Tavoitteiden tsekkausta - kohti polkujuoksu-ultraa

Mietitkö sinä itsellesi joitakin unelmia tai tavoitteita täksi vuodeksi, joita haluaisit saavuttaa? Muistatko yhä, mitä ne olivat? Oliko tavoitteet sellaisia, joiden eteen olet halunnut tehdä asioita, jotta ne toteutuisi? Monella kytee mielessään unelmia tai haaveita. Pelkkä haave ei kuitenkaan riitä, ellei ala tekemään asioita saavuttaakseen sen. Monet unelmat vaativat paljonkin töitä. Luulen, että moni ei tule edes ajatelleeksi mitä kaikkea unelmien toteuttaminen vaatiikaan. Ei kukaan lähde tuosta noin vain maailman ympäri matkalle tai pyöräilemään euroopan halki. Ei kukaan lähde juoksemaan sohvan pohjalta puolimaratonia tai maratonia. Ei kukaan osta hetken mielijohteesta omakotitaloa, saatika rakenna sitä. Monet unelmat vaativat paljon etukäteisvalmistelua, järjestelyä, pohtimista ja miettimistä, pieniä askelia, yksi kerrallaan. Voi olla, että tässä juuri mitataan se, miten palava halu mikäkin unelma on, haluaako sen todella saavuttaa. Uskon, että monet haaveet sydämessä ohjaavat myös meitä tekemään sellaisia pieniä asioita, jotka edesauttavat jo unelmien saavuttamista. Ja joskus voi vain havahtua elävänsä unelmiaan todeksi. 

"All our dreams can come true 
if we have the courage to pursue them"
Walt Disney



Palatakseni kuitenkin tämän vuoden liikunnallisiin unelmiin tai ehkä enemmänkin tavoitteisiin, voisin kurkistaa alkuvuonna kirjoittamaani postausta "2017 - Ready To Run"

Kirjoitin alkuvuonna neljä päätavoitetta tälle vuodelle. Nyt on puolet jo vuodesta kulunut, on hyvä hetki tarkastella missä mennään.. Tarvitseeko tehdä joitakin suunnan muutoksia, jotta saavuttaa tavoitteensa. 

1.Ennätysjahtiin puolimaratonille - check. Helsinki City Run 2017, ennätys 1:40:27. Ihan ei 1:40 alittunut, mutta enkka kuitenkin, johon olen super tyytyväinen! :) 

2.Valmistautumalla maratonille - Alkuvuonna suunnittelin juoksevani kesällä tai syksyllä maratonin, johon valmistautuisin huolella. Tällä hetkellä maraton ei kuitenkaan ole suunnitelmissa ainakaan ennen syyskuuta. Mutta vielähän sitä on vuotta jäljellä, joten ehkä myöhemmin?

3. Pitkää matkaa swimrunissa -   Olimme ilmoittautuneet jo Porkkala Swimruniin, mutta työt sotki suunnitelmia, joten tämä tavoite siirtyi ensi vuoteen. Lopulta tästä tavoitteesta luopuminen oli hitusen helpottava, koska järvivedet on ollut todella kylmiä ja olen uinut todella vähän. Vasta viime viikolla uin ensimmäistä kertaa vähän pidempää ja sieltäpä se avovesiuinnin ihanuus taas löytyi.

4. Elämäni eka polkujuoksu-ultra - ilmoittautuminen tehty Nuuksio Ultra Trail 70K syyskuussa. 
Tämä haave on kytenyt pitkään. "Haluan tallata tänä vuonna juoksupolkuja pitkään, pidempään kuin ikinä. Tähän haluan valmistautua huolella, joten ajankohta on varmastikin syksyllä ruska-aikaan." Tähän pitkään matkaan olen valmistautunut jo vuosien ajan, ehkä tiedostamattakin. Olen nauttinut liikunnan riemusta erityisesti silloin, kun sitä voi tehdä pitkään. En ole koskaan juossut yli maratonin mittaista matkaa, joten tämä kaikki on minulle aivan uutta, mutta olen tästä tosi innoissani. 


Mietin yhdessä vaiheessa aika paljonkin, miten nyt treenaisin. Lopulta ymmärsin, että teen jo paljon asioita, mitkä tukee valmistautumistani. Nyt vain teen juuri niitä asioita, joista nautin ja kaikki se valmistaa minua syksyn koitokseen. On toki paljon asioita, joita pitää miettiä etukäteen. Olipa hyvä, että Lenkillä pilkkujen kanssa- blogin Raita kyseli meidän yhteisellä polkujuoksulenkillä paljon kysymyksiä liittyen ultraan. Tajusin, että minun täytyy miettiä tietyt asiat huolella etukäteen. Matka tulee olemaan niin pitkä, ettei se taatusti olemaan koko ajan kivaa, tulee kolotuksia ja kipujakin. Haluan miettiä kuitenkin tietyt tilanteet etukäteen, mitkä ovat niitä kipuja tai olotiloja, jolloin paras vaihtoehto on keskeyttää. Mitkä ovat ns. vakavat elimistön signaalit, jolloin matka on parempi keskeyttää ettei uhkaa omaa terveyttään tai saa aikaiseksi itselleen sellaisia rasitusvammoja, joista toipuminen kestää kuukausia. Toisekseen minun pitää miettiä suunnitelmaa energia-ja nestetankkauksesta ja varautua imeytymisongelmiin. Mitä teen silloin, jos nesteet ei imeydykään. Tämmäisiä etukäteissuunnitelmia on ainakin syytä miettiä. Kaikkeen ei toki voi ensimmäisellä kerralla varautua tai valmistautua, ja varmasti ensimmäisen kerran jälkeen tulee viisaampana ja vahvempana takaisin.

Tähän polku-ultraan olen valmistautunut kesän aikana monipuolisesti liikkumalla: polkujuoksua, juoksua, sauvakävelyä, patikointia, lihaskuntojumppaa, uintia, pyöräilyä ja liikkuvuustreeniä. Joka viikolta löytyy myös lepopäiviä ja olen nukkunut pitkiä yöunia. Olen syönyt säännölliseti, varsin isoja aterioita, ja erityisesti huolehtinut riittävästä hiilihydraattien määrästä. Kesäkuussa juoksupitkikset olivat kahden tunnin mittaisia ja nyt heinäkuun puolella olen pariin otteeseen juoksupitkiksen kasvattanut kolmeen tuntiin. Näiden lisäksi olen tehnyt useamman tunnin patikointeja rinkka selässä, jotka on mielestäni ollut erinomaista ultratreeniä. 



Viime viikkojen treeniviikot ovat näyttäneet tältä:
vko 26
ma: pihahommia (käy treenistä..)
ti: lepo
ke: kevyt juoksu 7 km + core
to: lepo
Kolmen päivän reissu Kolilla, Herajärven kierros  (postaus Herajärven kierrokselta täällä)
pe: patikointia n. 5 h
la:  patikointia n. 10 h
su: patikointia n.4 h 

vko 27:
ma: lepo
ti: kevyt juoksu 5 km + liikkuvuutta
ke: lepo
to: sauvakävelyä 1 h 40 min 10km
pe: polkujuoksumaastopitkis 3 h / 24 km
la: puuhommia + pihatöitä
su: lepo

Välillä kun metsä näyttää tältä, ei tarvitse polkuja juostakseen metsässä. <3

vko 28:
ma: lihaskuntojumppa 45 min + juoksu 5 km, illalla: avovesiuinti 1 km
ti: kevyttä retkeilyä ja jumppaa lasten kanssa, avovesiuinti 1,5 km 
ke: lepo
to: lepo
pe: polkujuoksupitkis reilu 3 h / 21km (Raita tuli Mikkelistä Kuopioon asti juoksemaan kanssani, olipahan huippua. Kiitos vielä!! Raita kirjoitti yhteislenkistä postauksen, jonka pääset lukemaan täältä.)
la: patikointi Tiilikkajärvellä reilu 5 h
su: patikointi Tiilikkajärvellä reilu 2 h - iltauinti 2,5 km



Tämmöisin treenimetodein etenen eteenpäin, noista viikoista puuttuu nyt kokonaan nopeammat juoksupyrähdykset, joita ajattelin myös harrastella jottei nopeus kokonaan katoa. :) Tärkeimpänä pidän, että tekeminen on mielekästä ja nauttii siitä, mitä tekee. Ja voin kertoa, että olen nimittäin nauttinut. Ihana kesä ja lumoava luonto! <3

En liiku kerätäkseni suorituksia vaan kokeakseni elämyksiä. Nauttikaa siitä mitä teette, tehkää sitä mistä nautitte - se vie varmasti unelmianne kohden! <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Miten teidän liikkumiset sujuneet kesällä? Onko muita ensikertalaisia ultramatkalle lähteviä? :)

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä! :) Ja parasta, että kuljet nautiskellen ja hyvällä fiiliksellä kohti tavoitetta! Ihanaa kesän jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kärvistellä, joten jatkan nautintolinjalla. Se onkin parasta! :D Kiitos Karkki, samoin sinne ihanaa kesän jatkoa! <3

      Poista
  2. Hyvältä kuulosta harjoittelusi ja ajatuksesi. Etenkin nuo viimeiset lauseesi liittyen liikunnasta nauttimiseen. Iloisia treenihetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna, näin se on. Liikkuminen antaa niin paljon iloa, joten siitä on syytä nauttia. Samoin sinne hyvää kesää ja iloa treeneihin! :)

      Poista

Lähetä kommentti