Matkalla ultralle - Lissee voimaa,treeniviikot 45&46

Loppuvuosi on minulle ollut jo monesti punttitreeni-innostuksen aikaa. Niin tälläkin kertaa. Lokakuun puolella juoksin 30 kilometrin lenkin kuin silauksena tämän vuoden juoksukaudelle. Juoksu kulki kuin unelma. Parin kympin pitkiksiin tottuneena 30 km ja 2h 45 min alkoi tuntua jo pitkältä lenkiltä. Kunnon juoksuendorfiinikiksit saaneena oli hyvä marraskuussa kiinnittää katseensa salitreeniin ja lihaskunnon kasvattamiseen. Mutta eihän se helppoa ole ollut. Minkäs teet, kun juoksu on se oma juttu. Täytyy myöntää, että olen haikaillut juoksuendorfiinien perään. Olen tuskastunut mitättömään yläkropan voimatasoon ja kohottanut menetettyä itsetuntoa juoksuvedoilla matolla. ;) Olen todennut, että punttitreeni vaatii vähän taas totuttelua ja hiomista. Onneksi eilisen treenin päätteeksi makoilin selkä märkänä lattialla ja tajusin, että nyt sain kiksejä tästä salitreenistäkin.Tästä se lähtee. Olen matkalla ultramaratonille - ja toivon, että tämä lihaskuntoon keskittyminen nyt kannattaa. Haluan edetä entistä vahvempana kohti Rukan ja Konttaisten nousua. :)


Tämmöiseltäpä näyttää parin viime viikon treenit.

Vko 45
Ma: Lepo
Ti: Salilla jalkatreeni noin tunti + reipas kävelylenkki 60min
Ke: Kävely 20min + juoksu 20(3,5km) min - pilates 60min
To: Salilla yläkroppa + core 60min + juoksu 20(4km) min
Pe: Bodybalance 60min
La: Ulkona juoksu 6 km(35min) + kyykkyjä kotosalla
Su: Kävelylenkki 90 min

Vko 46
Ma: Salilla jalkatreeni 60min
Ti: Cross training (yläkroppa + core) 60 min + Juoksu 5 km, sis. vedot 1km x 3, vauhti 4min/km
Ke: Sauvakävely 80min
To: Salilla jalkatreeni + juoksulämppä yht. 90min
Pe: Lepo
La: Salilla koko kropan treeni 70min
Su: Lepo


En harrasta saliselfieitä, joten oli vaikea keksiä kuvitusta postaukseen. Saakoot nämä kuvat Karhunkierroksen vaellukselta toimia motiivina saliharjoittelulle.. :):) Pyrin loppuvuoden tekemään salitreenejä noin neljästi viikossa, jonka lisäksi lenkkeilyä sauvakävellen ja lyhyitä juoksulenkkejä. Salitreeneihin sisällytän myös juoksutekniikkaharjoitusta ja voimatreenien päätteeksi teen herättelyjä jaloille pikku hypyillä tai pienillä vedoilla. Toivottavasti tämän setin päätteeksi voi todeta, coming back stronger. :)

Treeni-iloa kaikille! Vaikka miten mukavaa olisikaan pysytellä tutussa ja turvallisessa tyylissä harrastaa, vaihtelu se vaan virkistää ja uskon, että monipuolisuus vie meitä vain eteenpäin. :)




Kommentit

  1. No nyt on kunnon punttijakso! Lienee tosiaan raskasta myös henkisesti. :D No, palkitsee varmasti myöhemmin. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih näin on, mutta täytyy tosin myöntää että oon löytänyt salitreeninkin mieluisuuden.. :) Tsempit sullekin - marrasputki vetelee viimeistä viikkoaan, huikeeta!

      Poista
  2. Kovat on punttitreenit �� Olet kyllä niin huippukunnossa, että mahtavuutta! En meinaa malttaa odottaa, miten sitten keväällä saan seurata nousukiitoasi polku-ultrilla ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jee, puntti on kivaa! Oon ihan innostunut siitä taas :) Mutta voi että, kiitos Maijaliisa sanoistasi. Toivotaan, että tämä touhuaminen vie eteenpäin ja saan kokea itsensä voittamisen karhunkierroksen poluilla. :)

      Poista

Lähetä kommentti