Päivä vain ja hetki kerrallaan

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun olin viime viikonloppuna veljen kanssa leffassa. Arvanette, mistä leffasta olikaan kyse. Paljon olin kuullut kehuja "Mielensäpahoittajat"-leffasta ja pitihän se käydä katsomassa, kun leffafriikki-veljeni tuli kylään. Oli erilainen kuin olin kuvitellut, mutta vaikutuin positiivisesti. Leffa oli ajatuksia ja tunteita herättävä, vaikka jossakin vaiheessa hitusen pitkäveteinen. Mutta lopulta kokonaisuudessaan kuitenkin katsomisen arvoinen. Kyllähän niitä kyyneleitäkin virtasi, herkkis kun olen. Olen työni puolesta ollut paljon iäkkäiden kanssa tekemisissä ja nähnyt minkälaisissa asunnoissa sitkeät sissit asuvatkaan. Sellaistahan se on. Ihmiset elävät täällä suomen maassakin melkolailla eritavalla. Ja toisten tyylit elää voivat herättää hämmästystä ja kummastusta. Kun seuraamme toistemme elämää, voi se tuntua niin erilaiselta. Viime aikoina on lunta tupruttanut kunnolla täällä päin suomea ja monet ovat eläneet pitkiä aikoja ilman sähköä. Itsekin kyllä maaseudun tyttönä kasvaneena, on ollut tuttua elää kynttilänvalossa ja keitellä ruokaa hellalla, kun ei ole sähköjä. Mutta voi ihme, kun sama tapahtui kerrostalossa. Meillä oli asunnossamme sähkövika ja kyllä oli nimittäin tyttö avuton, kun ei toiminut keittiössä minkäänlainen sähkövehje. Onneksi vika saatiin korjattua, eikä sähkötön elämä kauaa kestänyt, mutta kyllä näissä nykyajan asunnoissa aika pian tulisi sormi suuhun, jos ei sähköä olisi. Miten itsestäänselvyytenä monta asiaa pidämmekään. Ja toisaalta, sitten joskunjoskus rakennamme omakotitaloa, tahtoisin sinne hellan taikka jopa leivinuunin. Paras paikka on kotikotona istua leivinuunin äärellä ja katsoa tulta ja kuunnella tulen räiskettä. Niin rauhoittavaa.


 Toinen ajatus, mikä tässä meidän nykyajassa mietityttää on odottaminen. Kuinka se onkaan niin vaikeaa. Kirjoitin yhden lauseen ihan ylös elokuvan aikana, jotta muistaisin sen. "Jos ei voi odottaa, elämä menee kiirehtiessä."  Oletteko huomanneet, että jos joutuu odottamaan, melkeinpä jokainen räplää puhelintaan. Pitää keksiä jotakin tekemistä odottamisen aikana. Itsekin olen havahtunut kassajonossakin siihen, että kaivan puhelimen ja selaan jotakin. Jossakin vaiheessa on tullut vaan sellainen fiilis, että mitä ihmettä?! Enkö osaa enää odottaa ilman että teen yhtään mitään. Miten paljon me tarvitsisimme kuitenkin aikaa vain olla. Ei virikkeitä. Ei uutta informaatiota. Sitäkin hetkeä, kun on vaan niin tylsää.

Yksi syy miksi nautin ulkoilusta niin paljon on se, että saa vain olla hiljaisuudessa. En kuuntele koskaan musiikkia. Katselen ja ihastelen luontoa. Kuuntelen askelten töminää ja nautin. Siksi kaikenlainen retkeily luonnossa onkin mieleeni, koska pääsee pois kaiken informaatioähkyn keskeltä hiljaisuuteen. Aina ei voi lähteä kuitenkaan pois. Tälle vuodelle onkin opettelua elää tässä ja nyt. Eikä se tarkoita sitä, ettäkö koko ajan pitäisi olla jotakin hienoa ja upeaa elämystä. Ei, vain pienisiä arkisia hengähdyksiä. Etenkin nyt, kun se tässä elämäntilanteessa on mahdollista. Myönnän jännittäväni jo lapsiperheen arkea, jos sellaista meille joskus suodaan. Mutta mitäpä moisesta murehtimaan, se on tulevaisuutta. Nyt mennään näin, omalla rytmillä eteenpäin.



 Muumien Juksulla on muuten tähän asiaan liittyen varsin hyvä oivallus. 

" Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu kun vain ajatteleekin kaikkia niitä jotka tekevät työtä ja raatavat. ja mitä hyötyä siitä on. Eräs sukulainen luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa. Joopa joo. Mörön vatsassa hän sitten lojui niin erinomaisen viisaana!" (Juksu)

Aina ei tarvitse saavuttaa kaikkea tässäjahetinyt. Kun malttaa vain odottaa, elämä vie eteenpäin. Hosumisella tai murehtimisella tuskin pääsemme yhtäkään askelta eteenpäin. Epätietoisuudenkin keskellä koetellaan meidän kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että elämä kantaa. Ja todentotta - välillä elämä vaan niin yllättää. Haaveet, toiveet ja unelmat voivat todellakin käydä toteen. 

Näistä ajatuksistahan voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta vielä näin sporttiblogina kirjoitan loppuun ajatuksen vielä urheilullisista tavoitteista. Muistattehan, ettei ne suoritukset määritä teidän arvoanne ja jos tuntuu tuskaiselta ajatella tavoitteita, niin älä aseta niitä. Tärkeintä, että mitä tekeekin, tekee sen rauhallisin mielin. Ole itsellesi rehellinen ja kuuntele, mitkä on niitä omia juttuja. Älä tee varsinkaan ulkoisesta paineesta mitään, että voisit näyttää itsellesi tai toisille ollaksesi jotakin. 
Sä riität, just nyt. Ei sitten kun.



 Oikein ihanaa viikonloppua! Iloa ja hymyä päivääsi! :) 


Kommenttiboxissa on tilaa ajatuksilla ja keskustelulle odottamisesta, suorittamisesta tai ihan mistä tahansa. Sana on vapaa mielensäpahoittamisellekin. :)

Kommentit

  1. Kävin myös katsomassa Mielensäpahoittajan jokin aika sitten, ja mielessä heräsi hyvin samankaltaisia ajatuksia. Pappani sanoin; "mihin tässä on kiire, valmiissa maailmassa". Niinpä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että päämäärätietoisuus ja suunnittelu ovat hyviä juttuja, joita kannattaa elämässään toteuttaa, niin kyllä niiden haaveiden, projektien ja menojen välissä kannattaa aina joskus vain pysähtyä.
    Ja toi puhelimen räpläämin....kuullostaa niin tutulta! Oiken itteäni harmittaa, kuinka se luuri on kasvanut käteen kiinni. Täytyy alkaa irroittamaan sitä pikkuhiljaa.
    Hyviä ajatuksia Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Hyvä kuitenkin että näitä asioita pohtii, josko jossain vaiheessa siirtyisi käytäntöön asti. :)

      Poista
  2. Samaa mieltä Ninnin kanssa, että puhelin vain tuppaa kasvamaan kiinni käteen, välillä siihen havahdun ja se harmittaa. Tuo luonnossa liikkuminen on kyllä niin vapauttavaa. Koin juuri jouluna ihania tunteita ja elämyksiä talvisella kävelylenkillä, kun ympärillä vallitsi täysi hiljaisuus. Ei todellakaan kuulunut mitään, se oli uskomatonta! Tykkään myös pysähtyä ajoittain istumaan kahvilaan ihan yksikseni, katselemaan ulos ikkunasta ja nauttimaan vain siitä hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihania juttuja! Onkin tärkeää, että löydetään niitä omia rauhoittumisen hetkiä ja osataan nauttia tässä ja nyt.

      Poista
  3. Heh, tästä puhelinhommasta olen itsekin ollut aikeissa kirjoittaa. Se on hyvä renki, mutta melkoisen huono isäntä.

    Eläminen tässä ja nyt on kyllä vaikeaa itse kullekin.. Onneksi sitäkin voi opetella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelua ja tiettyjä päätöksiä se tosiaan vaatii.mutta onneksi siihen voi tosiaan oppia. :)

      Poista

Lähetä kommentti