Arjen pieniä iloja

Elämänasenteeni huokuu kiitollisuutta. Uskon positiivisuuden voimaan. En hermostu kovin herkästi tai anna negatiivisten tunteille liikaa valtaa. Tottakai niillekin on aika ajoin paikkansa, eikä niitä tarvitse ohittaa. Mutta välillä on syytä pysähtyä myös kysymään, auttaako valittaminen yhtään mitään. En itse saa negatiivisuudesta energiaa päivään, päinvastoin se kuluttaa.. Mieluummin keskityn positiivisiin asioihin ja koetan nähdä haastavissa asioissa ja tilanteissa myös jotain hyvää. Yksi läheiseni sanoikin minulle, että hieno piirre minussa on "loppumaton positiivisuus". Kertakaikkiaan.  :) Sitä positiivista mieltä haluan täällä blogissakin jakaa. 

Siksipä näin illan ratoksi ajattelin jakaa tältä viikolta muutamia asioita, jotka ovat saaneet hymyn huulille..

Auringonlasku. Pakkaspäivät sai värikirjon taivaalle. Aina niin ihastuttavaa. Vuodenajasta riippumatta.


Herkullinen chiasiemenvanukas ja lidlin kauraleipä. Pala haukattu ja smoothieta syöty, koska nälkä. ;) Bodybalance ja uinti kombo teki todella hyvää jumiutuneelle kropalle.. ja sai aikaan jäätävän nälän. Ei kuvaushifistelyjä tällä kertaa ;)


Kävelylenkki ja pitkä puhelu siskon kanssa. Ihana oli saada lenkkikaveri matkaan etänä.


Treenitreffit ystävän kanssa kello kuusi. Mahtava treeni ja draivi päivään. Hurjaltahan se tuntui herätä ennen puolta kuutta, mutta kyllä kannatti. Illalla olinkin jo sitten valmis ysiltä unille ja heräsin seuraavana aamuna seitsemältä. Levolliset kymmenen tunnin unet. Huippua!


Avocado-banaani-puolukkasmoothie. Blenderi on laulanut taas vähän ahkerammin, ja ai vitsit tää oli hyvää. Laitoin pienen kokonaisen avocadon, jäisiä banaanisiivuja ja puolukoita sekä soijamaitoa. Hivenen steviaa lisämakeutukseen. Tämä oli tosi herkkusmoothie. Suosittelen!


Mukavaa torstai-iltaa ja hyvää viikonloppua kaikille!:)

Millaisia pieniä arjen iloja sinun viikkosi on sisältänyt? 

Kommentit

  1. Ihania juttuja! <3 Sun positiivisuus on kyllä tarttuvaa! Ja etenkin arvostan sussa sitä, kun osaat nauttia niin paljon pienistä asioista ja olla kiitollinen niistä! :) <3 Ja nam, noi smoothiet!! Mistäköhän mäkin saisin taas smoothie-pistoksen? :D Meillä ei ole smoothieita pitkään aikaan surauteltu, kun ei ole tehnyt mieli! Mutta noi näyttää kyllä aivan ihanilta! Ja luulen, että Islakin tykkäisi. Saisi kaikkea terveellistä piilotettua vähän salaa sekaan! ;) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Karkki, kiitos sanoista!! <3 Ja namnam smoothielle, mulla oli kans hetken hiljaisempi ajanjakso mutta nyt oon innostunut niistä. Tänään tein taas herkkusmoothieta, johon laitoin päärynää, mandariineja ja mango-piltin + soijamaitoa. NAMS! Levollista sunnuntaita! :)

      Poista
  2. Sun postaukset on aina ihanan positiivisia :) Mäkin pyrin positiivisuuteen, siksi onkin tosi rasittavaa, että esimerkiksi meidän työyhteisössä on aika ajoin havaittavissa sellasta turhaa negistelyä. Olen samaa mieltä, että negatiivisuus kuluttaa (ja tarttuu helposti muihin), joten siksi pitäisi yrittää aina ajatella positiivisesti! Aina se ei tietenkään onnistu, mutta useimmiten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka. Positiivinen ote kantaa. Hymy on herkässä täällä päin. <3 Ja joo työyhteisöjen haaste on kyllä negatiivinen ilmapiiri, johon taatusti sortuu jokainen, itsekin joskus. Tosin yritän sielläkin peräänkuuluttaa toisenlaista näkemystä. Pystytäänkö vaikuttamaan johonkin, mikä "valituttaa" koko ajan..? Ja olisinko itse valmis tekemään asian eteen jotakin? Mutta noh haasteensa siinäkin, mutta parasta on jos saa hymyn tarttumaan.. ;) Ihanaa sunnuntaia ja positiivista työviikkoa!

      Poista
  3. Kiva postaus. Itse yritän aina myös löytää postiiviset asiat joka päivä. Tällä viikolla on niitä paljonkin, mutta tähän blogiin liittyen paras oli se kun pystyin juoksemaan pienen lenkin monen kuukauden jälkeen! Voi sitä endorfiinien määrää!! T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee Maija, ihana kiitoasihe sulla! Endorfiinit jyllää :) Mukavaa sunnuntaita ja positiivisuutta myös alkavaan viikkoon! :)

      Poista
  4. Todella mukava postaus =) ..taas kerran! Positiivisuus ja kiitollisuus ovat elämän kantava voima! Kaikessa on positiiviset ja negatiiviset puolensa. Kannattaa opetella löytämään positiivisuus ja löytää arjen "helmihetket" joka päivä. Elämä voi muuttua hetkessä ja meillä on asiat todella hyvin. Minulla ainakin on paljon hyvää ympärilläni ja satoja (ellei tuhansia) aiheita olla kiitollinen.

    Aiheesta on kirjoitettu mahtava kirja Salaisuus. Suosittelen lukemaan, jos haluaa perehtyä positiivisuuten ja kiitollisuuden ihmeitä tekevään voimaan. Täytyykin kirjoittaa aiheesta itsekin. Kiitos siis mahtavasta postausideasta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, samoin ajattelen. Elämä on arvokas, lahja ja tämä hetki myös ainutlaatuinen. Siksi siitä on syytä nauttia ja olla onnellinen. Ja ihanaa onkin, että osaa aidosti nauttia niistä pienistä arjen helmihetkistä. <3 Oi kiitos tuosta kirjavinkistä, pitääpä tutustua. Kiitollisuus tosiaan kantaa. <3

      Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa Marika, ja kiitos kommentistasi. Jään odottelemaan lisää ajatuksiasi postauksessasi.

      Poista

Lähetä kommentti