Hyvinvoinnin kulmakiviä

Virkistävän viikonlopun jälkeen hymyilyttää. Nauru tekee ihmiselle kyllä vain niin hyvää. Hektisen ajanjakson jälkeen oli aivan mahtava tavata ystäviä, joiden kanssa juttu luistaa ja nauru on herkässä. Aivan ihastuttavaa. On ihanaa olla ystävien kanssa, joiden kanssa saa olla sellainen kuin on, kipujen ja keskeneräisyydensä kanssa. 

Tulin ajatelleeksi, miten tärkeää ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on. Puhun täällä paljon juoksujutuista, fyysisestä treenaamisesta ja liikkumisen tuomasta hyvästä olosta. Se on kuitenkin vain osa totuutta. Hyvä ja tasapainoinen olo koostuu paljon muustakin. Siitä, että sinulla on hyvä olla omana itsenäsi, omien ajatustesi kanssa. 

Oman polkuni olen kulkenut ja ymmärtänyt, että kaikki meidän ympärillä oleva on lopulta meille lahjaa, emmekä voi ripustaa omaa hyvinvointiamme pelkästään muiden varaan. Ajatus siitä, että joku asia tai toiset ihmiset, tietyt olosuhteet tai työstatus tekisi meistä onnellisia. voi olla harhaanjohtavaa. Saattaa kulua vuosi jos toinenkin eläessämme tyytymättömänä "sitten kun" elämää. 

Jokaisella on kuljettava oma polku, ylä-ja alamäkineen, auringonpaisteineen ja sysimustine hetkineen. Mutta kaikessa näissä hetkissä saamme oppia itsestämme jotakin, riisua pois sen, mitä ei kannata enää kantaa, jotta sisimpämme saisi yhä enemmän loistaa. Luonto puhuttelee monin tavoin. Katsellessani tänä vuodenaikana pihlaja-puuta. Pihlaja oli riisunut kaikki syksyn aikana ruskasävyiset lehtensä ja jäljellä oli vain runko, oksat ja häikäisevän hehkuvat punaiset marjat. Minua hymyilytti. Se sai muistuttamaan minua siitä, että välillä on ajanjaksoja, jolloin meistä "riisutaan" pois kaikki, jotta meidän väri saisi loistaa. 



Kun on riisuttu kaikki
Ihmeen hyvä minun on
Eipä tarvitse mitään
Mies tarpeeton
Minä leijun ja vajoan
Unessani näin kiven valkoisen,
Tuulessa keinuvat verhot
Ja sinun äänesi kuulen sen
Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan
-Juha Tapio - 

Omaa hyvinvointiani on viime aikoina heikentänyt työn ja opiskelun yhdistäminen. Pari vuotta on työn ohessa paukutettu ja onhan se vaatinut veronsa. Koska olo syksyn mittaan tuntui levottomalta, oli syytä tarkastella mistä tämä johtuu. Yleensä rauhattomuus kertoo siitä, ettei kaikki palikat ole nyt kohdallaan. Pohdin miettimään, onko tälle jotain tehtävissä. Tein ratkaisun jäädä opintovapaalle, jolloin tiedän että saan keskittyä vain opintoihin, eikä minun tarvitse edes nyt miettiä että "pitäisi" tehdä asioita, vaan sille on sitten oma aikansa. Miten vapauttavaa! Miten tärkeää on tunnistaa niitä asioita, mitkä kuormittaa, tunnustaa ne itselleen ja myös tehdä asioita oman hyvinvointinsa eteen. Miettiä keinoja, millä keventäisi arjen kuormaa. On niin tärkeää pitää itsestään huolta, asettaa omia rajoja ja viettää aikaa oman itsensä kanssa. Näin ollen pystymme välittämään myös läheisistä ja ystävistä, sekä meillä on myös voimavaroja kaikkiin arjen haasteisiin. 

Tämänkaltaista "katsausta" tulee tehdä kaikissa muuttuneissa elämäntilanteissa. On syytä myös muistaa, että meistä kukin on erilainen ja arjen tasapaino koostuu erilaisista asioista, eikä niitä voi verrata keskenään. Kunhan vain on itselleen rehellinen, eikä tee asioita siksi että "pitäisi" vaan, että haluaa. Ja toisaalta ettei täytä päätään asioilla joita "pitäisi tehdä sitä ja tätä..", vaikka siihen ei tässä hetkessä ole mahdollisuuksia tai voimavaroja.

Kirjoitan tähän lopuksi kuitenkin niitä hyvinvoinnin kulmakiviä (ei tärkeysjärjestyksessä), joita itse pidän tärkeänä ja jotka olen kokenut itselleni sopivaksi tässä elämäntilanteessa. 

1. Vietä aikaa luonnon lumossa. - Luonto puhuttelee, virkistää ja voimistaa. Olen sen kaltainen pohtija, että tarvitsen aikaa omille ajatuksille ja pohtimisille. Luonnossa liikkuminen juosten, kävellen tai patikoiden on tapani virkistäytyä ja se on ehdoton henkireikä. Ulkoilma on myös minulle tärkeää, enkä voisi ajatella olevan koko ajan vain sisätiloissa 


2. Nuku riittävästi. Uni on ihmiselle valtavan tärkeää ja vuorotyötä tekevänä rytmit vaihtelee miten sattuu. En ole yökukkuja ja saatan hipsiä nukkumaan jopa yhdeksän - kymmenen aikaan. En osaa myöskään aamulla nukkua pitkään, joten on tärkeää että menen arkisin ajoissa nukkumaan. Mieheni naureskelee minulle, kun jo kahdeksan aikaan välillä tuumailen "joko saa mennä nukkumaan?" 

3. Syö terveellisesti. Syön peruskotiruokaa, ateriat on aika isoja. :D Noudatan gluteenitonta ja miltei maidotonta ruokavaliota. Syön säännöllisesti neljä tai viisi kertaa päivässä. Minulla on ollut paljon vatsaongelmia, joten olen tarkka siitä, että vatsa voi hyvin ja vältän tiettyjä juttuja, mitkä pahentaa oireita. Suoliston ongelmat vaikuttaa selkeästi mielialaan, joten on tärkeää löytää niitä itselleen epäsopivia ainesosia. En enää syö minulle epäsopivia juttuja "toisten mieliksi", jota joskus tein. Nyt rohkenen kieltäytyä oman hyvinvoinnin takia. Aikanaan välttelin hiilihydraatteja, nyt syön niitä joka päivä, joka aterialla.. Syön herkkuja silloin tällöin. Karkkia on mennyt viime aikoina turhan paljon, joten nyt karkkipäivä on vain lauantaisin. 


4. Hulluttele ja hassuttele. Välillä on hyvä hassutella ja tehdä asioita, jotka saa hymyn huulille. Olkoon se sitten vaikka villasukkabileet omassa kotona tai joukolla ystävien kanssa. Kutsun usein mieheni tanssimaan kanssani olohuoneeseen. Hän ei ole ehkä ihan niin innoissaan, mutta joskus heittäytyy mukaan. Niin parasta! On tärkeää, että on hetkiä joissa saa nauraa. Nauru tekee ihmisille kyllä vaan niin hyvää. Elämän ei tarvitse olla aina niin vakavaa. :)

5. Tee asioita joita nautit. Ja viimeiseksi, muttei ehkä vähäisemmäksi. Teen niitä asioita, joista nautin. Minä olen hyvin liikunnallinen ja todella nautin liikkeestä monista eri tavoin. Hyvinvointiani tukee se, että liikun säännöllisesti. Nautin itseni haastamisesta myös fyysisestä ja se tuo minulle mielihyvää. Nautin myös kirjoittamisesta, ja siksi olen blogiakin kirjoittanut jo monen monta vuotta. Tämä on paikka myös jäsentää ajatuksia. Nautin myös lukemisesta, joten kirjoja tulee luettua säännöllisesti. Nautin matkustelusta. Nautin myös kotoilusta, tunnelmoinnista, hyvästä ruuasta ja ihanien ihmisten läsnäolosta. Elämässäni on paljon hyvää, ja olen siitä niin tavattoman kiitollinen. <3 
Hymyä ja hyvää tuulta sinne lukijoille! Mitä mahtavinta kuun vaihdetta!
Herättikö juttu ajatuksia, kirjoita ihmeessä kommenttiin. Vuorovaikutus on blogeissa parasta.  
Mitkä ovat sinun hyvinvointisi kulmakiviä? :)

Kommentit

  1. Ihana teksti ja tosi tärkeätä asiaa! <3 Olen niin samaa mieltä, että on tosi tärkeätä tarkastella omaa hyvinvointia kokonaisuutena ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä karsimaan tai muuttamaan asioita, jotka sitä hyvinvointia nakertaa. Sun opintovapaa on niin hyvä päätös <3, koska opiskelun ja kokopäiväisen työn yhdistäminen on todella kuormittavaa! Haleja ja kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. <3 Ihanaa viikkoa sinnekin. :)

      Poista
  2. Ihana teksti ja osui kyllä omiinkin fiiliksiin! Olen keskittynyt juuri näihin asioihin viimeiset pari kuukautta, kun remontti, läheisten sairastelut ja vastuullinen työ vievät energioita. Riittävä uni (ysiltä nukkumaan :D ), hyvää tekevä ruoka, ulkoilma ja ystävät ja muut läheiset on se juttu jotka auttaa jaksamaan. Pitää olla lempeä itselle ja ymmärtää höllätä jollain rintamalla jos on liian tiukkaa. Itse vähensin aktiivista treenaamista ja aloitin hyvinvointiliikunnan. Toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin Sini! Ja mahtavaa, että olet kuulostellut itseäsi ja tehnyt ratkaisuja omaa hyvinvointia tukevaksi. Hyvinvointiliikkuminen on aivan MAHTAVAA! Se pitää mielen virkeänä:)

      Poista

Lähetä kommentti