HCR - aikaa kolme kuukautta

Heheiii. Nyt on aika tarkalleen kolme kuukautta Helsinki City Run*- juoksutapahtumaan. Sehän tarkoittaa sitä, että keväthän on ihan nurkilla. Aamut ja illat ovat niin merkittävästi valoistunut, että voe mahoton. Jälleen on kaamosaika nujerrettu ja kuljetaan kevättä kohden. Tosin nyt talvilajeista innostuneena, en ihan vielä toivo että lumet häviää. Toivon, että saisin vielä nauttia ainakin kuukauden  hiihdon hurmasta. Jookojoo? :) Olen kuitenkin pohtinut hieman,miten valmistautuisin kevään ensimmäiselle puolimaratonille. Ihan en pysty sitä tavoiteaikaani kuitenkaan lonkalta vetämään.

Mitä tarkoittaa, kun on kolme kuukautta puolimaratonille?

Nyt töppöstä toisen eteen. Puolimaraton sopii hyvin juoksuharrastuksen aloittelijoillekin, mutta valmistautumiseen suositellaan varattavan vähintään kolme kuukautta. Eli jos olet haaveillut ensimmäisestä puolimaratonista, niin kannattaa aloittaa juoksuharrastus viimeistään nyt. Juoksu tulee taatusti olemaan mielekkäämpää, jos siihen on ennättänyt huolella valmistautua. Nyt nämä kauniit kevätkelit suorastaan houkuttelevat juoksulenkeille. Useimmiten suosituksena näkee, että juoksukertoja voisi viikossa olla kolme-neljä, joista yksi olisi selkeästi pidempi lenkki. Osan juoksulenkeistä voi korvata myös esim. hiihdolla(nyt kun se on vielä mahdollista:)). Tosin mikäli ei ole paljon harrastanut juoksua, on tärkeää että jalka tottuu myös iskutukseen, ja silloin kannattaa juosta mielestäni ainakin kaksi kertaa viikossa. 


HCR:n sivuilta muuten löytyy harjoitusohjelmia, joissa huomioidaan tämänhetkinen lähtötaso ja annetaan vinkkejä tavoitteiden saavuttamisesa. Käykääpä ehdottamasti kurkkaamassa asiantuntijen ohjeistuksia ja vinkkejä täältä.

Minulle, jo pidempään juosseelle, valmistauminen tarkoittaa sitä, että aloitan kerran viikossa tekemään vauhtiharjoitteita. Tähän mennessä olen liikkunut hyvin mukavuusalueella ja tehnyt paljon peruskestävyyttä. Olen liikkunut hyvin monipuolisesti ja puhtaita juoksukilometrejä ei ole edes paljon kertynyt. Pitkät lenkit on urheiltu joko patikkapoluilla tai hiihtoladuilla. Olen kuitenkin juossut jo niin monta vuotta, että en näe tätä asiaa minkäänlaisena ongelmana. Oikeastaan vain päinvastoin. Hiihto on nimittäin osoittautunut todella huipuksi lajiksi :) Nyt kuitenkin alan keskittymään siihen, että kerran viikossa tekisin jonkinnäköisen vauhtiharjoitteen. 

Ajattelin, että vauhtiharjoitteet voisivat olla tämänkaltaisia:
Kiihtyvä lenkki, jossa nopeus kasvaa loppua kohden.
Intervallilenkki, eli kilometri (aikaa tai matkaa voi säädellä)  kovempaa, kilometri rauhallisempaa. jne
Vetoja, matkan pituus n.500 metriä x 5, pitkät palautukset. Vetoja ennen huolellinen lämmittely ja niiden jälkeen huolellinen palauttelu.

Tarkoituksena kasvattaa sitä vauhtikestävyyttä, jota puolimaratonilla nimenomaan tarvitaan. Tällä hetkellä asettamani tavoiteaika tuntuu todella hurjalta, joten töitä pitää kyllä vähän tehdä. :) Vauhtiharjoitteet sopii myös kaiken tasoisille juoksun harrastajille, kunhan ensin on pohjalla tarpeeksi peruskestävyyttä. Ei suotta kannata lähteä sykkimään täysiä ennen kuin pohja harjoittelulle on luotu. :) 



Fiilistelykin saa alkaa

Vaikka tapahtumaan on vielä aikaa, saa jo vähän alkaa fiilistelemään. Mun mielestä on ollut ainakin huippua huomata, että niin moni juoksubloggaajista on tulossa HCR:lle, joten ehdottomasti pitäisi alkaa suunnittelemaan jotain yhteistä tapaamista. Juoksun startti on aika myöhään, joten on koko päivä aikaa fiilistellä porukalla. Vai mitäs tuumitte? :) Ketä kaikkia onkaan mukana?

Vuonna 2015 olin hengessä mukana  "Tapahtumakuhina alkaa - tsempit HCR:lle menijöille."

Vuonna 2017 olen itsekin mukana, JEE! 



 Kuka muu mukana? Miten valmistautuminen sujuu? 
Oletko osallistunut HCR:n aikaisemmin, millaisia muistoja ja fiiliksiä?  
Millaisia vinkkejä vauhtiharjoituksiin?

*Osallistuminen saatu blogiyhteistyön kautta.

Kommentit

  1. Jee! <3 Ihanaa fiilistelyä ja hyvältä kuulostaa sun suunnitelmat! :) Mullakin oli suunnitelmissa tällä viikolla aloittaa tekemään kerran viikossa vauhtitreeniä, mutta se taitaa siirtyä seuraavalle viikolle. Tämä viikko on mennyt vähän väsyneissä tunnelmissa jet lagista johtuen ja myös "se aika kuukaudesta" on saanut mulle lantionalueelle ihme tuntemuksia, jolloin juoksu ei tunnu niin hyvältä, kuin pitäisi! Toivottavasti ensi viikolla ollaan jo takaisin normimeiningissä! Ja varmasti nähdään HCR:llä! Sinne on tosiaan tulossa aikamoinen joukko tuttuja, jee!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siellä on olo kohentunut loppuviikkoa kohden! Hienoa kuitenkin, että kuuntelit oloasi etkä lähtenyt tekemään väkisin kovaa treeniä. Vielä on paaaljon aikaa ja josko ensi viikolla sitetn energisempi fiilis :) Ja jee HCR:lle, niin huippua että paljon tuttuja tulossa. Voi fiilistellä sitten porukalla :)

      Poista
  2. Mun pitäisi myös alkaa pikkuhiljaa poistua sieltä mukavuusalueelta.. Tai ensin pitäisi saada vikko-ohjelmaan vähintään 3 lenkkiä ja sitten pois mukavuusalueelta.. Apua, kolme kuukautta on pitkä aika, mutta silti tuntuu että treeniaika loppuu aina kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hyvin tässä on vielä aikaa. :) Oikein paljon tsemppiä treeneihin. Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, perustaa kuntoon ja sitten vauhtileikittelemään :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Lähetä kommentti