DIY-rengasreitti Tiilikkajärven kansallispuistossa

Muutama viikko sitten päätimme H:n kanssa toteuttaa jo talvella muhineen ajatuksen retkeilystä Rautavaaran Tiilikkajärven kansallispuistossa. Talvi jotenkin hujahti ohitse, joten suunnittelemamme lumikenkävaellus jäi toteuttamatta, mutta nytpä olisi aika kunnon kesäretkeilyn. Selailimme luontopolkujen pituuksia, ja meidän makuumme kuuden - kahdeksan kilometrin rengasreitit olivat hivenen lyhyitä. Yksi mahdollisuus olisi kuitenkin tehtä DIY-rengasreitti, mikäli yhden kohdan ui ylitse. Niemen välissä on muutaman sadan (?) metrin mittainen järviosuus, jossa ei ole siltaa eikä lauttaa tms. Ainut mahdollisuus on uida ylitse, mikäli haluaa toteuttaa rengasreitin. No tämä ajatushan se meidät sai syttymään entisestään ja lähdimme innolla luontopolulle patikoimaan. 

Tuolloin muutama viikko sitten säähän oli varsin epävakainen, ja suunnittelemalle retkipäivälle oli luvattu sadetta. Totesimme kuitenkin, ettei me sokerista olla ja tässä suomen kesässä tuskin olisi mitään pystynyt tekemään jos olisi odottanut kauniita poutapäiviä. Onneksi kuitenkin säätiedotuksesta huolimatta, satoi vain aika-ajoin sumuisesti. Saimme nauttia kauniista rauhoittavista luontomaisemista. Tiilikan luonto on varsin monipuolinen. Hyvinkin tasaista, mutta on kaunista suoaluetta joita pitkin mennään pitkospuilla. Kauniita hiekkarantoja, metsää ja hyvin kaunista harjumaisemaa. 







 Kävelimme rauhallisesti ihastellen maisemia ja pysähdyttiin retkieväillekin muutamaan otteeseen. Eväiden syönnin lomassa otettiin kuvia kohdassa, jossa näkyy pätkä joka tulee ylittää uiden. Noin viidentoista kilometrin patikoinnin jälkeen olimme niemen kärjessä, jonka jälkeen vuorossa oli vesistön ylitys. Huvittuneena istahdimme syömään vielä retkieväitä ja mietimme, että kylläpä taas kaikkea keksitäänkään. Tuolloin ilma ei ollut näin aurinkoisen helteinen, jolloin mielellään pulahtaisi uimaan vaan hivenen kolea ja tuulinen. Tummat pilvet ympäröivät. Siinäpä kuitenkin eväät syötyämme aloimme vaihtamaan uikkaria ylle ja pakkaamaan muut vaatteet ja tavarat vesitiiviiseen pussukkaan. Siinäpä vain sitten järveen ja uiden ylitse. Vaikka tänä kesänä avovesiuintia on tullutkin harrastettua jo useampaan otteeseen, ei ilman märkkäriä ole juuri tullut uitua. Kokemus sekin. Vesi oli yllättävän lämmintä ja fiilis oli huikea. Siellä me uiskennellessa heitettiin toisillemme yläfemmat ja naureskeltiin tälle idealle. Rantautuessa oli niin hymy herkässä. 






Loppumatkalla pysähdyttiin vielä keräämään kipolliset mustikoita matkaan. Kylläpä taasen todettiin, että kyllä retkeily luonnossa on vain niin parasta. Mieli ja kroppa virkistyy.

Alkuvuonna haaveilin kansallispuistojen koluamisesta. Muutamissa on ennättänyt jo käymään, ja vielä muutamia suunnitelmia on edessä. Nyt onneksi näin syksyn tullen alkaakin parhaat ruskakelit, ja lähdemmekin mieheni kanssa syyskuussa pohjoiseen eräilemään. En malta odottaa!! :)
Tässä alla löydät aikaisemmat postaukset tämän vuoden retkeilyistä tai polkujuoksenteluista.

 Olettekos te tänä kesänä käyneet kansallispuistoissa retkeilemässä tai onko suunnitelmia syksylle? Mitkä on parhaat luontokohteet Suomessa, missä olette käyneet?

Kommentit

  1. Ihana toi idea, että teitte rangasreitin uimalla pienen osuuden :)! Mä oon niin kovin halunnut kokeilla swimrunia, että pitää katsoa josko vielä ehtis omatoimiselle swimrun-lenkille, polkujuoksua ja uintia. En vaan yksin uskalla, että vaatis jonkun kaveriksi :D

    Mä oon käynyt tänä vuonna pk-seudun puistoissa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa, ja sitten olen polkujuossut Kurjenrahkan kansallispuistossa ja Repovedellä, muiskis <3! Tarkoitus olisi mennä päivän tai 1-yön retkelle vielä syksyllä johonkin uuteen kansallispuistoon. :)

    Mihin päin Lappia lähette eräilemään? :) Mä oon tykännyt Suomessa Turun saaristosta ja sitten Kilpisjärvi, Pallas, Karhunkierros.. noita Lapin kohteita vois kierrellä enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swinrun olis kyllä niin kivaa! Voisin kyl mieluusti lähtee mukaan tuommoseen omatoimiseen tempaukseen, jos toteuttais sen siten ettei tarttis hajottaa märkäpukua. :)

      Me lähdetään Hettaan ainakin, ja saatetaan käydä myös norjan puolella. :) Luonto on niin jeees!!

      Poista
  2. Voi vitsi kuulostaapa ihanalta retkeltä! <3 Mä oon tosi huonosti käynyt kansallispuistoissa ylipäätään! Tänä kesänä on tullut käytyä Nuuksiossa kerran siskon ja koirien kanssa ja se oli kyllä kivaa! :) Ihanaa ois käydä muuallakin, mutta taitaa jäädä kansallispuistoseikkailut myöhempään ajankohtaan kuin tähän syksyyn, kun ei tän masun kanssa enää kohta kauheasti seikkailla :D Mutta ehtiihän sitä! Luonnossa liikkuminen on kyllä niin huippua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä huippu retki:) ja näinpä, ehtii sitä sitten lapsenkin kanssa luontoon. Sittenhän se tuokin taas oman säväyksen, kun luonnossa on niin paljon ihmeteltävää:)

      Poista

Lähetä kommentti