Kolmenkympin kriisikö?

Kylläpä on tämä puolivuotinen mennyt vauhdilla. Aika lentää. Viimeisemmän puolen vuoden aikana työ on ottanut aika ison otteen elämästä ja välillä sen parissa on tuskastellutkin, että miksikäs näin. Kirjoittelin helmikuun lopussa tässä postauksessa elämänhallinnasta uuden elämänmuutoksen keskellä ja siinä mielestäni olen onnistunutkin, etten ole juossut oravanpyörässä. Täytynee kuitenkin myöntää, että vaikka itse en ole fyysisesti juossutkaan paikasta toiseen, on mieli sen sijaan tehnyt sen puolestani. Kutsutaankohan tätä kolmen kympin kriisiksi?



Sitä on hiljaisina yksinäisinä, valvottuina öinä tullut mietittyä kaikenlaista. Mitä haluaa, haluaako? Mihin uskoo, uskooko? Kuka minä olen, olenko? No, ehkä ihan kaikki pohdinnat ei välttämättä ole olleet sentään näin filosofisia, mutta sanottaisko että kaikenlaista on tullut mietittyä. Erityisesti perheen perustamista. Toisaalta tässä kaksin elämisessä houkuttelee vapaus, ja sitäkin punnitsee niin kovasti että onko valmis tästä luopumaan. Olenko siis itsekäs, kun näin ajattelen? 

Ystäväpiirissäni on jo pitkän tovin ollut lapsia, ja vauvabuumit on alkaneet jo vuosia sitten. Minuakin on siunattu ihanilla rakkailla kummilapsilla ja olen saanut olla monen perheen apuna heidän ruuhkavuosinaan. Vaikka rakastankin lapsia, on silti sitä mietityttänyt niin suurta kysymystä, kuin onko minusta äidiksi. Tällaisesta hulluttelijasta, joka nauttii extreme-elämyksistä ja tekee päätöksiä hetken mielijohteesta. Tietyllä tavalla haluaisi taistella aikaa vastaan kun tietää biologisenkin puolen tässä hommassa, ja erityisesti sen, ettei kaikki tapahdu sormia napsauttamalla. Joku osa minusta vain niin haluaa elää tätä huoletonta elämää kahdestaan.. vaikka tiedänkin, että pieni käärö toisi kyllä jotakin käsittämättömän ihmeellistä elämään, josta ei osaa edes vielä kuvitella.

No mutta, ei ehkä ollut tarkoituksena avautua tällaisesta elämän pohdinnoista, mutta menkööt. Kyllä on nimittäin mielenpäällä ollut sellaista pohdintaa elämästä, että jaettakoon julkisesti näitä mietteitä. Tuskinpa kuitenkaan ajatuksien kanssa ihan yksin olen. 



 Sen verran positiivinen seikka on kuitenkin, että meistä molemmat ollaan kuitenkin toistaiseksi samoilla linjoilla. Pianhan me pakataan matkalaukut, käännetään lomamoodi päälle ja huikataan Aloha Hawaii. Josko silloin saisi käännettyä tämän ajatusoravanpyörän off-asentoon ja keskittymään nauttimaan vain hetkestä, maailman toisella puolen. Ehkä joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Voihan olla, että monessakin suhteessa tulee reissusta takaisin jälleen paljon viisaampana. Sitä ainakin toivon. Haaveilen iltakävelyistä meren rannalla auringonlaskua ihaillen. Sitä, että voimme kylkikyljessä katsella maailman kauneutta ja kuunnella meren kohinaa.

Tuntuuko ajatusten oravanpyörä yhtään tutulta? Onko kukaan pohtinut samanmoisia?  

Kommentit

  1. Voi Satu, voin osin todella hyvin samaistua tekstiisi! Toisaalta sitten eroavaisuuksiakin löytyy. En tiedä, johtuuko mun "kriisi" iästä (sitähän meillä on muistaakseni suunnilleen saman verran?), kropan hajoilusta vai molemmista, mutta todellakin on tullut mietittyä aika isoja juttuja viime aikoina. Mulla nuo perheenperustamisasiat eivät ole juurikaan mielessä (siitäkään huolimatta, että koko kaveripiiri tuntuu lisääntyvän) ja niiden suhteen mulla ei mitään kriisiä ainakaan tällä hetkellä ole. Mutta muilla elämän osa-alueilla niitä riittää. :) Kysymys "mitä mä oikein tältä elämältä haluan?" on pyörinyt päässä aika paljon. Hyvähän näitä on miettiä, mutta joskus olisi tosiaan kiva osata kääntää ne aivot offille. Toivottavasti sulla se onnistuu siellä kaukana kotoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla Suvi, että muillakin ajatusmylläkkä pyörii. Jokaiseen elämänvaiheeseen kuuluu varmasti omat mietteensä, ja näin kolmenkympin kynnyksellä tulee pohdittua mihin suuntaan sitä elämä onkaan menossa. On vähän sellainen fiilis, että haluaa tarkastella vähän oman elämän suuntaa. Onko ne kaksikymppisenä tehdyt valinnat yhä sellaisia, joita haluaa jatkaa, vai tarvitseeko jossakin kohdin muutosta. Mutta erittäin hyvähän se on välillä pysähtyä näitäkin miettimään, mutta totta on myös, että välillä on hyvä vain hengähtää ja laittaa ajatusmylläkälle stoppi. :)

      Tsemppiä kovasti sinnekin pohdintoihin ja oikein ihanaa kesän alkua!:)

      Poista
  2. Kyllä tutulta kuulostaa, samantyylisiä ajatuksia on välillä täälläkin. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole yksin ajatusteni kanssa siis. Tsemppiä sinne! Eiköhän tämä jossakin vaiheessa selkene:)

      Poista
  3. Kovin tutulta kuulostaa ;) Hyvin paljon samanlaisia ajatuksia käyty läpi täälläkin; ihmetelty ja mietitty, että kuka, mitä, missä ja milloin. Välillä vakavammin ja välillä kepeämmin. Hirveästi saanut tehdä työtä hetkessä elämisen taidon eteen, kun niin paljon ja usein pyörii mielessä kaikenlaisia pohdintoja tulevasta. Kiitos, että nostit aiheen rohkeasti esiin, sillä moni varmasti käy läpi samantyylisiä pohdintoja, mutta läheskään kaikki eivät rohkene niistä puhua, vaikka eihän tällaisissa suurissa pohdinnoissa ja valintatilanteissa ole mitään hävettävää. Päinvastoin ne ovat luonnollinen osa elämää; vaiheita, jotka varmaan melkein jokaisen on omalla tavallaan käytävä läpi. Tsemppiä, aurinkoa ja iso rutistus sinne, sekä niihin pohdiskeleviin että keveämpiin hetkiin! <3

    Ps. Tää on ihan hyvä ;)
    http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kolmekymppisyys_on_kauheaa/7642483

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ihanasta kommentista. Toivottavasti joku saa jotakin tuosta blogitekstistä, ainakin tiedon siitä ettei moisten ajatusten kanssa ole yksin. Tuo kolumni oli muuten varsin osuva. Sehän kiteytti monta seikkaa. ;) Samoin sinne oikein paljon tsemppiä mielen myllerrykseen! Elämä on ihanaa - nautitaan tästä. :)

      Poista
  4. Ymmärrän hyvin, niinkun varmaan jo tiesitkin :) iän myötä alkaa ajatella realistisemmin lapsistakin, ymmärtää paremmin mitä haasteita perhe-elämä tuo, ja mistä joutuu luopumaan. Tässä vaiheessa ei vaan voi tietää/ymmärtää, mitä saa tilalle... Itsellä jarruttaa eniten nyt ehkä parisuhteen tilanne, toivoisin, että oltaisiin vielä vähän viisaampia ja vahvempia. Kaikki aikanaan, omassa tahdissa! Ihanaa matkaa teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, kaikella on aikansa. Varmaankaan meistä kukaan ei koskaan ole valmis vanhemmaksi, vaan äitiys opettaa - näinhän sitä sanotaan. Mutta siltikin, haastavalta välillä tuntuu nämä pohdinnat, mutta josko siihen saisi selkeyden jonain päivänä. Ps. oispa ihana nähdä ja jutella näistä kasvotusten!! <3

      Poista
  5. Ihana oot <3 Kuulostaa jokseenkin tutulta pohdinnalta myös täällä ja voin hyvin samaistua, vaikka oma päätös onkin jo lasten suhteen tehty..toisaalta ajatus siitä, kuinka se tulee muuttamaan elämää ja onko siihen valmis pyörii silti usein mielessä! Monihan sanoo, ettei siihen koskaan ole valmis, mutta aika hyvin ne monet perheelliset kuitenkin pärjää ja sopeutuu! :) Jänniä aikoja! Olispa ihana jutella kunnolla näistä jutuista ja kaikesta muustakin, haleja sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin se on, äitiys opettaa ja perheelliset kyllä sopeutuu. En itse uskokaan, että "elämä loppuu lasten jälkeen". Mutta tietynlainen vapaus kyllä katoaa, vaikka paljonhan siitä saakin. Taatusti. Oon valtavan onnellinen aina kuullessani vauvauutisia, kuten teidänkin pikkuisesta masuasukista.. mutta että koska meille, niin jaa'a. <3 Olisi tosiaan ihana nähdä ja jutella. <3 Rutistuksia sinne!!:)

      Poista
  6. Hei,

    Kiitos kivasta blogista ja elämänmakuisista jutuista!
    Samanmoiset pohdinnat on tuttuja vuosien takaa, juurikin kolmenkymmenen ikävuoden korvilla ja muutama vuosi sen jälkeen.
    Ymmärrän täysin ajatuksesi siitä, että kaksin elämisessä houkuttelee tietynlainen vapaus. Sitä tuli aikanaan paljon pohdittua, että onko siitä valmis luopumaan. Tietysti ei ole selvää, että lapsia olisi välttämättä saanutkaan, mutta päädyimme mieheni kanssa vuosia sitten siihen, että emme yritäkään. Itsekkäänä en ratkaisua ole ajatellut, eikä siitä ole kukaan koskaan niin kommentoinut. Tärkeä juttu on se, että on puolison kanssa samoilla linjoilla asiasta ja muillehan se ei oikeastaan kuulu lainkaan. Meillä ratkaisu on osoittautunut oikeaksi, elämä on rikasta (ja juuri sopivan huoletonta myös) eikä ole tullut kertaakaan sellaista oloa tai ajatusta, että meidän onnestamme jotain puuttuisi. Tsemppiä teille pohdintoihin, kyllä ratkaisu suuntaan tai toiseen vahvistuu, Nauttikaahan reissusta :)

    -Terhi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos kommentistasi ja että jaoit oman ratkaisunne. Kunnioitan yhteistä päätöstänne. Tärkeintä juuri, kuten mainitsitkinkin että päätös on yhteinen. Oikein onnellista, rikasta ja iloa yhteiseen elämäänne jatkossakin! Tulin tosi hyvälle mielelle tästä kommentistasi. Kuvastaa mielestäni sitä, ettei kaikkien tarvitse tehdä samanlaisia ratkaisuja, mitä ehkä ulkoinen paine edellyttää. Oikein ihanaa alkavaa kesää!

      Poista
    2. Kiitos :) Piti vielä sanomani, että kyllähän tätä vapaaehtoista lapsettomuutta joutuu perustelemaan useammin kuin sitä, että olisi hankkimassa lasta. Harvoin kuulee, että keneltäkään kysyttäisi, että miksi haluatte lapsia. Sen sijaan helposti kysytään, että miksette halua lapsia. Me kerroimme ratkaisustamme avoimesti lähipiirissä, jotta kenenkään ei tarvisi miettiä sitä, että onko lapsettomuus meille arka asia. Mutta tosiaankin, kaikkien ei tarvitse tehdä samanlaisia ratkaisuja, vaikka ulkoista painetta asiaan olisikin. Iloa ja onnea kesään :)

      -Terhi-

      Poista
  7. Kuten lenkillä silloin juteltiinkin, niin paljon samoja asioita on käyty läpi ajatuksissa. Mulla ei tosiaan ole vielä kaveripiirissä lapsia kellään läheisellä ystävällä, joten siksi ajatukset eivät ole ehkä niin vahvasti läsnä tai ainakaan ne eivät ole olleet mielessä kovinkaan kauaa... Tosin nyt elämä on ollut niin tasaista jo pitkään, että tällainen seikkailijaluonne kaipaisi jo jotain actionia ;)! Mutta kaipa nämä menevät omalla painollaan... liikoja turhaa murehtimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana Hanna. Se olikin mahtava terapialenkki. Oli niin ihanaa, että pääsi näitäkin asioita tuulettamaan. Onni kyllä ettei ajatusten kanssa ole ihan yksin. Siihen täytyy luottaa, kaikki aikanaan. :)

      Poista
  8. Ihanaa lukea, että muut painivat saman asian kanssa. Olemme vähän päälle kolmekymppinen lapseton pariskunta, joka on taivaltanut yhteistä matkaa jo 14 vuotta. Nuorempina meillä oli tunne, että emme välttämättä edes halua lapsia. Muutaman viime vuoden aikana on hiljalleen kypsynyt ajatus, että ehkä joskus... Mutta vieläkin välillä ajattelemme, että onkohan sen aika vieläkään. Elämme kaksistaan onnellista elämää. Lapsi varmasti antaa paljon, mutta kyllä se tietyiltä osin myös rajoittaa elämää.

    Lähes kaikilla kaveripiirissämme on lapsia ja todella harvat ovat kysyneet syytä lapsettomuuteemme. Uskon, että heistä osa luulee ettemme saakaan lapsia. Ja mistäpä sitä tietää saammeko vai emme, koska emme ole yrittäneetkään. Ainoastaan lähiaikoina asia on noussut mielenpäälle entistä enemmän, koska jo 10 vuotta nuoremmatkin ovat saaneet lapsia. Vaikeita asioita, jotka välillä pyörivät mielessä päivittäin ja välillä harvoin... Ette todellakaan ole asian kanssa yksin. Mutta eiköhän kaikki selviä aikanaa ja Jumala joko antaa lapsia jos niin on tarkoitettu. Välillä kyllä toivoisin tietynlaista vauvakuumetta, sillä tiedän että minulle ei koskaan tule sellaista. Silloin asia olisi kenties selvempi ja päätös helpompi tehdä.

    Mukavaa kevättä ja alkavaa kesää!

    -Sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentistasi! Nyt vasta huomasin tähän, pahoittelen. Kiitos että jaoit omaa kokemustasi ja hienoa huomata, ettei näiden asioiden kanssa ole yksin. Meiltäkään ei kyllä ole juuri udeltu syytä, miksi ei ole lapsia. Varmastikin siksi, koska lapsettomuutta on niin paljon. Vaikeita asioita tosiaankin, ja elämässä niitä asioita joita ei voi itse päättää ja suunnitella etukäteen. Luotetaan siihen, että saamme kulkea jodatuksessa ja kaikki elämänvaiheet tulee lopulta kuitenkin oikeassa järjestyksessä:) Oikein hyvää kesänjatkoa sinnekin!

      Poista

Lähetä kommentti