Kiitos elämä

Alkuviikon ultramatkaan liittyvän hämmentyneiden tunteiden jälkeen sain itseni kiinni minulle epätyypillisestä ajattelusta, vähättelystä. Olin hämilläni pettymyksen tunteiden vallitessa. Lopulta  ymmärsin, että pitää olla itselleen armollinen ja antaa tunteiden tulla sellaisena kuin ne on. Kunhan niihin tunteisiin ei jää kiinni. Kaikki tunteet ovat sallittuja siinä hetkessä. Kuitenkin on hyvä pohtia syitä, miksi tuntee niin. Ymmärsin henkisen latautumisen olleen niin suuri, ettei ihmekään että tunteet meni laidasta laitaan. Nyt prosessoituani, tuntuu valtavan hyvältä, onnelliselta, kiitolliselta. Jatkan taivaltamista yhtä kokemusta ja elämystä rikkaampana. 

On tyypillistä, että endorfiinihuuruissa alkaa jo miettimään seuraavia haasteita, seuraavia unelmia ja mieli laukkaa eteenpäin jo kovaa. Itse pidän tärkeänä kuitenkin sitä, että välillä on hyvä pysähtyä, ja rauhoittua. Uudet haasteet ja tavoitteet toki buustaavat meitä eteenpäin läpi pimeän syksyn ja talven, mutta toisaalta on virkistävää vain keskittyä tähän hetkeen. Nauttia tästä hetkestä, liikkua liikkumisen ilosta ja siksi, että se on niiiin kivaa.

On tärkeää myös tiettyjen "tavoitteiden tai unelmien saavutusten" jälkeen katsoa taaksepäin. Pysähtyä miettimään, millaisen matkan on jo kulkenut. Oli kyse sitten urheilullisista saavutuksista tai elämästä. Matka on saattanut olla pitkä, kivikkoinen, sysipimeäkin välillä, mutta niin niistä on selvitty, vaikka vaikeimpina hetkinä on joutunut sinnittelemään päivä tai vain hetki kerrallaan. 

Luonnon monimuotoisuus, liikkuessa koetut hetket, luonnon äärellä vietetyt lukuisat tunnit saa miettimään syvällisemmmin. Luonto puhuttelee. Olen ymmärtänyt, etten urheile vain saavuttaakseni jotakin vaan kokeakseni elämyksiä. Ja näissä maisemissa, on hyvä prosessoida elämää. 

Aika ajoin meno on takkuista, joskus tulee eteen tilanteita jolloin seuraavan askeleen ottaminen edellyttää rohkeutta. Pysyäkö tutussa ja turvallisessa vai uskallammeko ottaa seuraavan askeleen ja luottaa että selviää. 

Välillä sitä saa havahtua kiitollisena siitä, mistä kaikesta on jo selvitty. Millaisiin juttuihin ja tilanteisiin elämä onkaan vienyt. 

Sitä ei voi kuin hämmästellä, kun ensin on ihaillut Seglan huipulla upeita maisemia  ja satut sen jälkeen löytämään extempore-retkipäivän lounashetkelle ja huomaat edessäsi hyppivän delfiineitä. Mitä ihmettä. Elämä tarjoaa välillä silkkaa hunajaa. 

Ei elämä aina niin helppoa ole, mutta näistä hetkistä sitä nauttii kaksin verroin enemmän. 

Näiden ajatusten saattelemana toivotan sulle suloista sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkavaa viikkoa. Pysähdy hetkeksi miettimään ja katso taaksepäin, millaisen matkan olet jo kulkenut. Älä jää liikaa menneeseen vaan nosta katseesi ylös.. kun oikeestaan on ihan kiva pitää jalat maassa ja pään pilvissä. ;)  Ehkä tämä elämänasenne vie eteenpäin, kohti elämän huippuhetkiä ja niistä saa sitten täysillä myös nauttia. 

Hymyä viikkoonne tyypit ja iso kiitos kaikista kommenteista edelliseen postaukseen!

Olen häkeltynyt, kiitos <3