Pitkästä aikaa "viikon treenit"-postausta. Ajattelin kirjoitella, miltä näytti juoksuun hurahtaneen kestävyysliikkujan liikuntapäiväkirja tällä viikolla.. Olen paljon miettinyt viime aikoina, miten nyt treenaisin kun olen menossa ensimmäiselle ultralle. Treenimietteet on ollut ehkä tavallista enemmän mielessä. Lopulta kuitenkin ajattelin niin, että enköhän nyt vain jatka samaan malliin ja nauti tästä matkan teosta. Kestävyyspohjaa olen kasvatellut maltilla vuosia, ja tehnyt lukuisia pitkiä päivän mittaisiakin uurastuksia niin polkupyörällä kuin vaeltaen yms. Haluan säilyttää liikkumisen nautinnon. Olen miettinyt, että juoksisin kolmisen kertaa viikossa, pääsääntöisesti poluilla jotta jalat löytäisi helpommin sopivan rakosen röllijuurakoissa :) Sen lisäksi teen muuta treeniä muun arjen mukaan, uin, sauvakävelen ja pyöräilen. Katsotaan, mitä kesä tuo lopulta tullessaan. :)
Maanantaina oli lepopäivä. Tiistaina menin Neulamäen poluille juoksemaan. Ennen muuttoamme omakotitaloon, asuimme kerrostalossa, mutta aivan likellä metsää. Ja voi moro, mitä maisemia siellä tosiaan olikaan. Neulamäen metsässä on upeita luontopolkuja ja niin kauniita maisemia. Juoksentelin tiistaina yhteensä 12 km lenkin, joista reilu puolet poluilla. Illalla kävin vielä testaamassa miltä vesi tuntuu märkäpuku päällä, vielähän se henkeä hitusen salpasi mutta josko kohta pääsisi kunnolla uimaan :)
Keskiviikkona kävin ihastelemassa hyvin kevyellä iltajuoksulla kesäiltojen kauneutta. Saavuin järven rannalle, jossa olin ajattellut tehdä vähän lihaskuntoa. En raaskinut kuitenkaan häiritä nuorten tyttöjen tunnelmaa, jotka olivat virittäneet riippumatot puihin, jalat roikkuivat rennosti riippumaton yli, he lauloivat yhdessä jotakin pop-biisiä ja nauttivat alkaneen kesän vapaudesta. Hymyilin vain etäällä ja jatkoin matkaani kotiin. Mietin palatessani sitä ihanaa nuoruuden kesän vapautta. Kotona tein juoksulenkin päätteeksi core-treeniä ja vähän käsijumppaa.
Torstaina oli puolestaan vuorossa pihahommia kotosalla monta tuntia. Parasta hyötyliikuntaa. Illalla lähdettiin vielä extempore-iltalenkille ystäväni kanssa, ja reippailimme parin tunnin lenkin. Välillä hölkäten, pääsääntöisesti kävellen. Ihana lenkki!
Perjantaina menin kurkkimaan polkuja Puijon metsiin ja siellä tallustelin puolentoistatunnin verran. Mietin vain, miten upea Kuopio onkaan ja millaisia maastoja löytyykään aivan Kuopion keskustankin kupeesta. Eipä ihme, että karhukin oli sillä viikolla eksynyt Puijon metsiin, tiettävästi kuitenkin jo uinut pois. Puijo on myös todella monipuolinen seutu juoksennella. Löytyy portaita, rinteitä, ylä-ja alamäkeä. Juoksentelin osittain Puijon polut-reittiä. Polkujuoksun päätteeksi spurttasin vielä muutaman lyhyen vedon, jotta juoksuvauhtituntuma ei kokonaan hyydy. :)
Lauantaina oli vuorossaan lepopäivä, ja tänään suunnitelmissa olisi lähteä vähän pyörällä ihastelemaan lähiseutuja. Juoksujen lisäksi olen miltei päivittäin tehnyt core-ja liikkuvuustreeniä, johon on nyt säännöllisesti kuulunut ainakin lantionnosto, vuorikiipeilijä eteen /sivulle, body balancesta tuttu aurinkotervehdysliike ja muutamia keskimmäisen pakaralihaksen vahvistavia liikkeitä + muutamia kyykkyvariaatioita.
Koosteena siis:
ma: lepo
ti: polkujuoksua, josta siirtymäreitit maantiellä 12 km, 1h 40 min
ke: kevyt hölkkä 5 km + 38 min, lihaskuntojumppaa
to: pihatöitä + pitkä kävely 13 km, 2 h
pe: polkujuoksu 9 km, 1 h 30 min
la: lepo
su: pyöräilyä tai muuta palauttavaa :)
Kesäyö klo 1 |
Eilen vietettiin rakkaan ystävän vauvajuhlia... kemut jatkui reilusti yli puolen yön, eikä kyllä haitannut pätkääkään kun sai ajella kotiin täysikuun loisteessa valoisana yöttömänä yönä. On tää vaan niin siistiä!! Ihanaa kesän jatkoa. Nautitaan tästä. <3
Millaiselta sinun kesäinen treeniviikkosi on näyttänyt?
Ihania kuvia ja tunnelmia! Aurinkoa ja iloa ensi viikon treeneihin!
VastaaPoistaKiitos Anne, samoin sinulle hyvää kesää ja liikkumisen iloa! :) Toivottavasti myös polvivaivat helpottaa, ja pystyt nauttimaan liikkumisesta. Selailin juuri Kolin reissuasi ja ihania tunnelmia. Minullakin olisi tarkoitus heinäkuun alussa lähteä kansallismaisemiin:)
Poista