torstai 8. joulukuuta 2016

Eka juoksuhaaste jo buukattu - HCR 2017

Vuoden vaihteen lähestyminen saa jo miettimään uutta vuotta ja uusia tuulia. Varsinkin näin flunssahuuruisena on ollut aikaa ajatella, haaveilla ja pohtia, mitä kaikkea kivaa ensi vuosi toisikaan tullessaan. Ainakin haluan koluta Suomen kansallispuistoja, viihtyä pitkään poluilla, ihastella luonnon kauneutta ja tehdä asioita, mitkä virvoittaa ja voimistaa arjen keskellä. Taatusti vietetään aikaa mieheni kanssa myös paljon kotona takkatulen loimua ihaillen ja oman kodin tunnelmasta nauttien. 

Näiden lisäksi, päätin buukata jo ensimmäisen juoksutapahtuman. Helsinki City Run* kutsui minut mukaan juoksemaan toukokuussa Helsinkiin, ja hetkisen mietittyäni päätin lähteä mukaan. Viime viikolla käydessäni Helsingissä vaikutuin meren rannan kauneudesta, joten miksipäs ei sitä nauttisi niistä maisemista myös juoksujalkaa. Käsittääkseni reitti menee osittain ainakin veden äärellä. En ajatellut kuitenkaan tällä kertaa lähteä puolimaratonille vain maisemia ihailemaan, vaan päätin asettaa ihan julkisesti tavoitteen: juosta niin kovaa kuin sillä hetkellä kintuista pääsee, eli ennätystä tavoittelemaan. Ja luulenpa, että tämä tavoite antaa lisää potkua kevään harjoittelulle ja motivaatiota astua myös lenkeillä epämukavuusalueelle. :) 


Olen juossut kertaalleen Helsinki City Runin vuonna 2013, ja siihen liittyy myös mukavia muistoja. Nimittäin näinä aikoina neljä vuotta sitten serkkuni tiedusteli facebookissa: "lähtisikö joku mukaan HCR:n?". Tästä ehdotuksesta rohkaistuneena päätin ilmoittautua myös mukaan. Sain houkuteltua mukaan myös ystäväni tähän ensimmäiseen yhteiseen haasteeseen. Tästä seurasikin meidän hauska perinne. Joka tapahtuman jälkeen mietimme uuden yhteisen haasteen, jota kohti treenasimme. Olemme muun muassa vaeltaneet Kebnekaisen huipulle, juosseet Tukholmassa maratonin, opetelleet yhdessä uimaan ja osallistuneet triathlonin perusmatkalle sekä lukuisia kertoja retkeilleet ja vaeltaneet luonnon lumossa. Oih näitä ihania hullutuksia. Mitähän seuraavaksi. Voisinkin heittää HB:lle uuden haasteen, että tänä talvena nukutaan yö ulkona?! ;)

Ajatella, mikä vaikutus on tsempillä ja toistemme rohkaisulla. Sitähän uskaltaa lähteä yhdessä vaikka mihin. Tuleva Suomi100-vuosi onkin #yhdessä-teemavuosi, joten kyseinen teema sopii mainiosti myös meille juoksuyhteisölle! Haluan itsekin olla rohkaisemassa teitä kaikkia, jotka vielä empivät uskaltavatko esimerkiksi ensi kertaa puolimaratonille. Nyt on oikein mainio aika ilmoittautua, koska kevääseen on vielä pitkä aika ja tänä aikana ehtii juoksukuntoa kasvattaa oikein mainiosti. Ja silloin, kun on ilmoittautuminen jo sisässä ja tavoite asetettu, niin saapa lisäpotkua juosta säässä kuin säässä..


Mutta hei - Kuka muu lähtee mukaan Helsinki City Runiin, joka juostaan Helsingissä 13.5.2017?  Minä oon mukana, enkä enää pysty perääntymään, kun kerrankin näin ajoissa ja julkisesti olen kertonut tavoitteestani (kuten osa lukijoista toivonutkin:)). Blogissani tulen kertomaan myös, miten juoksuharrastus etenee. Tämän vuoden loppuun menen varmasti vain fiiliksen mukaan ja leppoisasti juoksennellen, mutta tammikuun puolella voisikin luoda itselleen jotakin runkoa. Ei kyllä vielä hajuakaan, millaista runkoa, mutta eiköhän se ajan kanssa selviä, miten sitä vauhtikestävyyttä oikein kasvatetaan. 

Luvassa on edessä varmastikin leppoisaa juoksentelua, porrastreeniä, polkujuoksua ja erilaisia veto-ja vauhtileikittelytreenejä. Nyt oon kyllä jo vähän innoissani astumaan epämukavuusalueelle. Varsinkin, kun tunnen että mielikin on valmis kovempaan hölköttelyyn. :) Nyt täällä vain toivotaan, että flunssa pian hellittäisi, jotta pääsisi kirmaamaan lumisille poluille!

Juoksun riemua ja mukavaa joulun odotusta kaikille!

Onkos teillä jo suunnitelmia ensi vuodelle? Kuinka moni lähtee HCR:n mukaan? 
Mites juoksutreenit sujuu? 

*Osallistuminen HCR:n saatu blogin kautta.

12 kommenttia:

  1. Jee!! Mielenkiinnolla seuraan sun valmistautumista ja matkaa kohti HCR:ää!! :) Oikein jännittää mihin pystytkään, kun on enkka tavoitteena! Siistiä! :) Eiköhän me siellä nähdä! ;) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NÄHDÄÄN! :D Ja jee, alkoi täälläkin jännittää!:)

      Poista
  2. Tsempparini 💗 tavoitteen laittaminen keväälle voisi innostaa minutkin takaisin lenkkipolulle. Kirjoituksesi kirvoitti monta positiivista ajatusta jatkamaan liikunnallista elämäntapaa..ja miettimään omia "hullutuksia"💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kuulla Sari! Hymy nousee korviin tämänkaltaisten kommenttien jälkeen. Ja tää on juuri se syy, miksi kirjoitankin - jakaakseni tätä positiivista fiilistä eteenpäin ja kannustaa toisiakin liikkumisen riemuun. Kiitos kommentistasi. Tsemppiä hullutuksiin, ja kenties nähdään HCR:lla?:)

      Poista
  3. Ilmoittautuminen on tehty ja edessä on siis elämäni ensimmäinen puolimaraton, jos kaikki suunnitelmien mukaan menee. Jännittää jo nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jee, mahtavaa Jonna!! :) Tsemppiä sullekin!! :)

      Poista
    2. Jonna! Kertakaikkisen mahtavaa! Tsemppiä valmistautumiseen:) Nähdään Helsingissä ja tsempataan toisiamme jo pitkin kevättä porukalla. :)

      Poista
    3. Ja jee Karkki - tsempillä eteenpäin koko sakki :)

      Poista
    4. Kiitos, Karoliina ja Satu! Tosi kivaa päästä seuraamaan teidän valmistautumista ja samalla suunnata itse kohti samaa tavoitetta. :)

      Poista
  4. Hienoa!! Tsemppiä treeneihin! Napakat tavoitteet on huippu juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos Raita! :) Lähetkö mukaan?

      Poista
    2. Oi sehän ois hauskaa! Tuo taitaa mennä Joensuu maratonin kanssa melko lailla päällekkäin, jos ei samalle päivälle niin hyvin lähelle kuitenkin. Luulen, että juoksen kokonaisen Joensuussa. Jään siis taustalle tsemppailemaan. :)

      Poista