"Jos istuttaisiin kahvilla" - kesäkuulumisia

Luin Hirveetä menoa-blogin Marikan kirjoittamaa postausta "jos istuttaisiin kahvilla", ja tulipa mieleen kirjoitella itsekin joitakin kesäkuulumisia näin virtuaalisen kahvikupposen äärellä. 

Kutsuisin sinut kanssani todennäköisesti termarikahveille jonnekin luonnon äärelle, sillä kesäinen suomen luonto on vain niin ihastuttava. Kertoisin siitä, että olen taas jälleen kerran hämmästellyt ja ihastellut kaunista luontoa monin eri tavoin. Olen lumoutunut luonnosta ja mieleni halajaa sinne säännöllisesti. Metsässä on niin helppo hengittää. Nautin kulkea ystävien kanssa luonnossa, mutta myös ihan yksikseni - siellä on tilaa ajatuksille. 


Kertoisin siitä, miten kesä on tuntunut niin hyvältä, kun on ollut vain töitä. Syksyllä ja keväällä opiskelun ja työn yhdistäminen vei kyllä oman veronsa. Tauko opiskelusta tuli todella tarpeeseen. Tämmöinen akkujen lataus ennen syksyä on tehnyt todella hyvää ja ehkä viimeisen opiskeluvuoden jaksaa sitten taas paremmin rypistää. Kunhan muistaa lepohetket myös opiskelun touhussa..

Kertoisin siitä, kuinka ollaan nautittu kesästä kotosalla. Pihapuuhastelua, grillailua, auringonottoa, nurmikon ajoa ja kaikkea omakotitalopuuhastelua, mitä kesään kuuluukaan. Tänään hain myös takapihalta ensimmäiset mustikat ja mansikat puuron päälle. Ai että, mitä luksusta. Emme ole reissanneet Kolin reissun lisäksi juurikaan etäämmälle, vaan lähinnä olemme nautiskelleet Pohjois-Savon kauneudesta. Kesällä ei ole juuri ollut muuta ennalta suunniteltua, paitsi Kolin reissu (joka olikin ihan HUIKEA - postaus täällä!), mutta sitäkin enemmän juttuja tapahtunut varsin lyhyellä aikataululla..ja ehkä se tehnyt tästä kesästä myös erityisen. On tarttunut tilanteisiin ja elänyt hetkessä! :) 


Geokätköilyä
Ulkoilua joka säässä
Chisun keikkaa
Keskiyön kauneutta
Kesäruokia
Retkeilyä ystävien kanssa Tiilikkajärven kansallispuistossa
Auringonlaskuja
Yön usvan ihmettelyä
Aamupalaa luonnon äärellä
Maalaismaisemaa
Biitsielämääkin keskellä korpea


Tähän kesään on mahtunut paljon hyvää. Välillä toki mielen päällä murheitakin ja joutunut pohtimaan isoja elämän kysymyksiä. Mutta nämäkin mietteet tekevät elämästä rikasta ja lopulta ajattelen, että kyse on myös siitä haluatko nähdä elämäsi synkät pilvet vai sadepäivinäkin löytää pieniä jalokiviä. 

Sadepäivän helmihetket
Oman kodin onnea
Maisemia Rautalammilla
Iltalenkillä Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kertoisin myös varmastikin juoksujutuistani ja matkastani kohti Nuuksion ultramatkaa. Kesäliikkumisista voit lukea lisää edellisestä postauksestani "Tavoitteiden tsekkausta - kohti polkujuoksu-ultraa.)

Kertoisin myös, että olen innoissani elokuusta, koska silloin on edessä upeita juttuja. Elokuun alussa saamme juhlistaa meidän kymmenettä hääpäivää, joka tuntuu uskomattomalta. Joko siitä hetkestä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta! <3 Lisäksi elokuussa on muutakin kaikkea ihanaa, muun muassa kesäloma, jolloin suunnitelmana lähteä pohjoisen reissulle. Lähden moikkaamaan Lapissa asuvaa ystävääni ja hänen kanssa huitaistaan road tripille Norjaan. Tällä kertaa olisi suuntana Senja, joten kaikki parhaat must see- vinkit otetaan vastaan. :) 

Kahvikupposella en toki itse koko ajan höpöttelisi, vaan tietysti kysyisin myös sinun kesäkuulumisiasi ja mietteitäsi. Olisipa aidosti mukava kuulla, miten siellä ruudun takana kesä on sujunut? Mikä on ollut kesässä parasta? :)

Kommentit

  1. Ihania juttuja! <3 Voi kun päästäisiin ihan oikeasti kahvikupposen äärelle rauhassa höpöttämään! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olisi ihanaa! Taitaapa kuitenkin kahvittelut jäädä ensi vuoteen, ellei sitten törmättäisi espanjassa. ;)

      Poista

Lähetä kommentti