Polkujuoksuvaellus - Tour Du Mont Blanc

Mitäpä kirjoittaisi viikosta, jonka saimme viettää silmiä ja sielua hivelevissä vuoristomaisemissa. Nauttia luonnon lumosta tavalla, joka on meille ominaista. Toteuttaa yksi unelma: polkujuoksuvaellus. Ja vielä missä puitteissa, lumihuippuisten vuorten, vehreyden ja kirkkaiden vuoristopurojen äärellä. 

 

Kiersimme viidessä päivässä Saara-ystäväni kanssa yhden euroopan tunnetuimmista vaellusreiteistä: Tour Du Mont Blancin, Meidän reitti oli Les Houchesista Chamonixiin, jolloin kilometrejä kertyi 162. Lähdimme matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla, joten mukanamme oli kaikki mitä viikon aikana tarvitsimme. Yövyimme reitin varrella olevissa vuoristomajoissa, jotka olimme varanneet jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella.  Olimme siis suunnitelleet reissua jo pitkään ja reissu olikin itselle yksi tämän vuoden kohokohdista. 

Reissuun valmistautuminen oli toisaalta kutkuttavaa odotusta, mutta toisaalta myös hyvin epätyypillistä hermoilemista. Kevään aikaiset haasteet jaloissa, nilkkavaivat ja viimeeksi kesäkuussa ilmenneet polviongelmat sai mielen aika ajoin mustaksi. Kesäkuussa minua koski polveen kun kävelin ylämäkeä. Miten ihmeessä selviäisin reissusta, jossa päivittäin nousumetrejä kertyy vähintään 1500m.  Tämän vuoksi en ole edes kirjoittanut juuri etukäteen tästä reissusta, koska mielessä pyöri niin paljon kysymysmerkkejä jalkojen kuntoon liittyen. Reissua edeltävällä viikolla kävin hierojalla, verryttelin ja venyttelin. Jalat tuntuivat hyviltä, enkä onneksi kivuista ollut kärsinyt hetkeen. Mutta silti sitä rentoutta en löytänyt. 

Kunnes starttasimme ensimmäisenä päivänä Les Houchecista ensimmäiselle etapillemme. Reitti alkoi "luulot pois"-tyylisesti yhtämittaisella viiden kilometrin nousulla. Jaloissa ei tuntunut kipua, ja yleinen fiilis alkoi nousta. Täällä sitä nyt ollaan toteuttamassa yhtä unelmaa.

TDM 1.päivä Les Houches - Les Chapieux, 35km

2200 nousumetriä. Yöpyminen: Auberge refuge de la Nova. 

Reitti lähti Les Houchesista nousemaan kohti Col De Vozan (1653m) huippua, jonka jälkeen profiili lähti laskuun kunnes aikanaan jälleen loputtomaan nousuun kohti Bonhommen huippua. Ensimmäinen päivä oli siis varsin nousun täyteinen. Ei jäänyt epäselväksi, että minkälaisissa profiileissa täällä liikutaan. Päivä oli myös todella kuuma, joten vähän väliä kastelin hiuksetkin vesipisteiden luona.  Bonhommen huipulta reitti jatkui alaspäin kohti ensimmäistä yösijaamme. Kun nousut on jyrkkiä, on niitä myös laskut jolloin jo IT-jänne vähän kiristeli jyrkkää rinnettä alas lasketellessamme. Lopulta olimme kuitenkin ensimmäisellä vuoristomajalla, ensin suihkuun ja yhteiselle illalliselle muiden kanssa. Täällä illallinen oli varsin maukas kaiken viiden eri ruokalajin kanssa. Jutustelimme ranskalaisten naisten kanssa ja nautimme kesäillan kauneudesta. Venyttelimme lämpimässä kesäillassa ennen kipuamista omaan sänkyyn dormissa. 

TDM 2. Päivä Les Chapieux - Courmayer 31km 

 Nousua 1550m. Yöpyminen: Hotel Edelweiss.

Edeltävänä iltana olimme lasketelleet alas pikkukylään, joten aamusta oli luvassa jälleen nousu kohti Col de La Seigne huippua. Jalat tuntuivat eilisen jälkeen jähmeiltä, mutta kokeilimme miltä juoksu tuntuisi. Ja pikkuhiljaa jalat lämpenivät. Aikanaan saavutimme myös Seignen huipun, jossa fiilistelimme vuoristomaisemien kauneutta. Huipulla näytti olevan myös #selfietime ;)

Huipun jälkeen lähdimme kohti Italiaa, ja maisema alkoi muuttua ihan häikäisevän uskomattomaksi. Jos tähänkin asti oli ollut tosi kauniita maisemia, mentiin nyt niiiin next levelille, että sielu meni ihan sykkyrälle siitä kauneudesta. Ensimmäiset kyyneleetkin virtasi siitä kiitollisuudesta, että minä pystyn juoksemaan ja saan juosta täällä näissä maisemissa.  Aww, pakahduttavaa! <3

Kuten instagramiin kirjoitinkin, tämän päivän voi tiivistää lauseeseen: I found myself in paradise. 

Olimme hyvissä ajoin Courmayrissa, jossa yövyimme tällä kertaa hotellissa. Saavuimme sopivasti juuri ennen sadetta. Illalla kävimme vielä kävelemässä ja syömässä kaupungilla. 

TDM 3.päivä. Courmayer - La Foyly 36km. 

1900m nousua. Yöpyminen: Hotel Edelweis (Dormissa)

(Data kahdessa osassa, kun kello pätkäisi välillä)

Courmayerista lähtiessämme emme aivan alkuun löytäneet reitin alkupistettä, kysyimme muutamilta vastaantulijoilta ja he vain ohjasivat meitä vain menemään eteenpäin. Saaralla oli jatkuva intuitio siitä ettei olla oikealla reitillä kuten ei oltukaan. Siksipä alkuun mentiin vähän "hukkaan" ja etsimme itsellemme oman reitin päästäksemme varsinaiselle TDM-reitille. Ja näin lopulta löysimmekin. Kipusimme Courmayerin kylästä kohti 2000 korkeutta, jossa pääsimme nauttimaan jälleen uskomattomista polkujuoksubaanoista. Saada nyt juosta kahden tonnin korkeudessa vuoren rinteillä lumihuippuisten vuorien ympäröimänä. Aivan fantastista! 

Aikanaan polkuja painellessa iski myös jälleen se todellisuus, että täällä niitä nousuja riittää. Loputtoman pitkiä nousuja. Saara oli niissä ihan ässä, mutta itse en niitä ihan pysähtymättä selvinnyt. Mutta askel kerrallaan kuitenkin ylöspäin, kohti huippua, ja lopulta sai sitten nautiskella maisemista. 

Uskomattominta oli kuitenkin se, että vaikka nousut tuntuikin koko kropassa, sen jälkeen pystyi lähteä ihan helposti juoksemaan alaspäin. Käsittämätöntä.. Monen tunnin jälkeen on kyky juosta. Hämmästytti minua kerta toisensa jälkeen. Valloittaessamme reitin korkeimman kohdan (2539m) lähdimme alas laskuun kohti Sveitsiä. 

Yövyimme hotellissa, tosin dormimajoituksessa jossa meitä odottikin siskonpeti. :)

TDM 4.pvä. La Foyly - Trient 33km, 

Nousua 1275m, Yöpyminen: Auberge Mont Blanc

Ensimmäistä kertaa reitti lähti laskuun, jolloin starttasimme heti aamusta juoksuun. Polku oli helppoa, metsäistä maisemaa. Kaunista katseltavaa. Reitti kulki pienten sveitsiläisten suloisten kylien läpi ja nautiskelimme maisemista. Taas iski valtava tunnepurkaus: Saara vilaisi taaksepäin ja purskahdin itkuun. Oli vain niin käsittämätön kiitollisuus, että saan juosta täällä. Niin vaikea kevät ja saan toteuttaa silti tätä pitkäaikaista haavettani, toteuttaa polkujuoksuvaellusta. Ja sadan kilometrinkin jälkeen minun jalat vain vahvistuvat, jalat kantavat. <3 KIIITOS!!! <3  Tosin tässä tunnemyräkässä ja juoksuflow:ssa unohdin tähän astisesta totutun tavan: juoda ja syödä riittävästi heti alusta alkaen. Pysähdyimme Champex Laxiin pidemmälle tauolle, uin viileässä järvessä ja lämpötila tuntui kohoavan. Söin vähän evästä ja nestettä, kunnes sitten jatkettiin matkaa. 

Jatkaessamme matkaamme edessämme oli reitin ainut kunnon nousu. Sää tuntui lämpimältä ja hain pään suojaksi huivia. Yhdessä vaiheessa nousua minulle iski aivan yhtäkkiä totaalisen huono olo, vilun väristyksiä, heikotusta, pyörryttävä olo. Söin energiaa, otin juomaa ja suolatabletin. Ymmärsin kärsiväni nestehukasta. Nousua oli edessä, pakko on jatkaa matkaa vaikka mieli jo ajattelikin, että pitäisi pysähtyä hetkeksi lepäämään. Vilun väristykset kropassa kuitenkin kertovat, että pakko oli jatkaa matkaa. Tähän en voi jäädä lepäämään. Siinä huonossa olossa askel kerrallaan edeten mietin, tätähän minä halusin. Päästä epämukavuusalueelle. Ei sillä, että nestehukka olisi tavoiteltava olotila. Ei todellakaan. Vaan opetella sitä, miten mieli käyttäytyy kun kaikki ei olekaan niin kivaa. Tuli mieleen omat tapani tsempata toisia, kun heillä on ollut vaikeuksia. Sanoin itselleni "tätähän minä halusin." Ja toisaalta huomasin maisemia katsellessani upean kohdan, jossa ajatuksissani nostin kädet ilmaan ja huusin "olen supernainen". Otin tsemppiselfien ja valoin uskoa siihen, että kyllä täältä vielä noustaan. Kunhan vain saan nestettä koneeseen. Nyt on vain edettävä tällä, mitä on. Askel kerrallaan beibi. Askel kerrallaan. 

Huipulla oli kahvila, josta ostin fantaa ja vichya ja jotain kakkua. Nestettä ja energiaa saadessani suorastaan tunsi, miten olo alkoi korjaantumaan. Huikea fiilis. Täältä noustaan. Lähdimme alas kohti viimeistä yösijaamme, Trientiä. Kaiken tämän jälkeen kykenin vielä juoksemaan. Suvantohetkien jälkeen uuteen nousuun. Mahtava fiilis. 

Trientissä majoituimme jälleen vuoristomajassa, jossa pidin huolen riittävästä nesteytyksestä ja syömisestä, jotta olisin valmis huomiseen ja viimeiseen koitokseemme. Trientissä oli illallisella aivan huiput keskustelut kanssavaeltajien kanssa. Erityisen mielenkiintoista oli tavata britti, joka oli osallistunut täällä 100km ultramaratoniin. Ihania nämä kohtaamiset, joka oli yksi reissun suola! :) 

(Btw. Jälkikäteen datoja katsellessa, tänä päivänä lämpö oli kivunnut jopa +36!! Ei ihme, että nestehukka iski. :I)

TDM 5.Päivä Trient - Chamonix 27 km, 

Nousua 1785m. Yöpyminen: Fleur Des Neiges

Sittenpä koitti viimeinen päivä. Minun olo oli eilistä parempi, Saaralla puolesta aamusta asti jo etova olo. Ei lähdetty liikkeelle siis kovin vahvoista asemista. :D Reitti lähti jälleen tuttuun tapaan loputtomalla nousulla kohti huippua. Huipulta avautuikin jälleen hetken näkymättömissä olleet lumihuippuiset vuoret. Wow. Aletaan lähestyä todellakin jo finaalia. Viimeinen päivä oli aika nousun täyteinen lukuunottamatta ensimmäisen huipun jälkeen ollutta jyrkkää laskua. Ilma oli ukkosmaisen paahtava, joka teki olon tukalaksi. Onneksi reitti kulki välillä myös metsäisillä poluilla. Saaran olo huononi huonemistaan ja lopulta hän oksensikin. Viimeiseen päivään tulikin vähän erilainen "loppurutistus", jota olimme suunnittelleet. Tällä viimeiselläkin pätkällä maisemat oli huikeat, vaikkakin näistäkin olisi taatusti nauttinut enemmän viileämmässä kelissä. Lopulta saavuimme kaapelihisseille, jolla olimme alkuperäisesn suunnitelman mukaisesti suunnitelleet menevämme alas. Ja tämä toteutettiin.

Viimeist hypyt ennen lähtöä alas Chamonixiin. Vähän epätodellinenkin fiilis. Siinä se oli. Yksi unelma toteutettu. <3

Viimeiseen yösijaamme päästyämme tosin koomasimme pari tuntia, joka enteili jonkinlaisesta pöpöstä, joka taisi ollut iskenyt molempiin. Viimeinen illallinen Chamonixissa jäi nauttimatta huonon olon vuoksi. Mutta ehkä palaamme näihin maisemiin vielä uudestaan. ;)

Kokonaisuutena kuitenkin reissu oli todellinen elämys, unelmien täyttymys. Maisemat olivat henkeä salpaavat ja erityisesti kakkos-ja kolmospäivän voisin elää mikä päivä tahansa yhä uudestaan. Uskon, että näihin muistoihin ja niihin hetkiin ja ajatuksiin palaan yhä uudestaan. <3 Ja miten kiitollinen saa olla siitä, että ei yhtäkään kipua jaloissa, ei edes rakkoja, päivä päivältä jalat tottuivat liikkeeseen ja toimivat vain yhä paremmin. Käsittämätöntä! <3

Onnellisena tästä kaikesta, näistä muistoista jotka voi todellakin olla niitä voimavaramuistoja tulevilla elämän poluilla.

Iso kiitos Saara sinulle juoksutahdista, jota pidit yllä. Kiitos suunnistuksesta ja siitä, että jaoit kanssani tämän elämyksen,  jota voimme yhä uudestaan muistella. <3 

Ps. Postauksessa oleva data Saaran kellosta ja myös osa kuvista Saaran (@sarsiban) ottamia. Kiitos näistäkin. <3