Hieman erilainen puolimaraton Kuopiossa

Tänään on täsmälleen kuusi vuotta, kun asetuin elämäni ensimmäistä kertaa puolimaratonin starttiviivalle. Ensimmäinen puolimaratonkokemus oli tosi upea, ja tiesin ettei se jäisi viimeiseksi. Juoksutapahtumat jäi kuitenkin toviksi, kunnes sitten vuonna 2013 oli seuraavan Kuopion puolimaratonin vuoro, ja siitä lähtien olen juossut puolimaratonin näin syksyllä. Eihän tätä tapahtumaa voi missata, jos vaan huudeilla ollaan. 

Tänä vuonna tosin reitti oli muuttunut ja lähtö tapahtui eri paikasta. Muutokset ovat vieneet tapahtumaa positiiviseen suuntaan. Kuopiohalli mahdollistaa paremmin tämänkaltaisen tapahtuman, vaikkakin toki ensimmäiseen kertaa liittyy aina omat hienosäätönsä. Mutta pääpiirteittäin hienosti järjestetty tapahtuma ja reitti oli varsin mukava ja monipuolinen. 

Tähän puolimaratoniin liittyi kuitenkin erilainen seikka, kun mieheni pari viikkoa minun pienen nälvimisen jälkeen tokaisi, että näinkö parissa viikossa pääsisi puolimaratonkuntoon ja lähtisköhän huomenna lenkille. Minä suu auki hämmästelin, että onkohan toinen ihan tosissaan ja olin kyllä todellakin vaikka heti valmis sitomaan lenkkarit jalkaan ja lähtemään yhdessä lenkille. Siitä alkoikin sitten meidän yhteinen projekti: Kahdessa viikossa puolimaratonkuntoon. Tätä en tosiaan suosittele oikeastaan kellekään, mutta niinpä me vain parissa viikossa pienissä erissä  lisäsimme kilometrejä juoksuun ja olin vakuuttunut, että miehelläni ei ole mitään hätää tämän päivän koitoksessa. Vielä tällä viikolla juoksimme tiistaina 15 kilometrin lenkin, joka oli mieheltäni edellytys. Jos se menee, niin menee puolimaratonkin. ;) Ja niin me tänään juoksimme yhteisen viidennen lenkin. Aikaisemmat yhteiset lenkit olivat 3km, 6 km, 9 km ja 15 km.

Hieman ennen starttia olin itse ajatellut, että lähdetään juoksemaan omaa juoksua, kunnes mieheni sanoi että toivoisi meidän juoksevan yhdessä. Sanoin, että katsotaan miten kulkee ja pysytkö perässä. ;) Lähdimme alkuun varsin reippaasti ja niin yhteinen juoksu lähti käyntiin. Niin me mentiin sitten koko matka yhdessä juosten minulle mukavaa vauhtia, kunnes 18 kilometrin kohdalla tuli miehelleni eräänlainen stoppi ja hän sanoi, että "anna mennä, minä jään." Tyrkkäsin miehelleni energiageelin käteen ja jatkoin omaa matkaani kunnes jo muutaman sadan metrin jälkeen tuli pakottava tarve kääntyä takaisin. Jos yhdessä olemme juosseet jo 18 kilometriä, niin totta vie me mennään yhdessä myös loppumatka. Ei kun uukkari ja käännyin takaisin vastaan. Se oli niiin oikea ratkaisu. 

Loppumatka juostiin sitten taasen yhdessä ja tsemppasin miestäni, että vielä me jaksetaan eikä taatusti luovuteta. Nyt ei ole enää pitkä matka. 20 kilometrin kohdalla näin kuitenkin erään naisen makaavan maassa, ja pysähdyin hänen luonaan tarkistamaan, että kaikki kunnossa ja apua olikin jo siinä ympärillä.. Sanoin jo pysähtyessäni heti miehelleni, että hän jatkaisi matkaa, ja ottaisin hänet kyllä vielä kiinni. Siinäpä oli vuorossa sitten spurtti saada mies kiinni, jonka vauhti oli jo hivenen hidastunut. Kun vaimo tuli viereen, niin töppönen liikkuikin ripeämmin toisen eteen. Maali oli kuopiohallin sisällä, joka oli varsin siistiä. Loppuun pääsi juoksemaan vielä ikäänkuin stadionilla ja otettiin loppukiri. Käsikädessä juostiin maaliviivan yli, hymy huulilla. Maalissa fiilis oli huikea! Meidän aika oli 1:44:57. Eli kaikkien eri vaiheiden jälkeen vielä nakutettiin ihan mahtava yhteinen aika. 

Voin sanoa suoraan, että tämä puolimaratonkokemus on paras kaikista, kaikkine eri vaiheineen, miehen huikea ensikoitos mitättömällä treenimäärällä ja uskomaton sisu sinnitellä peesissä. Minun täysin oikea ratkaisu kulkea mieheni kanssa koko matka yhdessä, eikä lähteä kirimään ennätysaikaa tavoitellen. Olen erittäin tyytyväinen juoksuuni. Se oli varsin vakuuttava ja rento juoksu kauniissa säässä ja meillä ihana tsemppihenki. Toisen kanssa kun juoksenteli, niin ei edes huomannut kilometrien kulumista. Tosin mies saattaa olla vähän eri mieltä, ja jossakin vaiheessa matka saattoi tuntua varsin pitkältä ;) Minä tokaisin "enää kuusi kilsaa jäljellä", mies sen sijaan "siis VIELÄ kuusi jäljellä." ;)  

Niin siistiä. Juoksu on ihanaa. Tässä endorfiinipöllyssä mennään taasen tovi. Nautitaan tästä. 

Huikeeta viikonloppua kaikille ja tulkaahan ensi vuonna mukaan Kuopio maratonille!:)