Pelon voittaminen

Eilen kirjoittelin siitä, kuinka kannattaa mennä rohkeasti eteenpäin kohti uusia haasteita ja mieltymyksiä. Haastoin toisia uskomaan itseensä ja menemään pois välillä mukavuusalueelta. Ja sitten samaisena päivänä istun itse kyykyssä jumppamaton reunalla ja en meinaa selviytyä touhukalenterin päivän haasteesta. Istun kyykyssä ja pohdin, että mitähän tästä seuraa. Voiko tässä epäonnistua. Uskallanko, enkö. Mietin saman päivän blogitekstiäni, jossa kerron ennakkoluulotonta suhtautumistani ja heittäytymistäni uusiin haasteisiin. Ja sitten minä yhä kyyhötän kyykyssä, enkä uskalla tehdä kuperkeikkaa.

Eilinen touhukalenterin luukku taas muistutti minua siitä, että olen kyllä rohkea, mutta en rämäpää. Pelkään kaikkea sellaista, missä joutuu tukeutumaan välineisiin, tai on liikaa vauhtia tai mahdollisuuksia esimerkiksi kaatua. Jyrkkien epätasaistan alamäkien lasku pyörällä on suuri haaste. Myös laskuvarjohyppy, sukeltaminen, kiipeily ja kaikki sellainen extremetouhu aiheuttaisi kyllä useammankin lisälyönnin tykytyksen. Tai noh, ehkei tarvitse edes niin extremeä lähteä miettimään, kun pelkkä kuperkeikkakin aiheuttaa jo sydämen tykytystä. Saatika se pää edellä hyppääminen veteen. Jokin siinä vain pelottaa. Ai että, kyllä mä olen sitten hurja.

No, onneksi tuli lähdettyä mukaan touhukalenteriin, jotta tulee mentyä "äärirajoille". ;) Touhukalenteri on siis Liikunnan ja urheilun nuorisokometian suunnittelema joulukalenteri. Jokaisen luukun takaa löytyy jotakin pientä haastetta, jonka tarkoituksena on kannustaa meitä aktiiviseen vapaa-aikaan. Luukuissa on haastettu muun muassa porrasjuoksuun ja hissittömään joulukuuhun. On ollut myös punnerrus- ja leuanvetohaastetta, loikkia, keppijumppaa, tasapainoilua, hyötyliikuntaa ja myös kehoitusta ihan vain rentoutumaan. (Vielä ehtii mukaan - jouluun on aikaa:)

Ja eilen oli haaste tehdä (vähintään) kymmenen kuperkeikkaa! Huhhei, hyvä edes jos yhdestä selviäisin, ajattelin. Kiitos vain työkaverille, joka tsemppasi minua tässä suuren suuressa haasteessa. Siinä jonkin aikaa kyykyssä kyyhöttäessä päätin kuitenkin pistää vain leuan rintaan ja pään mattoon ja uskaltautua kokeilemaan. Ja vitsit, mä tein sen. KUPERKEIKAN! Wuhuu! Kokeilin vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Ohut jumppamatto lattialla oli kuitenkin sen verran kova alusta ja siksi jätin loput seitsemän pehmeämmille alustoille. Ja tiedättekö mitä. Tein ne kuperkeikat justiin tuossa sängyllä. Oon mä sitten todellakin ylittänyt itseni. ;)

Tässä muutamia kuvia omista kokemuksista, kun ollaan jännän äärellä..

 LASTEN LEIKKIPAIKAT

tarjoaa aikamoista haastetta ja hämmästelyä lasten rohkeudesta.

Miettiiköhän sitä liikaa mitä käy, jos tuosta putoaa..

  MAASTOPYÖRÄILY

on kyllä upea kokemus, etenkin Espanjan maisemissa. Maasto oli välillä kuitenkin sellaista, että mieluummin otin alamäissä fillarin kantoon. Pitäisi opetella sitä pyörän hallintaa. Ehkä jonain päivänä.

VUOREN HUIPUTUS 

on kyllä siistiä, eikä pelota niin paljon silloin, kun voi pitää jalat maassa. 

Mutta kyllähän sitä silti vähän tässä Kebnekaisen huipullakin jännitti. Ei uskaltanut edes nostaa ylös molempia käsiä:) Mutta huikee fiilis! Tuossa ruotsin lippujen vierestä lähti jyrkkä lasku alas syvyyteen.Kuten myös oikealla puolen, mutta jyrkänne oli hitusen kauempana. Tai sitten lumivalli vain hämäsi..

VAELLUS

 on kyllä mukava tapa liikkua luonnossa. Kyllähän minua valtavasti kiehtoo korkeat paikat, vuoren huiputukset ja jyrkänteetkin. Jonain päivänä olisi kyllä todella siistiä kokeilla kiipeilyä, vaikka tiedän että se jännittäisi varmasti ihan hulluna.. Mutta ne maisemat on varmasti ihan käsittämättömät..

No mutta, ollaanhan tässä jo askeleen lähempänä extremeä. Sentään saavutin kuperkeikan, ehkä jonain päivänä voin tulla teille kertomaan, että uskallan hypätä pää edeltä veteen.

Mukavaa loppuviikkoa!!

T. Itsensä ylittänyt ;)

Kuinkas moni on muuten mukana touhukalenterissa?

Mitä pelkäät? Minkä pelon sinä haluaisit voittaa tai olet jo voittanut?

Olisi hienoa kuulla kokemuksia itsensä ylittämisestä.