Yövuorolaisen arkea

Monessa kohdin korostetaan liikunnan, ruokailun ja levon tasapainoisuutta. On tärkeää syödä terveellisesti, liikkua sopivissa määrin itselleen mieluisilla tavoilla ja erityisesti huolehtia myös siitä, että saa riittävät yöunet. Riittävä unen merkitys on suuri, ja siltikin juuri uni on se, josta usein tingitään. Ilta venyy pitkälle yöhön ennen kuin malttaa käydä yöpuulle, ja seuraavana aamuna on jo varhainen herätys. Lapsiperheillehän krooninen unettomuus on varsin tuttua yöheräilyjen takia, ja puhutaankin paljon "äitiyden dementiasta". Itselleni samankaltainen unohtelu on erittäin tuttua yövalvomisten jälkeen, ja tuntuu ettei ajatus kulje, hakee sanoja, eikä pysty mitenkään muodostamaan kokonaisuuksia. Ah mitä se onkaan sitten, kun ei saa yhtään yötä nukuttua kunnolla.. 

Noh, tässä elämäntilanteessa ei kannata vielä tulevaa miettiä, vaan tulipahan tämänkaltainen aihe mieleen, kun nousin tällä viikolla kahden aikaan iltapäivällä yövuoron jälkeisessä koomassa keittämään kahvia ja koettamaan herätä uuteen päivään. Olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt vuorotyötä, eli myös yötyötä. Koen olevani jo kokenut vuorotyöläinen, ja kroppani on oppinut arkirytmien kääntymiseen. Onneni on varmastikin se, että osaan nukkua niin hyvin - oli yö tai päivä. Matkustellessa en kärsi juurikaan jetlagista, uskoisin sen johtuvan myös tästä vuorotyön riemusta, jossa joka viikko on vähän erilainen. Kroppa ei hätkähdä rytmin kääntymisiä. Vaikkakin myönnettäköön ikä ei tule yksin, ja yövuorot ei ole enää samankaltaisia kohokohtia kuin kymmenen vuotta sitten.. :p

Yövuoroissa on kuitenkin ollut opettelemista. Erityisesti sitä on paljon miettinyt, miten syödä yövuoroissa ja miten liikkua ennen tai jälkeen yövuoron. Nyt vuosia opetelleena noudatan tämänkaltaista kaavaa yövuorojen aikana..



Ennen yövuoroa
- Pyrin nukkumaan aamulla niin pitkään kuin nukuttaa, ei herätyskelloa soimaan. Yleensä heräilen noin yhdeksän aikaan.
- Liikun normaalisti. Salia, juoksua, kävelyä kunhan se ei ole liian kuormittavaa.  
- Syön aamupalan ja lounaan normaalisti päivällä, mutta syön iltaruuan myöhemmin kuin normaalisti, vähän ennen kuin lähden yövuoroon.
- Nukun päikkärit, jos nukuttaa tai ainakin lepäilen aina ennen yövuoroa jossakin vaiheessa päivää. Joko jo lounaan jälkeen taikka sitten ennen yövuoroa noin kuuden maissa. Laitan silmälaput silmille ja korvatulpat korviin, ja ainakin lepään hetken.

Yövuoron aikana
- Teen töitä. ;)
- Ruokailussa on ollut paljon oppimista, yövuorot houkuttelee usein herkkujen ja mässäilyjen äärelle, mutta vatsan hyvinvoinnin (eikä terveellisyydenkään) takia yösyöminen ei todellakaan ole kovin järkevää. Nyt olen siis vuosia opetelleena oppinut tietynlaisen rytmin. Teen yövuoroihin mukaan välipalan ja iltapalan. Välipalana usein on jotakin helposti sulavaa, mm. smoothieta tai chia-siemenistä tehtyä vanukasta. lltapalaksi olen tehnyt munakasta, leipää tai jotakin vastaavaa. Pyrin syömään iltapalan viimeistään noin klo 1, ja sen jälkeen en enää syö mitään. Rauhoitan vatsankin syömättömyydelle, jotta säännöllisyys pysyisi. Huomaan, että vatsa reagoi herkästi yösyömiseen ja seuraavana päivänä on todella ikävä olo. Yövuoroissa yleensä tekee mieli syödä jotakin herkkua, ja toki se nyt joskus on sallittua, mutta ei säännöllisesti todellakaan järkevää. Aamulla voi puolestaan jo viiden- kuuden aikaan syödä normaalin aamupalan. Tällä kaavalla syömisrytmi pysyy kutakuinkin samana kuin arkenakin, mitä nyt iltapalan syöminen vähän myöhenee ja aamiainen aikaistuu, mutta muuten vatsan hyvinvoinnin kannalta säännöllisyys on kuitenkin tärkeää.
- Yövuoron aikana on tärkeää muista juoda riittävästi, mutta aamuyön tunneilla en suosittele kahvia (vaikka kuinka väsyttäisikin). Se saattaa vaan saada sellaisen tykytystunteen, eikä varsinaisesti auta väsymykseen kuitenkaan. Kitutunnit on pahimpia, ja jos työpaikalla on mahdollisuus vähän levätä niin hyödynnä se. Riippuen työpisteistä on mahdollisuus usein kellahtaa hetkeksi pitkälleen, joka on varsin suositeltavaa jos siihen on vain mahdollisuus. 




Yövuoron jälkeen
-  Kotiin tullessa, eli tässä työrytmissä noin klo 9, pimennän makuuhuoneen, laitan silmälaput silmille, korvatulpat korviin ja kellahdan peiton alle nukkumaan. Laitan herätyskellon soimaan klo 14, jotta unet ei veny liian pitkäksi.
- Iltapäivällä herättyäni keitän kahvia ja menen syömään jo joko lounaan taikka toisen aamupalan. 
- En harrasta kovatempoista liikuntaa yövuoron jälkeen, ulkoilu tekee kuitenkin hyvää, mutta ei mitään tehotreeniä. Siitä ei väsyneenä ole mitään hyötyä.
- Olen itselleni armollinen, sallin väsymyksen ja 'puolitehoisuuden'. Jos yövuoroja on tuplasti, niin silloin tämä välipäivä menee täysin koomaillessa ja lepäillessä, ehkä vähän ulkoillessa. 
- Käyn nukkumaan normaalisti illalla klo 22-23 aikaan, jotta käännän rytmin takaisin arkirytmiksi.

Yövuoron jälkeisinä vapaapäivinä on yleensä normaalia väsyneempi olo, ja silloin täytyy muistaa olla armollinen itselleen ja sallia itselleen enemmän lepoa ja joutilaisuutta. Vapaapäivät on rentoutumista varten, eikä niitä kannata tupata täyteen arjen touhua. :) 

Onkos siellä muita yövuorolaisia?  Minkälaisia rutiineja sinulle on muodostunut?

Kommentit

  1. Olipas mielenkiintoista lukea sun yövuorolaisen arjesta! Selkeästi huomaa, että olet jo aika konkari yövuoroissa, kun tiedät millainen rytmi itselle sopii :) ! Itse olen tehnyt vain muutamia yövuoroja työuran aikana, ja muistan että niissä meni kyllä rytmi ihan sekaisin ja herkut maistui! :D Pidemmän päälle, jos niitä olisi jatkanut niin olisi kyllä ollut tarvetta jonkinlaisen rytmin löytämiselle! Kivaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah joo alussa kyllä herkästikin rytmit heittelehtii ja herkut maistuu. Ja maistuisi ne nytkin, mutta joku roti. ;) Mutta on onneksi nyt pikkuhiljaa oppinut yövuororytmiin, vaikkakin alkaa olla sellainen fiilis, että niistä voisi alkaa luopumaankin. Aurinkoista sunnuntaita! :)

      Poista
  2. Hassu juttu, mulle on lapsesta asti tuonut öisin(jos en syystä tai toisesta ole saanut unta) lohtua ja turvaa ajatus, että Suomessa on monta ihmistä, jotka valvovat myös juuri silloin :) Eli juuri kaltaisesi yötyöläiset käyvät joskus yön pimeinä hetkinä mielessä :) heh, ehkä meni vähän asian vierestä, mutta tämä tuli mieleeni, kun tekstisi luin. Kyllä on ihan eri maailmansa tuo yötyöläisen rytmi ja hienoa, että olet löytänyt omat hyvät rutiinisi siihen! Itse en ole tehnyt koskaan yötöitä, mutta voin hyvin kuvitella, että erityisesti syömisten suunnittelussa olisi ihan uudella tavalla opeteltavaa! Hyvä jos osaan sen edes tässä päivärytmissä ;) kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, että yövuorolaiset ovat tuoneet turvaa öisiin. Ja sehän työni luonne oikeastaan tismalleen onkin. ;) Ja jep, syömiset on kohtuullisen hanskassa, mutta kyllähän se rytmissä on aina totuttelunsa erityisesti yövuorojen jälkeen. Muistaa vaan olla itselleen armollinen, jos ei rytmit hetkessä käännykään. :) Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Siis mustakin tää oli tosi mielenkiintoinen teksti!! Mä en oo koskaan tehnyt yövuoroa, ja musta ajatus yövuorosta tuntuu kiehtovalle, mutta pelottavallekin. Pelkäisin eniten sitä, miten sekaisin kroppa menisi rytmin vaihdoksista. Mutta hyvin tuntuu sulle sopivan ja hyviä rutiineja sulla onkin jo noiden vuorojen varalle. :) Ihanaa viikonloppua, Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, yövuoroissa on oma viehätyksensä ja onhan se kivaakin kun kaikkialla on niin rauhallista. Muu maailma nukkuu ;) Mutta meneehän se kroppa sekaisin, mutta kyllä siihen tottuu. Tosin huomaa, ettei ikä tule yksin ja yövuorot tuntuu enemmän.. ;p Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  4. Itse en yövuoroja enää pysty tekemään, koska en pysty nukkumaan päivällä :/
    Mutta silloin KUN tein niin yritin nukkua aamulla pitkään (ennen ekaa vuoroa siis) ja harrastin salia tai juoksua päivällä ja pitkitin lounaan syömistä. Ennen töihin lähtöä illalla pyrin vielä rauhoittumaan ja mukamas-torkahtamaan hetkeksi. Töissä söin yleensä hedelmää ja join yön ainoan kupin kahvia n klo 23, söin runsaan salaatin n 1-3 riippuen koska ehti ja join vettä vähintään litran yön aikana. Kotiin päästyäni aamulla menin aina heti suihkuun, söin pientä "aamupalaa" mutta ilman kahvia ja menin nukkumaan. Hyvässä lykyssä nukuin ad klo 15-16, jolloin nousin syömään päivällistä/lounasta/miksi sitä kutsuisikaan ja lähdin kävelylle. Rankkaa liikuntaa en jaksanut öiden välissä harrastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, samansuuntaiselta kuulostaa tuo sinunkin yövuororytmitys, tosin koskaan en oo osannut nukkua noin pitkään. Oon ihmetellyt myös niitä tyyppejä, jotka nukkuu pommiin yövuorosta. Hah :p
      Onneksi työvuorosuunnittelussa voi tosiaan huomioida, jos ei pysty yövuoroilemaan. Uni on niin tärkeetä.

      Poista

Lähetä kommentti