sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Syvällisempää ajatusta - Sinä riität

Jokaisella meillä on tarina. Oma polku kuljettavana. 

Välillä tuntuu kuin juoksisi kuin nuori varsa kesälaitumella keskellä kukkaniittyä. Sykähdyttävän turkoosin meren rannalla lämpimän tuulen tuivertaessa hiuksia, ihastellen valtavan kaunista maisemaa ympärilläsi. 

Välillä tuntuu kuin jokainen askel kolahtaisi jokaiseen poluilla näkyvään kiveen saaden aikaa lisää tuskaa jo entisestään vereslihalla oleville varpaille. Joskus tuntuu, että kuljet kuin järkyttävässä risukossa, johon ei todellakaan edes aurinko paista. 

Ja kuitenkin lopulta havahdutkin maassasi pieneen leskenlehteen, joka puskeaa läpi keskellä kivikkoa. Nouset tunturin juurelle ja näetkin nyt vasta sen kauneuden, minkä läpi lopulta olet kulkenutkin.

Istahdat hetkeksi ihastelemaan, varpaat vereslihalla, polvet ruvella, mutta sydän täynnä kiitosta. Minä selvisin.



Elämä on lahja, arvaamaton ja ainutlaatuinen. Herkkä ja hauras. Ja jokaisella meistä on oma tarinamme taustalla. Elämän arvokkuuden ja myös jokaisen ihmisen ainutlaatuisen ymmärtäminen saa aikaan lempeyttä. Ei ole tarvetta tuomita, ei pystykään. Miksi tekisi niin? Mistä minä tiedän, mitä kaikkea toisen ihmisen elämän taustalla voikaan olla. Miksi hän tekee sellaisia valintoja elämässään tai toimii tilanteissa tietyllä tavalla. Jokaisella meillä on omat kokemukset, elämäntarinamme ja puolustusmekanismitkin, joilla toimimme erilaisissa tilanteissa. Ja oikeastaan juuri se tekee meistä jokaisesta ainutlaatuisen.

Onneksi me myös muutumme. Elämä koettelee ja vie eteenpäin. Polku on välillä paikoin kivistä ja askel painaa. Niissä hetkissä me opimme jotain itsestämme, ja elämästämme, jos annamme siihen mahdollisuuden. 

Kerron teille pienen kokemukseni.. Siitä hetkestä, kun tuntui että olin niin lopenuupunut. Niin väsynyt, että pienikin taakka tuntui nujertavan minut. Minua ahdisti. Minua pelotti, etten löytäisinkään enää sitä iloa, sitä vapautta jota olin saanut kokea. Pelkäsin, että masennun. Tuo hetki ja ajanjakso opetti minulle kuitenkin jotain ainutlaatuista. Mitä, jos masennun? Mitä, jos en jaksakaan? Pidänkö itseäni silloin huonompana? Kun en jaksakaan tehdä ja touhuta, ja olla organisoimassa ja järjestämässä? Ja kaikessa niin kyvykäs? 

Niinpä. Olinko sittenkin arvottanut elämääni jonkun sen perusteella, että pystyn ja kykenen? Olen vahva ja voimakas. Selviän mistä vain. Olinko luullut, että vahvuuteni onkin paras luonteenpiirteeni, jossa ei heikkoudella ole sijaa.

Ehei.. tuona ajanjaksona ymmärsin jotain ainutlaatuista. Ei se, että pystyn ja kykenen tee minusta yhtään parempaa. Enkä lisää onnellisuutta elämääni suorittamalla. En kyvykkyydelläni. Vaan jo ihan nyt juuri tässä voimat vietynä, syvästi uupuneena olen yhtä arvokas. Ja ehkä juuri siksi, koska siinä hetkessä sain riisua pois selästäni sen valtavan lastin. Käydä maahan makaamaan, hengittämään ja lepäämään. Ja ymmärtämään, että lopulta heikkous on vahvuutta. Koska sinun ei tarvitse. Sinä riität.  



Keskeneräisyydessäni olen kauneimmillani,
kuten sinäkin.
 
Olet arvokas. 
 Ole lempeä itsellesi..
Ja muistathan, että heikkous onkin sitä vahvuutta. <3

Valo on vahva, eikä irtoa meistä ikinä.
Himmenee vain, tai kirkastuu.
- Pia Perkiö-

 
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!
Postauksen kuvat on taltioitua kuvia matkoiltani Suomessa ja maailmalla. 
Luonto puhuttelee.
 
Jos kirjoitukseni herätti ajatuksia, jaathan niitä kommenttiosioon. <3



8 kommenttia:

  1. Herätti tämmöisen ajatuksen: <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis teksti tärkeästä asiasta. Jokainen meistä on arvokas juuri omana itsenään ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, ihanaa viikkoa sinulle Sari!

      Poista
  3. Kiitos tästä tekstistä, se oli todella hyvin kirjoitettu ❤ Itsekin olen pitkään kamppaillut riittämättömyyden ja ainaisen suorittamisen kanssa. Vasta masennus ja uupumus saivat minut pysähtymään ja alkamaan etsiä sitä oikeaa minää, joka oli paksun kuoren alle piiloutunut. Olen aloittanut pitkän ja rankan, mutta antoisan matkan kohti sitä henkilöä, joka minä oikeasti olen. Opettelen kuuntelemaan omia tarpeitani ja pysähtymään elämän hetkiin ilman tarvetta suorittaa. Tässä on hyvä nyt, juuri tällaisena, keskeneräisenä ja väsyneenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivi. Kiitos kommentistasi ja ennen kaikkea kiitos uskalluksesta jakaa näitä omia ajatuksiasi myös. Ole levollisin mielin. Vaikka matka on raskas ,se on tosiaan antoisa, vapauttava ja eheyttävä.. ei ole mitään hätää. <3 Hurjasti halauksia sinne!

      Poista
  4. Kiitos, olipas kaunis ja puhutteleva teksti. Kyllä se vain niin on, että vähitellen sitä alkaa hyväksymään itsensä ja muut juuri sellaisena, kuin on. Aina ei ole niin helppoa, mutta pikku hiljaa.

    Ja hei, niihin uintitreeneihin pääsee tosiaan mukaan! :) Huomenna menen itse.

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Minna, ja näin se on. Levollisin mielin eteenpäin :)
      Ja heiii tosiaan, pitääpä olla suhun yhteyksissä kunhan tässä pieni kiire hellittää. :)

      Poista