maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuopion huipulle lumikenkäillen

Ennen kuin saamme alkaa nauttia toden teolla kevään vihreydestä palaan vielä talviloman retkitunnelmiin. Keräsin lomalla ulkoilmaenergiaa oikein toden teolla niin Repoveden kansallispuistossa kuin Kuopion kulmillakin. Kuopioonhan kuuluu muutaman vuoden takaisen kuntaliitoksen myötä myös Nilsiän seutu, jossa sijaitsee mm. yksi eteläisimmistä laskettelukeskuksista, eli Tahko. Kävimme siis aurinkoisena pääsiäismaanantaina tutustumassa Kuopion korkeimpaan kohtaan, joka nyt tämän kuntaliitoksen myötä on siis Tahkon mäki.. Ajateltiinkin suunnata suoraan Kuopion huipulle. Kuitenkin sen sijaan, että olisimme hurauttaneet hissillä ylös, pistimme lumikengät jalkaan ja lähdimme tahkoamaan mäkiä puolestaan ylös. Niin meidän kuin laskettelijoidenkin turvallisuuden kannalta otimme kuitenkin suunnaksi metsän siimeksen ja etsimme sieltä reitin kohti huippua. 





Aivan loppunousun me kipitimme ylös rinteiden vieressä kohti panoraama-kahvilaa, jossa istahdimme hetkiseksi ihailemaan kauniita maisemia ja siemailemaan kupponen kuumaa. Aika makiat oli maisemat.




Tovin istuttuamme selailimme vähän karttaa ja "eräoppaamme" etsiskeli meille sopivaa laavua, jossa voisimme nautiskella kunnolla eväitä. Laavu löytyisi toisen mäen nyppylän takaa, jonnepa me sitten lähdettiin suunnistamaan kompassin avulla. Tiedossa oli siis alas - ylös - alas ---menoa, ja sehän meille sopi vallan mainiosti. :)  Parin tunnin lumikenkäilyn päätteeksi löysimme laavun ja istahdimme nuotiotulen äärelle käristämään makkaraa, nauttimaan eväsleivistä ja kahvista. Kyllä nimittäin maistui hyvälle retkieväät ulkoilmassa. 



Eväshetken jälkeen oli suuntana siis jälleen Tahkon mäen huipulle koluaminen.




Lumikenkäretkellä vierähti kokonainen päivä mahtavassa auringonpaisteessa, hyvässä seurassa ja kauniissa maisemissa. Kotimatkalla istui autossa savuntuoksuinen, punaposkinen ja hyväntuulinen joukko, joka jo innoissaan mietti seuraavaa yhteistä retkeä. Eikä kauaakaan kun whatsapp-ryhmässä tulikin viesti jo seuraavasta huipun valloittamisesta, jonne itse en vain valitettavasti tällä kertaa päässyt mukaan. Huippua kuitenkin kun ystävinä on seikkailu- ja erähenkisiä ystäviä, joiden kanssa voi jatkaa luontokohteiden samoamista ja jakaa tätä fiilistelyä luonnon lumosta!! 

Tätä ehdottomasti lisää!! :) Kesällä meillä onkin mieheni ja yhden ystäväni kanssa suunnitelmana lähteä patikoimaan niin Ruotsin Kebnekaiselle kuin Norjan lofooteillekin. Voitte arvata, että täällä päässä ollaan pikkasen innoissaan.. ;)Sitä ennen kuitenkin nautiskellaan Suomen keväästä! 

Oikein ihanaa alkavaa huhtikuun ensimmäistä viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Ihana lumikenkävaellus :) Kerrassaan huippua!! Oon ite lumikenkäillyt vaan pari kertaa, mutta ehdottomasti haluaisin tehdä sitä vielä lisää!

    Arvaa, meidänkin kesälomareissu suuntautuu Lofooteille ;)!! Ylläri sinällään että ollaan taas samoihin maisemiin menossa... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lumikenkäily on tosiaan kivaa. Pääsee liikkumaan umpihangessakin vaivattomasti. Kohtahan ei vaan enää ole tarve lumikengille, kun lumet sulaa. (jeee!;))

      Oi vitsit siistiä! Kuulen mieluusti myös teidän reissusuunnitelmista!!:):) Ja haha, näinpä xp

      Poista
  2. Oi vitsi kuulostaa ihanalta lumikenkäilyretki!! ♡♡ Minäkin haluan!! :) Kivaa viikkoa! Pian nähdään! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kyllä ihana kunnon ulkoilupäivä! Kesälläkin voi sitten samoilla metsässä koko päivän, lumikenkäilyyn ei enää kohta ole tarvetta kun lumet menee menojaan. Eikä mua nyt oikeestaan just yhtään haittaa :D

      Ensi viikkoon!!!!:D

      Poista
  3. Ihania lomasuunnitelmia!

    Haluaisin päästä lumikenkäilemään. En ole koskaan edes kokeillut. Niitä saa lainata / vuokrata, mutta siinä vaiheessa talvea kun herään ajatukseen, lumet ovat jo karisseet etelästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mainioita lomasuunnitelmia. Mieluusti odottelee sitten lomaa, mutta kun lomaillaan vasta loppukesästä ei sentään liian innokkaana lomaa odotella, vaan täytyy nauttia keväästä ja kesästä jo hyvin paljon ennen lomaakin:)

      Mutta joo, lumikenkäily on kyllä varsin kivaa, kun pääsee talvellakin liikkumaan metsässä vaivattomasti. :) Nyt täytyy lumikenkäretkeilyt odottaa kyllä juurikin taas seuraavaan talveen, näin ainakin olettaisin. Täällä ainakin lumet sulaa jo kovaa vauhtia.

      Poista
  4. Ihanat kotirinteen maisemat ♡ Ja eipä muuten kuulosta yhtään huonolta nuo kesänkään suunnitelmat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä mukavat mäennyppylät kotikonnuilla :) Ja joo, odotamme kovin että pääsemme tuntureiden valloitukseen!:)

      Poista