Kisaviikko - jännittää ihan hulluna!

Lauantaina olisi edessä sitten elämäni yksi hulluimmista ideoista. Lähteä nyt sellaiselle matkalle, jossa maali ei taatusti tule liian aikaisin. Olen totutusti hehkutellut erilaisten kisojen jälkeen, kuinka olen saapunut maaliin hyvävoimaisena ja hymyhuulilla. Saa nähdä, millaiset fiilikset on lauantaina 70 kilometrin tarpomisen jälkeen, jos maaliin edes pääsee. Olen halunnut haastaa itseäni ja ultramatka on kiehtonut jo vuosia. Nyt olisi ensimmäinen laatuaan edessä, ja voin kuulkaa kertoa että jännittää ihan hulluna. Olen saanut itseni kiinni ajatuksista, että enhän minä kuulu sinne ultramatkalle. Mitäpä minä sinne menemään tien tukkeeksi, polkujuoksijoiden ärsytykseksi, tämmöinen amatööri.  

Kunnes havahdun uudelleen hetkisen päästä. Hetkinen. Mitähän minä oikein puhun. Ultramatka, tämähän ollut minun haaveeni, unelmani, jo vuosia. Ja nyt lähden ensikertaa tällaiselle matkalle. En tiedä mitä tuleman pitää, ei hajuakaan. Mutta sellaista se ensikertalaisen rooli on, kaikki on uutta, ja toisaalta myös etuoikeutettua. Saan kokea kaiken jännityksen, varustepohdinnan ja matkan teon, ensimmäistä kertaa. Ja se jos mikä, onkin ihan sairaaaan siistiä!! Olen halunnut haastaa itseni, testata rajojani. Ja uskon, että tämän matkan aikana tulen kokemaan myös sen, kun juoksu ei olekaan enää ihan kivaa ja silkkaa nautintoa. 

Viime kesänä serkkuni toivoi sellaista reittiä vaellukselle, että todella tuntuisi. Siellä Kolin vaaroilla parin kymmenen kilon rinkkaa kantaessa saimme tunteen aikaan. ;) Hän tosin yhtenä pienenä epätoivon hetkenä mainitsi, miten tuntuukaan ja meinasi turhauttaa. Minä siihen ystävällisesti tokaisten "tätähän sinä halusit." Niinpä, sitä saa mitä tilaa. ;) Tätä hetkeä muistelen varmasti pitkään ja  olenkin pyytänyt nyt puolestaan serkkuni huoltojoukkoihin muistuttamaan siinä hetkessä, kun kaikki ei olekaan enää kivaa, että "tätähän sinä halusit."

Kyllähän matkalle olisi helpompaa lähteä, jos sanoisi että on juossut kesän aikana tuhansia kilometrejä ja on täysin varma olo kaikesta. En voi paukuttaa henkseleitä juossuilla kilometreillä, mutta saan olla kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen pystynyt liikkumaan monipuolisesti läpi kesän ilman loukkaantumisia tai sairastumisia. Tosin viimeisimmällä pitkällä lenkillä kolme viikkoa sitten nilkka muljahti, mutta toivottavasti se kestää mukana koitoksessa.

Noh, tässä vaiheessa ei enää kannata liikaa miettiä, onko tehnyt asioita riittävästi. Kaikki on tehty tai jätetty tekemättä, ja sen kanssa pitää vain nyt elää. 

Ja ajatella, pääsen pian poluille, nauttimaan luonnon kauneudesta, ihastelemaan kaunista Nuuksion kansallispuistoa. Pääsen kokemaan aamun raikkauden, päivän kauneuden ja senkin, kun päivä kääntyy jo illaksi. 

Kaikki on uutta, ihmeellistä. Voi olla, että matkan aikana tulee odottamattomia haasteita tai ongelmia, joiden vuoksi matka päättyy ennen maaliin pääsyä, mutta lopulta maaliin pääsy on toissijaista. Hienointa on lähteä juoksemaan ja olemaan matkalla kuten ultrajuoksijaystäväni totesi.

Ja onhan niinkin, että jotain eeppistä voisi jäädä kokematta, jos ei edes uskaltaisi lähteä. Kuten taannoisella kesälomareissulla Norjassa, Senjan saarella. Lähdimme "iltalenkille" Stormoan huipulle, eikä ollut hajuakaan lähtövaiheessa, mitä eteen tulisikaan. Siinä jo hetken vuoren laella kiveen nojatessa ja ystäväni sanoessa, että tämähän oli siis musta reitti harkitsin, näinköhän kannattaa jatkaa vielä ylöspäin. Ehdin miettiä jo rakasta miestäni ja kaikkia rakkaitani. Lopulta uskoin ja luotin siihen, että minä pystyn ja kykenen (tulemaan myös alas..). Ja huhhuijaa, mitä huipulla odottikaan.

Jotain sanoinkuvaamattoman upeaa, luonnon kauneutta, hiljaisuutta, joka veti sanattomaksi. Mikään kuva ei pysty kertomaan sitä kauneutta, eikä toisaalta sanat kuvaamaan niitä tunteita, mitä koin. Mykistyin sen kauneuden edessä ja tuntui vain, että piti olla hiljaa. 

Toisaalta, takaisin tullessa, kun selvisin myös alaspäin jyrkistä kohdista ja olo tuntui vahvalta, mietin että juuri tämän vuoksi pidän huolta fyysisestä kunnostani, tämän vuoksi mä liikun, jotta pystyn kokemaan tällaisia elämyksiä. Koin olevani niin etuoikeutettu. Seisoa nyt jylhän huipun laella, katselemassa auringonlaskua, mykistyttävän maiseman edessä, täydessä hiljaisuudessa.

Nämä kokemukset mukanani lähden uuteen seikkailuun lauantaina, tuli mitä tuli. Ainakin olen yrittänyt. Olipa matka sitten millainen tahansa, coming back stronger.

Tsemppiä kaikille muillekin Nuuksion poluille lähteville! Erityistsempit myös Kuopio Maratoniinkin starttaaville! Kuopio Maraton on tuttuakin tutumpi, kotiseudun tapahtuma, johon olen osallistunut viimeiset neljä vuotta. Hieman harmittaa, kun tapahtumat ovat samana päivänä, mutta tällä kertaa Nuuksion metsän kiehtovat polut vie voiton. :) 

Ihastuttavaa elo-ja syyskuun vaihdetta myös kaikille,
ja matkasta riippumatta
juoksunautintoa! ;)