Lomatunnelmia Havaijilta - Honolulu, Waikiki, Diamond Head

Aloha! Blogirintamalla on ollut viime aikoina aika hiljaista, kun olen pari viikkoa lomaillut maailman toisella puolen Havaijilla. Instagramin seuraajat (@satsska) ovat muutamia kuvatunnelmia ja fiiliksiä päässyt jo näkemäänkin, mutta nyt kotiuduttua onkin heti mahdollisuus palata takaisin Havaijin tunnelmiin muutamien postausten muodossa. Tulimme takaisin Suomeen viime yönä noin kolmenkymmenen tunnin matkaamisen jälkeen, joten välttämättä ihan terävin kärki ei ole vielä täällä kirjoittelemassa, mutta josko jotakin matkatunnelmia saisin nyt heti alkuun kasaan.

Koko reissuhan sai ideansa siitä, että miehelläni oli työmatka Honoluluun, ja se olikin oiva mahdollisuus änkeä vaimo mukaan matkaan. Kukapa nyt yksin haluaisi lähteä tuonne tooooodella kauas keskellä tyyntä valtamerta, jonne jenkkien mantereeltakin lentää vielä kuusi tuntia. Huh olipahan välimatkat, mutta oli sen arvoista. Mieheni työvelvollisuuksien vuoksi päädyimme viettämään kymmenen päivää Oahun saarella, jossa myös pääkaupunki Honolulu sijaitsee. Havaijisaaret koostuu kahdeksasta pääsaaresta, joista tunnetuimpia Oahun lisäksi on muun muassa Maui, Kauai ja Big Island. 

google

Ennen reissua minulla ei varsinaisesti ollut erityistä mielikuvaa siitä, mitä tuleman pitää. Aurinkoiset ja lumoavat hiekkarannat piirtyi mielessä, mutta olin etukäteen jo lukenut että erityisesti Honolulu on ns. turistirysä, joten en päästänyt liikaa ajatuksia romantisoimaan tai nostamaan odotuksiani liian korkealle ettei tule sitten pettymystä. Mutta voi moro sentään voin sanoa, että ei todellakaan tarvinnut pettyä. Loma oli niiiiin paljon enemmän, kuin olin uskaltanut edes kuvitella. Olen viime aikoina matkustanut paljon tyttöreissuja, joten oli aivan erityisen upeaa matkata mieheni kanssa juurikin Havaijilla, joka olikin erityisesti parien suosima lomakohde.. ja turismisuosion vuoksi romanttinen ajatus auringonlaskun ihailemisesta Havaijilla voi todellisuudessa näyttää tältä. ;)

Pääosa turisteista ainakin ulkoisen olemuksen perusteella oli jenkkejä ja aasialaisia. Koska Havaijille on kuitenkin melkoinen matka ja lentoliputkin suht hinnakkaat, ei saarelle kuitenkaan kuka tahansa lähde turistina seikkailemaan, vaan voisin näin äkkiseltään veikata että ainakin Honoluluun oli keskittynyt myös melko hyvätuloisia lomalaisia. Turistirysä Waikikissa näyttää kuitenkin vähän erilaiselta verrattuna esim. Rhodokseen, kaikella kunnioituksella kuitenkin. ;) Rantakatua ei täyttänyt kaikenmaailman nippelikaupat, vaan yhdeltä pääkadulta löytyi vaikka minkä sortin merkkiliikettä Louis Vittonia jne. Honolulu onkin varmasti oiva paikka sellaisille, jotka nauttivat rantaelämästä, mutta kaipaavat lomaltaan myös kaupungin sykettä.






Waikiki Beach

Waikiki Beach - surffaajien suosiossa

Meidän molemmat hotellimme sijaitsi Waikikin kaupunginosassa, joka juuri onkin turismin keskus. Hotellimme sijaitsi parin sadan metrin etäisyydellä maankuulusta Waikiki Beachilta, joka on tunnettu erityisesti myös surffaajien suosimana. Yövyimme puolet reissusta Vive Hotel Waikikissa, joka oli varsin tyylikäs hotelli. Respan henkilökunta oli erittäin huoliteltuja, ja välillä rannalta tullessa ihan hävetti kävellessä flipflopeissaan tukka märkänä aulan poikki. Palvelu oli kuitenkin varsin ystävällistä ja he mielellään auttoivat erilaisissa kysymyksissä. Hotellin hintaan sisältyi aamupala, joka näin vehnää välttävälle oli hitusen haasteellinen, koska tarjolla oli vain erilaisia pullia, croisantteja ja paahtoleipää. Onneksi toki myös tuoreita hedelmiä ja todella hyvää kahvia. Pienissä määrissä maistelimme vehnätuotteita, joka ei onneksi osoittanut matkan aikana ongelmaksi, mutta esim. keliaakikoille toisi haastetta löytää syötävää, koska gluteenittomia vaihtoehtoja ei tunnettu koko saarella. Puolet lomasta vietimme Stay Waikikissa, joka olikin rennompi hotelli eikä ulkoiselta ilmeltään niin tyylikäs, mutta sopi meidän makuumme paremmin. Myöskin aamupalalta sai muutakin kuin vehnätuotteita, esim. maissimuroja ja jogurttia, joka oli jeee-juttu meikäläisille. ;) Tässä hotellissa meillä oli myös oma parveke, joka toki toi lisäpisteitä. Siinä oli mukava nautiskella iltapalaa tähtitaivaan alla. 

Oahun saari oli kuitenkin varsin monipuolinen. Kaupunkisykkeen lisäksi saarelta löytyi niitä aivan autioita hiekkarantoja, sademetsää, patikointireittejä ja monenlaisia mahdollisuuksia surffaukseen, snorlaukseen, suppaukseen yms. Oahussa oli myös varsin kätevät bussiyhteydet, joilla pääsi liikkumaan. Tämän vuoksi jätimme kokonaan oman auton vuokraamisen väliin, koska liikenne oli varsin haastavan oloista. Kumpaakaan ei sytyttänyt ajaminen moisessa liikenteessä. Muilla saarilla ymmärtääkseni oman auton vuokraaminen on puolestaan oikeastaan ainut vaihtoehto, jos haluaa liikkua saarella.

Näkymä Kuliouou huipulta

Lentomme Havaijille saapui illalla, ja onneksi matkaväsymyksen vuoksi kaaduimme sänkyyn ja nukuimme hyvät unet heti alkuun alle, joka varmasti auttoi siinä, että pääsimme "uuteen aikaan" varsin hyvin kiinni. Jetlag vaivasi sen verran, että aamulla herättiin kukonlaulun aikaan, ja oltiin jo valmiita kasilta nukkumaan, mutta onneksi muutoin jetlag ei vaivannut. Siispä jo ensimmäisenä päivänä lähdimmekin ihailemaan maisemia Diamond Headille, joka on yksi tunnetuimmista Oahun maamerkeistä. Diamond Head on ollut joskus aktiivinen tulivuori, mutta ei vuosisatoihin ole purkautunut. Huipulta näkymät on varsin muikeat. Alueelle pääsee 6am-6pm välisellä ajalla, ja kävelijöiltä veloitetaan muistaakseni sisäänpääsynä yksi dollari. Patikointipisteen alkuun pääsee myös autolla, mutta silloin joutuu maksamaan pääsymaksua hieman enemmän. Diamond Headin huipulle kulkeva reitti on noin 1,5 kilometriä. Huipulta avautuu kauniit näkymät merelle ja Honoluluun.

Diamond Head mereltä katsottuna

Vas. puolen kuvaa nähtävissä reitti, jota pitkin noustaan Diamond Headille
Huipulta avautuu näkymät Honoluluun



 Seuraavassa postauksessa kerron, millaisia maisemia löytyi juoksulenkkien varrelta. Sanottaisko näin, että aika melekosen mukavissa maisemissa sai juoksennella!:) Pysykäähän kuulolla, lisää luvassa!

Juoksupostaukset löydät:
Juoksumaisemia Havaijilla
Kuliou'ou Ridge Trail - polkujuoksua Havaijilla

Kommentit

  1. Voi vitsi ja ALOHA vaan! :D Mielettömiä maisemia ja kiva raportti!! Havaiji vaikuttaa kyllä sellaiselta paikalta, jonne olisi ihana joskus päästä! :) Ja tervetuloa koti-Suomeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloha!! Maisemat oli kyllä upeat, ja lisää matskua on luvassa. Suosittelen lämpimästi Havaijia, etenkin jos joskus olette siellä jenkkilässä pitempään niin siitä ei ole enää niiiiin paha matka. :) Ja kiitos, kotonakin on hyvä olla. :)

      Poista
  2. Vitsi te olette olleet kaukana ja ihan eri meiningeissä kuin me muut täällä sateen keskellä ;) Ihanaa! Ja sanoinko jo, että matkakuume!? :D Vaikka auringonlaskukuvassa on porukkaa, näyttää tuo hetki silti aivan maagiselta. Lisää auringonlaskukuvia saa laittaa, jos muistikortilta löytyy ;) Auringonlaskut ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että tuntui erityisen hyvältä viettää kesälomaa oikeasti kesäisissä tunnelmissa. Nyt tällä aurinkoenergialla taas jaksaa palata arkeen. Ah joo, matkakuume taatusti lisääntyy näitä kuvia katsellessa. Harmi tosin, ettei matkakuume helpota matkaamalla vaan sen kuin lisääntyy. Hihih. :) Mutta juuu, laittelen lisää kuvia kyllä! Monta jutun juurta vielä mielessä, lukuisten kuvien kera:)

      Poista
  3. Vitsit Satu, sulla on ihana tyyli kirjoittaa! Oli mukava kuulla tarkemmin millaista siellä maailman toisella puolella oikein on, kun ei juuri ole Havaijista ollut käsitystä :) Vaikuttaa kyllä mahtavalta, tosi hienoa että sulle aukesi mahdollisuus päästä mukaan!! Olin kovasti odotellut kuulumisia, ja jään odottelemaan jatkoa! Ihanaa kotiin paluuta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna, ja näin ajattelinkin että kerron jotakin vähän tarkemminkin kun ei mullakaan ollut oikein hajua Havaijista ennen kuin nyt tämä matka tuli ajankohtaiseksi. Mutta oli ihanaa!! Hymyilyttää vielä piiitkään. Ja kiitos - kotonakin on hyvä olla. Kylmältähän vaan tää ilma kyllä näin äkkiseltään tuntuu :)

      Poista
  4. Kelpais! Aika ihanalta näyttää ♡

    VastaaPoista
  5. Huh, mahtavalta kuulostaa reissu ja juoksujututkin noista maisemista tottakai kiinnostaa.

    Romanttinen auringonlaskun katselu autiolla hiekkarannalla, ihan kuin elokuvista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä huikea kaikkine elämyksineen. Juoksujutuista lisää huomenna:)

      Poista
  6. VAU! Kuulostaa ja näyttää upeelta! Tuolla päin ei ole ihan jokainen käynytkään, joten tosi mielenkiintoista oli lukea! Hieno kokemus varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upee lomareissu. Tosin mieli halajaa jo seuraaviin reissuihin.. matkakuume taitaa olla loputon suo ;)

      Poista
  7. Ihana tunnelmapostaus! :) On tuo kyllä hurjan kaukana, ja niin paljon merta ympärillä. Hienoja kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukana se on, maailman toisella puolen. :) Mutta kannatti lähteä keskelle tyyntä valtamerta aaltojen syleilyyn suorastaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti