Ajattelin lähteä maanantaina poluille juoksemaan, ihastelemaan talven ihmemaata. Katselemaan kuurautuneita puita ja nauttimaan metsän hiljaisuudesta. Ja oi tosiaan, miten kaunis maisema minua odottikaan. Polkujuoksuksi sitä en kuitenkaan sanoisi. Enemmän lumirymyksi, kun toinen jalka upposi vähän väliä reiteä myöten lumeen. Lumikengät olisi ollut niille, vielä suht tamppaamattomille poluille varmasti paras ratkaisu. Mutta mitäs tuosta, polkujuoksu voi talvisin olla aikuisten lumileikkiä. Ja kyllähän metsään kannattaa mennä, sillä se maisema on niin taianomainen. Mutta mikäli ei halua muistuttaa olemukseltaan lumikuurautunutta puuta, voisi ottaa vaikka lumikengät matkaan. ;)
Lumirymyn päätteeksi lähdin vielä tielle juoksemaan ja ihastelemaan laskeutuvaa sinistä hetkeä. Juoksun helppous on tosin tainnut jäädä joulun sairastelujen myötä, mutta josko täältä pikkuhiljaa juoksukuntoa kasvateltaisiin kohti kevättä.. Tällä hetkellä oma juoksutavoitevauhti HCR:lla tuntuu kyllä melkoiselta.. mutta onhan tässä vielä aikaa. Ajattelin, että helmikuussa voisin tarkemmin suunnitella, miten juoksukuntoa lähtisi rakentamaan.. Tähän mennessä ei juoksumäärillä vielä oikein henkseleitä paukutella ;)
Tammikuun ekat treeniviikot näyttää seuraavalta:
vko 1
ma: aamu: hiihto 30 min + kotijumppa, ilta: juoksu 5 km
ti: hiihto 45 min
ke: lepo
to: kävelylenkki
pe: juoksu 8 km + kotijumppa 30 min
la: liikkuvuustreeniä
su: rankka jalkatreeni (kyykkyjä, maastavetoa, askelkyykkyä, hyppyjä, loikkia..)
(jalat otti huolella osumaa treenistä.. ;))
vko 2:
ma: kevyt juoksu + kävelyä
ti: bodybalance 60min + uinti 35 min
ke: salitreeni kädet
to: spinning 60 min, illalla hieronta
pe: hiit-kotijumppa 30min + hölkkää/ palauttelua 30min
la: "lepo" -- rankka työvuoro, ja yövuoro
su: kävelylenkki 60 min ja vähän kotijumppaa
Vaikka juoksumäärät ovat vähäiset, on treeniviikot kuitenkin varsin monipuoliset ja hyvin juoksuharrastusta tukevat. Mutta kyllä tässä alkaa kipinä olla pitkille juoksulenkeille.. siitä nimittäin onkin jo aikaa. Viimeeksi olen juossut yli 11 kilometrin lenkin marraskuussa! Ohhoh..
Mutta ajatella. Niin päivät pitenee. Kevät lähenee. Ja töissä puhutaan jo kesälomista. B)
Ja itseasiassa. Nytkin olen "kesälomalla". Päätin pitää nimittäin tässä viikon lomaa, kun meidän perheessä on juhlahumua. Mieheni isoiso työuurastus saa päätöksen ja pian jännitetään hänen väitöstilaisuuttaan. Huikeeta, oon mahottoman ylpeä.. <3 ..ja minä vastaan jatkokaronkan suunnittelusta ja menuusta, ja jotta vältyn stressiltä, otin tätä varten ihan lomaa ettei tarvii työpäivien jälkeen juosta kaupoissa.. vaan voi valmistautua ihan rauhassa.. ja juosta silti niissä kaupoissa :)
Nyt toivotan ihanaa viikon jatkoa kaikille!
Hymyä ja hyvää tuulta!
Mites teillä juoksuhommat sujuu ja mitäs muuta kuuluu? Joko alkaa olla kevätkuhinaa ilmassa?:)
Lumirymyt on just huippuja :D Tehtiin viime vuonna Tiinan kanssa lenkki Nuuksiossa ja polku katos kokonaan jalkojen alta ja rämmittiin umpihangessa pari tuntia neljän tunnin lenkistä :D
VastaaPoistaOnnea miehelles hienosta suorituksesta ja ihanaa juhlahumua :)
Hahaah kuulostaa huippu lenkille. Sisukasta umpihankijuoksua!:) Ja kiitos, H-hetki läheneeeeee :)
PoistaEnpä pääse juoksumäärillä retostelemaan, juoksua tälle vuodelle kertynyt 21 kilometrin verran.. Sulla tosiaan tuo muu liikuntamäärä on todella mainio, itselleni ei ole juuri muuta kertynyt kuin nuo neljä juoksulenkkiä. Ens viikolla pitäisi onneksi onnistua lisää treenejä!
VastaaPoistaOnpas hienoja lumisia maisemia, täällä ei ole kuin sentti tai pari. Tänään on jo reilusti lämpöasteita joten ei taida olla sitäkään enää illalla. Äh. No ehkä se kevätkin sieltä tulee mutta tällaiset välivuodenajat on musta ikäviä verrattuna oikeaan talveen. Kun olisi sopivasti pakkasta ja lunta niin ei ole liukas kävellä tai juosta!
Tsemppiä sinne juoksu-ja treenijuttuihin! :)
PoistaMutta kyllä, täällä Kuopiossa ollaan saatu nauttia kyllä kunnon talvesta. Maisema on kaunis ja mahdollisuus moniin talviaktiviteetteihinkin. Nyt vaan lomareissulle pohjoisempaan niin saa nauttia lumesta :)
Kuulostaapa lohduttavalta, että joku pääsee väitöstilaisuuteen asti :) Tsemppiä väitökseen ja mukavaa kanronkkaa!
VastaaPoistaKiitos Mari! Oli upea juhlahumun täyteinen viikko.
PoistaTäällä juostaan fiilispohjalta, mutta kyllä kevät on mielessä ja haaveena puolimaraton. Mutta ensin nautitaan talven rippeistä, joita täällä hieman on eli luistellaan ja lasketaan mäkeä. =)
VastaaPoistaUpeaa, tuo miehesi uurastus väitöstilaisuuteen asti. Onnea teidän koko perheelle mahtavasta suorituksesta. Nauti juhlasta! =)
Kiitos Marika! Väitöspäivä ja juhlahumu oli kyllä kertakaikkisen upea ja ikimuistoinen. :)
PoistaMukavaa tammikuun jatkoa sinnekin ja talven touhut kuulostaa oikein mainiolta. Itsekin suunnittelen, josko joku päivä lähtisi luistelemaan. :)