Polkujuoksua lumisessa metsässä!

Luminen maisema. Sinistä taivasta. Onnistunut häähumu. Hobitti-leffatreffit miehen kanssa. Rakkaita ystäviä. Joulutunnelmaa.

 Aikamoisen monta syytä hymyyn. Siksi kait istun tässä koneen äärellä typerä hyväntuulinen virne kasvoillani ja nautiskelen joulukahvia. Toivon saavani välitettyä hyvää mieltä myös sinne ruudun toiselle puolen, koska joka päivähän on aihetta kiitokseen!:) 

Kylläpä oli kuin kaksi pientä lasta tänään juoksentelemassa metsän siimeksessä ja ihastelemassa lumista talvimaisemaa. Lumipeite tuo tähän pitkään jatkuneeseen harmauteen niiin kauniin säväyksen. Lumi myös pehmentää mukavasti polkujen juurakkoa, koskapa tänään oli tiedossa polkujuoksutreffit! Jossakin mielenhäiriössähän me molemmat olemme ilmoittautuneet ensi kevään polkujuoksutapahtumaan Karhunkierrokselle. Matkana 31 kilometriä ja siellä mennään pitkin polkuja jokunen tovi. Matka päättyy Rukan huipulle, joten tiedossa on varmastikin aikamoinen seikkailu! Katsotaan mitä tuleman pitää. Mutta eipä sitä haasteita ole ennenkään pelännyt, joten sinne vain seikkailuja kohden. :) 

Tänään kävimme yhdessä juoksemassa metsässä ja maasto on kohtalaisen haastavaa. Ylös-alas meininkiä. Polkujuoksu on mielestäni paljon monipuolisempaa! Ja onhan se nyt täysin toisenlaista juosta keskellä metsää kuin tien varressa. Eikä juuri muita näy, paitsi että oli siellä keskellä korpea joku metsuri juuri päiväkahvilla. Ei ollut kuulema meille kuitenkaan sumppeja osannut varata. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. ;)

Mutta olipahan kiva juoksulenkki tämmöisissä lumisissa maastoissa rakkaan ystävän seurassa. Tämmöistä lisää!! :)
Juoksulenkin jälkeen olikin mukava istahtaa suihkunraikkaana lounaalle lukemaan lehdestä toisenlaisista haaveista.. 



Oottekos te kokeillut polkujuoksua? Olisiko Kuopion seudulla kiinnostuneita yhteisjuoksulenkille? Alkuun voisi aloittaa maastojuoksusta ja käydä välillä poluilla.. ja sillä tavoin totutella maastossa juoksuun.
Tähän loppuun vielä pari vinkkausta liittyen polkujuoksuun!
Sporttaillaan Hanna on järjestänyt useita yhteislenkkejä etelä-suomessa, joten menkää ihmeessä mukaan!
Niiden yhteislenkkien innoittamana  Candy on the run on myös tainnut hurahtaa polkujuoksuun..
Käykäähän tsekkaamassa myös tyttöjen ajatukset!

Mukavaa viikkoa! Kohta on joulu! Hihiiih:)

Kommentit

  1. Hihii, no todellakin ollaan hurahdettu polkujuoksuun ja yhteislenkkeihin -ihan parasta! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polkujuoksussa on kyllä oma tunnelmansa, ja yhteislenkissä varsinkin! :):)

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa kyllä niin ihanalle! Oi, siellä on jo niin talvista. <3 Yhteislenkit ja polku/maastojuoksu ja ne vielä yhdistettynä! Aika täydellinen paketti. :) Toivottavasti päästään yhdessä samanmoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täällä on jo niin kivasti lunta. Oon niiin iloinen:) Hei toivottavasti tosiaan. Oletko vielä savon suunnalla 29.12?:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Töissä olen, joten en taida valoisan aikaan ehtiä.

      Poista
    2. Palataan siis ensi vuonna, ja joku viikonloppu:)

      Poista
  4. Whiii, polkujuoksu on vienyt sydämeni täysin <3! Harmi vain, että tälleen pimeällä ajalla ei uskalla lähteä metsään, vaan valoisalla tai arkena jonkun tuki-ihmisen kanssa.. onneks ens viikolla on lomaa ;)! Mut Satuu, ihanalta näyttää, ja ihan huippu toi Karhunkierros! Tulisin kans, jos olis vähän lähempänä.. KK on upea reitti, johon rakastuin 2012 vaelluksella <3!

    Ja heeeei, pirtsakka pinkki nainen, onko sulla uusi juoksutakki? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistut Hanna innostamaan myös meitä muita sen lajin pariin. Oot huippu! Onneksi on arkivapaita, jolloin voi juoksennella metsässä päiväsaikaan:) Iltaisin on joo hivenen liian pimeää.

      Suunnitelmissa olis kyl kans pitkät polkujuoksulenkit! Josko semmoisen ennättäisi vielä tässä joululoman aikana ennen kuin tulee liikaa lunta. :) Karhunkierros on taatusti upeeta. Odotan jo!!:)

      Mutta hei, eipä ole uutta juoksutakkia. Itseasiassa tarviisen sellaisen. Tuo on mun ihan ohut kesäjuoksutakki, jonka alla on kerrasto. Tarviis kuitenkin vähän talvisemman juoksutakin, joka suojaisi tuulelta. Nyt oli kelpo sää juoksennella tuommoisillakin vermeillä.

      Poista
  5. Ai siellä päin on lunta, ihanaa! Toivottavasti saataisiin sitä tänne eteläänkin pian :)

    VAU, polkujuoksutapahtuma Karhunkierroksella kuulostaa hurjalta! Siellä on niin mielettömät maisemat että siitä tulee varmasti hienoa. Rukaa lähestyttäessä niitä nousuja riittää, mutta onneksi sä oot tollanen sisukas tyyppi niin pärjäät varmasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooh on niiin ihanaa, että on lunta. :) Toivotaan tosiaan, että ympäri suomen saadaan pitkästä aikaa valkea joulu.

      Tulikin mieleen teidän kokemukset karhunkierrokselta, ja varmastikin tiedät mitä tuleman pitää. Minähän en tarkoin tiedä, enkä liikoja halua edes selvitellä. Katsotaan. ;) Voi olla veikeä fiilis, kun on Rukan huipulla:) Kiitos tsempeistä!!

      Poista
  6. Blogeja lukemalla tajuaa hyvin miten iso maa Suomi on, jossain on ihan oikea talvi ja lunta :D Täällä on jatkuvasti plus viisi ja musta maa, vettä vihmoo. Pieni mahdollisuus kai on valkeaan jouluun, toivotaan! Olishan se hienoa ja tunnelmallista.

    Karhunkierros on todella raskas, reitillä on tuohon aikaan keväästä vielä jopa vyötäröön asti lunta ja sen alla parikymmentä senttiä jäistä vettä. Kymmenen minuutin kilometrit on jo todellista lentoa! :D Oletko nähnyt videoita viime vuoden kisasta? Tässä on 160 kilometrin matkalta:https://www.youtube.com/watch?v=5vfRqsJD5kA . Kukaan ei selvinnyt tuota matkaa maaliin asti... Erittäin mielenkiintoinen tapahtuma sillä kuuluisalla seikkailumielellä ja toi 31k on varmasti just sopiva haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo säävaihtelut tosiaan näkyy täällä blogeissa. Mä ihailin marraskuussa sitä, että siellä etelässä päin välillä edes pilkahteli aurinko ja nyt nautin, että täällä on lunta!! Tänäänkin kummitytön ihan kunnolla peuhattiin lumessa. JEE!:)

      Mutta jep, olen kattonut videoita viime vuodesta, ja jepjep - haasteita riittää. Siksi suunnitelma onkin rämpiä ihan kunnolla lumessa tämän tulevanki talven aikana, jotta saa edes vähän esimakua tulevasta. Siinäpä ois sullekin haastetta, kun jossakin blogitekstissäsi kaipailit juoksuun vähän enemmän haastetta, sääolosuhteiden puolesta. ;)

      Poista
  7. Jihuu Kuusamon juoksureissua odotellessa! Nyt kuulostaa huissilta, saa nähdä kuinka huikeata on sitten paikanpäällä :D Nyt vaan tarvotaan tutuksi toukokuuhun mennessä puijonlaakson ja neulamäen mäkipolkumaastot ;) jospa kestäisi "puhtaana" polut lumesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti on huikeeta myös paikan päällä. Askel askeleelta!:) Ja jeps! Puijon rinnettäkin vois kivuta, niin tulee kunnon mäkitreeniä:) Ensi vuotta ootellessa:)

      Poista

Lähetä kommentti