Muutama miete Herajärven kierrokselta

Joskus ei sanat riitä kertomaan. Voi olla, että palaan myöhemmin kertomaan siitä fiiliksestä, mitä koinkaan Kolin reissullani. Sen voin vain sanoa, että juoksuvaellukseni Herajärven kierroksella oli niin paljon enemmän kuin juoksua. Se oli matkantekoa minuuteen ja menneisyyteen. Koin sen kuin terapiamatkani, jossa käsittelin elämääni.. Luonnon monimuotoisuus, säävaihtelut, tunnetilat, maaston vaihtelevuus ja haasteellisuus kuvasi minulle elämän kulkua, ja siksi se olikin yksi vaikuttavimmista elämyksistä, mitä olen kokenut. Luojan luoman luonto todellakin sai puhutella. 

Liukastuin matkallani kolme kertaa, ja satutin saman ranteeni, yhä uudestaan. Pohdin hetken, miten usein meillä elämässä onkaan se jokin asia, minkä kanssa kompuroimme ja taistelemme kerta toisensa jälkeen. Siellä juurakossa maatessani vain mietin, ettei täältä auta kuin nousta ylös ja jatkaa vain matkaa. Välillä elämä on kivikkoa ja ryteikköä, ylämäkeä, mutaisia lätäköitä, paahtavaa hellettä ja tuskien taivalta. Ja välillä se on helppokulkuista polkua ja keveitä askelia ahoniityillä, lumoavia maisemia, auringonpaistetta ja virvoittavia lähdevesiä. Mutta kaikissa muodoissaan, sitä se elämä on. Eikä tiettyjä ajanjaksoja tai kipuja voi ohittaa, vaan niissä on elettävä ja niissä kivikoissa kuljettava. Ja joskus koittaa vielä auringonpaiste. Ilo ja onnenkyyneleet.

Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.
- Maaria Leinonen

 Ja voi miten kiitollinen olenkaan tästä elämyksestä, mitä sain kokea Kolin kansallismaisemissa. Herajärven kierros oli huikea. Ja miten onnellinen saankaan olla, että matkanteko onnistui ilman yhtäkään tuntemusta pohkeessa.

Haaveeni täyttyi, ja paljon enemmänkin. Tämä reissu oli niin paljon enemmän.