kyllä taivaallisia!

    Mun isoin syy jokapäiväiseen syy on yllättäen Kukkis<3, mutta tänään mua on hymyilyttänyt tämän sun tekstin lisäksi myös aamun leikkitreffit kaverin luona, hyvä ruoka ja talvi! - koska en vielä ole kyllästynyt siihen vaan nautiskelin täysin siemauksin valkeasta metsästä ja vetelin perässä pikku pulkkaa :) Hymyilyttää myös, että illalla pääsen hierojalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Minna! Tulipa tännekin hymy huulille heti aamutuimaan. Kiitos kommentista ja blogipiristyksestä. <3

      Ihania ilon aiheita sinulla. Lapset tuovat kyllä valtavaa iloa jo pelkästään tädillekin. Mitä lie sitten äitinä. <3

      Iloa päivääsi myös tänään!!

      Poista