Ajatuksia onnellisuudesta

Olen viime aikoina viihtynyt metsässä lukuisia tunteja. On saattanut vierähtää kolme tuntia marjametsässä, lähinnä vain samoillen ja luonnosta nauttien. Saalista en ole juuri saanut, puolisen litraa ehkä. Marjaa on mennyt suuhun enemmän kuin kippoon, eikä lopulta mustikan poiminta ole ollut se pääasia. Olen pysähdellyt sammalmättäälle istumaan, kuunnellut linnun laulua, ihastellut laineiden liplatusta rantakiviin ja tuntenut tuulen tuiverruksen kasvoillani. Olen uppoutunut luonnon lumoon, menettänyt ajan tajun ja ollut kaiken muiden ärsykkeiden ulottuvilta poissa, yksikseni. Miten hyvältä se on tuntunutkaan.

Näinä hetkinä on ollut aikaa ajatuksille, tunteille ja pohdinnalle. Olen pyöritellyt ajatuksia onnellisuudesta. Minulta kysyttiin kerran kertoessani kesän ihanuudesta: voiko elämä olla oikeasti noin hyvää? Voisihan olla, että somemaailmaan tai jopa ystäville voisi värittää elämää ihanilla hehkutuskuvilla tai elämyksillä, vaikka sisin huutaisi tuskaa.  On toki muistettava, että some on vain pieni pala elämää, eikä siellä ole tarkoitus kaikkea jakaa. Tärkeintä kuitenkin, että olisi ystävilleen ja erityisesti itselleen aito.

 Jäin miettimään, voiko elämäni siis todella olla oikeasti noin hyvää. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä se voi. Elämän onnellisuus ei tule siitä, että tekee tai suorittaa asioita, vaan siitä  millainen mielentila on. Huokuuko sisin onnea. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että vuosien ajatusmyrskyn jälkeen sisin on rauhallinen ja se huokuu onnea. Miten vapauttavaa on istua marjamättäältä tuhansien itikoiden parveillessa ympärillä, ja tuntea syvää rauhaa. Olen samaa mieltä Tommy Hellstenin kanssa siitä, ettei onnellisuus ole kiinni olosuhteista. Ihmismieli saattaa olla sellainen, että kaipaamme elämäämme jotain koko ajan. "Sitten kun minulla on sitä tai tätä..olen onnellinen." Toisaalta ihmismieli on joskus myös sellainen, että odottaa toisten tekevän sinusta onnellisen. 

Emme voi valita olosuhteita, emmekä voi välttyä elämän koettelemuksilta, kärsimyksiltä tai kivuilta. Elämässä voi tulla vastaan äkkiarvaamattomia, surullisia ja kohtuuttomaltakin tuntuvia vastoinkäymisiä, mutta kaikessa näissä, voi oppia jotain ainutlaatuista ja arvokasta. Erityisesti siitä, ettei onni riipu olosuhteista. Onni on sitä, mitä sisimmässäsi koet. Näetkö elämässäsi jatkuvat synkät pilvet vai ruskojuovan pilven raossa.


Odotamme parisuhteessakin usein sitä, että juuri se toinen tekee sinusta onnellisen. Voi miten minäkin silloin nuorena, suhteemme alkutaipaleella olin niin hukassa itseni kanssa, että tarpeeni onneen olisi ollut loputon. En osannut olla yksin ja tarpeeni muuttuivat vaatimukseksi. Onneksi vuosien aikana toinen toistamme hiottu ja yhteistä polkua on taivallettu välillä nelinkontin maassa rähmäällään, välillä kukkakedolla hyppien.. ja nyt pian kymmenettä hääpäivää viettäessämme voin todeta, että olen onnellisempi kuin koskaan. Tiedän, että riitämme toinen toisillemme juuri tällaisena ja mieheni on minulle paras ja niiin rakas. 

Ehkä tässä on myös onnen yksi salaisuus. Ymmärtää sen, että riittää juuri tällaisena.  Silloin kun on hyvä olla itsensä kanssa, se huokuu myös parisuhteessa ja lähellä oleville ihmisille. Silloin uskaltaa toteuttaa myös omia haaveitaan ja tehdä asioita joista nauttii.


Ja näissä hetkissä, kun elää tässä hetkessä, kiitollisin mielin, voi elämä yllättää ja luonto lumota vaikuttavuudellaan. Tuijottaessa auringonlaskua tai sateen verhoamaa järven pintaa, voi ymmärtää olevansa kuitenkin jotain suurempaa luomakuntaa. Jos Jumala on luonut jotain näin kaunista, uskallanko todeta myös itselleni, että olen yksi hänen taideteoistaan, ihme, suuri ihme.

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikasin, Otti kynän käteen  
Rupes siinä piirtämään

Se kuva oli kaunis
Oi ihme suorastaan
-Anna puu-


Ihanaa elokuun jatkoa!

Kommentit

  1. Viisaita sanoja ja niin tärkeitä sanoja 😍

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Asenne on hyvä sana kuvaamaan, lopulta valitsemme myös asenteemme erilaisten olosuhteiden keskellä. Onni on tässä ja nyt, kun vain avaamme silmämme näkemään. :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihana postaus ja ihana sinä :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on niin totta. Välillä hämmästyttää oma elämäni, että voiko asiat olla näin hyvin? Mutta oikeasti, teen työtä josta pidän, palkkani riittää siihen että on katto pään päällä, riittävästi ruokaa ja mahdollisuus matkustaa ulkomaille kerran vuodessa tai joka toinen vuosi, terveyttä riittää harrastamaan juoksua, onpa matkan varrella kertynyt muutama läheinen ystäväkin. Okei, minulla ei ole miestä eikä lapsia mutta en koe olevani sen takia epäonnistunut naisena. Eivätkä vanhempani painosta tämän asian suhteen, toisin kuin muutamilla kavereillani. Mieluummin olen yksin kuin elän huonossa parisuhteessa, jossa toinen osapuoli koko ajan korostaa asioita jotka minussa on vikana. Jos löydän kivan miehen, hän on lisäsyy olla onnellinen, ei ainoa syy. Maailma on nykyään varsin karu paikka, en tuhlaa aikaani valittamalla asioista joille en mitään voi, keskityn siihen mihin voin vaikuttaa, oli se sitten pieni tai iso juttu :) Kiitos tästä postauksesta, toivottavasti se tavoittaa paljon ihmisiä ja herättää ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ihanasta ja henkilökohtaisesta kommentistasi! Onni on todellakin tässä ja nyt. Olen samaa mieltä siitä, ettet todellakaan ole epäonnistunut naisena, vaikka et elä parisuhteessa tai sinulla ei ole lapsia. Ei meidän tarvitse "saavuttaa asioita" ollaksemme onnellisia tai elää elämää "tietyn kaavan" mukaan. Kuten sanoitkin jotkin asiat lisäävät meidän onneamme, mutta onni ei riipu olosuhteista tai elämäntilanteesta. Keskityttämällä siihen hyvään, mitä meillä jo on, voidaan havaita miten onnellisia me olemmekaan. Niin paljon asioita, mistä olla kiitollinen. Murehtimalla ei päivät parane. ;)

      Ihanaa elokuun jatkoa ja kiitos vielä kerran tästä kommentista. Mietin nimittäin jo että onkohan tässä omassa blogissa enää mitään järkeä ja nämä kannustavat sanat saa kyllä jatkamaan. <3

      J

      Poista
  5. Niin ihana teksti! <3 Oot niin hyvä kirjoittamaan ja ihana onnellisuus ja rauha huokui koko tekstistä! <3 Ihana Satu, niin aito!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Karkki, lämmin kiitos. <3 Kun tietyn ajan viettää luonnon rauhassa puntaroiden ajatuksia, voi tulla vaan koneen ääreen ja kirjoittaa ne auki. :) Kirjoittaminen on kyllä mahtavaa. Kiva, että rakkaus kirjoittamiseen (..ja elämään) huokuu myös tekstistä. <3

      Poista
  6. Jos mulla on vähänkin paha mieli jostakin, niin lääkkeeksi auttaa, kun tulen lukemaan näitä sun postauksia. Kiitos Satu, kun kirjoitat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, meen sanattomaksi. KIITOS. <3 Tämmöiset kommentit lämmittää mieltä ja todellakin saa jatkamaan, kiitos!

      Poista

Lähetä kommentti