Luonto ja ihmiskohtaamiset puhuttelee / Pääsiäinen Lapissa

Terveisiä Lapin lumosta, erämaan rauhasta, valkoisten hankien loisteesta. Vietimme pääsiäisen Hetassa, tunturien tunnelmassa ja voi miten nautinkaan. Luonto on vain niin häkellyttävän upea, ettei sanat edes riitä kertomaan.. Luonnossa kulkiessa tulee miettineeksi niin paljon asioita, ja luonnon monimuotoisuus puhuttelee. Luonnossa sielu todellakin lepää. 

Vietin aikaa paljon hiihdellen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, sillä välin kun miehet olivat kalassa. Olin niiiiin häkeltynyt latujen kunnosta ja niistä maisemista, joissa sain hiihdellä. Tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että tammikuussa päätin antaa hiihdolle mahdollisuuden. Ja minkä innostuksen sainkaan ostaessani vapaan tyylin sukset. Ja kyllä kannatti, koska sen myötä talvikin sai ihan uuden merkityksen. Miten upeaan elämykseen hiihtokauteni saikaan nyt päättyä. Hiihtelyyn tunturien tunnelmassa. Hykertelin laduilla onnellisena ja kiitollisena. Voi miten ylpeä olinkaan itsestäni, kun uskalsin laskea alamäkiä, joita kovasti pelkäsin. Voitin suorastaan itseni ja oli kyllä mahtava huomata, että minä alan hallita suksia, eikä sukset minua. ;)  Pieniä asioita joillekin, isoja juttuja minulle. Niin sitä vain rohkeasti mennään kohti uusia haasteita. 

Asetin itselleni myös pienimuotoisen haasteen Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi. Mikä olisikaan parempi tapa ylistää Suomen luontoa kuin hiihdon parissa. MM-kisoissa näimme kuinka Suomi syttyy edelleen hiihdosta, ja se yhdistää kaikenikäisiä ihmisiä. Laduillakin iloitsin siitä, miten paljon tapasikaan eri-ikäisiä ja kokoisia ihmisiä. Kaikki mahtuvat samoille laduille, hymy huulilla. Koetin josko voisin hiihtää pääsiäisen aikana sata kilometriä. Kilometri joka vuodelle. Ja se onnistui. Kolme hiihtoa, yhteensä sata kilometriä. Viimeisenä päivänä palauttelin kevyessä maastossa, jääladuilla. Annoin vauhdin viedä ja nautin priimakuntoisista laduista. Kohtasin 25 kilometrin paikkeille iäkkään herrasmiehen, joka sanoi minulle " voi kuinka tuo sinun hiihtosi näyttää kevyeltä, kuin höyhen konsanaan." Voi minkälaisen hymyn hän saikaan huulilleni. Kevyeltä se ei enää nimittäin tuntunut. Tuo kommentti sykäytti, ei tainnut tietääkään. Sain suorastaan siivet selkääni ja kummasti lisää virtaa. Ihana pappa, syvä kiitos. Ei hän tiennyt, että tammikuun alussa olin kohdannut toisenlaisen herran laduilla, joka kommentoi kaatumistani. "näki jo kaukaa, ettet ole hiihtänyt kovin paljoa.." Lienee hänen tarkoitus oli olla kohtelias ja varmasti tarkoitti hyvää, mutta minua tuo kommentti silti satutti. Juuri aloittaneena, innostuksissani sotkeuduin suksiini ja mätkähdin maahan. Siellä romppeita kerätessäni kuitenkin totesin, että "Juu en ole hiihtänyt, mutta minä opettelen..ja minä yritän.." Sanat jäi hieman kalvamaan mieltäni, mutta päätin etten anna moisen lannistaa. Kaatumiset kuuluu asiaan ja kyllä ne sukset aikanaan paikkansa löytää, vaikka meno hessuhopomaiselta näyttääkin. En välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Minä ainakin yritän. Ja onneksi yritin. Sillä olen saanut kokea upeita elämyksiä.

Nämä kohtaamiset muistuttivat siitä, miten tarvitsemmekaan rinnalle niitä, jotka tsemppaavat ja kannustavat. Miten kannustavat sanat auttavat. Toisaalta muistuttaa myös siitä, että matkan varrelta löytyy myös niitä lannistajia ja maahan painajia. Niitä, joiden sanat satuttavat. Mutta ei anneta niiden lannistaa tekemistämme. Uskotaan itseemme, uskotaan siihen että sinnikäs työ palkitaan. Oli sitten kyse urheilusta tai elämän muista haasteista. Usko ja luota itseesi. Sinä pystyt. Niin minäkin uskoin siihen, että minä pystyn. Tammikuussa keräilin niitä suksia laduilta ja mätkähdin kerta toisensa jälkeen maahan.. Ja nyt pääsiäisenä hiihdin perjantaina 31 kilometriä erämaaladuilla ja  hieman jo vaihtelevassa maastossa.  Lauantaina 40 kilometriä minulle haastavassa maastossa. Välillä piti tosissaan puhallella ylämäissä (huhuh!) ja sunnuntaina 30 kilometriä kevyttä jäänautiskelua. Suomi 100 vuoden kunniaksi sata kilometriä hiihtoa ja yksi kilometri vielä jo ensi vuodelle. Oodi Suomen luonnolle ja upealle uudelle hiihtoharrastukselle! <3

Yhtä soittoa en tietenkään joka kerta hiihdellyt, sillä tottahan toki laturetkiin evästauot kuuluu.. Autiotupien tunnelma ja loistokkaat maisemat. Ai että. Nautin. Ja myöhemmin vielä odotti miesten kalaruuat. Kyllä sitten illalla posket punaisina, makuupusiin sulloutuneena oli mukava kellahtaa unille erämökin hiljaisuuteen. Taustalla kuului vain tulen ritinä kaminassa. Täydellistä.
Satumainen pääsiäinen. <3

Ja jälleen kerran voi todeta. Kiitos elämä. Kiitos Jumala. Sydän huokuu kiitosta. 

Ihanaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti teillä oli ihana pääsiäinen. Tsemppiä haasteisiin, ja vielä kerran. Usko siihen, että sinä pystyt. <3

Mitä mietteitä heräsi? Millaisia pääsiäistunnelmia teillä oli? Hauskaa oli muuten instapäivityksistä huomata, että eteläisessä suomessa on ihan vehreää, kun Lapissa on vielä täydellinen kevättalvi. Kyllä meidän Suomi on vain niiiiin upea.