Kahvittelua ja kuulumisia

Mikäs sen mukavampaa viettää perjantai-aamupäivää, kun istahtaa kaverin kanssa kupposelle kuumaa ja samalla vaihtaa kuulumisia. Välillä arki on niin hektistä ettei sitä ennätä juuri toisten kanssa turisemaan, ja hektisyyden takia tuntui että syyskuu lennähti ohi kuin hujauksessa. Mutta nyt, tänään on sopiva hetki pohtia sitä, mitä sinulle kertoisin jos istuttaisiin jossain tunnelmallisessa kahvilassa rupattelemassa. Postausideanhan olen bongannut Karoliinan "Candy on the Run"-blogista, jossa hän viikko sitten kirjoitti vastaavanlaisen postauksen. Karkin kahvittelukuulumiset voit lukea täältä

Jos istuttaisiin kahvilassa, olisin tilannut Laten soijamaidolla ja siirtyisin johonkin syrjäiseen kahvilan nurkkaan turisemaan ja vaihtamaan kuulumisia.. 



Jos istuttaisiin kahvilla kertoisin, että

Olen seurannut tiiviisti Vaarojen maratonin tunnelmaa.
Vaarojen Maratonin reittiprofiilia oli aikaisempaan verrattuna uudistettu ja oli oikein kiva lueskella raportteja tapahtumasta ja seurata livenäkin tapahtuman kulkua. Seurailin gps-pallukoiden kulkua ja pohdin ultramatkalaisten hurjaa touhua. Itse olen käynyt patikoimassa kertaalleen Herajärven kierroksen ja myös viime kesänä sen 37 kilometrin kierroksen myös juoksemassa, joten senpä vuoksi niihin tunnelmiin on helppo samaistua. Kieltämättä kipinä nousi ja itsekin taidan heittää ensi vuodeksi arvan maratonille menemään. Mutta sitä ennen varmastikin käyn Kolin maisemissa uudelleen, ja varmaankin tällä kertaa eteläisen reitin jossakin vaiheessa kiertämässä. 


Yksi iso opiskeluun liittyvä projekti on ohi.
Aloitin vuoden alusta lisäopinnot työn ohessa ja syyskuu meni viimeistellessä isoa projektia, ja senpä vuoksi tuntuikin että koko syyskuu meni ohi hujauksessa. Tällä viikolla saatiin homma yhdeltä osin päätökseen, joten nyt voi huokaista hetkeksi. Opiskelu on kyllä kivaa, mutta teettäähän tuo työtä taas uudella tavalla ja lisää arkeen touhua.
Hämmästelen luonnonlumoa päivä toisensa jälkeen.
Luonto se vain jatkaa päivä toisensa jälkeen uskomattoman upeaa kauneutta. Jokaikinen aamu hämmästelen taivaan värejä. Olen ihaillut myös iltaisin tähtitaivasta ja aamuisin pakkasöiden jälkeistä kuuraa. En kyllästy tähän luonnon kauneuteen, värikirjoon ja vaihtuvuuteen ikinä. Huikeeta.



Olen just nyt lomalla.
Hektisen syyskuun jälkeen loma tuli kyllä niiiiin sopivaan saumaan, että ei parempaa. Aivan mahtavaa, ettei tartte hetkeen mennä töihin, ja olen päättänyt myös että hengähdän hetkeksi myös opinnoista ja annan kropan ja mielen levätä. Lomaa on 1,5 viikkoa ja ai että tuntuu just nyt hyvältä!

Lähden Karhunkierrokselle patikoimaan.
Sunnuntaina starttaamme kohti Kuusamoa ja lähdemme ystäväni kanssa muutaman päivän vaellukselle Karhunkierroksen maisemiin. Tarkoituksena patikoida miltei koko reitti, lukuunottamatta aivan alkua koska starttaamme matkaan Ristikalliolta, jotta ennätämme ajopäivän päätteeksi autiotuvalle ennen sysipimeyttä. Patikointi, syksyn raikkaus, tähtitaivas, mahdolliset revontulet, eväshetket, kaminan tuli ja luonnon läheisyys on just sitä, mitä tässä hetkessä kaipaa.. Odotan.



Ihmettelen kommenttiboxin hiljaisuutta blogissa.
Juttelisin varmaan myös blogista kanssasi, ja hämmästelin sitä onko kaikki lukijat kaikonneet kun kommenttiboxi on tyystin hiljentynyt. Lieköhän muutkin elää hektistä syyskuuta, eikä ole aikaa vain kommentoinnille. Bloggaamisen suola on kuitenkin vuorovaikutus, joten kyllä näin bloggaajana niitä kommentteja alkaa jossakin vaiheessa kaipaamaan. 

..ja siksipä kysynkin sinulta, mitä sinulle kuuluu ja millaisia juttuja sinä kertoisit, jos istuttaisiin tänään kahvilla?:)
 

Kommentit

  1. Jee! ♡ Kahvilla käyminen ihan kasvokkain on kyllä parasta, mutta tää virtuaalikahvittelukin on mukavaa! 😊 Kiva lukea sun kuulumisia! Huippua sen opiskeluprojektin loppuun saattaminen! Ja ihanaa, että saat nyt lomailla! 😊 Työn ja opiskelun yhdistäminen on kyllä hektistä! Ei ole tekemisen puutetta arjessa..sama on vähän tämän yhdistelmän lapsi kotona+osa-aikatyö kanssa..huh! Kiirettä siis pitää ja sen takia omakin bloggaaminen + kommentointi jäänyt vähemmälle..😕 Olen huomannut saman ilmiön, mutta koitetaan tsempata, koska vuorovaikutus on bloggaamisessa parasta! 😊 Halauksia ja huippua Kuusamon reissua!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karkki. Ja jep, aina kun arjessa on monta muuuttuvaa tekijää tuo se oman ripauksensa. Etenkin lapsiperheissä saa kyllä taatusti pelata aikataulujen kanssa palapeliä - hurjasti tsemppiä siis sinnekin!
      Ihanaa juoksua täksi päiväksi ja muutenkin mukavaa viikonloppua! Täällä pian alan pakkailemaan rinkkaa - jeiij!

      Poista
  2. Moikka! Sillon tällön käyn lukemassa kuulumisias, etenkin sen jälkeen ku joskus aikaa sitten otit puheeksi lapsiasian. Tuntuu että kaikki muut ympärillä saa lapsia ja itsellä vain puuttuu se tunne..ikää kohta 30 ja vakaa parisuhde mutta eih. Ei tunnu oikealta. Silti mietityttää, että pitäisikö. Tästä voisin jutella kanssasi kahvilla varmaan koko päivän ja illan ja yön, niin paljon ajatuksia siitä! Samanlailla ajattelevia omassa lähipiirissä ei vain ole, joten vertaistukikahvihetki olisi paikallaan ;) vaikka toki sinunkin ajatukset voineet muuttua, mutta tuli mieleen, että siinäpä kahvikeskustelun aihetta siis heh :)

    Mukavaa lomaa ja patikointia, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Iina kommentistasi ja onpa mukava kuulla, että blogitekstini on herättänyt ajatuksia ja olet kokenut siinä määrin vertaistukea. Ja kylläpä hyvinkin voisin keskustella kanssasi edelleen asiasta, mielen päällä se ei nyt ehkä ihan viime aikoina ole ollut, mutta toki lapsiasioita tämänikäisenä sitä pyörittelee väistämättä.

      Oikein ihanaa viikonloppua!

      Poista
    2. Tähän keskusteluun liittyisin minäkin 😉

      Poista
  3. Moikka Satu! Kiva lukea kuulumisiasi! ☺

    Oma kesä ja alkusyksy on ollut kyllä todella hektistä aikaa. Olen nauttinut kaikesta tekemisestäni paljon, mutta nyt tuntuu että olisi ihana hengähtää hetkeksi ja samalla pieni erakoituminenkin tekisi hyvää. Sain 3 v kestäneet työn ohella suoritetut opintoni keväällä päätökseen, joten tiedän todella mistä puhut... Tsemppiä sulle opintoihin myös jatkossa!!

    Muuten kahvikupposen äärellä turinoitaisiin luultavastikin tulevaisuuden haaveista ja suunnitelmista, sillä ne ovat pyörineet mielen päällä paljon viime aikoina ☺ Erilaisia reissuja olisi ihana tehdä, joten Karhunkierroksen reissusi kuulostaa täydelliseltä! Ihana arjen irtiotto ja päänupin nollaus! Yhden oman haaveeni toteutin viikko sitten. Kävin silmälaserissa ja pääsin vihdoin eroon silmälaseista. Tätä tunnetta en voi olla hehkuttamatta!! Ihan huippua kun lasit eivät ole enää tiellä tallilla, urheillessa ja ulkoillessa.
    Lisäksi varmaan kehuttaisiin kilpaa luonnon kauneutta ☺

    Oikein mukavaa patikointireissua sinulle! Nautihan luonnon lumosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentistasi ja vertaistuesta - opintojen ja työn yhdistäminen tosiaan tuo oman mausteensa arkeen, ja fakta on että jokin muu (kuten sosiaaliset suhteet) kärsii siitä väistämättä. Mutta nyt on tällainen vaihe menossa, ja pitää kuulostella omaa jaksamista.

      Tulevaisuudesta ja reissuista olisikin mukava rupatella. ja oi hienoa tuo laserleikkaus. Itselläni ei ole näön kanssa ollut ongelmia, mutta taatusti avautuu tuon jälkeen uusi maailma. Olemme harkinneet sitä myös mieheni kanssa, kun hän kärsii huonosta näöstä.

      Ja jes, luonnonlumosta jaksaisin jauhaa päivän jos toisenkin, ja nyt pääsen pian nauttimaan elämisestä luonnon keskellä. Ihanaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  4. Moikka! Kivoja kuulumisia sulla :). Itsellä on kanssa ollut aika kiireistä ja hirveästi en ole jaksanut edes blogeja lukea. Onneks kohta on pieni syysloma, joskin sitä ennen ja jälkeeb pidän kokeita, joten töitä riittää kotiintuotavaksi asti. Kivaa syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tanja ja kivaa kun kommentoit! Ihanaa syyslomailua, sitten kun sen aika on! Tsemppiä myös työhommiin!:)

      Poista
  5. Moi! Kirjoitin jo äsken kommentin, mutta se hävisi johonkin. Eli uudestaan. :) Löysin blogisi ihan vasta viime viikolla ja tajusin, että olen aikoinaan lukenut sun vanhaa (?) blogia. Tuolloin vuosia sitten pidin itsekin blogia, mutta se oli kaamea räpellys vailla suuntaa. Sittemmin olen vaipunut osittaiseen somehiljaisuuteen, sen verran haipakkaa on pitänyt. Aloitin muutama vuosi sitten uudet opinnot lääkiksessä ja ne ovat pitäneet yllättävän kiireisenä (ainakin, kun tekee myös töisä siinä samalla osa-aikaisesti, mies on vuorotöissä ja kotona on kaksi koiraa :D ). Mutta arki on nyt kuitenkin aika mukavaa ja ehdin vähän ajatella muutakin, kuin opiskelua.

    Aloitin jälleen vuosien tauon jälkeen juoksemaan ja olen ihan koukussa polkujuoksuun. Keväälle ilmoittauduin Karhunkierroksen 31 kilometrille ja viime viikonloppuna olin Vaarojen maratonin lyhimmällä osuudella. Swimrun houkuttaa kovasti, pitäisi vain treenata uintia.

    Huikeaa, että pidät blogia, sillä on tosi mukava lukea saman ikäisen kuopiolaisen fiiliksistä ja jutuista erittyisesti treenin suhteen.

    Mukavaa lomaa,

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minna, ja iso kiitos kommentistasi! Kivaa kun löysit tähän blogiini. Aloitin pari vuotta sitten ikäänkuin puhtaalta pöydältä keskittyen vähän enemmän endorfiinipöllyisiin tunnelmiin. Mukava kuuulla, että blogiani on mukava lueskella! Ja huh - arkesi kuulostaa tosiaan haastavalta, lääkis kun vaatii jo niiiiin paljon, mutta onneksi vastapainona sinulla muutakin mukavaa. :) Polkujuoksu on kyllä parhautta, ja tsemppiä valmisteluun 31K:lle. Se on hieno reitti!:) Justiinsa Kuusamosta saapuneena fiilistelin parin vuoden takaista juoksuani patikoidessa juoksumaisemissa. Luvassa siis täällä "juonipaljastuksia" reitistä ;) Ja lienee olet lukenut minun parin vuoden takaisen raportin omasta 31 kisasta?

      Jos muuten juoksuseuraa kaipailet, niin laitahan mulle spostia blogin osoitteeseen, niin voidaan lähteä yhdessä koluamaan polkuja! :)

      Poista
  6. Mä en oo ainakaan kaikonnut mihinkään :) Käyn lukemassa säännöllisesti tietyt blogit ja kaikki niiden postaukset, (joihin sun blogi kuuluu), mutta välillä sitä on vaan laiska kommentoimaan. Täytyypä terästäytyä, kun kerran tietää kuinka kivoilta ne kommentit omassakin blogissa tuntuu.

    Oli kiva lukea sun kuulumisia, teille tulee varmasti ihan mahtava Karhunkierros. Tai siis taisi tulla jo, mitä Instasta näin :D Jään innolla odottamaan reissukertomusta.

    Itelle kuuluu tällähetkellä päässä olevaa kakofoniaa. Tuntuu, että mielessä olis aiheita vaikka kuinka paljon, mistä kirjoittaa blogiin, mutta en saa jäsennettyä niitä järkeviksi lauseiksi. Tuntuu, että osaan kirjottaa enää kisaraportteja ja mikään muu ei onnistu :) Tämmöstä kertoilisin sulle, jos istuttais kahville. Niin ja tietysti hehkuttaisin tätä syksyä. Niin ihana vuodenaika!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehei ja kiitos kun kommentoit, kylläpä se vain mieltä piristää! :) Karhunkierros oli tosiaan huikea, ja kunhan saan ajatuksia kasaan niin taatusti tulee juttua lisää. Tänään ehkä jo jotain vähän pientä esimakua kirjoittelenkin.

      Hah tiedän fiiliksen, että aiheita olisi vaikka millä mitalla, mutta koneelle istuessa pää kuitenkin lyö tyhjää. Mutta aikanaan ne jäsentyy järkeviksi, joten anna aikaa itsellesi:)

      Mukavaa syksyn jatkoa!:)

      Poista

Lähetä kommentti