Tapahtumakuhina alkaa - tsempit HCR:n menijöille!

Onpa ollut mukava seurata somessa sellaista kunnon juoksubuumia ja hypetystä eri tapahtumien tiimoilta. Seurailin eilisiä bodomtrail-tunnelmia ja fiilistelen myös huomenna juostavaa Helsinki City Runia, jonne on menossa moni blogituttukin. Nämä tapahtumaa edeltävät päivät ovat aina varsin jännittäviä, erityisesti jos edessä on ensimmäinen koitos. Minun ohjeeni on, että kannattaa lähteä rennoin mielin ja nauttimaan tapahtumasta! Seuraavalla kerralla sitä on jo viisaampi kaikkien varusteiden, syömisten yms. suhteen. On tosin varsin hauska fiilistellä näitä valmistautumisia, kun itsekin muistan muutaman vuoden takaa ensimmäisen osallistumiseni HCR:n. Eka kerta jännittää aina. Vuosi sitten sitä valmistauduttiin paniikin sekaisin tunnelmin Tukholman maratonille. Nyt kuitenkin kun juoksutapahtumia on tullut jo jokunen juostua, niin itse valmistautuminen ei jännitä enää niin paljon.. vaikkakin onhan tässä mietittävää, millaisella varustuksella lähtee viikon päästä koittavaan NUTS- Karhunkierros 31 k- koitokseen. Kevättulvat ovat olleet siellä suunnilla riesana, joten voi valmistautua, että vetinen ja märkä reitti on tiedossa. Tosin viime vuonnahan sitä oli kahlattu lumessa, jota tänä vuonna ei ilmeisimmin enää siellä ole. Mutta seikkailumielellä kohti uusia haasteita.
 

 
 
Kesä on tapahtumien suhteen varsin monipuolinen, ja tapahtumafiilistelyjä on kiva seurata ja toisten raportteja kiva lueskella. Nyt on startannut ns. virallinen kisakausikin ympäri Suomea ja sekös on mukava, jos saa ihmisiä liikkeelle urheilun pariin. Kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti haastamaan itseään ja mukaan erilaisiin urheilujuttuihin. Tapahtumista löytyy kaikentasoisia, ja vaikka monet puhuvatkin kisoista, ei sitä kannata säikähtää. Jokainen lähtee tapahtumaan omalla motiivilla, ja harva kuitenkin oikeasti kisaamaan. Itselle se on enemmän juoksusta nauttimista ja itsensä voittamista. Tapahtumissa on oma tunnelmansa, ja siksi touhu on varsin mielenkiintoista ja innolla lähtee mukaan kaiken maailman tapahtumiin. Katsotaan nyt, mistä kaikesta sitä itsensä vielä tämän kesän aikana löytää, mutta aloitetaanpahan nyt ainakin Kuusamon polkujuoksutapahtumasta. :) 
 
Tähän loppuun kuvamuistelmat parin vuoden takaa ja tärkeimmät pääpointit puolimaratonille.

I. Syö runsas aamupala, joka soveltuu omalle mahalle. 
 Ei uusia juttuja kisa-aamuna.
 

II - Valmistaudu omalla tutulla tyylillä koitokseen.
Vitsailtiin säbäaikoina, että tärkeintä pelissä on näyttää hyvältä. Hihi ;)


III - Pukeudu mukaviin vaatteisiin, lähde liikkeelle hymy huulilla kohti uusia haasteita. 
Nauti juoksusta! 

 
 Tsemppiä huomiseen HCR:lle! Innolla seuraan teidän menoa ja meininkiä Suomen suurimmassa tapahtumassa. Toivottavasti sää suosii ja saatte nauttia keväisestä menosta!!

Listasin tähän alle muutaman blogin, jotka on ainakin menossa HCR:n, joissa siis luvassa varmastikin puolimara-fiilistelyjä. 
 
 
Ja puolestaan  BodomTrail- tunnelmia odottelen Hannan Sporttaillaan- blogista. 


Kuinkas moni starttaa huomenna "kisakauden"? Mitäs tapahtumia tiedossa kesälle? Onko joku menossa Tukholman maratonille?

Kommentit

  1. Hyviä ajatuksia, ei tosiaan kannata mennä ennen starttia kisajärjestäjän tarjoamaan pastabuffettiin jos ei normaalisti pastaa syö :D Yllättävän moni "mokaa" monen kuukauden tarkan harjoittelun jälkeen viime hetkillä kun päättääkin ottaa matkaan uudet kengät tai juoda jotain uutta geeliä/juomaa kisassa. Tuttu ja turvallinen on oikeasti tässä kohtaa paras ratkaisu!

    Mulla kisakautta on luvassa vasta syksyllä, sitä ennen rakennellaan rauhassa pohjakuntoa. Sulla on tosiaan viikko enää Karhunkierrokselle! Aika menee tosi äkkiä. Hyviä viimeistelyjä ja valmistautumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin! Tuttu ja turvallinen. Eka kerta vaan aina tapahtumiin lähtiessä ärsyttävää, kun ei ole omaa kokemusta. Nyt esimerkiksi maratonille lähtiessä olisi varmasti paljon maltillisempi fiilis:)

      Mitäs sulla olikaan silloin syksyllä luvassa? Nyt alkaa ollakin parasta juoksuaikaa! Nautitaan tästä:) Ja kiitos! Kovasti jo odotellaan kesäloman korkkaamista Karhunkierooksella:)

      Poista
  2. Kivaa tapahtumafiilistelyä ja ihan melkein tarttui innostus osallistua johonkin moiseen itsekin :) Mulla on edessä tänä kesänä hauskanpitomielessä Extreme run, mutta muuten taidan vain nauttia rennosti omista kesätreeneistä :) Jos vain joskus vielä saisin juoksukärpäsen pureman, niin kympin tapahtumiin, ainakin Midnight Runiin ois kiva osallistua. Tsemppiä viimeistelyihin ennen Karhunkierrosta! Tulee varmasti elämyksellinen reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiih. Varopa vain Tiina. Tapahtumissa on sen verran huippu tunnelma, että se vie mennessään. ;) Extremerun kuulostaa huipulta. Ja näinhän se on, ettei sitä elämyksiin ja hyviin fiiliksiin aina mitään tapahtumia tarvitse. Voi nauttia kesästä ja ulkoilusta täysillä ihan muutoinkin. Ja kiitos tsempeistä - oletan että karhunkierroksesta tulee mielenkiintoinen extremerun!:)

      Poista
  3. Karhunkierros se vasta extremeä on... millon lunta, millon tulvaa.. huh, mutta sepä taitaa olla yksi puoli, joka vetää seikkailuhenkisiä polkujuoksijoita viivalle ;) Tulee huippu reissu!! :)

    Jeeeaa, Bodomista kirjoittelen piakkoin ;)! "Kisakausi" on alkanut, seuraavaksi triathlon ja Jukola, hurrrrjaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ainakin märkä reitti on taatusti luvassa. Katotaan kuin likan käy! Ja se onkin parasta, ettei tiedä mitä tuleman pitää. Seikkailuhenkisesti baanalle. :)

      Ja jee, tää kevät ja kesä on kyl kulta-aikaa tapahtumien suhteen. Tosi kiva lueskella toistenkin fiilistelyjä eri tapahtumista!:) Tsemppiä valmistautumiseen sullekin nyt triathloniin - ei oo enää pitkä aika siihenkään!!:) Ja Jukolatsempit toivottelen sitten Havaijilta B)

      Poista
  4. Kiitos tsempeistä ja mukana fiilistelystä <3. Huh, Karhunkierros! Sä olet kova mimmi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs sun juoksu meni??:) Oottelen raporttia. Ja 31k on lyhin reitti siel karhunkierroksella.. että aika hurjien joukossa siellä saa viillettää. :p

      Poista
    2. Enkka tuli, 2.11.56. Rapsaa blogissa :)

      Poista
    3. Hienoa Tanja! Kipaisenpa heti lukemaan:)

      Poista

Lähetä kommentti