sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tahko Vuorijuoksu 21km rapsa - kilpailumielellä, kerrankin

Juoksu on minulle tietynlaista terapiaa. Joskus keskittyy laittamaan vain töppöstä toisen eteen ajattelematta yhtään mitään. Toisinaan juoksu on täynnä ajatusten virtaa. Eilinen juoksu Tahkolla oli nimenomaan jälkimmäistä. Osallistuin eilen järjestettyyn Tahko vuorijuoksu-tapahtumaan. Näillä leveyasteilla vuorijuoksu ehkä antaa hivenen vääränlaista kuvaa, mutta mäkiä kyllä tahkottiin ihan urakalla. Osallistuin 21 kilometrin matkalle, joka juostiin vaihtelevassa maastossa välillä laskettelurinteitäkin kivuten niin ylös kuin alas. Juoksureitti on monipuolinen, kumpuileva ja vaihteleva. Reitillä juostaan leveillä hiekkateillä, poluilla, metsätiepätkillä ja ajottain myös jyrkässä rinteessä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa toissavuonna, jolloin itsekin osallistuin. Tämä tapahtuma jäi jo silloin mieleen upean luonnonrauhan ansiosta ja siitä ehkä kipinä syttyikin polku-ja maastojuoksun pariin. Viime vuonna tapahtuma jäi välistä, mutta tänä vuonna päätin lähteä taasen juoksemaan Tahkon maisemiin. Tosin hyvin pitkään pohdin juoksuun osallistumista, ja lopullisen päätöksen osallistumisesta teinkin vasta kisa-aamuna. Onneksi lähdin, koska juoksu oli kivaa! Kokonaisuutena juoksu sujui erittäin hyvin ja olo tuntui vahvalta. 

Mutta se, miksi pohdin niin kovin pitkään juoksuun osallistumista, olikin sitten toinen juttu. Viime aikoina olen miettinyt nimittäin paljon sitä, mitä juoksutapahtumilta haluan. Miksi osallistun. Miksi juoksen. Joskus tapahtumissa houkuttelee porukkahenki ja yhteinen elämys. Nyt olisin lähdössä tapahtumaan yksin, eikä olisi ketään kenen kanssa juoksuhommia olisi fiilistellyt. Olen miettinyt paljon myös juoksun tavoitteita, motiiveja. Näitä pohdintoja kirjoittelin ylös "Juoksun tavoitteellisuudesta"-postaukseen, joka saikin liudan kommentteja ja nousi yhdeksi luetuimmaksi jutuksi. Juoksu on minulle tärkein harrastus, josta todella nautin. Olen fiilisjuoksija ja todella nautin siitä mitä teen. Olen pitänyt tavoitteellisuutta itselleni vieraana ajatuksena ja ehkä pelottavanakin. Pelkona menettää sen rentouden tunteen. Olen nyt lueskellut toisten ajatuksia tavoitteista ja kilpailuhenkisyydestä. Olen niiden ja lukuisten pohdintojen ansiosta ymmärtänyt, että olen mieltänyt kilpailuhenkisyyden liian negatiiviseksi. Olen persoonaltani niin empaattinen rinnallakulkija, että minun on ollut vaikea omaksua itselleni roolia, että haluaisin olla parempi kuin joku toinen - tai jopa paras. Olen miettinyt juoksua liiankin vertauskuvallisesti. Juoksun aikana kokemat asiat toki kuvaa paljon elämää, mutta se ei ole elämä. Jos haluaisin kilpailla, voittaa itseni lisäksi myös toisia, se ei tarkoita ettenkö edelleen olisi se empaattinen rinnallakulkija. Ja toisekseen, vaikka lähtisinkin juoksemaan kilpailumielellä: suurin taisteluparini olisi kuitenkin omat ajatukseni ja oma psyykkinen taisteluni. Olen osoittanut itselleni jo lukuisia kertoja, että minusta löytyy juoksuvahvuutta. Nyt saa olla myös sen toteennäyttämisen aika, ennenkaikkea itselleni.

Ja siispä, näiden ajatusten saattelemana halusin lähteä juoksutapahtumaan tekemään tosissani parhaani. Tottakai olen ennenkin tehnyt parhaani, mutta hyvin mukavuusalueella. Juossut fiiliksen mukaan. Nyt kuitenkin päätin lähteä puristamaan itsestäni hitusen enemmän tehoja irti. Tämä uusi ajattelumalli tarkoitti myös jonkinlaisen juoksusuunnitelman tekemistä, joka tällaiseen mäkijuoksuun oli seuraava: Juosta kaikki juostavat pätkät niin reipasta vauhtia kuin vaan hyvältä tuntuu. Kävellä laskettelurinne ylös, mutta muuten mäet pyrittävä juosten ylös. Reitin lopussa vielä yksi vaihe lisää juoksuun, koska lopussa pitää tuntua pahalta. Asetin ajatuksissani aikatavoitteeksi kahden tunnin alittamisen.




Miten tämä sitten onnistui? 

Ennen starttia: 
Aamupäivällä valmistauduin normaalin tapaan: iso lautasellinen puuroa, kahvia, urheilujuomaa, vettä ja tunti ennen starttia banaani. Varusteiden valintaa, lämmintä +2, tuulee. Tuntuu hyytävältä, mutta silti puen päälleni vain pitkähihaisen paidan ja hyvin ohuen juoksutakin. Buffihuivin kaulaan, hanskat ja huivin päälle. Tämä taatusti riittää. Juostessa ei tule kylmä, vakuuttelen. Kisapaikalla aistin tunnelmaa, hyvä fiilis. Laahuilen yksikseni, kaipaan kavereita kenen kanssa fiilistellä. Näen onneksi tuttuja, kenen kanssa vaihtaa muutama sananen erityisesti varusteiden valitsemisesta. Valmistautuminen jää kuitenkin vain itselleni. Otan yhden kuvan, ja päivitän instaan. "Päätin lähteä kokeilemaan miten tahkon mäki tänään talttuu." Istuin silloin sohvalla ja teki mieli pysytellä siellä. Läpsin itseäni vähän poskille. Nyt ylös nainen sieltä. Olet tekemässä sitä, mitä nautit. Laitan napit korvaan, kuuntelen Chisun version Mikael Gabrielin biisistä ja hyräilen mielessäni tahtiin: "älä luovuta beibi". Hymy alkaa nousta. Käyn vähän verkkaamassa ulkona. Tuntuu hyvältä. Ilma on raikas. I'm ready to run. 

Asetun rohkeasti lähelle starttiviivaa, startista lähtee 12 ja 21 kilometrin juoksijat. Tiedän entuudestaan, että ensimmäiset neljä kilometria rallatellaan helppokulkuista hiekkatietä ja päätän, että nyt antaa vain mennä. Juoksu starttaa reippaasti, kilometri vauhdit alle 4:30. Reipas meno, juoksu rullaa. Antaa mennä vaan. Helpoilla kilometreillä otetaan minuutteja pois. Juoksu tuntuu vahvalta ja nopealta. Toivottavasti en juokse jalkoja alta. Mietin kuitenkin, että kyseessä kuitenkin lyhyt matka. Paukkuja riittää kyllä. Neljän kilometrin jälkeen siirrytään poluille-ja metsäteille, josta lähteekin nousujohdanteisuus Pehkulle asti. Välillä toki lasketellaan alaspäinkin ennen uusia nousuja. Juoksuilma on raikas, nautin. Ympärilläni on muutamia naisia, joiden vuoron perään toisiamme ohittelemme. Mietin, että tässä rinnalla on nyt näitä kilpailutovereita. Juoksun aikana kuitenkin vaivun täysin omiin ajatuksiini: töppöstä toisen eteen. Lähden miettimään tätä kilpailuhenkisyyttä lisää. Mietin omaa taustaani salibandypelaajana.  Lähdin joka peliin, joka vaihtoon, viimeisille sekunneille asti voittamaan jokaisen pallon, jokaisen tilanteen. Tekemään parhaani. Tekemään oman osani joukkueen hyväksi. Miksi tekisin nyt toisin. Miksi en uskaltaisi viimeisille sekunneille asti tehdä parhaani, antaa kaikkeni. Nyt tässä juoksutiimissä ei ole muita,  olen vain minä ja minun tavoitteeni mutta miksi en itseni eteen tekisi sitä, mitä toisten. Parhaani.

Pehkulle nousee piiitkänpitkä loiva mäki, jonka jälkeen siirrytään laskettelurinteeseen. Tässä vaiheessa on matkaa juostu kymppi ja nyt lähdetään laskuun rinteeseen. Rinne on jyrkkä ja juokseminen on haastavaa. Toissavuoteen verrattuna menee huomattavasti paremmin, mutta silti vielä opettelemista. Rinteen alapuolella jatketaan tasaista juoksua. Tässä kohdin 12 km-matkalaiset lähtee juoksemaan maaliin Piazzan edustalle, kun 21 matkaajat jatkaavat matkaa takaisin kohti Tahkon huippua, laskettelurinnettä ylös. Nousu on tiukka, ei asiaa juoksuun kuten etukäteen olin varautunutkin. Ripeää ylösnousua, mutta ah on paha. Nousu on jyrkkä. Katselen ympärilleni ja havaitsen muutamia naisia, niitä päänahkoja. Ohitan yhden rinteessä ja pari jää vielä edessäpäin siintämään. Aikaa on vielä saavuttaa selkiä. Rinteen kapuamisen jälkeen tuntuu hyvältä: lähtee paras vaihe. Juostaan rinteiden päällä uskomattoman kauniissa maisemassa. Juoksu kulkee, maisemat huikeat ja fiilis on hyvä. Reisissä tuntuu mukava tunne, mutta paukkuja on vielä. Mahtavaa. Reitti jatkuu laskusuuntaisesti, loivia alamäkiä ja tässä on vahvuuteni: loivat alamäet joita uskallan rullailla tosi kovaa. Juoksuvauhti yltyy 4-4.20 tienoille. Nyt menee vahvasti. Ohitan yhden naisen, epäilen että jää minun perään. Askeleita ei kuulu, joten ei pystynyt tarttumaan lentävään askeleeni. Nyt antaa vain mennä. Alaspäin on kevyt rullata. Juoksu tuntuu erittäin vahvalta. Pitkän suoran päässä näen vielä yhden selän. Saankohan sen vielä kiinni. Juoksufiilis on hyvä, askel on vahva, ilma on hyvä. Nautin. Nyt kilometrejä ei ole enää kuin 7 km, ei enää mitään. Tämän vielä jaksaa, vaikka mikä olisi. 



Jossakin kohdin kun tarpeeksi on tultu alas, lähdetään nousemaan taasen ylös. Mennään siirtymäreitin myötäisesti, kivikkoisessa osuudessa. Mietin, että tämäkin yksi vahvuuteni. Olen juossut metsässä, osaan juosta metsässä. Antaa mennä vain. Hivuttava nousu alkaa tuntua jo vähän pahalta. Mietin itsekseni, hyvä niin. Pitääkin. Jalka kuitenkin nousee, pari tiukempaa pätkää edessä. On otettava pari kävelyaskelta kunnes mietin että tänne ei ole tultu kävelemään. Tsemppaan ja vakuutan itselleni, että pystyn kyllä. Ei enää pitkään nousta, kun pääsee alaspäin. Nousu onkin pidempi kuin muistin, mutta samanaikaisesti olen lähestynyt koko ajan yhtä selkää. On jo saavutettavissa ja tulee hetki, kun ohitan. Nyt töppöstä vain toisen eteen, ei varaa enää himmata. Lopulta hivuttava nousu rinteen tuntumaan on ohi, hörppään tilkan vettä ja lähden painamaan kohti alaspäin. Pari kilsaa matkaa ja tiedän, että edessä laskua - alkuun jyrkästi ja loppu tasaista tahtia kohti maalia. Nyt urku auki ja antaa mennä. Edelleen olo on vahva, juoksuaskel lentää. Menoksi vain likka. Vilaisen kelloa. Kahden tunnin alitus on saavutettavissa, joten antaa palaa vaan.

Juoksuaskel lentää. Lähestyn järven ylittävää siltaa. Uskallan huutaa edessäoleville kävelijöille: tilaa. Nyt ei enää himmata, olen kovis ja vaadin itselleni tietä. Sillan ylitys, pieni nousu ja maalisuora. Hanat kaakkoon ja täysillä maaliin. Kuuluttaja sanoo aikani: 1:58 ja jotain. Alle kaksi tuntia. Jes. Maalialueella vettä, sipsejä ja vähän banaania. Mikään ei maistu, mutta koetan syödä. Lähden hakemaan pian vaihtovarusteita. Tulee herkästi kylmä. Selailen netistä tuloksia, ja havaitsen olleeni neljäs. Kärkikolmikko oli mennyt menojaan, mutta sen jälkeen olin ensimmäinen nainen maaliintulleista. Huhuh, tuntui hyvältä. Kolmas juoksutapahtuma tänä vuonna, ja taas viiden parhaan joukossa. Hämmentää. Maaliin saapuu pian minun jälkeeni myös tuttavani, jonka kanssa jaetaan juoksufiiliksiä ja lähdetään pesuille kylpylään. Lippu sisältyi hintaan. Mukava oli turista fiiliksiä juoksusta ja jakaa tunnelmia jonkun kanssa. Tämä kohtaaminen kruunasi vielä juoksutapahtuman, yhdessä tunnelmointi.

Kotiin ajellessani endorfiinit jyllää, on hyvä olo. Mietin tavoitteni: Aikatavoite täyttyi, 1:58:39. Juostavat pätkät juostiin oikeasti kovaa (jossakin kohtaa kilometrivauhdit oli jopa 4-4.20) ja tein loppuun asti parhaani. Välillä tuntui jopa pahalta. Siis mahtavaa. Hyvä minä! Juoksu oli huippu. Paransin toissavuotista aikaa kahdeksalla minuutilla.. Tavoitteellisuudseta huolimatta juoksin hymy huulilla. Nautin.  Ei ne olekaan toisiaan poissulkevia. Voitin tässä kisassani ennen kaikkea itseni. Vaivuin juoksun aikana tyystin omiin ajatuksiini ja todellakin tulin maaliin kaikkien pohdintojen jälkeen niin voittajana. 

Huikea päätös tälle kaudelle. Neljä tapahtumaa. Uusia elämyksiä swimrunissa. Kolme juoksutapahtumaa, joista kaksi puolimaraa mäkisissä maastoissa ja yksi maraton. Hienoja tapahtumia, hienoja juoksua, upeita kohtaamisia, itsensävoittamisia ja myös upeita sijoituksia. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.. ja kenties podiumeja. ;)


Ihanaa syksyn jatkoa kaikille. <3 

Kiitos teille lukuisille inspiroiville bloggaajille ja kaikille minuakin näinä vuosina tsempanneille! Jokainen tsemppi saa hymyn huulille ja askeleen kevenemään! :) Meillä on hyvä juoksuyhteisö, jossa on erityistä voimaa!

Iso kiitos inspiroinnista ja herättäneistä ajatuksista erityisesti:

Poppis
Pikkuliten - Poppiksen maratonprojekti

Miia
Unelmiia märissä lenkkareissa - Miian inspiroiva ja monipuolinen itsensä haastaminen ultramatkoilla ja triathlonissa.
Kiitos myös Marikalle pitkästä kommentista Juoksun tavoitteellisuudesta-postaukseen.

Oikein levollista sunnuntai-iltaa ja mitä parhainta alkavaa viikkoa!! <3 Toivottavasti saadaan vielä aurinkoisia päiviä. Ylläoleva kuva on toissavuoden vuorijuoksu-tapahtumasta, jossa paistateltiin auringossa..jospa vastaavia päiviä olisi vielä luvassa! :)

18 kommenttia:

  1. Jee! Hienosti juostu, onnea! :) Ja oon niin samoilla linjoilla tuon kanssa, että voi olla hauskaa ja nautinnollista samaan aikaan kun on tavoitteellinen. Ei ne tosiaan sulje toisiaan pois, vaikka välillä joutuukin käymään siellä epämukavuusalueella, mutta siitäkin voi saada aika hyvät fiilikset ja endorfiiniryöpyt! :) Upea juoksukausi sulla!! Uutta kohti tosiaan! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkki <3 Näin sitä vanhana oppii, että myös epämukavuus voi olla mukavuutta. :p Ihanaa syksyn jatkoa! Ja voi vitsit, tuli ihan ikävä - oispa kiva nähdä vielä tänä vuonna. Ihanaa lokakuun VIKAA(whaaat) viikkoa! :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta juoksusta!! Mulla on ihan eri lasit päässä kisassa. :D En juuri mieti muita, korkeintaan jos vetoapua on tarjolla, niin yritän päästä kyytiin. Lähden kokeilemaan mihin pystyn, tai sitten vaan nauttimaan tapahtumasta. Aika harvoin tajuan miettiä, onko muut juoksijat samassa sarjassa ja miten ne juoksee suhteessa minuun. Mutta tavoitteellisuus on just hauskaa ja kiinnostavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! Ja joo, kyllähän jokainen juoksee juuri omaa kisaansa, mutta itse huomasin että ensi kertaa sain toisista sellaista positiivista virtaa ja apua omaan juoksuun. Hieno kokemus oli tämäkin ja täytyy myöntää, että tavoitteellisuudessakin taitaa olla positiivinenkin puoli. Ihania ootte, kun ootte omalta osaltanne jokainen teistä saanut mut miettimään ja pohtimaan omilla haasteillanne. Ja mikä parasta on tämä tsemppi, jota toisillemme jaamme. Ihanaa syksyn jatkoa Raita ja iloa harmaisiin syyspäiviin!

      Poista
  3. Hyvä Satu! Kovaa oot painellut ja hieno parannus kahden vuoden takaiseen! Kehitystä tullut ;) Sulla on kyl niin kova kunto, että jos edes hieman tavoitteellisesti menet niin takuulla taistelet podium-paikoista!! Onnea hienosta sijoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna. Näistä sun tsempeistä menee sanattomaksi, kiitos. <3

      Poista
  4. Onnittelut mahtavasta ja vahvasta juoksusta! Hieno saavutus ja itsensä ylitys :) Paljon ajatuksia sinulla, joita on kiva lueskella. Itse mietin aika paljon vain oman fyysisen kunnon vahvistamista osana tavoitteita, ja kilpailen vain itseni kanssa aikaa vastaan. Jos olisi kirityskaveri, tsemppaisimme toisiamme tavoitteissamme. Koen, että parasta antia juoksemisessa on olla myös muiden juoksijoiden tukena. Siitä saa yhtä paljon fiilistä kuin siitä että on itse mukana. Kepeitä askelia syksyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Ehdottomasti olen samaa mieltä kanssasi. Kukin kilpailee vain itseään vastaan ja tekee omaa juoksuaan. Kisatovereista sain kuitenkin positiivista virtaa, ja varmasti juurikin niin että toinen toistaan kirittäen ja tsempaten. Aika-ajoinhan sitä voi juttusillekin ryhtyä (kuten taannoin maratonilla), mutta tällä kertaa sykkeet paukutteli sen verran kovilla ettei ollut kauheasti varaa rupatteluun:)

      Samoin sinne Jenni iloa juoksuun myös harmaina syyspäivinä ja kiitos kommentistasi!:)

      Poista
  5. Ooh, kuulostipa ihanalta :) Lähiaikoina on taas ollut kisafiiliksiä ikävä.

    Mainiossa kunnossa olet, hieno juoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Tsemppiä sinulle loppuraskauteen ja luulen, että aika hurahtaa huomaamatta ja kohta itsekin olet taas kisaviivalla. :)

      Poista
  6. Huiiikeeta! Oot sinä vain melkoinen mimmi! Onnea upeasta suorituksesta ja kiitos mukaansa tempaavasta kisarapsasta. :)

    VastaaPoista
  7. Huh huh! Ihan huikeessa kunnossa oot. Onnittelut upeesta suorituksesta. Oli kiva lukea tätä rapsaa ja sun juoksun aikana kelaamia mietteitä.
    Juoksu on vaa iha parasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos! Juoksu (ja sen aikana kelaamat ajatukset) on tosiaan parasta. :)

      Poista
  8. Kiitos kiitoksista Satu! Piti oikein lukea uudestaan sen avautumista herättänyt paostauksesi ja sen useat kommentit. =) On ihmeellistä ja ihanaa, että täällä somessa voi oppia toisiltä. Olisi ihanaa kohdata samoista asioista kiinnostuneet ihmiset myös ihan lienä, mutta aina ne eivät ilmaannut elämään samoin kuin täällä somessa voi löytää ihania ja ajatuksia herättäviä blogeja. Yksi niistä on sinun Satu. Kiitos! <3

    Olet juossut aivan mahtavasti ja superkovassa kunnossa. Jos haluat, voi todellakin haastaa itseäsi vaikka useammin ja selvittää mihin vielä pystyisitkään. Olemme hengessä mkana ja tsemppaamme sinua kohti tavoitteitasi, jos sellaisiin päädyt. Tosin, olet paljastanut osallistumiasi meille ruudun takana odottaville, aivan viime hetkellä jos silloinkaan. ;)
    Kiitos itsellesi, sillä sinulta minä olen oppinut nauttimaan myös muusta kuin tavoitteista. Kaikesta mitä liikuntaan liittyy ja lähinnä luontokokemuksista ja aistihavainnoista. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Marika! On kyllä niin hieno etuoikeus kirjoitella omia ajatuksiamme..ja niistä voi oikeasti toiset saada myös ajateltavaa. Ihan parasta! Ilo kuulla kyllä myös, että puolin jos toisin olemme saaneet toisiltamme uudenlaista näkökykyä liikkumiseen:)

      Ja kiitos tsempistä jo etukäteen, ja totta tuokin etten ole kyllä juuri ilmoitellut kisoistani täällä. Tosin ne ei kyllä ole ollut edes tiedossa, kuin vasta viime viikkoina.. ehkä ensi vuonna uskaltaisin tähdätä pidemmän ajanjakson päähän ja lupaan kertoa siitä blogissani, jos siihen päädyn :D

      Poista