Terveellinen tammikuu ja muutamia treenimietteitä

Pakkasterveisiä täältä savon maalta! Uusi vuosi päätti tuoda tullessaan sitten kunnon talven. Huvittavaa on ollut, että jopa meille suomalaisille on lehdissä kirjoiteltu kuinka pakkasesta selviää. Ennenhän tämä oli ihan normaalia, ja nyt porukka ihan paniikissa paukkupakkasista ;) Ei sillä, kyllä minäkin olen muutamaan otteeseen tuumannut miten ihmeessä sitä ennen onkaan juoksennellut -25 asteen pakkasessa. Nyt tyydyn vain kunnon toppavarustuksessa ihailemaan, miten pakkanen maalaa maiseman niin uskomattoman upeaksi.





Sen lisäksi, että tällä viikolla on päivitelty paukkuvaa pakkasta, on tullut myös mietittyä tämän vuoden "tavoitteita". Mielestäni vuoden alku, siinä missä syksykin on hyvä aika vähän miettiä, mihin aikansa oikein haluaa käyttää. Erilaiset uuden vuoden lupaukset tai tavoitteet on mielestäni vain positiivista, jos ne aidosti motivoi joko liikkumaan enemmän, syömään terveellisemmin taikka vaikka hölläämään arjen rutiineista. Jos lupaukset sen sijaan aiheuttaa vain negatiivista oloa, tai epäonnistumisen tunteita, on lupaukset tai asetetut tavoitteet todennäköisesti epärealistisia. Ei tavoitella sentään kuuta taivaalta, vaan edetään askel askeleelta eteenpäin.  Itse haluan vuoden alussa vähän haaveilla ja pohtia, mitä vuoden aikana olisi kiva tehdä taikka saavuttaa. Monena vuonna on ollut jo selkeitä päämääriä, mitä kohti urheilullisesti etenen. Nyt ei ole sellaisia selkeitä uusia juttuja, mutta se ei onneksi poissulje sitä, etteikö olisi haaveita ja unelmia. Vaikka erilaiset tapahtumat ovatkin hienoja, voi onneksi elämyksiä ja myös itsensä voittamista kokea ilman tapahtumiakin. Ja ehkä juuri senkaltaiseen haluankin tänä vuonna erityisesti panostaa. Rakastan luontoa ja haluan kokea monenlaista elämystä luonnon siimeksessä. Tahdon ainakin retkeillä, polkujuoksennella, uida avovedessä, patikoida tuntureilla, istua nuotion loimussa, kuunnella luonnon ääniä ja ihailla luonnon kauneutta.. Haluan pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan. Nauttimaan.






Olen miettinyt myös joitakin selkeitä juttuja tälle alkavalle vuodelle. Tammikuu on minulle usein myös sellainen reipas startti terveellisemmälle elämälle. Joulukuussa sallin itselleni niin älyttömän määrän suklaata ja kaikenmaailman herkkuja, että jo koko kroppa kaipasi terveellisemmän, säännöllisemmän ja tuoreemman ruokavalion pariin. Jotta sokerivieroitus onnistuisi, päätin olla koko tammikuun herkuttomalla ja jättää joululahjasuklaat odottelemaan sitten helmikuuta. Nyt on viikko elelty ilman herkkuja ja syöty säännöllisesti terveellistä ruokaa, joka tuntuu jo koko kropassa positiivisesti. Muitakin bloggaajia on näyttäneet valinneen herkuttoman tammikuun, ja Karkki kirjoittelikin vastikään mielestäni hyviä vinkkejä "suklaadietin lopettamiseen". Käykääpä lukemassa kyseinen postaus, siellä paljon samansuuntaisia ajatuksia kuin itsellänikin.



 Tämän kevään aikana ajattelin myös haastaa kroppaani vähän epämukavuusalueen puolella ja lisätä intervalli-ja mäkijuoksutreenien määrää. Muutoinkin ajattelin, että tätä kestävyyskonetta voisi vähän ärsyttää räjähtävillä vetotreeneillä ja mäkijuoksuilla.. Juosta välillä sillä tavalla, että tuntuu pahalta. Mutta toki nautiskellen myös pitkistä juoksulenkeistä luonnon lumossa! Lihaskuntoakin aion ylläpitää erityisesti kotijumpalla, ja se onkin yksi uusi muoto itselleni keksiä erilaisia lihaskuntotreenejä kotioloissa. Se on sinänsä vallan mainiota, kun ei mene minuuttiakaan matkoihin vaan voi aloittaa kotitreenin samantien.. (kunhan saa itsestä ylös sohvalta ;)). Nyt on kyllä ihan hyvä draivi alkavaan vuoteen. Liikkumisesta saa sen verran hyvää endorfiinipöllyä, ettei siihen tarvitse kauheasti itseään houkutella.. :)

Tähän loppuun ajattelin jakaakin yhden kotijumppatreenin, jota olen viime viikkoina tehnyt. Tässä voi hyvin toistomäärää vaihdella oman kuntotason mukaan. Hyvä koko kropan treeni, jonka voi yhdistää vaikka kävely/juoksulenkin yhteyteen.
50 X-hyppy
25 punnerrus
50 vuorikiipeilijä
25 vatsa
50 kyykky
25 burbee
2 min lankkupito vaihdellen

Hyvää viikonloppua kaikille!!

//Onkos ruudun toisella puolen tehty lupauksia taikka asetettu tavoitteita? Kenties uusia haasteita edessä? Onko joku muu herkuttomalla tammikuulla?:)//





Kommentit

  1. Kivoja ajatuksia siellä suunnalla! :) Samoja ajatuksia sielläkin.. jos menen tapahtumaan, niin pitää olla jotain spesiaalia.. upeaa polkua tossujen alla, hienoja rastipisteitä, uuden kokemista (se swimrun, Satuu?!) ja siis silkkaa nautintoa! :) Muutoin aion myöskin harrastaa monipuolista liikuntaa, pitää itseni virkeänä ja nauttia luonnosta ja pienistä asiosta. Tänäänkin olin into piukeana, kun alkoi sataa lunta. <3

    Itse en aio mihinkään lakkoon.. eipä niin älyttömiä määriä tullutkaan syötyä suklaata, ettei ole tarvetta oman olon kannalta kiristellä. Itselle sellaiset satunnaiset kiellot eivät sovi, vaan voi sitten ruokkia herkuttelua enemmän. Nyt mennään kohtuuslinjalla, kuten yleensäkin ;)

    Mukavaa viikonloppua, Satu! Pian nähdään ;)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeij, kuulostaa hyvältä Hanna. Äläkä huoli, en ole swimrunia unohtanut. Lähinnä tarkoitin, ettei tänä vuonna ole mitään täysin uutta lajia opittavaksi.. mutta tuleehan se swimrun olemaan uusi huikea elämys, taatusti!!:)

      Kohtuuslinja on erittäin hyvä asia, mutta itse tarvitsen vain tämänkaltaisen startin jotta saan jatkettua sitten helmikuussa sillä kohtuulinjalla, nyt viime kuukausi oikeasti meni överiksi. Mutta samoin sinnekin oikein mukavaa viikonloppua, ja miten mahtavaa onkaan että PIAN nähdään!!!:)

      Poista
  2. Voi miten kivalta kuulostavia suunnitelmia. Minä kiskoin joulun aikaan herkkuja siihen tahtiin, että nyt on alkanut huomaamattaankin keventää, kun alkoi ärsyttää ällö olo. Joku raja se on suklaan syönnilläkin. :) Siihen päälle tietoisia päätöksiä herkuttelun vähentämisestä, eiköhän se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri, rajansa herkuttelullakin. Positiivistahan se on, että kroppa alkaa kertoa että pliis välillä jotain muutakin:)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä! ♡ Täällä kanssa nyt 5 päivää herkutonta takana ja ihme kyllä ei ole juuri herkkuja tehnyt mieli! Ja vähän olen jo taas saannut treenirytmistäkin kiinni, mikä on niin ihanaa! ♡ Pian nähdään, mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee säännöllinen ruoka ja treeni tuo kyllä hyvää oloa. Pus sinne <3

      Poista
  4. Hyviltä kuulostaa tavoitteet ja terveellinen linja tammikuulle :) Mullakin syöminen lähti turhan huolettomalle linjalle joulun seuduilla, ja kun suklaata ym. jäi niin paljon yli niin niiden popsiminen jäi päälle :D Sama juttu joka joulun jälkeen + kesäloman jälkeenkin on aina vähän sama meininki. Nyt olen taas palauttanut itseni tavalliseen rytmiin eli herkkuja vain viikonloppuisin. Kyllä se tästä taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sitä juuri usein lomakausien jälkeen kaipaakin: Paluuta vanhaan. Harmi vain että mulle ei koskaan oo esim noista herkkujen syömisestä tullut mitään tiettyä ajankohtaa, esim. juuri viikonloppuisin. Johtunee tästä epäsäännöllisestä työstä, mutta toisaalta jonkinlainen rytmi olisi siinäkin hyvä olla ettei se helmikuussa mene taas päivittäiseksi puputtamiseksi:)

      Poista

Lähetä kommentti