Kuinka moni on viime aikoina ihaillut aamuisin taivaan värikirjoa taivaalla? Kuinka moni on jättänyt kotihommat kesken ja rientänyt ulos auringon paistaessa, koska tällä säällä on ihan "pakko" päästä ulos? Kuinka moni näinä aurinkoisina päivinä hymyilee kilpaa auringon kanssa ja nauttii siitä valosta, joka tulvii sisään ovista ja ikkunoista? Kuinka moni kyhertelee onnellisena siitä, että pimein ajanjakso alkaa olla ohi ja pian luonto alkaa näyttää taas parastaan?
Voi siskot ja veljet sentään. Kyllä vain luontorakkaan sielu lepää tällaisina päivinä. Minä olen niin nauttinut taivaan värikirjoista ja auringonsäteistä. Eilen vietin useamman tunnin ulkona. Aamulla lähdimme pilkkireissulle, jota ennen kävin lenkkeilemässä jäällä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja auringonlämmön alkoi jo tuntea. Sain kalan, mutta en sen enempää. Eikä sillä niin väliä. Nautin auringonsäteistä ja ulkona olosta.
Vähän myöhemmin, jo auringon laskiessa päätin lähteä uudestaan jäälle ihastelemaan auringonlaskua. Hanki paikoitellen kantoi, välillä ei. Mutta oli hyvä tallustella. Jäällä tunsi olevansa niin vapaa. Joka puolelta pystyi näkemään kauniita maisemia. Oli hiljaista, ja niin kaunista. Jäällä sai valita oman reitin, oman polkusi. Koskematonta baanaa ympäriinsä. Auringonlaskiessa violetin ja vaaleanpunaisen sävyt täyttivät taivaan ja en voinut kuin ihastella sitä luonnon kauneutta ja taivaan värikirjoa.
Meidän luonto, kaikkina vuodenaikoineen on vain niin lumoava. Ja kevään tullessa, pimeimmän ajanjakson jälkeen, alkaan suorastaan sydän hihkua innostuksesta, kun tietää mitä kaikkea värien ilotulitusta ja luonnon kauneutta on taas tänä vuonna edessä. Luontohulluutta tämä on, ja niin ihanaa sellaista.
Olen suorastaan innoissani siitä, että satavuotiaan suomen kunniaksi tänä vuonna vietetään neljästi
luonnonpäiviä. Yhteisten luonnonpäivien tarkoituksena on kannustaa ihmisiä luontoon nauttimaan tästä meidän säkenöivästä luonnostamme. Ensi viikolla, Helmikuun neljäs päivä on tämän vuoden ensimmäiset luonnonpäivät. Sukella Talveen-teemapäivä kannustaa meitä kaikkia talviluonnon ihasteluun ja talviaktiviteettien pariin. Eri puolilla Suomea järjestetään erilaisia tapahtumia tai tempauksia, joihin voi osallistua halutessaan taikka järjestää täysin oman retken tai tapansa nauttia talven tunnelmasta. Voi kehitellä vaikka pilkkireissua, lumikenkäilyä, hiihtoa, avantouintia, luistelua, mäenlaskua, laskettelua.. mitä vain keksiikään :)
Kuopiossa on luvassa muun muassa
Lukuisia muitakin tapahtumia eri puolilta Suomea voit löytää luonnonpäivien sivuilta.
Ja jos ensi viikonloppu on jo buukattu, niin ei hätää.
Luonnonpäivä voi olla joka päivä, ainakin minulle. :)
Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
Nautitaan luonnon lumosta.
Luonnossa sielu lepää ja mieli virkistyy.
Tähän loppuun vielä parin vuoden takaiset fiilistelyt Iso-Syötteeltä. Talveen sukeltaminen on kyllä tajuttoman ihanaa. Nautitaan siitä kukin tavallamme! Minä aion viettää luonnonpäivää varmaankin jossakin kansallispuiston
poluilla patikoiden. Pakata kahvit ja eväsleivät reppuun ja lähteä
nauttimaan talven tunnelmasta. Mutta muistattehan myös, ettei kauaksi aina
tarvitse lähteä. Koska ulkona on jo perillä. <3
Ja jos ensi viikonloppu on jo buukattu, niin ei hätää.
Luonnonpäivä voi olla joka päivä, ainakin minulle. :)
Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
Nautitaan luonnon lumosta.
Luonnossa sielu lepää ja mieli virkistyy.
Miten sinä aiot viettää vuoden ensimmäistä virallista luonnonpäivää? Olitko kuullut luonnonpäivistä? Muita luontohulluja liikkeellä? ;)
On kyllä ollut upeita päiviä! Teillä taitaa olla siellä vähän enempi lunta, kun täällä. Vaik kyllä täälläkin sitä ihan hyvästi on. Lumikenkäilyä tekis kyllä mieli kokeilla itekin!
VastaaPoistaNo niin on, ja onneksi Kuopiossa on saatu nauttia myös lumisesta talvesta :) Lumikenkäilyä olisi tälle vuodelle itsekin kiva kokeilla.. :) Mukavaa viikon jatkoa sinne!
PoistaIhanaa kun luontoa kunnioitetaan ja sille annetaan koko ajan enemmän arvoa! Mua harmittaa, että täällä Etelä-Suomessa ei juuri päästä sukeltamaan talveen... tuollainen ihana lumikenkävaellus esimerkiksi kelpaisi :) Ensi vuonna lähden ehdottomasti Lappiin talviaikaan, kun olen vain kerran aiemmin ollut siellä lumisena aikana! :)
VastaaPoistaMä olen puhunut juuri lauantaille että menisin iskän kanssa luisteluhiihtämään Turussa, mutta sekin toki säävarauksella... :)!
Kyllä, luonto ansaitsee todellakin suuren arvostuksensa! Oih minäkin haaveilen Lapista, ja EHKÄ tälle keväälle vielä lähdenkin. Mutta hei - luonnonpäivä luisteluhiihtäen kuulostaa oikein mainiolta! Toivottavasti sää suosii ja toive toteutuu :)
PoistaHep! :D Suomen luonnon suuri fani täälläkin! Kokkolassa ei ole oikein organisoitua tapahtumaa luonnon päivänä, mutta laavuretkeä olen itse suunnitellut koirien ja kavereiden kera. Kyllä kaikki vuodenajat on vain ihania.
VastaaPoistaJee laavuretkelle! Näinpä, Suomi on kyllä niin mahtava maa kaikkine vuodenaikoineen. <3
PoistaKyllä aurinko vaan herättää henkiin! Kävin lauantaina aamupäivästä hiihtämässä ja lenkistä tuli lähes tuplat suunniteltua pitempi kun vaan hymyilin auringolle :D Kilometritkin hurahteli siinä sivussa.
VastaaPoistaNo kyllä, aurinko saa ihmeitä aikaan!! Kokonaisvaltaista energiaa:)
PoistaVoi että kun mä oon huono kommentoimaan! Mutta ihania nää sun tekstit :) ja oli niin mukava nähdä!
VastaaPoistaNo oli niiin mukava nähdä! Ja ihana kun nyt kommentoit, kiitos <3
Poista