Rakastun kesäyöhön

Pyöräilin eilen illalla töistä kotiin. Hykertelin onnellisena. Miten ihana kaunis kesäilta. Aistin kesää jokaisella aistilla. Miten upea kesäiltojen ja öiden lumous. Tähän ei kyllästy ikinä, rakastan näitä ihastuttavia Suomen upeita, lumoavia kesäiltoja ja -öitä.


 Ensi lauantaina vietetään jälleen Luonnon päiviä, tällä kertaa teemana vuorossa "Rakastu kesäyöhön." Luonnonpäivien sivuilla kannustetaan:
"Nuku yö ulkona, valvo nuotiolla, lumoudu luonnonkukista tai tartu vapaasti vavan varteen. Kaikki suomalaiset kutsutaan nauttimaan kesäyön tunnelmasta. Pystytä teltta kotipihalle tai lähimetsään, tunne luonnonkukkien tuoksu kesäyössä ja kastaudu öiseen järveen. Yhdessä juhlitaan myös Suomen 40. kansallispuistoa Hossaa."

Kyllä, nukun yön ulkona, valvon nuotiolla ja lumoudun luonnosta kaikilla aisteillani koko viikonlopun ajan. <3 Tiedossa ainakin polkujuoksua, uimista ja yön yli retkeilyäkin kotipihapuuhastelujen lisäksi. Ihana kesä. Ihana kesäyö. Taatusti tulee seurattua myös somekanavien välityksellä suurta urheilujuhlaa, Jukolan viestiä. Itsekin sain Venlojen viestiin kutsun paikkaamaan sairastunutta suunnistajaa, mutta en uskaltanut lähteä tällä taidolla vielä metsään eksymään. Mutta sen verran kipinää siitä sain, että suunnistusharjoittelujen jälkeen olen ensi vuonna mukana itsekin. :) 


Rauhan armas kuva rauhan tanterella!
Sinne läksin vaeltamaan kesä-yönä.
Hetken astelin ja ehdin vainiolle,
suojaan lempeen koivun.
Siinä kauvan seisoin
äänetönnä äänettämäs yössä;
vasten valkeet rankaa nojaten mä viivyin
tyynehenä kuin tää yö, tää niittu.

Hengitystä povestani en mä kuullut,
kuullut en mä lehden liikahdusta koivus
mutta usein, täällä vallitessa rauhan
rinnassam ja kaikkialla ympärilläm,
rauhan syvän niinkuin haudan kammiossa,
kuni ehtis soma kuiskaavainen ääni
meille hiljaisuuden kaaoksesta.
-Aleksis Kivi


Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan näistä niin upeista kesäpäivistä ja yöttömistä öistä. <3
Millaisia suunnitelmia sinulla on viikonlopulle, luonnonpäivien viettoon?

Kommentit

  1. Oi, Suomen kesäöissä on taikaa! <3 Enpä ole lainkaan ehtinyt miettimään luonnonpäivien viettämistä, mutta jospa sitä jotain keksii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäyöt on kyllä niin ainutlaatuisia <3 Mitäs keksitte luonnonpäivien viettoon? :)

      Poista

Lähetä kommentti