maanantai 1. kesäkuuta 2015

Endorfiinipöllyä ja rakkautta kotikaupunkiin

Kaikenlaisissa urheilutapahtumissa on vaaransa. Sen jälkeinen endorfiinihuuru kestää pari viikkoa ja tänä aikana saattaa tehdä hulluja päätöksiä tulevista haasteista. Tämä on koettu jo ennenkin. Kaikkein parhaimmat ideat keksitään yleensä jonkinlaisen itsensävoittamisen jälkeen. Kebnekaisella päätettiin lähteä maratonille, maratonin jälkeen triathlonille, ja vuorijuoksun jälkeen ilmoittauduin karhunkierrokselle jne. Nyt viimeisimmän polkujuoksutapahtuman jäljiltä haaveilen ultrajuoksusta. Ja mitähän lie perusmatkan triathlonin jälkeen. Aivan hullua touhua! :p

Tapahtuman jälkeinen viikko menee yleensä fiilistellessä toisten blogitekstien, kuvien ja videoiden kautta tunnelmaa yhä uudestaan. Erityisesti minua on kiinnostanut lukea ultrajuoksijoiden kokemuksia, ja niiden humoristinen kirjoitustyyli on saanut väkisinkin hymyn huulille ja pohtimaan, että jotain hullua tuossa on, että se pitää itsekin joskus kokea. Jo meinasin ilmoittautua Pallas-Hetta-polkujuoksutapahtumaan, mutta järki voitti tällä kertaa. Ei nyt pysty lähtemään niin kauas. Ehkä joku toinen vuosi.




Onneksi polkuja voi tallata lähempänäkin ja nauttia kauniista luonnosta kotipitäjillä. Olenpahan vain tajunnut taas, miten kaunis onkaan Kuopio ja miten upeat lenkkeilymaastot on meillä savolaisilla. Suosittelen lämpimästi matkustamaan kesällä Kuopioon ja vaikka syksylläkin uudemman kerran, kun täällä syyskuun alussa juostaan perinteinen Kuopio Maraton. Kuopion maratonin reitti on uudistettu ja tapahtuma starttaa Kuopiohallilta, joten varmasti myös juoksuhypetystä on alueella lisätty. Tänään voi ilmoittautua vielä hivenen edullisempaan hintaan, joten käykääpähän halukkaat ilmoittautumassa mukaan! 

Havahduin jälleen kerran tähän Kuopion kauneuteen, kun vietimme viikonloppuna äidin kuuskymppisiä täällä Savon sydämessä.  Valikoin meille tällaiset pikniknäkymät. Olipahan upea paikka skoolata äidin synttäreiden kunniaksi koko perheen kanssa tällaisissa maisemissa! Vai mitäpä mieltä olette?






Siispä sen suuremmitta puheitta - Tervetuloa Kuopioon!
Kyseessä ei ole maksettu mainos. Vain minun omaa ylpeyttäni kotikaupungistani.

8 kommenttia:

  1. Mä just kävin siellä! :) Nättiä oli! Käytiin Puijon portaissa ja sit jossain siellä lähimaastoissa kävelemässä. Mietinkin sua siellä ollessani, mut ei olis ollut aikaa nähdä. Joku toinen kerta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii seuraavalla kerralla, kun tuut tänne niin treffataan:) Puijon seutu on kaunista:)

      Poista
  2. Kuopio on näyttää kyllä upealta paikalta kaikin puolin! :) Olis kiva saada aikataulut yksiin että pääsisin niitä maisemia siellä teilläpäin katselemaan oikeastikin ;) Vitsit mitä juhlahumua siellä ollut, upea piknik-paikka... mulla on vähän vastaavia suunnitelmia tulevaksi viikonlopuksi, ehkä kuulet niistä enemmän blogistani sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan lisäkuulumisia!:) Ja mielelläni otan sinut/teidät tänne vastaan:)

      Poista
  3. Kuopio on hieno kaupunki :) Ja tuo tapahtuman jälkeinen uusiin tapahtumiin ilmoittautumusinto on tuttua täälläkin! Hyvä kun maaliviivalle Tukholmassa pääsi, niin jo oli seuraava tapahtuma mielessä. Olen kuitenkin vielä malttanut mieleni, enkä ole ilmoittautunut mihinkään, vasta selaillut eri vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh näin siinä helposti käy. Tapahtumasivut käy kuumana:)

      Poista
  4. Tämän postauksen kaksi ensimmäistä lausetta on niin täyttä totta. Luin ne miehellenikin ääneen ja hän oli samaa mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaah siinäpä on hulluutta kerrakseen. :) En ole kyllä vielä katunut kertaakaan yhtäkään tempausta, mihin on tullut lähdettyä mukaan, vaikka päätös on tehtykin hetken mielijohteessa ;)

      Poista