Tasapainoiseen hyvinvointiin kuuluu myös taito poiketa rutiineista ja ottaa rennosti. Esimerkiksi juhlat onkin niitä hetkiä, jolloin ei todellakaan tarvitse miettiä jokaista suupalaa tai mitä voisikaan syödä.
Erityisesti heille, jotka syövät terveellisesti ja liikkuvat viikottain useita tunteja, ei maailma kaadu överiherkutteluviikonloppuun taikka liikkumattomaan viikkoonkaan. Älkää vain pilatko omaa juhlatunnelmaa miettimällä kaloreita tai muita murheita. Arkena voi palata sitten takaisin perusasioihin, mutta juhlahumussa ei sellaisia kannata miettiä vaan nautiskella pöydän antimista ja juhlahumusta. Niin itsekin todellakin tein. Kyllä pohjalaisten pöydät on häissä korreena ja suklaabuffetissakin tuli vierailtua kerran jos (kymmenennen..) toisenkin. ;)
Heittäytykää näin joulun allakin oikeaan rauhoittumisen tunnelmaan, kuunnelkaa kroppaanne ja tehkää asioita, mitkä tuntuu juuri näin jouluna erityisen hyvältä! Toisilla joulunseutu lisää varmasti liikkumisen määrää, toiset mieluummin rentoutuvat sohvan nurkassa. Mikä se mieluisin tapa sinulle onkaan, niin toteuta se. Näin vuoden lopussa, joulun aikana voi unohtaa suorittamiset, tietyn rutiininomaisuuden ja kiristelyt.
Rentouttavaa joulun odotusta! Nautitaanhan tästä vuoden lopusta ihan täysillä! Itse odotan kovasti jo joulua ja sitä, että pääsen lähtemään maaseudulle joulun viettoon peuhaamaan (toivottavasti lumessa) rakkaiden siskon tyttöjen kanssa. <3
Minkäslaisia joulusuunnitelmia teillä on?
Heippa! <3 Oon niin samaa mieltä,että juhlissa voi hyvin nautiskella ja syödä rennosti! Arkena on sitten hyvä pitää vähän tiukempaa linjaa, ei niin koko paletti hajoa niihin juhlaherkutteluihin! :) Itse en voi uskoa, että joulu on jo reilun viikon päästä!! Lahjat vielä hankkimatta, joten tänään voisin harrastaa pientä nettishoppailua! ;) Joulua vietetään läheisten kanssa, täällä Espoossa ja Mäntsälässä. Halauksia ja kivaa sunnuntaita!
VastaaPoistaHeipsis ja kiitos kommentista! Ja näinhän se on, että juhlissa voi rentoutua. Yksittäiset juhlahetket ei tosiaan pilaa palettia, jos vaan perusasiat on kunnossa. :) Hyvä kuulla, että muutkin joululahjojen hankinnan suhteen on kans vähän myöhässä. Vielä onneksi ehtii:) Halit sinnekin ja tsemppiä pian alkavaan uuteen viikkoon:)
PoistaJuhlat ja ystävien kanssa tapaamiset ovat ihania piristysruiskeita, jolloin pääpaino on sosiaalisessa olemissa, ei siinä montako kakkupalaa voi syödä. Ja komppaan Karkkia siinä, että arkena voi sitten ottaa tiukemman linjan herkutteleun suhteen. Siihen ainakin pyrin :D
VastaaPoistaNo justiisa näin, voin allekirjoittaa sanomisesi. :) Mä oon ottanut sen linjan, että syön herkkuja silloin kun tekee mieli. Ja onneksi se ei oo ihan päivittäistä. Marjaisat ja hedelmäiset smoothiet paikkaavat herkkuhampaan kolotusta. Tosin huomaa kyllä, että monet leivonnaiset maistuvat näin äkkiseltään hyvin makealta kun on tottunut vähän vähemmän sokerisiin versioihin. Kai ihan hyvä niin:)
Poista