Apua lähelle ja kauas

Viime päivän ajatukset ovat lentänee kauas kaukomaille, Nepaliin. Maanjäristys on koetellut laajaa aluetta, tuhansia kuollut, tuhansia loukkaantunut ja tuhansia jäänyt vaille kotia ja perustarpeista on suunnaton pula. Täällä kotomaassa Suomessa sitä kauhuuden määrää voi vaan kotisohvalta kauhistella ja toisaalta jo hetken päästä jo unohtaa. Tottahan se elämä täällä pohjoisessa jatkuu entisen malliin, eikä kauhistelu asiaa sinänsä auta. Mutta sydämessäni on silti valtava palo auttaa edes pienin tavoin katastrofialueella kärsiviä. Onneksi täällä suomestakin käsin voi auttaa monen eri avustusjärjestön kautta rahalahjoituksella. Esimerkiksi  Punainen Risti, Fida, Unicef.

Tällaiset tapahtumat herättelevät miettimään yhteisöllisyyttä. Kun joku maailman osa kärsii luonnontuhoista, herää ihmiset ympäri maailmaa auttamaan ja tukemaan. Eri puolilta maailmaa lähtee avustusjoukkoja kohti määränpäätä auttamaan kärsiviä. Suomestakin lähtee katastrofialueelle koulutettu rauniopelastusjoukko etsimään raunioista eloonjääneitä. Tämänkaltainen apu herättää minussa myös valtavaa kunnioitusta. Tehtävä ei ole todellakaan helppo. Nopea lähtö, henkinen valmistautuminen katastrofin kohtaamiseen, lähtö kotoa, turvallisuusseikat ja monet monet muut, mutta siltikin valmiina antamaan oman  panoksensa auttaakseen toisia ihmisiä.

Aina ei tarvitse kuitenkaan mennä kauas auttaakseen. Onneksi voimme täällä Suomessa auttaa katastrofialueen ihmisiä, mutta myös lähellä olevia läheisiämme. Pienin sanoin, pienin teoin. Olen sydämeltäni ihminen, joka haluaa auttaa toisia ihmisiä, ja siitä saakin valtavan siunauksen. Olen ollut todella kiitollinen lukuisista mahdollisuuksista olla lähellä kärsiviä ihmisiä, niin työni kuin siviilielämänkin puolesta. Pienillä teoilla voi olla valtavan suuri merkitys. Lapsiperheissä on paljon avuntarvetta, ja pieneltäkin tuntuvalla palveluksella voi olla perheessä iso merkitys. Voi auttaa lastenhoidossa, kodin siivoamisessa tai kaupassa käynnissä. Meillä on monenlaisia mahdollisuuksia, kun avaamme vain silmät näkemään ja kädet auttamaan. Toki itsestäkin pitää pitää huolta, eikä jatkuvasti voi olla auttamassa toisia ihmisiä. Tärkeintä on löytää sopiva tasapaino. Uskon kuitenkin, että meidät on tarkoitettu myös toisiamme varten, ja aina aika ajoin - pienillä asioilla voi olla apuna toisen elämässä, eikä sen tarvitse olla siis suurta. Usein käy myös niin, että aivan huomaamatta on ollut suurena apuna toiselle. 

Viime viikolla autoin ystäväperhettäni. Vanhemman työt alkoivat jo varhain eikä lapsia varahoitopaikkaan voinut viedä ennen kello seitsemää. Menin sitten aamulla heidän luokseen herättämään pikkuiset ja viemään heidät hoitoon. Siinä pieniä nukkuvia pienokaisia katsoessani vierähti kyynel jos toinenkin. Miten ihania rakkaita elämääni onkaan suotu ja on valtavan suuri siunaus olla auttamassa pienin tavoin. Sitäpaitsi nämä pikkuiset on ihan mahtavia. Kyllähän siinä päivä lähtee hyvin käyntiin, kun alle kolmivuotiasta poikaa pukiessaan toinen tokaisee "Katopa, sullapa on tissit." Että ei muuta kuin riemullista päivää kaikille! Autetaan toinen toistamme ja pidetään yhteyttä yllä, yli maan rajojen.