Kuntoilu elämäntapana - juoksuhuumaa

Jo Karhunkierroksen juoksutapahtumassa jäin pohtimaan ultrajuoksijoiden mielenlaatua ja sitä syytä, miksi joku haluaa juosta järkyttävän pitkiä matkoja. Jotakin kiehtovaa siinä kuitenkin on. Satuin nappaamaan kirjastosta Dean Karnazesin "Ultramaratoonari - kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun"-kirjan ja luin sen lähes yhdeltä istumalta. Luettuani kirjan puoleen yöhön mennessä, oli into lähteä vaikka samantien omalle maratonin mittaiselle lenkille. Vaikka kirjan kirjoittaja onkin jo ihan hullu ultrajuoksija (juoksee 320km jne), luulen että jokaisesta pitkän matkan juoksijasta löytyy jotakin samaa. Jotakin samaa mielenkiintoa touhuun, onnistumisen kokemuksia ja erityisesti oppimista itsestä. Pitkät matkat tarjoavat mahdollisuuden opetella tuntemaan itseään, kuinka suhtautuu väsymykseen, kipuun tai turhautumiseen. Itse olen aina ollut hyvänmielen juoksija, ja juoksen sellaista vauhtia kisoissa tai lenkeillä, jotka tuntuu hyvältä. Sellainen äärirajojen kokeilu ei ole ollut minulle tyypillistä, mutta joskus ajatuksissa kuitenkin mietin, että mitä jos joskus kokeilisikin. Toki pitkillä matkoilla ajoittain kokee huonoja hetkiä, ja niissä täytyy oppia tsemppaamaan itseään.

Parin vuoden takainen Kebnekaisen vaellus opetti minulle aika paljon myös psyykkista kanttia. Parin tunnin eksyminen reitiltä huiputuspäivänä, varvasongelmat matkan aikana ja alemman nilkkanivelen lukkiintuminen ja muikea kipu jalkapöydässä opettivat minua päättäväisesti uskomaan omaan tekemiseen, lujasti menemään eteenpäin ja sisukkaasti jatkamaan matkaa kivusta huolimatta. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Tämä meidän reissu lisäsi ennenkaikkea minulle uskallusta lähteä uusiin hullutuksiin tietämättä tarkoin siitä, mitä edessä tulee ja erityisesti luottamaan itseensä, että selviää. Etenemään askeleen kerrallaan. Olen todella iloinen siitä, että H pyysi minua mukaansa elämäni ensimmäiselle vaellukselle, joka suuntasi Kebnekaisen huipulle ja onneksi uskaltauduin lähtemään mukaan sen suurempia miettimättä. Se oli iso askel itselleni.

Kivun keskellä kivikossa. Itkiskö vai nauraisko.

Se fiilis, kun voit upottaa jalkasi jääkylmään veteen.

Olen viime aikoina miettinyt liikkumisen merkitystä elämässäni. Se ei ole ehkä niinkään harrastus vaan osa elämäntapaani. Kuntoilut eivät ole suorittamista, vaan jokaisella kerralla nautin siitä. En pakota itseäni urheilemaan väsyneenä taikka kroppa kankeana, vaan pidän suosiolla useampiakin lepopäiviä. En noudata mitään tiettyä suunniteltua ohjelmaa, vaan liikun fiiliksen mukaan. En muista sellaista olotilaa, että olisin pakottanut itseni lenkille. Silloin on usein parempi jäädä kotiin, jos ei huvita. Liikkumisesta on kuitenkin tullut osa elämäntapaani. Se on tapani virkistäytyä. Joskus ihmiset ehkä ihmettelee moista touhua, mutta uskon että juoksijat ja muut liikunnalliset ihmiset ymmärtävät palon lenkkipoluille tai pyörälenkeille. Jokaisella on oma tapansa, jotkut nauttii käsillä tekemisestä, toiset musiikista. Minä sen sijaan nautin siitä, että pääsen pinkomaan luontoon. Viime aikoina olen taas oikein syttynyt tälle luonnonkauneudelle ja olen niin nauttinut ulkoilusta. Myös lähteminen uusiin haasteisiin on tarjonnut uudenlaisia elämyksiä ja uuden oppimista, avovesiuintia ja pyöräilynkin huumaa. Liikkuminen on erityisesti hiljentymistä omiin ajatuksiin, ajatuksien selkiintymistä ja luonnon ihailua, sekä toki kaverin kanssa liikkuessa myös sellaista juoksuterapiaa. Ihminenhän on aina luotu liikkumaan, ja mielestäni nykyaikana ihmiset viettää liian paljon tietokoneiden tai telkkareiden ääressä aikaa. Jokaisen olisi tärkeä liikkua jollakin tavoin. Ei kaikista tarvitse tulla juoksijoita, tärkeää löytää omat tapansa pitää huolta myös fyysisestä kunnosta.

Kuva: Aapo Laiho

Eilen oli kuitenkin ilo nähdä, miten runsaslukuinen joukko osallistui Kuopiossa järjestettyyn Neulamäki Trail Run Workshopiin. Polkujuoksubuumi jatkaa kasvuaan, enkä ihmettele. Metsässä juoksentelu on aivan toista kuin maantieköpöttely. Yhteisfiilis oli huikea ja oli kiva nähdä iloisia kasvoja juoksennellessa pitkin Neulamäen polkuja. Kuopiossa järjestetään elo-syyskuun aikana tiistai-iltaisin Kuopio Trail Cup, joka koostuu neljästä osakilpailusta. Kilpailussa on kilpasarjan lisäksi myös kuntosarjat, joihin on tervetulleita kaikki polkujuoksusta innostuneet. Itsekin ajattelin osallistua, jos vaan aikataulut sen sallivat. Katsotaan sitten syksymmällä.

Kuva: Aapo Laiho

Kuva: Aapo Laiho

Selailin taannoin vanhoja facepäivityksiäni. Juoksubuumia on ollut havaittavissa jo useamman vuoden ajan ja menneet parinkympin lenkki-fiilistelyt saivat hymyn huulille. Niin se aika kuitenkin vaan kuluu, kunto kasvaa ja matkat pitenee. Täytyy olla kyllä valtavan kiitollinen siitä, että nykyisin parin kympin lenkki menee ihan kylmiltään. Välillä sitä miettii, että missä vaiheessa tosiaan puolimaratonista on tullut peruskauraa. Sen eteen on kuitenkin liikuttu pienin askelin eteenpäin, pikkuhiljaa lenkkejä pidentämällä ja juoksuhuuman kasvaessa sitä vain haaveilee pidemmistä lenkeistä. Tällaista tämä on. Juoksuhuuma.

Suosittelen kokeilemaan, mutta varotan kuitenkin - tähän voi jäädä koukkuun. ;)