Viime viikon uutinen vuorikiipeilija Samuli Mansikan menehtymisestä Himalajan vuorilla sai minut yllättävän tolaltani. Kylmät väreet meni läpi kehon, kun luin uutisen onnettomuudesta. Olen seurannut hänen blogiaan ja katsellut myös hänen yrityksensä tarjoamia palveluita, mm. vaellusta Kilimanjaron huipulle. Nyt kuitenkin hänen tiensä päättyi yrittäessään saavuttaa jälleen yhden yli 8000 metrisen huipun. Anna Purnaa pidetään maailman vaarallisempana vuorena, ja siksi se jälleen osoittautui. Kahden seikkailijan tie päättyi kuolemaan.
Nämä kiipeilijät taatusti tiesivät vuoren vaarallisuuden. Onhan blogistakin luettavissa, kuinka matkaan valmistauduttiin erittäin huolella, niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Tällaisia uutisia kuullessaan herää kuitenkin kysymys, mikä saa ihmisen menemään äärirajoille? Miksi ihmiset haluavat tavoitella jotakin niin kovin, vaikka tietävät että hintana saattaa olla oma elämä?
Vaikka tapaus on äärimmäisen surullinen, jokin tuossa extreme-urheilijoiden elämäntavassa kuitenkin puhuttelee. He menevät rohkeasti ja päämäärätietoisesti kohti omia unelmiaan. Meidän monen vihollinen on kuitenkin pelko, joka estää meitä elämästä. Pahimmillaan saatamme pysytellä epämiellyttävissä olosuhteissa, koska emme uskalla lähteä pois siitä. Vakuuttelemme itsellemme järjellä, että näin on hyvä, vaikka sydän sanoisikin toista.
Saattaa olla, että vuosien ajan kannamme mukanamme vääränlaisia ajatusmalleja tai asenteita. Olemme samassa työpaikassa vuosi toisensa jälkeen, jossa koemme olevamme tyytymätön. Emme ole onnellisia, mutta emme tee mitään muutoksia onnemme eteen. Sydämessä saattaa olla kaipuu muunlaiseen, mutta emme uskalla ottaa askelia uuteen.
Voisimmeko olla hivenen rohkeampia? Voisimmeko ottaa elämässä niitä hallittuja riskejä. Alkaa elämään sellaista elämää, joka tekee meidät ja lähimmäiset onnelliseksi. Uskallammeko päästää irti erityisesti sellaisista lannistavista ajatuksista, jotka hokevat ettei sinusta ole mihinkään. Päästää irti pelosta, joka sitoo.
Joskus omista unelmista puhuttaessa voidaan luulla, että kyse olisi suurista asioista, extremeurheilijoiden kaltaisista saavutuksista. Minulle omat unelmat ovat kuitenkin paljon pienempiä. Haluan elää juuri tätä hetkeä onnellisena.
Iloitsen omasta arjestani, työstäni, harrastuksistani ja rakkaistani ympärillä. Haluan olla herkkä kuulemaan, mitä minulle kuuluu ja tehdä arjen ratkaisuja hyvinvointia tukevaksi. Haluan mennä rohkeasti elämässä eteenpäin, jättäen menneisyyden taakat taakseni ja uskoa hyvään ja toiveikkaiseen huomiseen.
Haluan elää nyt, en sitten kun.
Ihana kirjoitus! Tuosta onnettomuudesta en tiennyt mutta olen viime aikoina pyörittänyt paljon samanlaisia ajatuksia. Kiitos!
VastaaPoistaVoi kiitos kommentistasi! Ihana kuulla, että tästä sai rohkaisevia ajatuksia.
PoistaJuuri näin! Aina pitäisi pysyä herkkänä kuulostelemaan miltä itsestään tuntuu, että onko joku asia elämässä mikä aiheuttaa tyytymättömyyttä ja huonoa oloa, ja sen myötä miettiä miten sitä voisi muuttaa. Muutos on aina jännittävä ja jopa pelottava asia, mutta sitä päin pitää mennä jos sydän niin sanoo! Tyytymättömyyteen ei saa tottua.... Hesarissakin oli vähän aikaa sitten yksi kolumni mikä sivusi näitä aiheita, kannattaa käydä lukemassa: http://www.hs.fi/elama/a1305934109276
VastaaPoistaNäin se juuri on. On tärkeää oppia tuntemaan itseään ja olemaan itselleen rehellinen, tehdä valintoja, jotka kokee oikeaksi. Tuo hesarin kolumni oli todella hyvä! Elämän valintojen edessä joutuu niin monen ihmisen arvosteltavaksi. En itse halua koskaan olla sellainen, joka lannistaa toisen unelmia vain siksi, ettei itse ole uskaltanut elää.
PoistaNiinpä niin, ei tosiaan kannata jumiutua epätyydyttävään tilanteeseen, vaan tehdä muutos siitäkin huolimatta, että se pelottaa. Toisaalta on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä oikein mihinkään, vaan tavoittelevat aina jotain. Jotain enemmän, jotain parempaa. Silloin mun mielestä vika ei välttämättä ole olosuhteissa, vaan asenteessa. Että ei osata elää tässä ja nyt, vaan eletään siinä illuusiossa, että kun saavutan vielä tuon, niin kaikki on hyvin. Ja saavutuksen jälkeen se ei tunnukaan miltään, vaan taas on uusi tavoite kiikarissa. Tiina kirjoitti tästä joskus hyvin, siis siitä, että mistä tietää, onko vika olosuhteissa vai asenteessa.
VastaaPoistaIhanaa, että osaat nauttia ja iloita tavallisista arjen asioista! Siihenhän meidän tosiaan kaikkien pitäisi pyrkiä. Joko sitten olosuhteita tai asennetta muuttamalla. :)
Oli kyllä surullinen juttu tuo Samuli Mansikan kuolema. :(
Kiitos kommentistasi Suvi! Tuo on aivan totta, että on ihmisiä joille ei riitä mikään. Siinä kohdin onkin ehkä mietittävä, mikä on se elämän unelman perusta. Tekeekö asioita vain saavuttaakseen jotakin? Ikäänkuin tietynlaisilla suorituksilla kerää elämään lisäarvoa tai elämisen tuntua. Onni on kuitenkin löytää niitä ilonaiheita juuri nyt. Muistankin sen Tiinan pohdinnan tuosta aiheesta. Hyviä ajatuksia. Silloin kun ei voi muuttaa olosuhteita, on muutettava asennetta. Näin se varmastikin on. :)
PoistaRentouttavaa pääsiäisen aikaa! :)
Hyvin sanottu. Mulla usein meinaa arjen ihanuus unohtua, vaikka mun arki tällä hetkellä on tosi kivaa ja ihanaa, koska tykkään työstäni, harrastuksistani ja perheestäni. Ja mikäs tässä nyt on ollessa, kun on pääsiäispyhät edessä. Kivaa pääsiäistä.
VastaaPoistaKiitos, samoin sinne mukavaa pääsiäistä! Monta syytä on tosiaan iloon, välillä sitä pitää vain ihan pysähtyä miettimään, mistä kaikesta saa olla kiitollinen. :)
PoistaMuakin jollainlailla puhuttelee tuollainen elämänasenne, joka extreme-tyypeillä on. Halu voittaa pelon, ja se on uskomatonta. Mulle tuli tästä tekstistä mieleen eräs dokumentti Grizzly Man, jossa mies elää unelmaansa harmaakarhujen kanssa vaikka tietää riskit. Hän menehtyy karhujen syömänä, mutta todellakin varmasti elämä päättyi niin kuin hän sen toivoi, jos sitä tippaakaan toivoa voi. Koskettava on tuokin pätkä ja halu voitti pelon. Kuten myös kosketti tämä Mansikan menehtyminen, vaikken hänen elämäänsä niin tarkasti olekaan seurannut.
VastaaPoistaOmaa elämääni ohjaa toki halun lisäksi jollainlailla pelkokin, mutta pienistä riskien otoista voi oikeasti olla tosi suuria positiivia vaikutuksia. Ja mikä onkaan pahin mahdollinen tilanne? Se että pääsee vanhasta oravanpyörästä pois. Toki jokin suunta ja ääriviivat on hyvä olla, mutta liiallisen pelon vallassa ei kannata jättää tavoittelematta onnea. :)
Hyvä teksti, Satu <3
Näinpä. Tämänkaltaiset tarinat ovat kyllä sykähdyttäviä. Joskus tosin miettii, että mikä saa tavoittelemaan jotakin niin kovin, että on valmis (pahimmassa tapauksessa) menettämään kaiken. Ja toisaalta toiset eivät uskalla tehdä edes pieniä arkisia ratkaisuja, koska pelko kahlitsee. Muutoksen keskellä ei aina tiedä, mitä tuleman pitää ja mihin riskinotto johtaa, mutta kuten sanoit, useimmiten niistä seuraa kuitenkin positiivisia vaikutuksia. Kaikki ei ehkä mene kuten suunnittelee, mutta se riski on juuri otettava.
PoistaRentouttavaa pääsiäisen aikaa sinulle Hanna ja kiitos kommentistasi! <3
Kauniita ja viisaita sanoja niin kuin sinulla yleensä on. Samulin menehtyminen oli surullista mutta silti minulla on toisaalta hyvä ja onnellinen mieli siitä että hän aivan varmasti sai elää elämäänsä juuri niin kuin halusi aivan loppuun asti. Elämä on täynnä riskejä ja jokaisen pitää punnita viisaasti onko parempi lähteä vai jäädä.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä Satu!
Kiitos Mika todella hyvästä kommentista, jossa oikeastaan kiteytit juuri ne avainasiat, mitä tekstissäni halusinkin tuoda ilmi.
PoistaSamoin sinne hyvää pääsiäistä!
Todellakin asiaa!!! :) <3 Elämää tässä ja nyt, ei huomenna, ei eilisessä... -M-
VastaaPoistaNiinpä. Tässä hetkessä, aidosti.:)
Poista